sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Tämä vuosi on ollut ihan helvetin rankka.
Hetken kesällä hieman helpotti, mutta syksyä kohden ollaan taas kremppailtu enempi tai vähempi.
Ja kyllähän sellainen motivaatiota syö, kaikkihan sen tietää.

Joulukuussa aloitin fysioterapiakäynnit ja niistä on hieman intoa tullutkin ja jos sinne salille uuden ohjelman kanssa menisi? Potkukelkkailemassa kävin tänään, hetken, mutta edes sen hetken!

MSM:stä tuntuisi olevan apua? Vielä en ole hyppimistunneille uskaltanut mennä, enkä juoksulenkille. Mutta töissä pärjäilen jo ilman jalkatukea kivutta.

Ihan pikkuinen kremppa tuossa vielä ennen aattoa ilmaantui.
Hiukset tippuu päästä ja ohimolta löytyy kalju läntti :( (onneksi sen saa piiloon). Lisätestejä tulossa siis, että mistäköhän moinen johtuisi...

Toiveikas kuitenkin olen. Kohti uutta vuotta ja uusia juttuja. Ei voi olla huonompi vuosi tulossa kuin tää nykyinen... ei voi!

Ai ja tammikuun lopussa on tiedossa viikon loma <3 voi ihanuutta!

iive

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Välitä - huolehdi -tunne

Muistisairaan haitallisten käytösoireiden hoito- koulutuksesta mieleen jäänyttä.

Tärkeintä on suhe.

Kumman yöllä lastasi ikävöidessäsi haluaisit?

Puhua jonkun kanssa joka sinua kuuntelee
vai
rauhoittavan pillerin?

kuva via weheartit.com
Ja kun menet jouluna katsomaan mahdollisesti yksinäistä iäkästä läheistäsi.
Istu vieressä
kuuntele
puhu
ihan mistä vain
vaikka mattojen asennosta
tai avaruuden tähtikuvioista.

Kunhan olet siinä
lähellä
läsnä.

Et voi uskoakaan kuinka paljon enemmän se ilahduttaa
kuin joulutähti ja suklaarasia.

iive

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sleep as android

Mies bongasi Androidille nukkumisen seuraamissovelluksen ja sitä saa jopa käyttää 14vrk kokeiluna ilmaiseksi!


Kuvat via http://android.appstorm.net
Ja oma viime öinen pylpyrä kertoo kyllä omaa faktaansa vaikka aika arpomistahan tuo sovelluksen data on. Mutta aikalailla samoissa fiiliksissä sovelluksen kanssa mennään. Yöltä löytyi yksi pidempi hiljainen jakso = syvä uni?, muut aikamoista sahalaitaa. Ja aamullahan tuntui lähes siltä ettei ollut taas nukkunutkaan.
Androideissa on jo valmiiksi hyvä herätyskello, mutta ei sellaista joka tutkisi nukkumistasi. Tämä sovellus on fiksu härpäke, joka nauhoittaa nukkumisesi ja piirtää liikkumisesi ja ääntelysi perusteella unikäyrän. Sovellus myös yrittää herättää kun olet pirteimmilläsi ja nauhoittaa myös halutessa yölliset ääntelyt. Sovellukselle annetaan optimiunimääräsi, jonka avulla se laskee kertyneet univelat tai plussatunnit. Herätyskellossa on älyttömästi vaihtoehtoja, kuten peruskellosta tutut torkun pituudet, mutta voit määrittää myös äänenvoimakkuuden kasvamisen nopeuden ja jopa torkkujen maksimimäärän. (lainaus: rollemaa)
Unettomuus ja työ pitävät kiireisenä ja väsyneenä. Onneksi edes käsitöiden kanssa jaksaa rentoutua toisaalta käsityöt ovat hyvää puuhaa alkuillalle kun pitäisi pysytellä hereillä ja hirveä väsymys valtaa.

Fysioterapiakäynnit tuntuvat auttavan selkäongelmissa ja MSM tuntuisi tepsivän jalkavaivoihin... toisaalta juoksemista tai jumppaa en ole vielä yrittänyt, mutta ainakin työpäivät sujuvat jalkojen päällä ilman hirveätä tuskaa.

iive

maanantai 10. joulukuuta 2012

Tytöt

Meillä 30v ja 3v tykkää <3


Tytöt

San. Paula Vesala ja 2. säkeistö Mariska
Yhdentekevää mikä on epäoriginaalia
kaikki on lainattuu, pitäähän perinteit vaalia
Ihan sama virtaako Iijoki vai Ararat
pastissin pastissin pastissi ja lainaideat
En oo mikään perse, oon mieluummin persoona
jättäkää mut pois miss pop -kilpailuista
Terkut hiekkalaatikkojen reunoilta
tulkaa tekeen meidän kaa rakkauden hiekkakakkuja

Kun on saanu aina alottaa kaiken alusta
ei oo näkyny tyhjän paperin kauhua
Kaikki kel on sakset osaa leikata
jos mokaatte, kukaan ei muista sitä huomenna
Kannattaa kokeilla itsensä häpäisyä
siihen ei kuole, kokeilin, oon vielä hengissä
Tehkää ite kaikki ihan alusta
niin se on ajankuva päivänkuva hetkenkuva omakuva

Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta
ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään
No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
Värikkäit palikoita rakentaa oma torni
kun juomakulttuuriperhe kasvattaa
Tehän ootte jo oikein
kun te ootte vaan just noin
Kaikki mitä te teette
ja se miten te ootte
Hunninko maailmankartalle

No näihä se on!

Jang ei ole mitään ilman jinnii
ei maailma oo mitään ilman naista
kehotanki joka pimuu ja mimmii
a-antakaa kuulua ja antakaa haista, joo
tääl ei sitä tarvitse anteeksi pyytää
millään tavoin ikinä ujostella, että
ootte täydellisiä noin
voitte tehdä ja mennä
nainen, sanon sulle: Uneksi, lennä!
Sä voit tehdä ja mennä
nainen, sanon sulle
hei mä sanon sulle: Uneksi, lennä!

Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta
ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään
No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
ne kasvaa miten sattuu
kun marttyyrimadonna
ja pyhä virtahepo ne kasvattaa
Tehän ootte jo oikein
kun te ootte vaan just noin
Kaikki mitä te teette
ja se miten te ootte
Hunninko maailmankartalle

Pienempää, myöhään, vähemmän, puolet
Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta
ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään
No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
ne kasvaa ihanaksi
ja pärjää pakon eessä
kun itsensä ne itse kasvattaa
Lähde: PMMP

Mariska on kulkenut mukanani jo kymmenen vuotta. Kymmenen pitkää aikuistumisen vaikeaa vuotta. Niiden vuosien aikana opin ettei minun tarvitse olla kukaan muu kuin minä itse. Minun ei tarvitse miellyttää muita olemalla jotain muuta kuin olen. Ainoa hyväksyntä, jota tarvitsen, sen pitää tulla minulta itseltäni.

Peilistä katsoo väsynyt, mutta itseensä aikalailla tyytyväinen nainen. Rahkeet ei taas enempään riitä, joten armon hetki on itselle annettava. En tiedä kuinka huomisesta työpäivästä selviän, mutta jos en selviä, niin ei ole mikään pakko. Aina voi sanoa totuuden: Juuri nyt minä en pysty. Ja se onkin vaikeaa muuten se! Mutta niin se vain on sanottava jos tilanne eteen tulee ja mä pystyn siihen. Pystyn myöntämään.


Mariska - Rajaton

Onks kukaan kertonu sulle, että jalat pitäis pitää maassa?
Tai oot sä koskaan kuullu sanottavan, että ihmisellä täytyy olla rajat?
Mä oon. Kyllästymiseen asti. Onneks oli yks, joka sano jotain aivan muuta: 

kyl sä siihen pystyt, usko vain itseesi
jos tahto riittää keinot löytyy, nosta sun katseesi
pidä haaveistasi kiinni äläkä lannistu

ilman täyttä panosta et varmasti onnistu
ilmaiseksi ei tuu mikään, kaikella on hinta
valmistaudu kokemaan se mikä on pahinta
susta, pelkosi kun kohtaat, ekaksi se sattuu
toka, kolmas, neljäs, pikkuhiljaa siihen tottuu
toteuta sun omaa juttuu, muihin älä vertaa
tielläsi pitäydy, anna ihmisten mongertaa
mitä tahtoo, sillon muista ketä varten elät
itsellesi vaiko niille jotka kääntää selät
olet vahvempi kuin tiedät, kipua voit kestää
enemmän kuin uskot joten muu ei pysty estää
paitsi ainoastaan sinä, kärsivällisyyttä
turpiin et tuu ikinä ottamaan ihan syyttä

moni sanoi, muista että sulla niinkuin toisillakin rajat on
yksi sanoi, olet vapaa, tää maailma on sulle täysin rajaton
tarkasta motiivis, ovatko ne feikit?
siinätapauksessa aikaa hukkaat jos sä leikit
kun sun asenne on nöyrä suuria tavoitat
oikoteitä pitkin menemällä tuskin voitat mitään
et saa periks antaa vaikka menis pieleen
elämä ei aina seuraa suunnitelmaas mieleen
paina: sullon mahdollisuus, kattona vain taivas
niin sano sekin tyyppi joka tiensä tähtiin raivas
toiset ei voisitä päättää missä sun rajat on
aidat on vain hämäystä, maailma on rajaton
itseäsi älä huijaa, kuuntele sydäntä
etkä joudu juoksee koipien välissä häntä
sä saat kaiken mitä tarviit, aina pitäs kiittää
jakoon pistä omasi niin sulle vielä riittää
ja kun unelma toteutuu jatka silti työtä
samoin kuten sait sen voit menettää ajan myötä

elämä on haaste, mieletön tilaisuus
sä sen määräät minkälainen on sun tulevaisuus
uskallatko sä kokeilla minne asti kantaa
siivet aukilevitetyt vai aiotko antaa
mahdollisuuksien mennä? tartu niistä kiinni
mitään et tuu hävii paitsi jos luovutat niinni
loput päivistäsi mietit: entä jos ois toisin...
spekulointi jälkeenpäin ei oo mistään kotoisin
kauempana näkyy maailma, tosson katuoja
ennen valintaasi muista: ei ole rajoja
muuta kuin hetki kun kuolet, sitä ei voi väistää
älä silti anna toisten ittees tasapäistää
rehellisenä oot kaunis, täydellinen tapaus
käytä hyväksesi kaikki se annettu vapaus
joka sullon hallussasi, etene pelotta
uneksi ja luota: haaveista voi tulla totta


Tämän kaiken kun voisi tuolle Lintuselle eväiksi antaa, ei tarvitsisi ehkä niin kaukaa etsiä kuin minun.
väsynyt mutta vahva
iive

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Fysioterapia

Vihdoin sain ajan (aikaiseksi) fysioterapeutille. Lähinnähän tuo oli kartoitusta koko käynti, mutta ainakin nyt on selvää mistä selän osalta kiikastaa ja mitä parhainta niin nyt on jokin alku mistä tätä vyyhtiä lähteä purkamaan. Faktahan on se, että osa krempoista on sidekudostasolla, joihin kasvaimen aiheuttamat hormonimuutokset vaikuttaa eli osa kivuista tulee sieltä. Mutta on siinä selässäkin tekemistä niin reippaasti, että eiköhän sen osittain kuntoon saaminen vaikuta vähän tuonne jalkoihinkin. Ainakin nyt tuntuisi hyvältä tuon fyssarin suhteen, sillä on pitkän linjan ammattilainen, pilatestaustaa yms. yms.

Mut siellähän sitä selässä ainakin yks yliliikkuva selkänivel, oiennut rintaranka (siis ihan suora), huono lihastasapaino (siis toisella puolella enempi kuin toisella), pari kohonnutta nikamaa T1-2, helkkaristi lihasjännitystä, kireyttä ja jumeja. Nii ja lankku alaselkäranka. Et joo haasteellinen ranka kuulemma, ei ihme et sattuu...

Muutamia harjoituksia sain tehtäväksi ja asento-ohjeita töitä varten. Esim. olen korjannut ryhtiä juuri väärin ja se on vain pahentanut tilannetta. Huomenna etsiin jotain luontaista taikalääkettä. MSM?

iive

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kadonnut?

