maanantai 9. tammikuuta 2012

Kevät?

weheartit
 Tämän aamuisen televisio-ohjelman vuoksi olen jo hieman kevät-fiiliksissä.
(Viherpeukalot VAROITUS!)

Satuin nimittäin bongaamaan YLE1:ltä ohjelman Puutarhan lumoissa: Pellolta pataan (ohjelma on uusinta vuodelta 2010).

Suutari pysyy usein lestissään ja hyvä niin: Harva huippukokki osaa itse kasvattaa herkkuaterioidensa aineksia, ja taitavinkaan harrasteviljelijä ei välttämättä ole omimmillaan kyökin puolella.
Brittiläinen Monty Don on toista maata. Yhdessä vaimonsa Sarahin kanssa innokas puutarhan ja kotitarveviljelyn puolestapuhuja jaksaa innostaa luomuviljelyyn.
Itse kasvatetuista vihanneksista, yrteistä ja hedelmistä saa parhaimman lopputuloksen ja hienoakin hienomman maun itse valmistettuun ateriaan, josta voi olla ylpeä. Lisäksi Monty kehottaa suosimaan ruokaostoksissakin luomua ja suhtautumaan kriittisesti massatuotettuun ruokaan, jossa ei useinkaan ole kasvinsuojelumyrkyillä kitsasteltu.
Menestyäkseen viljelypuuhassa on tärkeää oppia tuntemaan kasvien vaatimukset, mutta samalla on hyvä oppia torjumaan kasvitauteja jo ennalta. Kotitilallaan Herefordshiressa Donin pariskunta johdattaa viljelyn saloihin ja antaa monia hyödyllisiä vinkkejä siitä, kuinka sadosta saadaan paljon irti luontoa, kunnioittaen ja ruoan mausta tinkimättä.
Kussakin jaksossa keskitytään muutamaan kasviryhmään, muun muassa yrtteihin, juureksiin, ja hedelmäpuihin.
Ensimmäisessä jaksossa Monty Don neuvoo, kuinka luomuviljelyllä saadaan paljon aikaan. Keskitytään juureksiin ja opitaan luomuviljelyn perusteita. Vaimo Sarah etsii markkinoilla aineksia Montyn keitoksiin. (yle.fi)
Kuva: yle.fi
 Monty Don onkin ihan huipputyyppi tai ainakin siis ohjelman tekijänä ja se englannin kieli mitä hän puhuu <3. Joulunpyhinä katselin Teemalta hänen Italian puutarhoissa-sarjaansa. Minä, joka ärsyynnyn kaikista puutarhaohjelmista ihastuin valtavasti! Italian puutarhoissa kaikki 4 osaa on edelleen katsottavissa yle areenasta. Ensimmäisen osan löydät tästä linkistä: 1/4 Rooma, Italian Puutarhoissa.

Kuva: Helen james design
Mutta nythän piti kirjoittaa jostain muusta kuin Italiasta eli takaisin Pellolta Pataan-ohjelmaan.
Osa 1 Juureksia luomuna (linkki yle areenaan)
Uudessa sarjassa Monty Don neuvoo kuinka luomuviljelyllä saadaan paljon aikaan. Tänään keskitytään juureksiin ja opitaan luomuviljelyn perusteita. Vaimo Sarah etsii markkinoilla aineksia Montyn keitoksiin.

Osa 2 Luomutomaatin salaisuus 
Monty paljastaa luomutomaattien kasvatuksen salat. Kun tomaattisato kypsyy, on aika jalostaa herkkuja liukuhihnalta.
Kuinka kesän maku saadaan säilymään? Lisäksi viljellään maistuvia sipuleita.

Osa 3 Kasvata yrttejä 
Kuinka kasvatetaan luomuyrttejä ja saadaan maut tuoreina talteen? Donin perhe valmistaa pestokastiketta pakastimeen. Donin yrttitarha pursuaa lajien runsautta, mutta mitkä työvälineet toimivatkaan parhaiten?

Osa 4 Kurpitsalle koti 
Mikä on jättikurpitsan salaisuus, onko sen koti kompostikasassa? Monty leipoo leipää omassa uunissa paikallisista luomujauhoista. Jotta taudit ja tuholaiset pysyvät kurissa, ovat vanhat ja uudet konstit tarpeen.

Osa 5 Silmäniloa kasviksilla 
Puutarhaan saa myös silmäniloa värikkäillä kasviksilla. Mangoldi on loistoesimerkki maukkaista väriläiskistä. Artisokka hurmaa kukinnallaan ennen nauttimista. Mutta miten etanavitsauksen kanssa pärjätään?

Osa 6 Omat omenat maukkaimpia 
Oman puutarhan hedelmät ovat taatusti maukkaimmat, ja Donin hedelmätarhasta löytyy omenalajike poikineen, tietenkin luomuna. Kriikunat ja persikat viihtyvät myös puutarhassa, mutta kuinka puita hoidetaan oikein?
Montyn aidattu kasvimaa on mahtava!
Ja vaikka nyt on vasta tammikuu, alkavat sormet syyhyämään kohti siemeniä ja multapusseja. Mitähän kaikkea sitä parvekkeelle koittaisikaan tänä vuonna laittaa? Palstasta nyt puhumattakaan!
Se nyt on ainakin varmaa, etten yhtään ainutta valmista taimea tule ostamaan, sillä muistissa ovat viime kesän ällöttävät kirvat, jotka tulivat amppelimansikan mukana ja levisivät kaikkiin parvekkeen kasveihin.
Pienen kasvihuoneen rakentaminen on myös harkinnassa, sillä aion luopua kissan ulkoiluhäkistä. Kissa saa nyt luvan olla hyppimättä alas sieltä parvekkeelta!

weheartit

Elämä alkaa entistä enemmän tuntua siltä, että jotain valoa tunnelin päässä näkyy :)

weheartit


4 kommenttia:

  1. IIVE!! Ei tälläisiä saa kirjoitta.. ei vielä tammikuusssa.. alkoi minullakin nimittäin viherpeukaloa kutittamaan. höh :D

    Mutta, no,tässähän on tosiaan hyvää aikaa alkaa miettiä, mitä sitä parvekkeelleen tänä kesänä oikein tuuppaisi :)

    VastaaPoista
  2. Mun parvekeunelmat vähän laajenee, kun pellon nurkkaan saan kai oman pienen kasvimaan. Jos ei mitään muuta, niin muutama pitkä rivi porkkanaa hevoselle talveksi. :D Marjapensaita istutettiin viime kesänä pitkä rivi, niiden kanssa kyllä joutuu odottamaan hetkisen ennen kuin satoa kunnolla saa..

    VastaaPoista
  3. Täähän on katsos juuri hyvä kun voipi ennen istutuskautta opetella kaikkia niksejä. Esim. ensimmäisen jakson perusteella aion kokeilla ensi kesänä ah niin mystistä perunanviljelyä ;D
    Se mihin ihmeeseen aion kaikki taimet tunkea esikasvatukseen, niin........? Voipi mies tuumata, että voihan P*****.

    Voi Brego! Ollappa oikea oma kasvimaa, marjapensaista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  4. Oikeasti muuten berry kantsii katsoa nuo ohjelmat. Tuo puutarhuri on ihan ihku ;D

    VastaaPoista

Kiitos :)