sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Potkuja

Lähinnä elämä potkii persuksille tai ehkä pikemminkin lyö lapiolla päähän.
Kasvaimen epäonnistuneen lääkekokeilun jälkeen sai neiti flunssan, sitten minä, sitten mies. Ei ollut ihan mikään pieni pöpö kun edelleen sitä tässä vähän niin kuin sairastetaan.
Ja hieman kun alkoi elätellä pieniä fiiliksiä siitä, että vois jotain vähän urheillakin niin tänään purukumia syödessä tarttui purkkaan 1/3 osa takahampaasta, kiva, kiva yövuoroon. Väliaikaispaikkaa siis apteekista, buranaa ja eikun odottelemaan maanantaita. Keskussairaalan viikonloppupäivystykseen en nimittäin mene ennen kuin on todella pakko.

Jättiläislumilyhdyn tekoa

Ollaan me vähän onneksi jaksettu ulkoilla, mut hyvin vähän. Neiti on päivät hoidossa ja me töissä. Vapaat hetket on menny remontoidessa ja jossain? Nytkin on kuudes työpäivä putkeen menossa, onneksi huomen alkaa parin päivän vapaat. Sit vasta supertyöputki alkaiskin.
Vähän meinaa olla heikko happi, työpäivät tuntuu raskailta ja elämäkin tietyllä lailla. Välillä taas iskee virtapiikki ja kerääntyneet tiskit ja pyykit saavat kyytiä, soppakauha heiluu ja erittäin hienot suunnitelmat virittäytyvät kunnes väsymys taas iskee.

Kuva: Keskisuomalainen, Kuvaaja: Riikka Kaakkurivaara

Todistettavasti kuitenkin käytiin miehen kanssa virkistäytymässä Nightwishin keikalla perjantai-iltana. Oli aika mahtava keikka vaikka jalat meinas hajota väsymyksestä (aamuvuoro töissä, saunotuspäivä, aikainen herätys, seisoskelua koko ilta) ja katsoinpa suurimman osan keikkaa sukkasillaan kengät tungettuna käsilaukkuun.
Lisäksi vanhat paniikkioireet meinasi iskeä väkijoukon ahtaudessa ja kuumuudessa, mutta väistelin niitä yrittäen keskittyä musiikkiin ja esitykseen mahdollisimman paljon. Ja voi että kun oli kivaa tehdä jotain niin todellakin arjesta poikkeavaa.


Tytsyä nauratti mun ulkonäkö hirveästi kun oltiin kotoa lähdössä. Tais äiti näyttää meikit naamassa vähän hassulle.

Hyvää Sunnuntaita kaikille :)
iive

5 kommenttia:

  1. Oohh!
    Hyvä että muistat välillä myös ottaa sitä omaa aikaa, tälläkertaa keikan muodossa!
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian harvoin tulee otettua sitä omaa aikaa... tai no omaa aikaa ehkä tulee otettua, mutta aikaa pariskuntana miehen kanssa, sitä on liian vähän.

      Alan harkita kohta omatoimisen antibioottikuurin aloittamista. Yks pakkaus olis kaapissa... hätshiu!

      Poista
  2. Toivotaan, että sairastelut pysyisivät nyt poissa. Täällä on ollut kova kierre myös.. Ensin minä, sitten lapset, sen jälkeen mies ja sitten uusintakierros! *aargh* Nyt vuorossa lapset taas. :/ Ihanaa, kun oot päässyt vähän myös viihteelle, se antoi varmasti myös uutta virtaa normiarkeen. :)

    Sulle on tunnustus blogissani: http://hiilarihirmu.blogspot.com/2012/03/tunnustuksia-taallakin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana :)

      Tätä kai se on lapsiperheissä. Tän vuoden flunssa onkin jotain sitkeetä tekoa kun "sama" tauti tulee monta kertaa...

      Poista
  3. Tsemppiä ja paranemisia. Myös täältä löytyy sinulle tunnustus: http://hannaliikkuu.blogspot.com/2012/03/ensimmainen-blogipalkinto.html
    Paljon aurinkoa kevääseesi! :)

    VastaaPoista

Kiitos :)