Kettuuntunut blogaaja on kadonnut käsityömaailmaan.
Näköjään kaikki muu tässä naisessa prakaa paitsi sormet (ja niissäkin on hirveä ihottuma, mur, mur) ja mielikuvitus.
Treenaaminen ei nyt siis toimi kun jalka kipuilee välittömästi treenin jälkeen tai itseasiassa kipuilee koko ajan kun töissä joutuu jalkojen päällä olemaan. Selän ja niskojenkin kanssa olen saanut taistella ja viettää aikaani muunmuassa kaulatuen kanssa hengaillen...

Että silleen. Jospa sitä sinne salille tai jonnekin edes joulukuussa?

iive

maanantai 12. marraskuuta 2012

Kadonnut salitreeni

Lapsiparkkipäivä ja minä suunnistin jälleen Zumbaamaan enkä salille. Tai kävin mie tanssimisen jälkeen vähän vatsa ja selkälihaksia tekemässä.
En tiiä mikä siinä salille menemisessä on nyt niin vaikeeta?
Kai ne tuskaiset muistot varmaan kun aina kun pääsee alkuun niin sairastumisten vuoksi aina jää kaikki kesken.

Haastan kuitenkin itseni ennen joulukuun ensimmäistä päivää käymään vähintäänkin kerran salilla. Piste.

Tekisi ihan hyvää noille jaloillekin. Nytkin on jalat täynnä linimenttiä ja kääritty vielä lämmittävän peiton sisään. Aika sauna-olo noilla koivilla, mutta minkäs teet kun tuntuu että ne hajoaa vuorotellen eri paikoista ja en edes tiedä miksi.

iive

ps. Kerrankin oon ajoissa menossa nukkumaan. Kello on vaille yhdeksän ja tämän kirjoituksen jälkeen mie sanon KUKKUU ja painun untenmaille. Aamulla kello taas soi ja soi ja soi ja soi...

lauantai 10. marraskuuta 2012

Tasatahti

Porin juoksukoulua harrasteltu tämä viikko ja tänään tunti Zumbaa. Ei sen kummempaa. Molemmat tuntuu hyvälle, niin juoksu kuin Zumbakin. Töissä parisen iltaa kipittelin uusilla työkengillä ja muistin laittaa tukisukat (hyi kuinka ällön kuuloista, mutta onneksi mun sukat on mustat...) jalkaan. Ei ollut niin väsyneet jalat kuin normaalisti. Joskus mittasin iltavuoron askeleet mittarilla ja tuli jotain yli 10 000 askelta ~8h aikana. Kannattaa muuten tsekata Terveyskirjaston artikkeli Jalkaterveys osana työterveyshuoltoa. Oikein hirvittää kun ihmiset vetävät crocs-kopioissa pitkin päivää. Voihan ne tietysti sopiakin jollekin, mutta useimmille ei vaikka se ei heti siltä tuntuisikaan.

Kuva via weheartit
Fyysinen toimintakyky ja kuormittuminen
Työasennot, -liikkeet, voimankäyttö ja työtavat kuormittavat liikuntaelimiä monilla eri tavoilla. Kuormitus voi olla tilanteen ja työntekijän kannalta sopiva, tai se voi haitata työntekijän terveyttä.

Tavallisimpia työn fyysisiä kuormitustekijöitä ovat

  • ruumiillisesti raskas työ,
  • taakkojen käsittely,
  • staattiset tai hankalat työasennot (esim. kumarassa työskentely),
  • jatkuva paikallaan istuminen,
  • käsien voiman käyttö ja
  • toistotyö.
Raskas, dynaaminen suurilla lihasryhmillä tehtävä lihastyö, jossa tarvitaan energiaa liikuttamaan oman kehon painoa, kuormittaa erityisesti verenkiertoelimistöä. Taakkoja käsiteltäessä, kuten nostamisen, kantamisen, työntämisen ja vetämisen yhteydessä, suuret lihasryhmät toimivat sekä dynaamisesti että staattisesti. Työkuormitus kohdistuu sekä verenkiertoelimistöön että liikuntaelimiin, erityisesti selkään.

Suurten lihasryhmien dynaamista ja staattista työtä tarvitaan

  • maa- ja metsätaloudessa, 
  • rakennustöissä, 
  • kuljetustehtävissä, 
  • hoito- ja hoiva-alalla sekä 
  • satunnaisesti erityisammateissa, kuten palomiehen ja poliisin työssä.
 
Meillä hoitotyössä kroppa rasittuu aikalailla. Istumaan ei tosiaankaan joudu (siksi tuo kohta yliviivattuna) tai jouda. Onneksi on hyvä työpaikka niin aikaa asiakkaalle on. Voisihan sitä tehdä tietenkin hirveällä kiireellä ja hosumisella hommat, sitten kerkeäisi istuskelemaankin. Ei vain sovi ihan mun moraalille.

Kuva via weheartit
Zumbassa oli ihanaa kun on käynyt siellä nyt vähän useammin niin on jo tuttuja biisejä ja muistaa askeleet. Ihana vaan antaa mennä ilman, että joutuu miettimään koko ajan. Rento liikkuminen tuntuu hyvälle, tosin juostessa ja Zumbassa kyllä sykkeet nousee aikalailla korkeiksi, silti se tuntuu rennolta.

Hyvää isänpäivää kaikille isille!
Me syödään ainakin mustikkapiirakkaa :)

iive

tiistai 6. marraskuuta 2012

Lenkillä

Monelle muulle yhdellä lenkillä käyminen ei olisi kovin Big Deal. Minulle oli, tänään.
Juoksemassa olen tainnut käydä viimeksi Joensuussa, ei mennyt kovin hyvin. Itseasiassa meni ihan päin männikköä ja vähän enemmänkin. Lonkankoukistajat jumissa ja koko nainen jumissa. Aikaakin tuosta on vaikka kuinka. Monta kuukautta tai jotain?
Nyt ensimmäinen päivä Porin juoksukoulua. Ajattelin mennä tuon läpi nyt talven / kevään aikana. Eli en siis tuossa tahdissa varmaankaan. Mutta katsotaan nyt.

