maanantai 13. kesäkuuta 2011

Toisenlaisia tunnustuksia

Blueberry pohti omassa blogissaan "suklaaholismia" ja sinne kommentoidessani tajusin, että voisin kirjoittaa tästä "herkkuholismista" romaanin pituisen kommentin...

Kuva we heart it
Lainatakseni Berryä:
Huomasin myös (taas kerran) viikonlopun aikana, että mä olen (maito)suklaan suhteen kuin alkoholisti. Jos ostan miten pienen tai suuren suklaalevyn/patukan kotiin ja ajattelen, että "otan vain pienen palan ja säästän loput" niin koko levy on taatusti syöty jos nyt ei tunnin sisällä, niin vähintäänkin samana päivänä. Aivan sama, kuin antaisi vieroituksessa alkoholistille viinapullon ja sanoisi "ota vain yksi huikka" ...
Ei toimi ei.
Tuo lainauksen loppu on hyvinkin kuvaava. Minulle vain tuon reaktion aiheuttaa hyvin monikin asia, joita en tällä hetkellä oikeastaan voi syödä ollenkaan. Tässä olisi kyllä hirmuinen oppimisen paikka, sillä jos tätä ongelmaa en saa selvitettyä, niin tulen laihduttamisen loputtua lihomaan entisiin mittoihini takaisin ja sitä en todellakaan halua!

Minulle vaarallisia ruokia ovat;
  • Suklaa (maito, tumma, valko, pähkinä, ihan mikä vaan suklaa) ja karkit, sekä ihan kaikki mitä vaan supermarketin karkkiväliköstä nyt löytyy.
  • Sipsit, popcornit, suolapähkinät, suolatikut, -kalat ja -rinkulat.
  • Jäätelö
  • Keksit; Suolakeksit, pikkuleivät, kaneliässät, suklaakeksit, browniet, kookospallot... KAIKKI!
  • Leipä, ihan mikä vaan leipä lukuunottamatta tavallista näkkileipää. Jos kotona on leipää niin syön vaan sitä enkä "jaksa" tai viitsi tehdä ruokaa. Nyt olen harjoitellut leipäholismia ostamalla neidille leipää, jota minulla ei ole lupa syödä. Silti käsi aina joskus leipäpussilla käy...
  • Juusto; Kaikki juusto kelpaa, voin syödä hillittömän määrän juustoa kerralla ja sehän näkyy sitten naamassa.
  • Leipomukset; Niin ostetut kuin itsetehdyt. Ei onnistu meillä vierasvarat, ei todellakaan.......
Näitä ei siis meille voi ostaa oikeastaan ollenkaan. Tai jos ostetaan, niin eipä ne kauaa kaapeissa säily. Herkkupäivinä on lupa syödä mitä haluaa ja milloin haluaa. Tässäkin asiassa haluaisin opetella jonkinlaista kohtuutta, mutta koska Siippa taas haluaa pitää mieluiten yhden kunnon herkkupäivän silloin tällöin kuin vaikkapa yhden kohtuullisen "karkkipäivän" viikossa, niin näin on sitten menty. Vielä mulla ei ole keinoja pitää itseäni kohtuudessa jos toinen syö ihan kaikkea. Jossain vaiheessa tämän tilanteen on kuitenkin muututtava, sillä se vain ruokkii ahmimiskohtauksiani. Toisaalta totaalikieltäytyminen on vaikuttanut sinänsä positiivisesti etten enää pysty ahmimaan ihan niin paljon kuin ennen. Maha ei enää yksinkertaisesti vedä enempää.

Näitä ahmimishimoja mulla on ollut todella kauan. Silloin kohteena ei ollut oikeastaan kuin ns. perinteisiksi herkuiksi lueteltavat asiat. Aina karkkipussi oli liian pieni tai jäätelöä liian vähän. Tongin jo ihan pienenä ekaluokkalaisena vanhempien takintaskuja ja kolikkopurkkeja kipaistakseni salaa kioskille tai kauppaan ostaakseni herkkuja. Silloin riitti vielä se vitosen karkkipussi tai suklaapatukka.

