lauantai 25. kesäkuuta 2011

Seuraavat puoli vuotta edessäpäin!

Jos eilen pohdittiin mennyttä niin nyt on aika suunnata katse tulevaisuuteen! Kuka bloggaa-sivullahan on jo tavoitteet tälle vuodelle asetettu ja keinotkin, mutta hieman taitaa muutoksia tulla kuvioihin tai lisätavoitteita matkan varrelle... noh katsotaan kuinka käy!

Paino on nyt siis sen 71,6kg eli 1,7kg jäi tehoviikkojen tavoitteesta uupumaan... Joten nyt tähtäimessä ensimmäiseksi on päästä niille kuutosluvuille! Eli 69,X olisi plakkarissa? No oiskos vaikkapa 15.7 hyvä päivä ;D eli kolmen viikon päästä. Jos mitään ihmeitä ei tapahdu niin tämän kyllä pitäisi onnistua!

Normaalipainoon 66kg toivon pääseväni jossain syyskuun tienoilla. Ja sitten alkaakin viimeiset tiristelyt kohti joulua ja uutta vuotta. Normipainoa odottelen innolla, sillä silloin luen itseni vihdoin "supermimmiksi" ja voin liittyä KK:n Kovaa treenaavien mimmien joukkoon. Voisinhan mä kuulua sinne jo nyt, mutta tämä on tavallaan psykologinen juttu mulle ja palkinto myöskin.

Meneillään olevat haasteet sujuvat aika nihkeästi lukuun ottamatta KK:n kesähaastetta, jossa viiletän jo yli puolen välin ja tiedossa on siis extrasuorituksia jos kaikki menee nappiin!

Kilometrikisa sujuu mun osalta aika surkeasti. Juoksu ja pyöräily kamppailevat suosiostani ja useimmiten se juoksu vaan voittaa, sillä saan siitä niin paljon paremmat kiksit jostain ihmeen kumman syystä... Hieman tässä harkitsen jättäytymistä pois koko kisasta kun ei mulle tule niitä työmatkapyöräilyjäkään, mut katsotaan nyt.

Missio Riihivuori (eli siis pyörällä polkien Riihivuoren päälle) siirtyy auttamatta ensi kesälle. Tän kesän aikana olen havainnut omistavani aivan täysin paskan pyörän (siis kuntoilumielessä), jolla ei ikinä tuota tavoitetta pysty järkevissä määrin saavuttamaan. Joten tämä haaste siirtyy odottamaan parempaa polkupeliä ;D Totta kai jokainen poljettu kilometri (tai muukin aktiviteetti) on toki apuna tämän saavuttamisen suhteen.

Missio Riihivuoren sijasta olenkin päättänyt jonain kauniina elokuun (tai syyskuun) päivänä polkea yhteensä 50km lenkin Jyväskylän ympäri. Eiköhän siinä ole jo tavoitetta kerrakseen kuitenkin :) Pitää varmaan ALE:sta hankkia sellaiset pehmustetut pyöräilyhousut, jotta ei ihan vallan pylly puudu.

Syyskuussa olisi taasen Finlandia Marathon (3.9), jossa pitäisi pystyä juoksemaan 12km... Tämä onkin nyt prioriteettilistalla numero yksi treenejä ajatellessa. Likkojen lenkin jälkeen en ole juossut kuin lyhyitä lenkkejä (5-6km), tosin tasaisen tappavan vauhdin lisäksi olen ruennut tekemään vauhtileikittelyä. Mutta kyllä varmaan niitä kymppejä olisi aika pian ruettava juoksemaan... 2½kk ois harjoitteluaikaa jäljellä.

Syyskuuta pidemmälle en edes rupea suunnittelemaan vaan sitten katsotaan taas uudelleen. Tämmöinen kolmen kuukauden satsi on oikein sopiva satsi laittaa tavoitteita ja suunnitella tekemisiä.

Tänään 
Kävin salilla tekemässä vatsojen tehotreenin. En mä nyt tiedä oliko siinä mitään järkeä, mutta teinpä kuitenkin kun en oikein keksinyt mitä muutakaan sitä tekis. 40min tein erilaisia vatsalihasliikkeitä.
1) istumaannousu penkillä 20kpl
2) sivutaivutukset penkillä 20kpl kummallekin puolelle
3) hoover 2min
4) lantion keinutus 20kpl kummallekin puolelle (eli selällään, kädet T-asennossa, jalat koukussa ylhäällä ja siitä käännetään vuorotellen kummallekin puolelle niin että polvet osuu lattiaan)
5) jalan ojennus laitteessa 20kpl
6) sivutaivutukset seisten painojen kanssa 20kpl kummallekin puolelle
7) hoover 1min
8) jalan ojennus selällään 20kpl
9) lantion nosto 20kpl (eli selällään jalat suorana ylhäällä ja yritetään saada peppu irti lattiasta, vaikeeta!)
10) vatsarutistukset niin pitkään kun jaksoin eli jotain 40kpl

Lisäksi juoksumatolla korkeustreeniä juosten ja kävellen, sekä minispinnu pyörällä 20min 5km vastusta vaihdellen. Olin muuten aivan täysin läpimärkä hiestä kun sain treenit loppuun! Mutta mieli ja olo oli mitä mainioin :) Mitähän sitä huomenna keksis?

<3 iive <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)