keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Petos lautasella vol.1

Eilen sain tämän kirjan viimeinkin kirjastosta lainaan ja kyllä sitä onkin sitten ahkerasti tavattu! Puolivälissä mennään ja täytyy sanoa, että ajatukseni "puhtaammasta, aidommasta ja vähemmän käsitellystä"-ruuasta vain vahvistuu. Voin jopa sanoa, että olen S:kin saanut jopa hieman positiivisemmaksi ajatusta kohtaan kun olen osannut kertoa järkeviä perusteita mielipiteilleni ja ajatuksilleni.

Tiesin tästä kirjasta jo silloin kun se ilmestyi, mutta pelkäsin sen lukemista (ja turhaan!), sillä halusin sulkea silmäni "kaikelta pahalta". Aivan kuin en nytkään aivan välttämättä haluaisi tietää mitä siellä Japanin ydinvoimalassa tapahtuukaan, niin en halunnut tietää mitä kaikkea suustani alas pistän. Olet mitä syöt... en todellakaan halua olla, ainakaan sitä, mitä olen ennen syönyt!

Kaikkein vaikeinta tässä asiassa itselleni on päähäni taottu totuus kevyt-tuotteista, sekä ruuan hinta (terveellinen ruoka maksaa!). Kiloklubiin avasin myös keskustelun aiheesta ja se onkin jo muutaman tunnin sisällä kehittänyt jo oikein mukavaa mielipiteiden sekä kokemusten vaihtoa.

Kevyt-tuote vs. "normaali"-tuote

Kävin tänään kamppailua itseni kanssa maitohyllyllä kun päivälliseen tarvitsisi ruokakermaa. Ennen olisin valinnut automaattisesti halpamerkin Ruoka5% tuotteen (joka ei muuten edes ole ruokakerma!), mutta E-lista oli aika vakuuttava, joten ei siis sitä. Seuraavaksi poimin käteeni purkin Kermaa, ainesosat: vain ja ainoastaan kerma, hmm... lupaavaa, mutta rasvaa 35%!!! Apua, enhän mä nyt tuota voi ostaa kun mähän lihon tästä:girl_impossible: 
Valinnaksi tuli sitten Valion ruokakerma 15%, ei E-aineita kunnes kotona: 
Kerma, stabilointiaineet guarkumi E412 ja natriumsitraatti E331, muunnettu tapiokatärkkelys. 
Eli taas oli E-koodit jätetty kätevästi pois! Olisihan tuon huomannut tietysti muutenkin, mutta kiire mikä kiire tuotetta valittaessa. Seuraavalla kerralla ostan sen kerman!

Lindahlsfood
Kaupasta tarttui mukaan myös ensimmäisen kerran Partaäijää eli tuota karppaajat lumonnutta Turkkilaista jogurttia ja voi luoja että se oli hyvää! Söin sitä välipalaksi; 1dl jogurttia + 1 banaani + auringonkukansiemeniä + Pähkinä-hedelmä-marjasekoitusta yht. 306kcal. 

Tuon kun oli vedellyt naamaan niin täytyy myöntää ettei todellakaan ollut nälkä vaan ihan ähky ja etten todellakaan millään lailla kaivannut minkään sorttista makeutusainetta, jopa S oli samaa mieltä. Seuraavalla kerralla tiedän, että riittää kun otan vain 0,5dl tuota jugurttia :) joten tuo pönikkähän kestää vaikka miten pitkään...
Ennen olisin syönyt 2-3dl rasvatonta jugurttia ja kappas olisi tullut sama kalorimäärä!

