lauantai 30. heinäkuuta 2011

Työhässäkkää

Yksi vapaapäivä meni hurahtamalla ohi. Nyt taas töissä hässäköimässä ja aikaa ei meinaa muuhun olla kuin töihin ja kotihommiin. Ei kerkeä blogata eikä ees katsoa Biggest Loseria, äääääks!!!

Vapaapäivänä kävin Äiteen luona hakemassa koirat kotiin ja voi että kun niillä oli ollut siellä hyvät oltavat! Olivat saaneet olla päivät pitkät ulkotarhassa ja kesälapset olivat harjanneet ja paijanneet niitä. Totuushan on, että lapsen syntymän jälkeen koirat ovat kyllä olleet aivan liian vähäisellä huomiolla :( ja oli aivan mielettömän ihanaa kyllä pitää niistä lomaa. Ei pissalenkkejä, ruokintoja, karvoja, karvoja, karvoja... Koirista oli tullut pakkopullaa. Nyt pienen breikin jälkeen jaksaa niiden kanssa vähän touhutakin muuta kuin ne pakolliset, mikä on tosi hyvä juttu! Vanha pappahan nyt ei ole niin moksiskaan, mutta nuorempi koira Tyyne... sillä olisi virtaa vaikka muille jakaa!

Äiteen luona kävin poimimassa vähän vattuja ja nyt on ~10 litraa pakkasessa odottamassa talvea! Mä olen kaivannutkin vattuja kovasti kun en ole viime vuosina päässyt niitä poimimaan, enkä ole halunnut ostaa pakastettuja "ehkä norovirusvattuja", jotka täytyy kuumentaa ennen käyttöä. Kun en mä mitään keitettyjä vattuja halua syödä!!!


Blueberry postaili eilen sienistä ja mulla onkin ollut ne kovasti mielessä. Mä nimittäin tykkään sienistä, mutta en osaa poimia niitä. Pitäisiköhän lähteä jonnekin kurssille? Tai pyytää iskää kaveriksi? Mun isä on ihan hirmuisen kova marja-, sieni- ja kalamies ja olenhan mäkin ollut pienenä tyttönä kovastikin noissa hommissa. Välivuodet on vain tehneet tehtävänsä ja eipä noista enää oikein onnistu kuin marjastus. Sen olen tosin perintönä saanut, että osaan kulkea metsässä eli en pelkää, enkä eksy. Tämän taidon on moni suomalainenkin jo täysin unohtanut.

Käyvätköhän suomalaiset lapset enää marjastamassa? Vai tulevatko marjat vain kaupasta?
Toivon kyllä kovasti, että nykyinen aito/lähiruoka-buumi saisi vanhemmat viemään lapsensa metsään, marjaan, kalaan jne. Itse olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että vaikka kaupunkilaiskakara olenkin pääasiassa ollut, olen myös saanut kosketuksen maalaiselämään. Olen saanut hoitaa kanoja, syödä tuoreita munia ja juoda suoraan lehmästä tullutta maitoa (joka kyllä ihan lämpimänä oli tosi pahaa, jääkaappikylmänä taas tosi hyvää). Olen saanut pitää kesälampaita ja ratsastaa lehmällä (kiitos vaan "pikkuserkun" perheelle tästäkin elämyksestä ;D ). Nukkua aitassa, heinäladossa, teltassa ja laavussa. Tehdä peltotöitä ja uida sen jälkeen vielä tuntikaupalla järvessä. Opetella kuinka ihmeessä tehdään oikea riisipiirakka tai Kainuulainen läskikukko.
Nyt myöhemmin olen myös saanut tutustua metsästyksen saloihin ja maistelemaan erilaista riistaa. Tokihan hirvenlihaa olen lapsena useastikin syönyt, mutta nyt on pöytään päätynyt pyytä, teertä, metsoa(?), riekkoa, sorsaa, fasaania jne. Toiveissa olisikin, että jospa tuo kiva isä"puolikas" voisi opettaa mulle kuinka noita käsitellään niin olisihan esimerkiksi sorsa hieman parempaa ruokaa kuin tehokasvatettu broileri ;D ja vaatisihan se tietenkin myös sen, että joku niitä metsästäisikin sillä siihen musta ei kyllä ole ;D

Mutta kuinka ihmeessä saan annettua nämä elämykset omalle lapselleni? Enää ei ole lähisuvussa kellään oikeastaan minkäänlaista tekemistä maaseudun kanssa. Tuleeko oma lapseni näkemään lehmiä ja kanoja vain kotieläinpuistossa?