Kuva we heart it
Myöhemmin ei enää riittänytkään, vaan piti saada iso sipsipussi tai litra jäätelöä (mieluiten vieläpä molemmat!). Viennetan jäätelökakut olivat superhyviä, sillä ne olivat todella halpoja. Saatoin syödä koko kakun kerralla.
Muistan monesti istuneeni rappukäytävässä ja yrittäneeni kieltää itseäni menemästä kauppaan. Silti sinne oli pakko mennä. Rangaistukseksi yritin ravata rappusia ylösalas kuluttaakseni syömiäni kaloreita pois (myönnän myös oksentaneeni........), eihän se riittänyt. Edelleen ihmettelen etten ollut kuitenkaan lihavampi, sillä muistoissani nämä ahmimiskohtaukset olivat melkein päivittäisiä ja jos ei ollut rahaa niin ainahan voi leipoa, tehdä kaakaokauramössöä, kinuskia tai jotain muuta...

Aikuisena tilanne vain paheni. Saatoin elää pelkillä herkuilla eli en syönyt oikeaa ruokaa ollenkaan. Näin sain pidettyä painoni edes joten kuten kurissa. Kyllähän se tasaisesti oli aina reilun ylipainon puolella tai normaalipainon ylälukemissa. Sinkkuus ensimmäisen avioeron jälkeen laihdutti painon normaalilukemiin vaikka silloinkin söin herkkuja "holistin" tavoin ahmien. Elämä kai oli sinkkuna niin hektistä...

Raskauden aikaan olin tavallaan onnellinen siitä, että sain syödä "ihan mitä vaan, miten paljon vaan"... kunnes kävin sokerirasitustestissä ja siihen loppuikin se "onnellisuus" ja diagnoosiksi tuli raskausdiabetes. Onneksi tuo kuitenkin pysyi hyvin aisoissa ruokavaliolla ja lapsikaan ei ollut mikään sokerivauva vaan itseasiassa hyvin pieni, alle kolmikiloinen. Jo tuo ajatusmalli siitä, että voi raskaana ollessa syödä ihan miten paljon vaan "koska silloin ei tavallaan liho" on aivan sairas, sillä eihän se pidä yhtään paikkaansa!
Synnytyksen jälkeen sitten söin ja söin ja söin. Olin väsynyt, söin. Vauva oli itkenyt, söin. Vauva oli valvonut, söin. Mies oli paljon pois kotoa, söin. Ei tarvinnut ajatella verensokereita tai muita arvoja. Yht'äkkiä tajusin, että olin lihonut raskauskilot tuplasti ja maha oli melkein yhtä iso kuin raskaana ollessa. Ainut vaan että se vauva oli siinä sylissä ei siellä mahassa...

Kuva we heart it
Aina ahmimiselle on jokin hyvä syy. Se syy voi olla väsymys, vitutus, masennus, aurinkoinen päivä, herkkupäivä, juhlat... mutta eihän normaalisti ihmiset todellakaan ahmi järjettömiä määriä vain sen takia että nyt vähän väsyttää???

Jotain olisi siis tehtävä, mutta mitä?

Kuva we heart it

13 kommenttia:

  1. Niin tuttuja mietteitä.. niin tuttuja.. :F
    Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että kohtuuttomia ahmimiskohtauksi ei aiheuta oikeastaan kuin maitosuklaa ja ITSEleiovotut leivonnaiset. Kaupan pullaa voi ottaa palan, tai yhden keksin, mutta niihin ei tule himoa.
    onneksi.
    miten selviäisinkään jos tulisi.. ?

    Mutta, kaikessa tässä on varmaan tärkeintä se kohtuuden opettelu, luulisin? alkuvaiheessa varmasti se totaalikieltäytyminen toimii.. mutta ei sekään loputtomiin toimi (toisin kuin ehkä sen alkoholin kohdalla).