Illalla sen jälkeen kun olin laittanut Lintusen nukkumaan, istuin sohvalle, niin kuin aina edellisinäkin iltoina. Sen sijaan, että olisin uppoutunut netin syövereihin tai NCIS sarjan murhamysteeriin (tai mitä siellä nyt tänään olikaan sillä EN katsonut!) kroppa sanoi minulle tahtovansa lenkille.
Ei mikään kutsumaton vieras ollut tämä mieliteko.
Alankohan parantua?
No kohta saan kuitenkin flunssan kun koko muu perhe on siinä jo. Eipä sillekään mitään voi eikä se ikuisesti kestä.

No, mut hei!
Muistakaapa kaikki HEIJASTIN!
Tuli aika monta tyyppiä vastaan kenellä ei ollut mitään ja mustat vaatteet :(

Kuva via Kouvolan Sanomat

Itse juoksin heijastinliivin päällä ja otsalamppu päässä. Kengissä on heijastimet, sekä jalassa neonkeltaiset säärystimet :)

iive

perjantai 2. marraskuuta 2012

Hyvä uni

Viime aikoina eteen on tullut paljonkin puhetta unettomuudesta, unirytmistä, unihäiriöista ja kaikenlaisesta mikä vain voi liittyä uneen.

via weheartit

Itsekin olen tänään taas kärsinyt unettomuuden riesasta, tällä kertaa kuitenkin yllättävästi keskeytyneiden liian lyhyiden unien osalta, yleensähän kärsin nukahtamisvaikeuksista. Niin tai näin, hyvä uni jäi haaveeksi taas.

Hyvästä unesta nauttiva ihminen nukahtaa vaivatta, ei heräile yöllä turhaan tai häiritsevästi ja on aamulla virkistynyt ja pirteä.

Huonosta unesta "nauttivia" on maailmassa monta. Haittaavia tekijöitä ovat ympäristötekijät (melu, kylmyys, kuumuus, huono nukkumispaikka jne.), unihäiriöt ja muut elämän stressitekijät. Ja vaikka kuinka olisi hyvä sänky, puhtaat vuodevaatteet, sopiva lämpötila, ei stressiä niin osa meistä ei vain nuku, nukahda tai nukkuu todella huonosti ilman mitään erityistä syytä. Aamulla hän herää väsyneenä ja rasittuneena kohti uutta unetonta yötä.

via weheartit

Vinkit Hyvän unen tavoitteluun on kuin suorituslista, niinpä koko nukkumisesta tuleekin helposti suoritusta kohti onnistumista tai pettymistä. Netti on neuvoja pullollaan, kuten tämäkin listaus ihan vallan hyviäkin vinkkejä. Harmi vain että ei näillä pitkäaikaista unettomuutta millään lailla auteta.
Hyvinvointipolun nettisivuilla kirjoitetaan:

Konsteja hyvään uneen
  • Mene vuoteeseen vasta, kun tunnet itsesi väsyneeksi
    • Kyllä näin teen, sillä olen aina väsynyt.
  • Jos uni ei tule, nouse ylös ja yritä uudelleen vasta, kun tunnet itsesi väsyneeksi
    • Jos nousisin en ikinä nukahtaisi
  • Luo nukkumista edistävät olot. Pimeä, viileä, tuuletettu ja meluton makuuhuone ja hyvä patja auttavat nukahtamista
    • Tämäkin löytyy
  • Vältä kahvia, energiajuomia, nikotiinia ja alkoholia 3-6 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Pienetkin alkoholimäärät huonontavat voimakkaasti unen laatua
    • Kiitos, en käytä alkoholia laisinkaan enkä kahvia ennen nukkumaan menoa
  • Tee jotain rentouttavaa ennen nukkumaanmenoa. Hanki vaikka rentoutuskasetti ja kuuntele sitä. Kudo sukkaa, lue, ota lämmin suihku, juo lämmintä maitoa tms.
    • Kasetit on kuunneltu, sukat kudottu (tosin jään jumittamaan neuleen kanssa pitkin yötä).
  • Voit myös nauttia pienen iltapalan juuri ennen vuoteeseen menoa. Useimmiten kevyt iltapala on hyväksi nukahtamiselle
    • Siellähän se massussa luuraa, ihmiset yleensä syö iltapalaa.
  • Harrasta liikuntaa niin, että se päättyy muutama tunti ennen nukkumaanmenoa
    • Harrastaisin jos jaksaisin, onneksi nykyään jaksan taas. Mitään vaikutusta nukkumiseen tällä ei kyllä ole, muuten kuin huonontavasti.
  • Vältä älyllistä ponnistelua vaativien tehtävien tekemistä juuri ennen nukkumaanmenoa.
    • Hmm... älyllistä? :)
  • Opettele tarvittaessa käyttämään korvatulppia
    • Opeteltu, herään kun korvat hikoavat enkä saa enää sen jälkeen unta.
  • Villasukat voivat auttaa hyvän unen saamisessa
    • Sukat tai ei, ihan sama kunhan ei ole liian kylmä tai kuuma.
  • Mene nukkumaan ja herää joka päivä suunnilleen samaan aikaan, niin elimistösi tottuu oikeaan rytmiin
    • Voisinkin. Vuorotyöläinen elää työn mukaan. Nyky-yhteiskunta on sairas kun ihmiset pakotetaan tekemään vuorotyötä.
  • Mielipaha estää unen tuloa, joten yritä ajatella miellyttäviä asioita ennen nukkumaanmenoa
    • Kyllä näin teen, yleensä yritän olla ajattelematta yhtään mitään.
Ja siltikään kaiken tämän jälkeen uni ei tule ja kun se tulee niin herään, pyörin ja hyörin ja katson kelloa ja lasken tunteja minuutteja siihen kun on aika nousta. Olen kärsinyt unettomuudesta jo 20 vuotta, olen nyt 30 vuotias. Yksikään lääkäri ei ole ollut ikinä kiinnostunut unettomuudestani. Yksikään lääkäri ei ole tiennyt mitä asialle täytyisi tehdä, vaan ainoa neuvo heiltä on ottaa unilääkettä. Se jos mikä on erittäin HUONO neuvo. Luojan kiitos olemassa ovat sentään melatoniini-valmisteet, jotka edes hieman parantavat tilannetta.

Onko siellä muualla unettomia? Oletko sinä löytänyt keinon voittaa unettomuus vai kärvisteletkö juuri ja juuri siedettävän tasapainon kanssa?

