lauantai 21. tammikuuta 2012

Sukset

Pari viimeistä päivää on mennyt taas vähän alakanttiin, sillä yhä edelleen lääkkeestä tulee aika karmiva olo. Onneksi sitä ei tarvitse ottaa kuin kerran viikossa, mutta toisaalta ehkäpä elimistö tottuisi siihen nopeammin jos sitä tarvitsisi ottaa joka päivä tai sitten mulla olisi aina ihan surkea olo.

No lihomaan ei ainakaan pääse kun koko ajan oksettaa ja nukuttaa jos tästä nyt jotain positiivista saa keksittyä ;D

Henkisesti on edelleen aikamoisen vuoristoratamaiset fiilikset. Kaikista pahoin mua rassaa epätietoisuus voinnin paranemisesta. Kaipaan energiaa ja harkitsen vakavasti kohta jonkun boosterin tms. hankkimista vaikka ei kai se tässä tilanteessa olisi lainkaan sopivaa. Kaipaan niin sitä tunnetta kun jaksaa tehdä vaikka mitä! Kai se on totuttauduttava tähän "märkä tiskirätti" oloon ja koittaa repiä siitä huolimatta jotain elämää aikaiseksi.


Tänään kävin ostamassa ne sukset :) Ihan hullua että Rouva Hiihdonvihaaja osti ihan itse omilla rahoillaan sukset (+ kaikki muut härpäkkeet). Yhä edelleen nimittäin kaikki muistelevat kun olen penskana muutaman metrin hiihdon jälkeen vetänyt nenälleen (tai jotain vastaavaa), suivaantunut ja julistanut etten hiihdä enää ikinä. Kyllähän mä hiihdin ja nautinkin siitä, mutta vähän salaa. Koulussa hiihtäminen oli hirveää, aivan hirveää. Toisaalta mikä nyt koulussa liikuntatunnilla ei olisi ollut hirveää? Omaan tahtiin hiihtely oli sen sijaan varsin mukavaa, sinne ylä-asteelle asti.
Hiihtäminen on ollut mulle aina aikamoinen haaste, sillä vaikka olenkin siitä nauttinut niin aina olen siinä kokenut myös hirvittäviä huonommuuden tunteita. Ikinä koskaan en ole ollut siinä tarpeeksi hyvä, silloin kun muita on ollut läsnä.

Nyt aion aloittaa uuden suhteen suksien ja sauvojen kanssa. Olen itselleni armollinen ja hiihdän juuri niin kauan tai niin vähäsen, niin hitaasti tai niin nopeasti kuin minusta hyvälle tuntuu. Ja näin opettelen rakastamaan hiihtämistä. Toivon, että pystyn tämän joskus opettamaan myös pienelle neidille.

Toivottavasti teillä kaikilla on mitä ihanin lumentäyteinen viikonloppu! Ja tervetuloa uusille lukijoille, nyt vasta tajusin että teitä on tullut muutama lisää näistä mun sairausjorinoista huolimatta ;D


10 kommenttia:

  1. Onnea uusista suksista! :) Minä ajattelin ensi viikolla käydä hakemassa kotikotoa sukset ja monot, kaipa ne 10 vuotta vanhat kelpaavat vielä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että 10v vanhat kelpaavat edelleen mainiosti. Itse olen omistanut sukset viimeksi joskus v.1995 ja ne eivät todellakaan olleet tallessa ;D Lisäksi suksien vuosimallikin oli huomattavasti tuota -95 vanhempi.
      Olin ihan järkyttynyt uusista hienoista suksistani, siteet ja monotkin oli niin hienot, sauvatkin jotain ihme kuitua, eivät painaneet mitään. Kyllähän nyt tämmöisillä hiihtelee!

      Poista
  2. Mä kans ostin sukset tänään! Mun viime hiihtokerrasta on kulunut jo yli 20 vuotta!!! Mutta niin vain se sujui, ja alkaa varmaan sujumaan vielä vauhdikkaammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella muullakin tuntuu olevan samanlaiset meiningit ;D

      Poista
  3. Mä oon kyllä saanut niin karmeat traumat hiihtämisestä, etten suskia enää vapaaehtoisesti jalkaani laita. YYYH
    Mutta mahtavaa on se, että sä olet siitä innostunut, ja sekin, jos pikkuneitinne voisi siitä myös oppia pitämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes tajua mistä tää mun hiihtoinnostus oikein on lähtenyt. Syksyllä siitä rupesi vaan haaveilemaan, lumen puutteeseen se vähän hiipui ja nyt aloin mitä ilmeisemmin olemaan jo niin rasittava, että mies passitti tänään suksikauppaan ;D Ei tarvitse nyt kuunnella vinkumista, että voi kun olis sukset, voi kun olis sukset...

      Nyt meillä on hirveät ahkionrakennus suunnitelmat, että saadaan neiti kunnolla mukaan. Meneehän toi tuossa selkärepussakin, mut itse en uskalla ainakaan vielä siihen ottaa "jos" vaikka kaatuu...

      Poista
    2. Ostettiin avokin kanssa viime talvena sukset. Mun edellishiihdosta oli vierähtänyt 16v ja se olikin aikas mahtavaa. Nyt vaan kaipaan kohtuu helppokulkuisia reittejä ja sitä himskatin opasta...
      Ihanaa, kun olet päättänyt oppia rakastamaan hiihtämistä. Oikeasti omaan tahtiinsa tehtynä se on ihanaa!!!

      Poista
    3. Ootteko koittanut hiihtämistä Harmaakuonon kanssa niin, että se olis sulla vyötäisillä kiinni? Kun ettekös te tee silleen sauvakävelylenkkejäkin? Ymmärtäiskö se, että pitää opastaa?
      Ex-naapuri, sokko, hiihti kaverin kanssa myös niin että heidän välillään oli sellainen venyvä "köysi". Samalla tyylillä ne juoksikin, tosin silloin peräkkäin olemisen sijaan vierekkäin.

      Poista
  4. Onnea uusille suksille!

    Minä olen ottanut saman asenteen kuin sinäkin: hiihdän sitä vauhtia ja niin pitkään tai niin vähän kuin hyvältä tuntuu. :) Ladulla kaikki sivakoivat hurjaa vauhtia ohitseni ja välillä tuntuu, että olen vain ladun tukkeena, mutta sitten se rupeaa vain naurattamaan, ja lykin eteenpäin omaan rentoon tahtiin. Rauhallinen hiihto on jotenkin todella rauhoittavaa. Ei aina tarvitse riuhtoa eteenpäin kieli vyön alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallinen hiihto on kyllä tosi rauhoittavaa ja ihanaa. Toisaalta hiihto on hyvää liikuntaa myös kovempitempoisena, joten sieltä on sitten paranemisen päästyä vauhtiin tarkoitus saada vähän voimia lisää. Vielä toistaiseksi tyydyn hiihtelemään hissun kissun.

      Poista

Kiitos :)