Tällä hetkellä ainoa edes hieman maaseutua muistuttava paikka on isäni kesä"mökki". Ihana vanha maatila, jossa paikat ovat vähän rempallaan, mutta osa maaseudun autenttisuudesta on vielä jäljellä. Harmi vain, että en tunne itseäni sinne kovin tervetulleeksi erään perhepiirissä sattuneen tapauksen takia. Isäni kanssa minulla ei ole mitään ongelmia, joten hänenkin puolestaan harmittaa kun hän ei saa nauttia lapsensa ja lapsenlapsensa (ainoan oman lapsenlapsen!) seurasta niin kuin pitäisi (eli tavataan siis ja ollaan tärkeitä ja rakkaita toisillemme, mutta silti liian harvoin/pikaisesti nähdään). Tilanne on kovin kinkkinen :( Kovasti myös harmittaa se, että varsinkin nyt meillä olisi vihdoinkin jotain yhteistä kun olen kiinnostunut liikunnasta, luonnossa liikkumisesta, marjastamisesta, sienestämisestä, luonnonmukaisista hoitomuodoista jne. Asioista, jotka ovat hänelle kovin tärkeitä. Kuitenkaan en pysty niitä tällä hetkellä hänen kanssaan jakamaan, vaikka juuri nyt olisi "se paras aika".

Näitä kaikkia asioita mietin kovasti kun olin vattupuskassa, huomasin, että siellä sitä vasta onkin aikaa miettiä eikä se ollut yhtään huonompi asia vaikka osa asioista ei ollutkaan niin kovin mukavia mietittäviä.



@iive@ 

ps. muokkailin hieman väärinkäsitysten välttämiseksi :) Kiitos kuitenkin kommenteista :)

9 kommenttia:

  1. Ihana postaus. :) Innostuin niin paljon, että taidan ottaa Esikoisen mukaan ensi kerralla kun lähdemme mummini kanssa mustikkaan. :)

    Kuulostaa tutulta tuo isä-tilanteesi. Minulla tosin ei ole mitään välejä koko isäni puolelta tuleviin sukulaisiin. Äitini lähti huonosta suhteesta ~25 vuotta sitten, ja sen jälkeen en olekaan isääni oikeastaan nähnyt saati kuullut hänestä. Yhteyttä hän yritti ottaa tuossa muutama vuosi sitten, mutta ne yritykset loppuivat jo ennen kuin ehtivät kunnolla edes alkaa. Eipä tuo tilanne sinänsä liikauta, kun kyseinen ihminen ei ole kuulunut elämääni ikinä (mitä itse muistan), mutta tytärteni puolesta harmittaa, kun he eivät koskaan saa tutustua ihkaoikeaan isoisäänsä. Olen viime vuosina huomannut, kuinka tuo isättömyys ja vaihtuvat isäpuolet ovat vaikuttaneet elämääni, enkä haluaisi lasteni joutuvan kokemaan samaa. No mutta, eipä siitä sen enempää, vaikka näinkin pitkä teksti jo tuli rustattua. :P

    Sinulle on muuten haaste blogissani:
    http://kadonnutta-vyotaroa-metsastamassa.blogspot.com/2011/07/tyttohaastis.html

    VastaaPoista
  2. Voit lunastaa itsellesi tunnustuksen täältä:
    http://kadonnutta-vyotaroa-metsastamassa.blogspot.com/2011/07/blogini-ensimmainen-tunnustus.html

    VastaaPoista
  3. Itse olen myös lapsesta asti kulkenut metsissä vanhempieni mukana, marjastamassa, sienestämässä ja vesillä kalastamassa. Taisin osata perata kalat, ennen kuin opin solmimaan kengännauhat :D
    on aika sääli, että moni teini ei tunnu erottavan mansikkaa mustikasta xD

    Kurjaa jos tilanteesi isäsi kanssa on tuollainen :/ Toivottavasti tilanne muuttuu joskus parempaan suuntaan!