*****

Ja sitten uutisia lääkekoulutuksesta!
Tulevaisuudessa (ja ehkäpä tosiaan jo muutaman vuoden sisällä) on tulossa markkinoille uusi uniongelmiin sopiva lääke, joka uniongelmissa auttamisen lisäksi saattaa vieläpä laihduttaa! Kuulostaako uskomattomalta? Niin minustakin, uskon sitten vasta kun näen tai koen. Mutta tässäpä vähän linkkivinkkiä ja informaatiota aiheesta :)

Uskottava(?) terveyssivusto Tohtori.fi kirjoittaa aiheesta artikkelissaan jo vuonna 2006.
 Bristolin yliopiston tutkijat ovat kokeilleet uudenlaista nukahtamislääkettä, joka parantaa unen laatua, mutta sen lisäksi se voi periaatteessa parantaa muistia ja laihduttaa. Orexin-RA-1 -nimisen lääkkeen kehitystyö tähtää unilääkkeeseen, jolla ei olisi perinteisten unilääkkeiden haittavaikutuksia, kuten riippuvuutta, sietokyvyn kasvua, päiväaikaista tokkuraisuutta ja muistin heikkenemistä. Uusi lääke toimii vaikuttamalla oreksiini-nimiseen hormoniin. Oreksiini on yhteydessä narkolepsiaan, joka aiheuttaa hallitsematonta päiväaikaista nukahtelua. Myös nukahtelijan kehon tahdonalaiset lihakset halvaantuvat, mistä voi seurata kaatuilua ja loukkaantumisia.
Toinen luotettava tietoiskusivusto Wikipedia tuuma näin
Almoreksantti on oreksiini-reseptorin antagonisti, joka on kehitteillä oleva lääke unettomuuteen. Actelion-lääkeyhtiön lääkekehitys on edennyt lääkkeen suhteen pitkälle ja lääke saattaa olla tulossa markkinoille muutamassa vuodessa.
Oreksiini on hypotalamuksessa kylläisyyteen ja pirteyteen (uneliaisuuteen) vaikuttava välittäjäaine.
via weheartit

Toivottavasti te nukutte jo :)

iive

torstai 1. marraskuuta 2012

Tapaus kala!

Meidän perheessä ei syödä kalaa lähes ollenkaan.
Minusta on vaikea tehdä kalaa, ehkä vieläkin vaikeampaa ostaa sitä.
Ennen oli ennen kun kalaa sai järvestä itse ihan "ilmaiseksi" nyt kun suuntaat kalatiskille ja katsot kuinka paljon kala maksaa, suupielet venähtävät alaspäin.

Kuva: maku.fi Kuvaaja: Toni Härkönen

Evira tuumaa asiasta näin:

Kalan syöntisuositukset

Kala on suositeltavaa ravintoa, ja sen käyttöä tulisi lisätä. Kala sisältää terveellisiä rasvahappoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä paljon proteiinia. Kala on erityisen hyvä n-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin lähde.  Kalan hyödyllisten rasvahappojen on osoitettu vähentävän sydän- ja verisuonitautiriskiä.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan

  • kalaa on hyvä syödä ainakin kaksi kertaa viikossa
  • eri kalalajeja on suositeltavaa käyttää vaihdellen.
Ja sitten olisi se ekologinenkin aspekti... no ei siitä sen enempää tällä kertaa, sillä perheemme kalankulutus on sitä luokkaa, että aivan sama mitä syömme. Tulevaisuudessa on toisin kun syömme enemmän kalaa!

*****

Tänään syödään lohikastiketta ja lankkuperunoita. Uskon että tulee hyvää :)
Tuli nimittäin vähän älyttömän hyvää!
Eli lohikastiketta, lankkuperunoita ja rucola-siemen-vihersalaattia.
(En kyllä jaksanut syödä tuota kaikkea... pikkaisen tuli annoskoossa liioiteltua)

Taustalla myös Lintusen annos. Samat sapuskat menee sillekin kuin meille ja kala tälle neidille maistuu aina!

*****

Netistä etsin vinkkejä kalaruokiin ja tässä linkkejä resepteihin. 
Huom! En ole näitä vielä testannut, joten en vastaa reseptien toimivuudesta! :D

Paistetut ahvenfileet (vois tehdä pakastefileestä myös?)

 Muitakin kalareseptejä olisi kiva löytää sen ainaisen uunilohen tilalle, joten pistäkääpä vinkkiä!

iive

maanantai 29. lokakuuta 2012

Onnellinen sunnuntai!

Täytyy näin jälkikäteen kyllä sanoa, että toisaalta auton tilttaaminen oli ihan hyvä juttu (jos rahanmenoa ei oteta huomioon). Sen vuoksi nimittäin ollaan saatu viettää lapsetonta vapaapäivää, jonka jokainen vanhempi tietää ihan hyväksi jutuksi silloin tällöin.

Niinpä eiliseen kuului ihanasti ompelua RAUHASSA.
Geokätköilyä puskassa ihan kahdestaan.
Suklaata, glögiä ja uusin Vares-elokuva.
Elokuvastakin saattoi jopa kuunnella ÄÄNIÄ!
OHO!

Meitsi hyppii järkyn järkäleen päällä, viiraa :D Mutta metsässä on vaan niin ihana olla ja päivän liikunnatkin tulee siinä ihan vaan samalla.


Nyt suursiivous ja hakemaan Lintunen kotiin :) Ei siis mitään erikoisia juttuja tänään.

Ihanaa viikkoa kaikille!

iive

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Uutta tanssivaatetta taas!

Pakkohan tää tännekin on laittaa kun oon niin ILOINEN!


Tämän teko oli NIIN helppoa. Aikalailla noiden käänteiden ompelua vaan, joka on kyllä tylsää kun mikä, mutta kun on näin pirtee kangas niin mikäs siinä ommellessa...


Iloinen olen vaikka jalka on edelleen paketissa ja maanantain tanssitunnista voi vain haaveilla.
Silti.

iive

torstai 25. lokakuuta 2012

Akilleen kantapää

No voihan!

Täällä kävellään varpaisillaan, sillä kylään on mitä ilmeisemmin tullut Plantaarifaskiitti tai akillesjänteeseen liittyvä tulehdus.