    VastaaPoista
  2. Hieno postaus. Olen kärsinyt/osittain kärsin tästä itsekin. Kaikki kelpaa - siis ihan kaikki makea ja suolainen herkku. Sipsit, suklaa, karkki, suolapähkinät... Samanlaista listaa kuin sinullakin. Harmi vain, etten voi paljon lohduttaa, koska minulla nämä ahmimishimot ovat jotenkin itsestään lieventyneet. En tiedä mistä se johtuu, joten pitäisi kai olla onnellinen. Toki joskus vieläkin tulee sellaisia "kaikki tai ei mitään" -kohtauksia, mutta harvemmin.

    Mutta blueberryllekin jo kirjoitin, että yritän harjoituttaa itseluottamustani. Jos ajattelen, että en varmasti osta mitään suklaalevyä tai karkkipussia kotiin kun se menee kuitenkin kerralla, niin tokihan se menee. Mietin kyllä tuonkin Dumle-pussin ostamista tuonne jääkaappiin. Sitten päätin, että no hitto soikoon ja sinnehän se päätyi lauantaina ja siellä se on vieläkin. Kai se on se jonkinlainen usko itseen. Ajattelin, että jos se pussi menee kerralla, niin sitten menee ja sitten opin siitä jotain. Yksi pussi ei maailmaa kaada. Mutta olen luottanut siihen, että ei se mene - ja ei se ole mennytkään. En tiedä ottiko tästä nyt mitään tolkkua saati että oliko tästä mitään apua, mutta tulipahan kirjoitettua. :-)

    VastaaPoista
  3. Onneksi himoja ei enää tule kuin harvoin ja luvan kanssa sitten vietetään niitä herkkupäiviä. Tosin nyt vähän sovittiin yhteistä linjaa niistäkin, että ne auttaisi tähän ongelmaan.

    Karkkipäivä kunniaan haasteen aikana sainkin pidettyä jonkin aikaa suklaata kaapissa ilman että söin sitä ennen kuin karkkipäivänä. Kun haaste loppui niin seuraavalla kerralla ei enää onnistunutkaan vaan kävin napsimassa suklaan pikkuhiljaa pois muutamassa päivässä.

    Toisaalta en tykkää myöskään karkkipäivä/herkkupäivä-ideasta. Mielestäni ei sekään ole lapselle hyvä malli, että on joitain päiviä viikossa/kuukaudessa jolloin mätetään oikein olan takaa kaiken maailman mässyä naamaan, niin että ollaan oikein kipeitä :( Kohtuuden kuin oppis... mutta harjoitellaan, harjoitellaan... jospa oma tytär ei sitten oppisi tätä samaa.

    VastaaPoista
  4. Iive
    mä ajattelen samoin, että en haluaisi (joskus tuleville) lapsille opettaa sitä, että on erikseen herkkupäiviä. Tokikaan ei lapsille olisi sallittua joka päivä herkutella, mutta kuitenkin se, että useammankin kerran viikossa voi ottaa herkkuja, ja nimenomaan _kohtuudella_. ja sen ku vielä oppisi itsekin.

    VastaaPoista
  5. Tosi vaikuttava ja rehellinen kirjoitus! Ajattelin ihan koko ajan tuota lukiessani, alusta asti, että suosittelen sinulle toooodella lämpimästi VHH-ruokavalion kokeilemista mahdollisimman viljattomana! Anna tuolle ruokavaliolle 2 viikkoa aikaa näyttää, mihin se pystyy tuossa ajassa (ja sitten ota taskulaskin ja ynnää, mitä tuo luonnollinen ruokavalio tekee sinulle loppuelämän aikana). Tulet todella huomaamaan sokerihimon vähentyvän, eikä sinulla ole niin suuria taisteluja kieltäytymisen kanssa, vaan "syökää te muut, minulle ei maistu"- ajatus tulee luonnostaan. Tottakai mielitekoja voi tulla, mutta ne on HALLITTAVISSA... Kokeile Iive, anna itselleni ja tuolle ruokavaliolle mahdollisuus!! Olen elävä esimerkki siitä, että se toimii! Totta on, ettei kaikki sovi kaikille, mutta sen tietää vasta, kun on ensin kokeillut enemmän kuin yhden päivän <3

