tiistai 13. syyskuuta 2011

Onko aivan pakko?

Ihmisten on pakko tehdä jotain asioita tietyistä syistä, mutta kaikkein kamalin pakko on ehkä riippuvuus tai himo tai miten sitä nyt oikein kutsuisi?

Tiedättekö Blogisiskot sen "äänen" ja halun päässä kun alat himoitsemaan jotain, mitä et oikeastaan saisi himoita. On pakko saada karkkia, jäätelöä, mitä vain herkkua joka saa kropassa endorfiinit ja sun muut valloilleen ja mielihyväkeskuksen huutamaan hoosiannaa hetkeksi kunnes iskee morkkis kaikesta siitä mitä on himoinnut ja kenties himonsa toteuttanut.
Asiantuntijat sanovat ettei sokerikoukkua ole olemassakaan, herkkuihin ei voi jäädä riippuvaiseksi niin kuin tupakkaan, alkoholiin, huumeisiin, lääkkeisiin... Itse olen tästä eri mieltä. Ehkäpä koukku tai riippuvuus ei ole samanlainen tai samanlaisista syntyperistä lähtöisin, mutta silti tiedän sen olevan olemassa.

Tämän koukun vuoksi olen valehdellut, varastanut, tuntenut häpeää, ahdistusta, mielihyvää, syyllisyyttä. Yhteiskunnassamme on sosiaalisesti hyväksytympää polttaa tupakkaa tai olla alkoholisti kuin olla koukussa herkkuihin. Sillä kyllähän nyt jokainen voi olla syömättä sitä suklaata, karkkia, sipsiä, ihan mitä vain!?!
Tiedän, että en ole ollut tämän asian kanssa yksin. Maailmassa on miljoonia jotka kamppailevat saman asian kanssa ja heitä ei ymmärretä, auteta eikä kuunnella.
Ota itseäsi niskasta kiinni, sanotaan.

Itse olen istunut rappukäytävässä itkien äidin kolikkopurkista kaivettujen (ja ilman lupaa tietysti) kolikoiden kanssa ja taistellut lähdenkö kauppaan vai enkö. Olen hävennyt ostoksiani kaupan kassalla ja mutissut varsin uskottavasti jotain äkillisistä vieraista.
Siellä samassa rappukäytävässä olen ollut ja rangaissut itseäni kiipeämällä niitä kirottuja rappusia ylös ja alas tietäen etten kuitenkaan voi kuluttaa kaikkea syömääni paskaa. Eräitä muitakin keinoja on käytetty, mutta ne jääköön tästä jutusta kuitenkin pois, sillä tämän jutun pointti on se, että kuten muistakin riippuvuuksista niin myös tästä on mahdollisuus "parantua".
Kuusivuotiaasta minun on ollut pakko. 23 pitkää vuotta minun on ollut aivan pakko.

Erääseen toiseen blogiin kommentoidessani tajusin, etteivät herkkuhyllyt enää huuda minua luokseen. Olen jotenkin häkeltynyt ja hämmästynyt. Totaalisia repeämisiä tai muitakaan mättö, överi yms. päiviä ei ole tarvinnut pitää tai edes ajatella.
Toki olen syönyt herkkuja ihan lähiaikoinakin. Olen syönyt palan kakkua, suklaapatukankin, mutta vain sen takia että minun on tehnyt mieli. MINUN EI OLE OLLUT PAKKO.

Olen heikoilla jäillä, yhä edelleen. Samoissa kantimissa kuin joskus tupakanpolton jälkeen kun sitä ei enää varsinaisesti tehnyt enää mieli. Erona vain on se, että tupakan kanssa toimii totaalikieltäytyminen. Tämän asian kanssa ei. Kuinka tähän päädyin on arvoitus, mutta toivon ettei minun enää ikinä ole aivan pakko.

Yöllisin terveisin
iive
Ihan ilman mitään kuvia tai kevennytyksiä.
Vain tämä asia.
Syvältä minusta, sielusta syvimmistä.

5 kommenttia:

  1. No, ihan varmasti on sokeririippuvuus olemassa ja onneksi on niitäkin asiantuntijoita, jotka asian myöntävät! Todellakin myös omasta (lähi)menneisyydestäni löytyy piilotettuja suklaapapereita, kauppaan pelkästään sokerin takia lähtöjä ja salaa (melkein itseltäänkin) hotkaistuja suklaapatukoita. Sairasta sanoisin. Mutta tästäkin voi parantua ja vierottua! Jos haluaa - niin kuin muistakin riippuvuuksista! Ja myöntämisestähän sen lähtee! Mikä ihana tunne: minun ei ole pakko :) Loistavaa, Iive!

    VastaaPoista
  2. joka sana totta, valitettavasti myös omalla kohdallani.
    Tuttua on se piilottelu, salailu, jopa varastaminen, häpeäminen, "yllätysvieraat" ja kotona olevien "vierasvarojen" syöminen (vaikka jo niitä ostaessa tietää,etteivät ne koskaan, eivät _ikinä_ jää odottamaan vieraita).
    Minullakaan ei ole enää lähelläkään niin usein pakko. onneksi.
    Ne kerrat ovat vähentyneet hyvin hyvin huomattavasti, viime aikoina niitä on ollut kaksi puolessa vuodessa.
    Mutta silti tuon kanssa on, kuten sanoit, heikoilla jäillä.

    Ja se on kyllä kummaa, että sokeririippuvuus ei ole " sallittu" kuten vaikka huumeriippuvuus, alkoholiongelma tai jokin muu. Karkki- ja sokeririippuvutta ei koeta niin vaarallisena, ehkä siksi, ettei siihen kuole ollenkaan niin nopeasti kuin esim. huumeisin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Minä uskon olevan sokeririippuvuutta. Miksi muuten tapahtuisi juuri tuota kaikkea mistä kirjoitit. Mulla on täällä Sokeripommi-niminen kirja, josta olen vasta ihan alkua kuunnellut. Kirjoittaja on itse kärsinyt sokeririippuvuudesta ja nykyisin toimii klinikalla, jossa hoidetaan sokeririippuvuuksista kärsiviä. Kirjailijaa en nyt muista Pitten... tai jotain. Kirjassa selitetään sokeririippuvuutta hyvin seikkaperäisesti. Ja uskon täysin sen olemmassa oloon ja kyllä itellänikin niitä "pakkoja" on ollut. Onneksi nykyään ei juurikaan. Ja onneksi tuosta "pakosta" voi päästä irti, vaatii asennetta ja ajattelun muuttamista, mutta se on mahdollista!

    VastaaPoista
  4. Hetken tämän tekstin julkaisun jälkeen mietin, että astuinko nyt pa***kaan, mutta toisaalta tämä on mielestäni aihe josta monen on vaikea puhua rehellisesti juurikin tuon yhteiskunnallisen hyväksymisen takia. Apua et saa ja jos saat niin olet onnenmyyrä!

    Minä olen rehellinen ja suora ihminen, joten joskus sen seurauksetkin on kärsittävä jos niin käy...

    Mutta, kuten kirjoitin niin on monia, monia, monia joilla on sama ongelma ja täälläkin se on nyt hyvin huomattavissa.

    VastaaPoista
  5. Iive
    et todellakaan astunut!!
    Hienoa, että uskalsit nostaa tämän asian esille, täällä todella tuntuu olevan muitakin, jotka ovat tuon asian huomanneet.

    VastaaPoista

Kiitos :)