Onneksi on ompelutarvikkeita ja varastoista löytyi vanulevyä mistä sain leikattua kantapäähän pehmusteet. Villapohjallissukatkin on olleet hyvät ja niitä netissä suositeltiinkin, mutta kun tuppaa nuo jalat työkengissä hikoilemaan ikävästi ne jalassa.

Voihan se olla tuo akillesjänteen limapussin tulehduskin, mene ja tiedä kun lääkäri en ole. Onneksi itsehoito on aikalailla samanlainen molemmissa vaivoissa.


No nyt ei auta kuin helliä kantapäätä ja vaihtaa loppuviikon liikunta-ajatukset salitreenin puolelle. Ärsyttävää kun melkeinpä kaikki minun kiputilat johtuu jumiutuneista lihaksista vaikka venyttelen järkyttävän paljon. Milloin on mikäkin paikka jumissa, mur, en tykkää.

iive

ps. tän kuvan löysin netistä ja herätti tunteita, sillä tämä asia on kovasti mielessä taas ja kaipailisin muita perheellisiä laihdutusbloggareita ja eloa lapsellisten laihduttajien blogeissa, joten jätähän merkki itsestäsi jos olet sellainen ja käyt täällä!

pahis.fi
WANTED!
SINÄ AKTIIVINEN LAIHDUTTAJA LIIKKUJA,
JOKA ET HALUA LAPSELLESI LIHAVAA TULEVAISUUTTA!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tanssikuteet

Ompelin tässä itselleni uudet tanssivaatteet :D


Hahaa, me happy!




Ja nyt on eilisestä Zumbasta kantapää niin kipee että jännään pääsenkö testaamaan vaatteita tämän päivän AeroJamiin.

iive

maanantai 22. lokakuuta 2012

Sokeria taivaalta

Wau mikä päivä!
Meillä paistaa täällä aurinko pilvettömältä taivaalta. Aamulla korkeuksissa lämpötila -1 astetta. Nurmikko huurussa, vapaapäivä eli ULOS!


Käytiin tsekkaamassa Naissaaren kätkö. Ajatella että ollaan asuttu Keski-Suomessa jo kuusi vuotta eikä ikinä oltu käyty tuolla. Vierailtiin myös viereisellä Vierassaarellakin yhtä kätköä tutkimassa muttei löydetty.


Monta tuntia vierähti ulkosalla, nyt on posket punaiset ja mieli virkeä. Tosin olo aika väsähtänyt kaikesta raittiista ilmasta, sen jälkeisestä lounaasta ja "pienimuotoisesta" shoppaussessiosta.


Äiti, Miksi taivaalta on satanut sokeria?
Hmm...
 



 Lentävät linnut (sorsat?) säikäytti minut melkein hengiltä!


Ja tsippailipa meitä vastaan tämmöinenkin kaveri, jota sai Lintusen iloksi ihan silittääkin :)
 


Kävin muuten Eurokankaasta ostamassa kasan trikoota jos sais vähän jumppa / tanssivermettä ommeltua. Katsotaan kuinka onnistuu kun lähinnä olen tuolle neitiselle ommellut, en aikuisten kokoja ollenkaan...
Kohta Zumbaan <3

iive

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Paljaspään luontopolku

PALJASPÄÄN lp

Muuramen-Säynätsalon Ympäristöyhdistyksen vuonna 1992 perustama Paljaspään luontopolku sijaitsee Säynätsalossa Muuratsalon saaren pohjoispäässä kiertäen noin kahden kilometrin mittaisena myötäpäivään Kontinvuoren itäpuolen rinteitä.
Polkureitin maasto on Päijänteen rantamille ominaisesti karua ja kallioista. Paljaspään laelta avautuu järvelle hulppeat näkymät.
Kalliomaastossa on yllättäen selvää lehtoakin; Kärppäkiven lehto ja Paljaspään lehmusmetsikkö - molemmat luonnonsuojelualueita.
Polulle pääsee Kontinvuoren pohjoispuolelta Rusakontien päästä sekä Vuorelantien keskivaiheilta taikka loppupäästä Paljaspään laelle nousten. Polun varrella on 11 rastitaulua. Reitti on merkitty keltaisten maalimerkkien lisäksi paikoin pienillä viitoilla. Ole silti tarkkana polun haarakohdissa, että pysyt reitillä.
Maaston paikoittaisen kivisyyden ja märällä kelillä mahdollisesti liukkaiden kalliopintojen vuoksi kulkijan on hyvä tarkkailla askeltensa sijoittumista. Polun loppumatka Kontinvuorelta alas on sorastetulla tiepohjalla helppokulkuinen.
Eiliselle oli tiedossa hieman parempaa säätä ja niinpä otin töistä, kollegoiden armaalla suostumuksella, pienen varaslähdön. Eikä tarvitse kyllä sitä katua! Vai mitä sanotte maisemista?


Pakattiin kimpsut ja kampsut, haettiin kaupasta vähän evästä ja Lintunen hoidosta. Sitten tällättiin itsemme autoon ja suunnattiin kohti läheistä luontopolkua. Tuolla oli kyllä mahtavat maastot ja kätkökin käytiin tsekkaamassa.
Luontopolku itsessään oli TODELLA surkeasti merkattu ;( Ehkäpä jos olisimme lähteneet matkaan Vuorelantien puolesta välistä niin sitten olisimme olleet paremmin kärryillä. No osataan me metsässä kulkea ihan ilman viittojakin! Maasto luontopolulla oli hyvin haastavaa. Kiviä, kalliorinteitä, juurakkoisia polkuja, mutta ihanaa silti. Neitinenkin veti tuolla kuin vanha tekijä, märemmissä paikoissa otettiin hartioille killumaan kun muuten olisi ollut koko lapsi kuitenkin ihan lällyssä.
Pikkuhiljaa alkaa näköjään olo kohentua lääkenostosta. Voimatasot ovat vielä heikot ja juoksulenkille lähdöstä ei pysty edes haaveilemaan, mutta innostus ja vire on palannut. Huomenna Zumbaan ja tiistaina AeroJamiin <3


Tosin täytyy kyllä sanoa, että nyt olo tuntuu tosiaankin virkeältä kiitos 12h yöunien. Simahdin nimittäin sohvalle tuolta luontopolulta kotiutumisen jälkeen ja nukkua posotin aamu kuuteen saakka, jolloin oli aika nousta töihin. No onhan tässä ihan tarpeeksi kärsittykin unettomuudesta ja huonoista yöunista. Nyt nukuin kuin tukki!