    Niin, ja hiilareita ei tarvita leivästä, puurosta tai makaronista voidaksesi revitellä salilla! Voin vakuuttaa, että rasvalla, proteiinilla, marjoilla ja vihanneksilla saat ihan yhtä kovan "tekemisen raivon" päälle! :)

    VastaaPoista
  6. blueberry: juurikin näin! Toivottavasti ehdin muuttaa omia kieroutuneitakin ajatusmalleja niin etteivät ne kerkeä "tarttumaan" lapseen :(

    Toppahapa: Olen kaksi kertaa kokeillut VHH:ta... oli hyvin vaikeaa, paha olo oli koko ajan ja noiden kokeilujaksojen (noin parisen viikkoa juuri kumpikin) jälkeen repesin ahmimaan _todella_ pahasti.
    Uskon, että ahmintani on psykologista, sekä myös tapakäyttäytymistä. Ensimmäiset muistot "ahminnasta"/syömisellä mielihalun tavoittelusta nimittäin ajoittuvat vanhempien avioeron aikoihin (olin 7vee) ja niihin hirveisiin riitoihin mitä kotona oli (onneksi erosivat!).

    Luultavasti kokeilen vielä VHH:ta vielä joskus uudelleen. Tällä hetkellä syön hiilihydraatti"tietoisesti" n.100-150g hiilareita päivässä.

    VastaaPoista
  7. Mä en oikein uso, että ahmimiseen auttaisi VHH, makeanhimoon varmasti jossainmäärin, ja joillain ihmisillä kyllä. sitä en kiellä.
    Mutta, kuten iive sanoi, uskon minäkin, että ahmiminen on tapakäyttäytymistä /syömishäiriö. ja siihen taas ei VHH auta.

    Itse olen myös koettanut VHH:ta, mutta en palaa siihen enää, ei sopinut mulle. Kuten iivekin, niin täälläkin syödään hiilaritietoisesti.

    VastaaPoista
  8. Aivan totta, en ajatellut tuota ahminta-asiaa sen kummemin. Ja hiilaritietoinen kuulostaa hyvältä :) Tasapaino oman itsen kanssa ennenkaikkea! :)

    VastaaPoista
  9. Ihanan rehellinen kirjoitus Iive! Itsellenikin tuo kaikki on tuttua, vaikka en ole ehkä kärsinyt ahmimisesta varsinaisesti, mutta herkut uppoaa tähänkin vatsaan, mutta onneksi nykyään aina vain harvemmin ja aina vaan vähemmän. Avokkoni haluaisi aina olevan jotain herkkua kahvin kanssa, mutta on onneksi antanut periksi. Jos niitä keksejä on mun käden ulottuvilla, käsi käy paketissa :(
    Suklaahimon olen saanut kuriin siirtymällä täysin tummiin suklaisiin, tyyliin kaakaopitoisuus 85 % Sitä ei voi ahmia, ei pysty! Tai Inkiväärisuklaa. Se on mielestäni aika karmeaa, joten ei mene levy edes viikossa :D Noista ahmimiskohtauksista tuli mieleen, oletteko lukeneet Sokeripommi-nimistä kirjaa, jossa ruotsalainen hoitaja kertoo teoriaansa sokeririippuvuudesta? En valitettavasti muista kirjailijaa. En ole päässyt alkua pidemmälle nukkumatin voittaessa äänikirjan lukijan monotonian :D
    Mutta, tsemppiä Iive ja voimia ahmimishimojen hillintään. Mielestäni herkutellakin saa ja voi, mutta se kohtuus vaan löydettävä. Itse olen kokeillut myös totaalikieltäytymistä, mutta jossain vaiheessa homma repeää ja sitten suklaa, keksit, sipsit tms. maistuukin hyvältä. Ja niitä syö ihan liikaa ja sen jälkeen inhoaa itteensä!