Ja kuinkas sitten olisi noiden hintojen laita? No rasvaton jogurtti maksaa 1,50-2e litra ja siitä saa n.3-4 annosta. Partaäijä maksoi sen pari euroa puoli litraa ja siitä saa n.10 annosta, joten... ;D

Kirjan (ja muutenkin) innoittamana olen myös surffaillut netissä ja etsinyt kaikenlaista tietoa. Nyt tiedän, että myös minulla on mahdollisuus ostaa lähiruokaringistä helposti hyvälaatuisia elintarvikkeita (JAPA ry), vain vähän matkan päästä löytyy ekokauppa Ekolo ja kuinka paljon netistä löytyykään lisäainekriittisiä kirjoituksia, nettisivuja sekä blogeja! Niihin tutustuminen viekin sitten aikaa...

Näitä kaikkia edeltämainittuja olen pitänyt 
"viherpiipertäjien" höpötyksenä, hömppänä ja huuhaa juttuina. 

Täytyy sanoa, että kun avasin silmäni, niin en pidä enää.

7 kommenttia:

  1. Itse olen syönyt oikeastaan siitä asti, kun muutin pois kotoa, aina lähes käsittelemätöntä ruokaa, tai mahdollisimman vähän käsiteltyä, siis silloin kun teen itse. Toki, minäkin käyn joskus pizzalla, tai ostan herkkuja kaupasta. Mutta.. ei tulisi mieleenkään ostaa valmista jauhelihakastiketta kaupasta, tai valmista tomaattikastiketta pizzapohjan päälle.

    Makeutusaineita olen välttänyt kuin ruttoa, ja vältän vastaisuudessakin :D. Ne kertyvät elimistöön, eivätkä poistu sieltä koskaan.
    Mieluummin laitan vähän sokeria, esim. siihen rahkan joukkoon, jos siihen makeutta tarvitsee (enää ei tosin tarvitse, kun on tottunut syömään ilman sokeria). mieluummin sokeri,ja pieni määrä sokerin hiilareita, kuin kauhea liuta e-aineita.

    Pyrin myös ostamaan mahdollisimman paljon kotimaisia tuotteita, tosin, rahatilanne vaikuttaa tähän, ja aina ai siihen pysty, mutta tärkein on kuitenkin se puhdas ja mahdollisimman vähän käsitelty tuote. En kyllä ole niin fanaattinen tämän kanssa, että jos minun tekee mieli appelsiineja, tai banaania, niin ostan niitä. olkoonkin, että ne on tuotu kauakaa ja ruiskutettu täyteen hyönteismyrkkyjä.. Mutta, aika vähän noita loppujen lopuksi tulee edes syötyä.

    VastaaPoista
  2. En miekään ihan hirveästi ole harrastanut mitään varsinaisia eineksiä tms. kun kuitenkin ihan hyvät kokkaustaidot omaan (paitsi etten osaa niitä simpuran muikkuja perata, mitä olisi yks yötyövuoro pitänyt tehdä...)
    Kuitenkin monesti on tullut sorruttua ns. puolivalmisteisiin, jotka nekin ovat yhtä lisäaineilla kyllästettyjä :(

    Varsinainen "laput silmillä"-efekti onkin ollut nuo kevyttuotteet. Jugurtissa sen nyt on jotenkin tiedostanutkin, mutta jostain syystä muualla ei.

    Oma lukunsa on sit nää mun litkimät "virvoitusjuomat" YÖKS! Vaikka kylläkin himoiten katselin kun S joi viimeisiä Fun Lighteja, miksi?

    Hedelmiin ja kasviksiin menee mun raja. Ne on terveellisiä, piste. Mä tuun hulluksi jos mun pitää rueta miettimään mitä kaikkea niihin on pistetty :( Syön siis hyvällä omallatunnolla, mutta pesen ja kuorin hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Ja vielä toisekseen taitaa nyt jäädä Nutriletit sittenkin syömättä. On nimittäin aikamoinen lista ainesosia...