Ihanaa ensiviikkoa!
iive

perjantai 19. lokakuuta 2012

Kenkäostoksilla ja HeiaHeiasta

TopSportissa on käynnissä niin hyvät alet (ainakin meillä päin), ettei toinna ulkomailta paljoa lähteä kenkiä tilailemaan. Myös ihastelemani Sorelit olivat alennuksessa -50% ja siitä vielä inventaario-alennus -20%, nyt olisi varaa nämä ihanuudet hankkia. Näähän on huippukengät, waterproofia ja silleen...


Kuva: Brandos.fi

Niinpä niin,
olisi ollut varaa hankkia.
Pistin nimittäin muutaman euron lisää likoon ja kävelin kaupasta näiden Salomon Sokuyin kanssa ulos.


Kuva: salomon.com

Nyt kelpaa odotella talvea <3

Sairausaikana tulin miettineeksi paljon asioita ja olen nyt toistaiseksi päättänyt jättää HeiaHeia tilini rauhaan. Liikuntamäärien, tuntien ja päivien keräämisestä alkoi tulla minulle pakkomielle ihan liiaksi asti. Merkkaamattomat päivät ahdistivat, joten nyt yritän opiskella armollisempaa liikuntatahtia.

iive

ps. ihanaa, ruokarintamalla taas kaikki hyvin JO kolmatta päivää.
Olen niin tunnesyöjä, nyt kun kaikki on siltä kantilta hyvin niin ruokailutkin menee takaisin siihen hyvään malliin. Sille varmaan pitäisi tehdä jotain?

torstai 18. lokakuuta 2012

AeroJam

Voi että mä niin mieleni piristin kun eilen eksyin vihdoin salin tuntikalenterin pariin ja mitäs sieltä löytyikään?
No AeroJam tietysti eli taattua superhauskaa tanssimeininkiä Piialta ja vieläpä tänään lapsiparkkipäivänä! OMG mitä menoa meillä olikaan, ei olisi voinut liikunnan pariin palaaminen tauon jälkeen olla hauskempaa ja ihme kyllä en delannut tunnille (sykemittarin jätin kyllä suosiolla kotiin), pysyin jopa askelkuvioissa mukana ja nautin, ehdottomasti!

via weheartit

Aika sippi olin työpäivän jälkeen. Töissä pari ylimääräistä hässäkkää ja lisäksi tein reilun tunnin lääkekoulutuksen välitenttejä ihan extempore (ja läpi menivät ihan rytisemällä!). Tenttien tekemisestä tuli sellainen adrenaliinikuohu että oikein oksetti kun se laukesi, mutta tosiaan hyvinhän nuo tentit menivät, hieman vain jännittävät kun ei ole opiskellut "pitkään aikaan".

Mutta tanssitunnille silti vääntäydyin, väsymyksestä huolimatta ja todellakin hyvä niin. Sillä nyt ei taas ole muuta kuin matka ylöspäin kohti suurta tuntematonta mun Voimaa-projektissa :) (eikä anneta muutamien pienten häiriötekijöiden tosiaankaan häiritä kuten syksyn, vesisateen, pimeyden, murr!!! joulun ja joulusuklaan, jotka on jo kaupoissa plaah!!!)

iive

maanantai 15. lokakuuta 2012

Parempi?

Huh!
Flunssa äityikin tosi pahaksi, muutti keuhkoihin eli sain taas niitä hitsin infektio-astmaoireita. Onneksi on hyvät lääkkeet ja olo on jo paljonkin parempi. Pari yötäkin on tässä taas töissä yökötelty.


Liikunnan saralla hiljaista, mitä nyt kätköilty ja vaan kevyesti ulkoiltu kun lapsen kanssa on pitänyt mennä ulos. Eilen pistin palstan pakettiin.
Nyt olisi sitten taas aika nohevoitua ja palata perussetin ääreen. Aloitan kai jääkaapista ja ostan sinne viimein jotain vihreää (muutakin kuin avocadoa). Hedelmiä nyt on onneksi mennyt kun ihanat satsumat on tulleet kauppoihin, NAM!

Tästä se taas sitten alkaa ja jospa sitä pääsis viimein sinne puntillekin tai jumppaan tai lenkille tai IHAN MITÄ VAAN!

iive

tiistai 9. lokakuuta 2012

Onneksi edes joku jaksaa ehdottaa

Eilen kuului Lintusen suusta lausahdus: -Mennään äiti pikkulenkille!
♥ 
Ja koska eilenkin lähdettiin sen innoittamana ulos niin sama lause kuului taas tänään. Ja hyvät lenkit tehtiinkin!
GeoMapsista parit kätköt tsekattiin ja käytiin loggaamassa. Ihana syksysää tänään, vaikkakin pilvinen. Kotiin mennessä alkoi pihalla satamaan, se onkin hyvä sää mennä päiväunille.





Vielä täällä niiskutellaan, mutta vähän pirteämmällä mielellä kuin aiemmin.
 
iive

maanantai 8. lokakuuta 2012

Talvipuutarha

Hah, kaiken muun synkistelyn lisäksi sairastuin eilen flunssaan. Niinpä tässä vieläkin synkistellään, mutta nyt sängynpohjalla, tosin sopivasti vapaapäivänä!
Keittiössä sentään ei tosiaankaan synkistellä vaan sieltä voi satunnainen ohikulkija bongata meiltä hirveän violetin kasvivalon loiston.


Siellä se paprika kylpee säteilyssä ja epätoivoisesti yritän pitää sitä hengissä ja josko noista tulisi niitä punaisia paprikoitakin joskus.


Isoin paprika on ihan sellaisen kaupassa myytävän kokoinen, mutta loput kolme aika minikokoa. Toisaalta aika hyvin kun hirmuinen kirva-invaasio oli paprikoissa koko kesän ja en minä niitä muutenkaan hirveästi hoivannut. Ehkäpä juuri siksi tämä kasvihuoneen ylähyllylle unohtunut yksilö päätti rueta kukoistamaan. Ihan kaunis huonekasvinakin tuo näyttää olevan. Toinen ei niin onnistunut yksilö (tuuhea ja korkea, mutta ilman hedelmiä) majailee olkkarin ikkunalaudalla.