    VastaaPoista
  10. Olipas hyvä rehellinen kirjoitus. Itseltä kieltäminen on aika vaikeaa, koska ei sillä ahmimishetkellä tunnu pahalta, vaan hyvältä.
    Ennen olin sokeriaddikti ja söin usein ruoaksi pelkkää paahtoleipää ja suklaata. En ole ikinä ollut ylipainoinen (urheilen paljon) ja sen takia luulin, että tällainen ruokavalio on ok. Minua on auttanut tieto sokerin, viljojen ja lisäaineiden (joita yleensä herkut sisältävät) vaikutuksesta terveyteen. Kun luin sokerin tai lisäaineiden myrkyllisyydestä ja vaikutuksesta aivoihin uudestaan ja uudestaan, niin en kohta halunut enää koskeakaan karkkipussiin. Esim tässä juttua sokerista: http://mikkohanski.blogspot.com/2011/06/sokeri-on-myrkky.html

    VastaaPoista
  11. Hepa: En ole lukenut sokeripommi-kirjaa. Olen kyllä yrittänyt kovasti, mutta jostain syystä en saanut edes kunnolla aloitettua. En myöskään saanut luettua Irti makeanhimosta-kirjaa vaikka muita terveysopuksia luen ihan "heittämällä"!

    Anonyymi: Kiva kun jäit kommentoimaan :) Itsekin koitan kovasti vältellä käsiteltyjä tuotteita ja lisäaineita ja varsinkin sitä käsiteltyä valkoista sokeria! Tsekkaappas muuten hiljaa edistyvä Lisäaineetonta!-blogimme :)

    Ihan aina ei kuitenkaan tuokaan informaatio vaikuta siihen syökö sitä karkkia vai ei. Himoja siihen se on kyllä vähentänyt huimasti!

    Yritän välttää kaikkia "vippaskonsteja" vaan opetella tervettä suhtautumista ja käyttäytymistä niin ettei enää olisi _vaarallisia_ ruokia tai aineita.

    VastaaPoista
  12. Hei,
    Suosittelen kaikille makeanhimosta/ahmimisesta kärsiville steviaa, joka on Stevia-kasvista saatava, verensokerineutraali makeutusaine (toisin kuin esim. aspartaami). Totuttuani stevian makuun olen alkanut käyttää sitä päivittäin, sillä olen huomannut sen poistavan makeanhimoa. Henkiseen riippuvuuteen ratkaisujen etsiminen on tietysti myös tärkeää, mutta fyysisen riippuvuuden taltuttaminen auttaa asiaa paljon. Steviaa voi ostaa Suomesta (internetistä), mutta sitä ei ole vielä hyväksytty elintarvikkeeksi Euroopassa (eli sitä ei saa markkinoida elintarvikkeena). Se on kuitenkin hyväksytty Japanissa ja USA:ssa.
    Tällaisen pätkän löysin netistä steviasta:
    "Mikäli sinulla on mahdollisuus saada steviaa (kuivattuja steviayrtin lehtiä) tai steviosidia (siitä
    uutettua makeutusjauhetta tai –nestettä), käytä sitä. Stevia on verensokerineutraalia ja
    kaloritonta, ja japanilaistutkimusten mukaan myös turvallista. Stevian ei ole todettu sotkevan
    nälänhallintaa – normaalisti. On kuitenkin olemassa yksilöitä, jotka reagoivat stevian
    makeaan makuun siten, että heidän makeanhimonsa herää. Kaikki eivät myöskään pidä
    stevian lakritsaisesta mausta."

    Minulla VHH-dieetti toimi vasta kun aloin käyttää steviaa. En myöskään ole enää yhtä herkkä hiilareille, eli pystyyn syömään niitä kohtuudella.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommentista :)

    Meiltä itseasiassa saa Steviaa ihan tuolta kaupungiltakin, mutta vielä olen ollut kovin epäileväisellä kannalla sen suhteen, vaikka olen lukenut tutkimuksista ym. Harkinnassakuitenkin edelleen :)

    Onneksi mitään hirmuisia makeanhimoja ei ole ollut sen enempi ja sokerin & makeutusaineet on pystynyt jättämään helposti pois normaalista ruokavaliosta. En kaipaa makeutta jogurttiin/rahkaan yms. ja jos joskus makeutta tarvitsee niin olen käyttänyt lähituottajan luomu-hunajaa joka sekin on aivan passelia :)

    VastaaPoista

Kiitos :)