    VastaaPoista
  4. Voi hyvä ihminen, tee itsellesi ja läheisillesi palvelus, ja korjaa välisi isääsi! Tee se nyt, älä siirrä tulevaan, sillä et voi tietää vaikka jo huomenna olisi liian myöhäistä.

    Rakkaitaan kannattaa vaalia, eikä hylätä minkäänlaisten syiden vuoksi. Ole aikuinen ja hoida välisi isääsi kuntoon itsesi ja lapsesi takia.

    VastaaPoista
  5. Olen samaa mieltä anonyymin kanssa. Vaikka olisi pitkä tauko välissä, niin kannattaa silti yrittään ja miksi odottaa sitä yhteydenottoa isän puolelta? Sinäkin voit kirjoittaa vaikka ihan perinteisen kirjeen ja kertoa elämästänne. Aikoinaan ehdin saada välit isäni kanssa läheisimmiksi ennen hänen poismenoaan. Minäkään en pienenä ollut isän kanssa paljoa, koska teki 3-vuotoyötä ja kaiken vapaa-aikansa oli hevosten parissa tavalla tai toisella, jos ei raveissa, niin koulutti niitä. Lisäksi meillä oli maatila lehmien kera hoidettavana. Kun äiti ja isä erosivat, se oli samalla minun ja isäni ero, koska hän muutti toiselle paikkakunnalle silloin. Olen vasta monia vuosia sen jälkeen, kun tulin aikuiseksi, lähentynyt isäni kanssa ja sitä en kadu päivääkään. Isäni sairastui syöpään ja vielä ehti siitä hoitojen myötä selvitäkin, mutta sädehoidot vaurioittivat jalkojen hermoratoja ja siten hänen kuntonsa heikentyi ja sydän ei enää jaksanut :( Olen niin onnellinen kaikista lisävuosista, jotka hänen kanssaan sain elää!

    VastaaPoista
  6. Nyt on ihmiset jättäneet parit rivit lukematta ;D

    Eli siis mulla ja isällä ei ole mitään ongelmia. Nähdään ja soitellaan yms. yms. mutta isän uuden "perheen" kanssa ei sit sujukaan niin hyvin, joka vaikuttaa sit asioihin. Meillä on yks pattitilanne, jonka eteen oon tehnyt kaikkeni. Ns. sovussa ollaan, mutta silti se takana vaikuttaa niin etten voi olla esim. tuolla mökillä niin luontevasti kuin pitäisi.

    Viikonloppuna saadaankin jo odotettua seuraa kun iskä tulee kylään! ;D

    VastaaPoista
  7. Hmm.. Ikävä tilanne saako kysyä että mistähän on kyse? ehkä asia kannattaisi ratkaista, sillä meillähän on vain yksi elämä elettävänä.

    VastaaPoista
  8. No, en viitsi niitä tässä nyt rueta erittelemään. Tää kun on tavallaan tosiaan aika julkinen blogi kun tätä lukee tutut, sukulaiset, työkaveritkin ehkä ja tuntemattomat ;D

    Toivotaan tulevaisuudelta parasta, ehkäpä aika saa vihdoin ja viimein toisen osapuolen päätymään siihen, ettei asiat todellakaan ole menneet niin kuin hän on päätellyt/kuvitellut vaan että toisen sanaan voisi uskoa.

    VastaaPoista
  9. Hiilarihirmu ja PeeKoo:
    On se vaan niin jännä kuinka nuo avioerot vaikuttavatkaan pienen ihmisen elämään. Itse myös toivon ettei oman lapsen tarvitse sellaista kokea. Toisaalta ei huonossa suhteessa eläminen "lapsen takia" ole myöskään järkevää, että siinä suhteessa meidän vanhemmat ovat tehneet varmaankin ihan oikean päätöksen.
    Itselläni on kyllä onneksi ollut sellainen onni, että vanhemmillani on ollut vakituiset kumppanit eron jälkeen, joten ei ole mitään trafiikkia tarvinnut katsella :D ja olen saanut sisaruksia mitä mulla ei muuten olisi! Erittäin tärkeitä hekin ovat vaikkei saman katon alla olla keretty asuakaan!

    PeeKoo: Onneksi kuitenkin olet saanut viettää aikaa isäsi kanssa ennen hänen poismenoaan. Se on ollut arvokasta aikaa.

    VastaaPoista

Kiitos :)