Krassi kasvaa urakalla jo muutaman päivän jälkeen. Rucolakin nousi jo hennolle taimelle. Muut taimetettavat odottavat vielä vuoroaan.

iive

lauantai 6. lokakuuta 2012

Pohjaton

Elämä tuntuu sangen lannistavalta.
Pohjaton nälkä (niin ruuan kuin herkkujen) ja pohjaton väsymys vaivaavat. Soimaan itseäni väsymyksestä ja "laiskottelusta", vaikka minun tulisi antaa itselleni armoa ihan oikeasti. Suoraan sanoen ottaa päähän aivan valtavasti (sanoisin v***ttaa, mutta eilisessä BB:ssä sitä hoettiin jo ihan iäkkäimpien ihmisten toimesta niin paljon, että kiitti mulle riitti!).

Fakta on nyt se, että kaikki energia menee työpäivästä selviämiseen ja sehän ei ole kovin hyvä tilanne a)itsen b)perheen c)ei kenenkään kannalta. Toivon totisesti tilanteen oleellisesti helpottuvan piakkoin tai sitten en voi muuta tuumata kuin apuva!

Tunnen olevani huono ihminen, vaimo, äiti, laihduttaja, kuntoilija, bloggari, työntekijä... loputon lista :( Maanantaina voin listaan lisätä vielä opiskelijankin kun Avoimen yliopiston kurssit alkavat.
Kun haluaisin olla niin paljon parempi, voimakkaampi...

Depiksessä töihin siis, että illalla voi suurinpiirtein itkeä väsymyksestä.

iive

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Työnkuvan muutos

Taannoin jo kirjoittelin kodinomaisessa palvelukodissa työskentelystä, että mitä kaikkea pitää periaatteessa osata sen hoitajan työn lisäksi. Tällainen paikka tosiaankin on jättikokoinen talous, jota hoitajat pyörittävät kaikkine kotona tehtävine askareineen.


Aiemmin meillä on ollut siivooja (vai siistijä?), mutta nyt hoitajien määrää on lisätty ja meidän työnkuvaamme kuuluu myös siivoaminen. Tänään olen sitten ollut työpäivän ajan siivoushommissa hoitotyön sijaan. Oli kyllä aika raskasta siivota koko työpäivä tehokkaasti! Nyt kivistää joka paikasta, sillä eihän sitä mitenkään ergonomisesti osannut tehdä. Psyykkisesti ajatellen oli mukavaa tehdä siivoustyötä, mutta fyysisesti tämä oli kyllä rankempaa kuin hoitotyö. No tulevaisuudessa onneksi rutiini toivottavasti helpottaa rasitusta.
Yhtälailla keittiövastaavan sijaisena toimiminen on ollut raskasta. Rutiini ei todellakaan ole aina paha asia vaan helpottaa myös tiettyjä asioita


Työpäivän jälkeen ihana valoilmiö taivaalla sai meidät intoutumaan Lintusen kanssa luontopolulle sorsia moikkaamaan. Oli kyllä loistava valinta, sillä kotiin jos olisin mennyt suoraan niin varmaankin sohvannurkka olisi kutsunut aikalailla... Luontopolun kiertämisen jälkeen jäätiin vielä leikkipuistoon hengailemaan auringonpaisteeseen, ihanaa raitista ilmaa!


Aamulla jaksoin muuten pitkästä aikaa tehdä joogaa ennen töihin menoa. Saas nähdä jaksaako huomenna tehdä saman tämän päivän työpäivän jälkeen. Pienen aamulenkinkin teko voisi olla piristävää, tosin en kyllä tykkää pimeistä kylmistä aamuista, joten miettikäämme sitä vielä :D

iive

ps. Onneksi syksyssä on yksi hyvä asia ja se on puiden väriloisto <3


maanantai 1. lokakuuta 2012

Tza Tzaa

da, da, daa...

Huh, huomenna töihin ja heti lääketentin kimppuun, omg!
Eilen kävin rämpimässä koti-kodin vieressä olevalla pururadalla, jossa oli vedetty jollain telaketjutsydeemillä ja liejua koko reitti (myöhemmin sain tietää, että reitti on remontissa ja saa mm. valot ja lisää leveyttä). No tulipahan testattua gore-tex lenkkareiden vedenpito, sillä vaikka olin nilkkaa myöten liejussa, niin eivät jalat kastuneet. Koira nautti rapareitistä kun sai olla irti (ei ollut vaaraa muista lenkkeiljöistä, jotka varmaan tiesivät reitin surkean kunnon...) ja veti kunnon vauhtia edes takas koko matkan.

upload

Tottelevaisena kaverina kuitenki poseerasi kameralle malttamattomana odottaen -vapaa komentoa.

Tänään tuli ihme inspiraatiolla laitettua parveketta talviteloille. Lisäksi laitoin kokeellista talvikasvatettavaa sisälle kasvamaan ja myöhemmin laitan lisää. Aikeissa kokeilla rucolan, krassin, salaatin (tuskin onnistuu...) ja mm. herneen ja auringonkukan versojen kasvatusta.

Kaksi paprikaa nostin myös sisälle, ne kun saattaisivat talvehtia sisällä jos hyvä tuuri käy. Toisessa paprikassa möllöttää jopa 4 paprikan raakiletta odottaen kypsymistä. Paprikat piti vain taas käsitellä kirvoista vapaaksi, sillä ne on oikeasti hirveitä kirva-magneetteja!

Illan lopuksi Zumbaa, aloitellaan tää liikunta tälleen rennosti ;D Tosin tuntui ihan hirveän vetämättömältä koko tunnin ajan. Räjähtävyyttä ja energisyyttä ei kertakaikkiaan ollut. Paskat lääkkeet ;( No onneksi tilanne taas pikkuhiljaa helpottuu. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todella ärsyttävää aloittaa taas melkein alusta. Onneksi tämän pitäisi olla viimeinen lääkenosto ja tällä annostuksella pitäisi kasvaimen pysyä kurissa tai jopa hävitä!

Sitä siis odotellessa :)

Ja silti olin siellä Zumba-tunnilla miljoona kertaa onnellisempi kuin sohvannurkkaa kuluttaessa!

iive