tiistai 16. elokuuta 2011

Tänään

Väsyttää ihan hirveästi!
Eilen nukuin yöunien perään "pienet" päikkärit vain 45min heräämisen jälkeen :O ja ne pienet oli yli 4h! Yöllä tuli valvottua kahteen asti ja tänään nukuin yli kahteen, eli 12h yöunet vetäisin. Kyllä pitäis jaksaa töissä valvoa. Siltikin väsyttää, ei nukuta, mutta väsyttää, on vetämätön olo.

Lenkkimaisemat olivat kieltämättä upeat!
"Aamulla" kävin vetämässä luontopolulla pienen juoksulenkin ennen kuin hain neidin hoidosta. Elämäni paskin lenkki ehkä ikinä. Reitti oli ihana, maasto polveilevaa, hyvä pohja, mutta minkäs teet kun tuntuu ettei happi kulje. Onneksi tuo ei ole kuin n.2km pituinen. Sellaisen matkan jaksaa nyt kipaista vaikka koipi kainalossa. En mä nyt kuitenkaan ihan hirveän huonoa vauhtia ole pyyhältänyt kun 2km meni 20 minuuttiin ja välillä kävelinkin pieniä pätkiä.

Ei menny hyvin :(
Illalla käytiin kaupungilla extempore shoppailureissulla ja neidille tarttui kaikkea kivaa mukaan. Kirpparille pitäisi päästä kuhan olis vaan aikaa. Hirveätä vauhtia kasvaa tuo tyttö ja muutenkin voisi tuota garderobia uusia vähän isommalle tytölle sopivaksi. Ostostelun jälkeen tuli huono olo, sellainen, että jos nyt ei saa jostain vähän energiaa, niin sen jälkeen vain taivas on rajana syömisten kanssa. Blokkasin olon tavoistani poiketen Nutrilett-patukalla, vaikka se sisältääkin kaikenlaista "kivaa" ainesosaa, mutta aina ei jaksa olla "Lisäainenatsi". Ja patukka auttoikin tosi nopeasti ja maistui hyvälle. Kaupoilta olikin kiva lähteä suoraan töihin pirtein mielin, jos ei muuta ;D


Kuulaakin heiluttelin tänään, semmoisen puolisen tuntia. Probleemina meinaa olla vaan se, että mitä ihmettä sen kanssa oikein tekis? Mun liikerepertuaari kun nyt sattuu sisältämään n. 5 eri liikettä niin eipä niitä kauaa tahkota ;) Pitää varmaan häipyä YouTubeen tutkimaan hyviä videoita! (Ja hei saa vinkata jos tiedät jonkun hyvän treenivideon!) Tämmöisen mä löysin nyt ensihätään :(
Burn Faster With Kettlebells 4min 34s Kakkosliike oli mulle uusi ja taidan lisätä sen omaan treeniini. Kolmosliike oli tuttu jo kuula-tunnilta, enkä pysty sitä todellakaan tekemään :( Eikä tän "tahdissa" oikein voi reenata...

Vielä suurempi probleemi on lämmittely ennen kuulaa. Kuinka te lämmittelette?
Hyppynaruhan olis varmaan aika hyvä? Kun ei mua ihan hirveästi huvita mitään haaraperus-hyppyjäkään viittä minuuttia vetää.
Lämmittelyissä olen käyttänyt myös Zumbaa. Esim 20min work out ja Flat Abs on sopivan lyhyitä lämmittelyjuttuja. Varmaan joku 5-10 minuuttiakin riittäisi?
YouTubessa olikin hauskoja videoita ;D Osalle sai nauraa ihan ääneen. Mutta toimivia videoita löytyi näin nopeasti selatessa aika niukanlaisesti.

Reilu 5 min pituinen sykettä nostava perus Aerobic-pläjäys. Ei kamalan ärsyttävä.

Näyttää todella tehokkaalle, aika hmmm... ysäri tai jotain? Ehkä kestettävissä ;)
Plussana videoiden määrä ja niiden pituus! Treeniohjelmaa löytyy nimittäin useamman tunnin verran ja ihan mukavan mittaisissa pätkissä (reilusti yli 5min per video).

Tämän tein itse ennen kuulailua ja oli ihan perus, toimiva setti verryttelyksi.

Oli aivan järkyttävän hirveä ;D mutta varmastikin tehokas ;) En mä kyllä tiedä voisinko mä tätä tehdä nauramatta...

BodyCombat videoita löytyikin muutama aika kiva. Näähän vois toimia kans kivasti!


