perjantai 4. marraskuuta 2011

Tuomiopäivä

Eilen oli sitten se ai niin ihana, mutta tosin jo kauan odotettu erikoislääkäriaika. Ja mitä siitä nyt sitten tuli aikaiseksi? Paha mieli ja lisää odottamista (n.4kk). Oletettavissa on yhä edelleen kun PCOS ei löytynyt, että sairaus on aivolisäkeperäistä = aivolisäkekasvain (ei syöpää) eli aivojen magneettikuvaukseen tuli lähete. Ja koska tilanne on jatkunut kohdallani jo pitkään, eikä hengenvaaraa ole (kun eihän niitä muita oireita tietenkään oteta huomioon) niin millään lailla kiireellinen en ole tuossa magneettikuvausjonossa.

Elämässä tämä sitten tarkoittaa sitä, että ravataan verikokeissa, syödään hormoonikuureja jotka vetää koko mimmin ihan "sekaisin" (kuvitelkaa että teillä on PMS joka päivä). Ihana helpotus on onneksi se, että ensimmäisten verikokeiden jälkeen saan rueta syömään melatoniinia. Ehkä sitten saisi nukuttua hieman paremmin?
Lisäksi lääkäri käski vähentää urheilua (apua!) ja lopettaa laihduttamisen (apua! apua!), koska nämä stressaavat jo entisestään tiukoilla olevaa kroppaa. Eli ei taida tämä tyttö olla 30v syntymäpäivänään elämänsä kunnossa niin kuin oli suunnitelmana....

No koska olen minä (ja olen ahdistukseen vetänyt jo ainakin kilon suklaata eri muodoissa) niin eipä tässä kuitenkaan mitään. Vähennetään siis liikunnan raskautta eli tervetuloa geokätköily, kävelylenkit, hiihtolenkit yms. yms. Salitreenissä aion panostaa nyt tekniikkaan painojen sijasta.
Ruokarintamalle en suunnitellut kovinkaan suuria muutoksia. Tärkeintä on, että lisäaineet pysyvät "poissa" ja syödään terveellisesti eikä paino ainakaan pääsisi nousemaan.

Onnea tässä kaikessa on se, että lapsihaaveita minulla ei ole. Ompahan ainakin yksi ahdistustekijä vähemmän! Olisi kamalaa kärvistellä hirveässä vauvakuumeessa tietäen ettei sitä lasta voi saada. Onneksi minulla on kuitenkin tuo yksi kullanmurunen, kultaakin arvokkaampi.

Kullanmurunen ja suklaakakku
Jos en olisi koskaan elämässäni kokenut mitään pahaa niin varmaan tämä olisi nyt aika hirveää (tai onhan se, mutta ei niin hirveää kuin voisi olla). Jotain hyvää siis siitäkin, että elämä on tasaiseen tahtiin halunnut ja potkinut mua päähän ja vetänyt maton alta. Silti olen tässä.

ps. Ja jotta ei ihan kaikki menisi pieleen olen työpaikalle virittelemässä myös omaa liikuntahaastetta, jotain tekemistä siis työkavereillekin ;D

9 kommenttia:

  1. Voi iive, haleja ja tsemppirutistuksia lähtee täältäkin ihan kilomäärin!
    Kyllä sä pärjäät :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä sinulle, ja saanen sanoa, että näytät kyllä todella hyvältä - eiköhän se elämän kunto tule sieltä terveellisiä elämäntapoja jatkamalla, vaikka ei laihduttaisikaan. :-) Haleja ja kannustusta täältäkin päin!

    VastaaPoista
  3. Rento liikunta ja tervellinen ruokavalio voivat hyvinkin tehdä ihmeitä kropalle ja painolle, joten - kaikesta huolimatta - iloa ja aurinkoa sinulle! Toivottavasti asiat kääntyvät parhain päin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiitos kaikille kommenteista!

    Ihan hyvillä mielin täällä elellään (vielä toistaiseksi ennen kuin hormoonikuurit alkavat...).

    Nyt sainkin itselleni oikein kunnon haasteen kun ei saisi olla laihdutusmoodissa (helppoa) eikä lihomismoodissa (helppoa) vaan pitäisi olla painonhallintamoodissa (vaikeaa). Ja en kyllä yhtään ymmärrä miksi ihmeessä sitä suklaata ja herkkua pitää mässyttää, no nyt se taas loppu! PISTE ;D (hetkeksi...)

    VastaaPoista
  5. Täältäkin isot tsempitykset ja halaukset! Sun positiivisuus varmasti auttaa jaksamaan, joten nauti nyt kevyemmästä liikunnasta tms.
    Järkyttävää on kyllä miten kauan joudut odottamaan kuvauksiin pääsyä!

    VastaaPoista

Kiitos :)