    Kanakeittopussi:
    Soijaproteiini, kuivattu glukoosisiirappi, soijakuitu, rasvaton maitojauhe, kasviöljy (soija), aromivahvenne (mononatriumglutamaatti) luontaisen kaltainen kana-aromi (sisältää sulfiittia) ja luontaisen kaltainen kasvisaromi (sisältää sinappia ja selleriä), suola, maltodekstriini, maitoproteiini, muunneltu tärkkelys (peruna), laktoosi, hiivauute, värit (beetakaroteeni), yrtit ja mausteet (ruohosipuli, mustapippuri, kurkuma, muskotti) sakeuttamisaine (ksantaanikumi), sipulijauhe, persilja (0,2 %), valkosipuli, emulgointiaine (soijalesitiini), antioksidantit (askorbyylipalmitaatti, alfatokoferoli).

    Vitamiinit: Askorbiinihappo, nikotiiniamidi, dl-alfatokoferoliasetaatti, kalsium-d-pantotenaatti, pyridoksiinihydrokloridi, riboflaviini, tiamiinihydrokloridi, retinyyliasetaatti, foolihappo, biotiini, fyllokinoni, kolekalsiferoli, syanokobalamiini.

    Kivennäisaineet: Kaliumkloridi, trimagnesiumsitraatti, trikalsiumsitraatti, trikalsiumfosfaatti, rautafumaraatti, sinkkisulfaatti, mangaanisulfaatti, kupariglukonaatti, kaliumjodidi, natriummolybdaatti, natriumseleniitti, kromikloridi.

    Ei yhtään E-koodia, mutta kuinkas monta lisäainetta? ;D

    VastaaPoista
  4. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kuukausiliite+kertoi+1989+Suomessa+sy%C3%B6d%C3%A4%C3%A4n+pilattua+ruokaa/1135264641655 hieman aihetta sivuten..

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Oli muuten tosi hyvä se -89 kirjoitettu juttu!
    Löytyypi täältä: http://www2.hs.fi/extrat/kuukausiliite/arkisto/1989/11/

    VastaaPoista
  7. Mun teki ihan pahaa lukea noita Nutriletin aineksia... Siis järkyttävää moskaa... Mieti, myydään KANAKEITTONA, mutta ainoa "kanamainen" asia on luontaisen kaltainen kana-aromi. Luontaisen kaltainen? Eli ei edes luontainen :( "Luontainen aromi on ehtaa kanaa. Mutta "luontaisen kaltainen aromi" on keinotekoinen makuaine joka on kemiallisesti valmistettu. " -> jostain netin keskustelupalstalta.

    Mie käytän kans partaäijää ja kuohukermaa! Noiden vaikutus perustuu just siihen, minkä itsekin huomasit: pienempi määrä tuotetta (esim joguttia) saa mahan täyteen! Vertaa, jos söisit 200g sokerimössö-jogurttia tai 200 g partista? Olisit jälkimmäisestä ihan ähky, sokerimössö taas ei täytä ollenkaan, nostaa vain verensokeria. Mie oon tehnyt itseni kanssa paljon töitä saadakseni kitkettyä tiukassa olleen rasvapelon, ja olen alkanut mieluumminkin "pelkäämään" hiilareita ja erityisesti sokeria ja vehnää.

    Katsohan nämä (jos et ole katsonut jo silloin, kun tuli ihan telkkarista)
    1. osa: http://www.youtube.com/watch?v=mclf7YdLA2I
    2. osa http://www.youtube.com/watch?v=BGvydYOBaek&feature=related

    Ja jatko-osat (ed. ohjelmassa käsitellyt esimerkkitarinat jatkuu tässä)
    1. osa http://www.youtube.com/watch?v=sqTiyl7uFGQ&feature=related
    2. osa http://www.youtube.com/watch?v=uhnJthJEltk&feature=related

    Ja tämä, Voita pöytään: http://www.youtube.com/watch?v=w2Pby1WC8-0&feature=related (osat 2/3 ja 3/3 sieltä reunasta). Tässä a-talkissa minua ärsyttää äärettömän paljon Pekka Puskan halveksiva ja ivallinen katse ja tapa puhua asiasta, jolle ei ole olemassa mitään tieteellistä näyttöä (voin vaarasta).

    VastaaPoista

Kiitos :)