Joogaa YouTubesta löytyikin ihan mielettömästi! Mä olen aivan yllättynyt! En ole koskaan ollut mikään YouTuben suurkuluttaja. En ole oikeastaan ymmärtänyt sitä ollenkaan. Mutta nyt kun Siippa on kuunnellut sieltä musiikkia niin itsekin on ehkäpä hieman tullut opeteltua sen käyttöä. Soittolistan avulla saakin näköjään tehtyä itselleen ihan treeniohjelmia. Ensin vähän aerobista, sitten vaikka Jillianin lihaskuntoliikkeitä, perään Pilatesta ja loppuun vaikka Joogaa. Kotona meillä on langaton verkko, joten eikun läppäri mukaan ja sopivaan nurkkaan treenaamaan tai vaikkapa parvekkeelle!

Mä taidankin nyt suunnata tän läppärini kanssa jonkin Jooga-ohjelman kimppuun! Tosin en taida vetää mitään voimajoogaa vaan taitaisi olla venyttelyn ja rentoutumisen paikka.


























8 kommenttia:

  1. Mä käytän kyl kans välillä noita nutrilett-tms. vastaavia patukoita, joko helpottamaan karmeaa makeannälkää, silloin kun haluaa vähemmän kaloreita, tai sitte jos on jossain liikeellä, ja muuta evästä ei ole helposti saatavila.

    Itse olen myös joogannut youtubeen tahtiin, ja sieltä tosian löytyy ihan hyviä ohjelmia, ja pituuksiakin on valittavana niissäkin kaikkea väliltä 10-90min.
    Venyttely meinaa aina välillä unohtua, niin joogan avulla tulee yleensä sekin hoidettua, ja joogan jälken on yleensä niin kivan rauhallinen olo.

    VastaaPoista
  2. Kahvakuulalla riittää parikin liikettä, jos tekee aikasarjoja :) Itse kuulailen usein Kukka Laakson tyyliin, eli tempausta, työntöä ja OALC:tä aikasarjoja - aloittelijalle vaikka puol minuuttia-minuutti per käsi, ja siitä sitten kohti viittä minuuttia per käsi. Lupaan, että pari liikettä ja parikyt minuuttia riittää hapotukseen, jos kuulan koko on oikea :D

    VastaaPoista
  3. joo, ei se liikkeiden määrä ole niin olennainen, vaan se, että ne tekee _oikein_. Ja todellakin, aikasarjoja tekemällä saa ihmeitä aikaan..niillä muutamallakin liikkellä.
    Itse olen tällähetkellä menossa n. 3,5-4min kohdalla /käsi aikasarjoissa, tavoite on päästä sinne 10min tässä joskus.. ja ennen joulua se 12kg kuula <3

    VastaaPoista
  4. Mua vain niiiiiin tökkii ne aikasarjat ;(
    a) en tykkää kytätä kelloa tai laskea toistoja, jälkimmäinen on kuitenkin parempi.
    b) vain muutaman liikkeen toistaminen tuntuu hyvinkin puuduttavalle, katoaa mielenkiinto varsinkin kun yksinään treenaa.
    c) ja toi oikein tekeminen on nyt vaan vähän niin ja näin ;D

    Pitäis koostaa joku hyvä vaikka 7-10 liikkeen setti, jonka voisi sitten tehdä ns. kiertoharjoitteluna (?) vaikka kerran kaikki läpi tai kahdesti tai kolmesti...

    Hyvien liikkeiden löytäminen ja niiden oikeaan järjestykseen laittaminen onkin sitten jo toinen ongelma ;D

    Tuo linkkinä oleva Hatha-jooga oli muuten todella hyvä. Tänään yössä kokeiluun toinen osa!

    VastaaPoista
  5. Oli pakko käydä kurkkaamassa tuolta Kuka bloggaa-osiosta sun ikä, näytät paljon ikäistäsi nuoremmalta :)

    VastaaPoista
  6. Mä oon tämmöinen ikinuori ;D
    Ennen lasta sai näytellä papereita joka paikassa, nyt harvemmin. Tosin enpä mä enää ostakaan tupakkaa ja alkoholiakin tosi harvoin.
    Sairauden takia naamakin kukkii kun teinillä konsanaan ;(

    VastaaPoista
  7. Iive
    ollaan sit tässäkin kohtalotovereita :D
    Mua luullaan aina jotain just 20 täyttäneeksi..
    Joo, jos tuollainen 7-10 liikkeen sarja olis varmaan iha hyvä, juutuupista löytyy kyllä ihan hyvin liikkeitä.

    VastaaPoista

Kiitos :)