perjantai 16. syyskuuta 2011

Kotona

Kotona jälleen!
Reissu meni ihanasti ja oli mahtavaa olla rakkaimpien luona.
Syömishommatkin meni ihan jees. Kävin bongailemassa paikallisen uuden eko/luomu kaupan ja olin iloissani siitä, että moiseen paikkaan on ollut nuorilla (nii siis mun ikäisillä, mut mähän oon siis nuori ;D )rohkeutta perustaa moinen yritys!


Liikkeessä oli yllättävän hyvä valikoima (etenkin myymälätilan kokoon ja paikkakuntaan verraten), mutta palvelu olikin sit tosi hyvää, mukavaa ja hauskaa :) Oli tiskin takana oikeasti palo näihin hommiin ihan kokonaisvaltaisesti, sillä samassa osoitteessa toimii myös Ohjelmatoimisto Din Máinnas eli ravintoa sielulle ja ruumiille. Ensiksi ajattelin vain katsella, mutta enhän mä ilman ostoksia pois päässyt. Mukaan lähti Äiteen luokse vähän suklaata ja keksejä. Välipalaksi ehkä parhaita tomaatteja mitä oon ikinä syönyt ja kookosöljyä kun entinen oli menny pahaks.


Liikuntavapaat sain pidettyä hyvin yhtä aamulenkkiä lukuunottamatta. Eilen kävinkin osteopaatilla hoidossa ja voi että on hyvä fiilis kun sanoi ranka vähän riks, raks ja poks.
Osteopatia on erikoisterveydenhuollon ala, jossa pääpaino on nikamien, lihasten ja hermoston toimintahäiriöiden tutkimisessa ja hoitamisessa. 
Vaikka kuinka oon venytellyt ja Siippa on hieronut, niin jumittanut on rangassa silti. Hoidon jälkeen kun oli saatu lukkotiloja aukaistua tuntui aivan kuin selästä lihasjumit olisivat sulaneet pois. Nyt sujuu venyttelytkin ihan eri tavalla kuin ennen kun rangassa olevat lukot ei estä lihaksen venytystä.

Kotiinpäin ajellessa iski "syömishimo". Ennen vanhaan automatkoilla mulla oli tapana juoda batterya ja polttaa tupakkaa. Tupakanpolton lopettamisen jälkeen rupesin syömään; karkkia, sipsiä jne. ja onhan tuolla matkan varrella kiva Hesekin, josta on helppo hakea vähän välipalaa... (sitä 1000kcal välipalaa...)

Ota porkkana! Eiku siis tomaattikin käy!
Tällä reissulla neuloin menomatkan, mutta koska kotiinpaluumatkalla olin itse ratissa niin kurvasin matkalla olevalle ABC:lle ja kävin ostamassa pussillisen miniporkkanoita. Hyvin toimivat, mutta nyt vähän närästää kun vetäisin tunnissa 250g miniporkkanoita ;)

Muutenkin herkkusaldo pysyi erittäin hyvänä. Himoja ei tullut ja ainoat herkut mitä söin olivat 1kpl proteiinipatukka (välipalaksi) 2 pientä palaa tummaa suklaata ½ kanelisokerikorppu ja 1½ luomu-mustikkakaurakeksiä.

Ruokarytmit pidin myös kondiksessa ja söin tunnollisesti kaikki päivän 5 ateriaa. Silti olo on nyt sellainen ettei tekisi mieli mennä huomenna vaa'alle... ehkä se ei johdu niinkään syömisistä vaan siitä kun reissussa piti pitää taas jotenkin vielä enemmän huolta siitä mitä syö. Kotona kun ei mitään "sopimatonta" ei vaan yksinkertaisesti ole niin valitset mitä valitset, niin se on "oikein". Myös lepopäivät liikunnasta varmaankin lisää entisestään tätä fiilistä.

Ens viikon lopussa olisi ehkä toinen vielä haastavampi reissu, mutta siellä on kyllä liikuntaa tiedossa roppakaupalla! Mutta siitä sitten jos se toteutuu...

Mut nyt nukkumaan, jos ei unettomuus vaivais... aamulla on töihin herätys 05.45 KÄÄK!

5 kommenttia:

  1. oi kun kuulostaa mukavalta reissulta!
    Ja ihana kun olet saanut ruokailurytmit yms. kohdilleen :) helpottaa kummasti aina elämää

    VastaaPoista
  2. Blogissani on jotain sinulle :)

    http://projekti20kg.blogspot.com/2011/09/tunnustus.html

    VastaaPoista
  3. Aika vähällä selvisit noiden syömisten kanssa! Pitää ihan onnitella. :-)

    Mulle tulee äitylin luona aina joku ihan ihmeellinen reaktio, että mun pitää syödä suurin piirtein kaikki, mitä kaapeista löytyy. Ja sitten äiti vielä leipoo kaikkia herkkuja ja tekee hyviä ruokia, eli ei ole helppoa, ei. Kotona on tosiaan helpompaa, kun siellä ei (yleensä) yksinkertaisesti ole mitään herkkuja.

    VastaaPoista
  4. Sun itsekurihan on kasvanu aivan mielettömästi! Oon ihan sikaylpee susta!!! :)

    VastaaPoista
  5. Ninni: Kiitos :)

    Muut: Erittäin ylpeä olen oikeastaan juurikin tuosta porkkana-elämyksestä ;D

    Äiteen luona on tosiaan jokin kumma juttu, että koko ajan pitäisi syödä puputtaa ja varsinkin leipää sekä muita herkkuja...

    Kaikki herkut meni oikeastaan ihan vaan kokeiluiden piikkiin kun halusin tietää miltä ostamani tuotteet maistuu (ja hyvillehän ne maistui), mutta en missään kohti tuntenut että olisin jäänyt vaille jotain vaikka en syönytkään koko suklaalevyä tai syönyt paketillista keksejä ;D

    VastaaPoista

Kiitos :)