keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Edessä hurmaava tulevaisuus

No juuh,
tämä hoitsu on sitten "lomalla" jonkin aikaa.

Tänään tapasin taas uuden lääkärin ja voi että kun olisin tavannut hänet jo puoli vuotta sitten. Oli ihana tavata lääkäri, jolla oli minulle aikaa, joka vastasi selkeästi kaikkiin kysymyksiini ja ehkä vähän ylikin. Hän jaksoi kuunnella pillitystäni ja suunnitella tulevia hoitolinjauksia, kokeita, lääkkeitä ja kuvauksia.
Hän oli myös ensimmäinen lääkäri, joka kysyi kuinka olen jaksanut tämän sairastumisen kanssa ja haluaisinkohan kenties käsitellä tätä jonkun kanssa? No joo, haluan!

Huomenna sitten aloitetaan toinen lääkekokeilu, mutta samantyyppisellä lääkkeellä kuin edellinenkin. Tiedossa siis todella hirveää oloa. Onneksi tätä lääkettä otetaan kerran päivässä ja annostus on todella pieni näin aluksi.

Enkä enää yhtään ihmettele väsynyttä ja hirveää oloani viime aikoina, sillä sen verran mielenkiintoiset olivat viimeisimpien verikokeiden tulokset. MRI:ssä ei kasvaimessa ollut muutoksia.


Varsinaisen lääkeaineen lisäksi suunnitelmissa olisi yrittää pitää / löytää selkeä uni-valve-rytmi, parantaa kuntoa kasvimaalla, olla elossa, parantua ja jatkaa herkuttomuutta.

Vaikka tuntuu siltä, että herkuttomuus tai ns. laihduttaminen/painontarkkailu olisikin tämmöisessä tilanteessa todella turhamaista, niin en minä ainakaan paremmaksi tule jos lihon 20kg mättämällä kaikkea törkyä napaani.

Aseina tässä ovat säännölliset ruoka-ajat, stevia-limppari ja tikkujäätelöt, sallittu herkkuni.

Olen taas toiveikas parantumisen suhteen. Olisi ihana päästä tämän taakan kanssa sinuiksi, jaksaa taas, olla voimakas ja pystyä tavoittelemaan vieläkin voimakkaampaa kehoa ja mieltä.

Salitreeni I MISS YOU! Jos ny näin voi sanoa ;)


iive

ps. voihan vee, tapoin mun rucolat tiputtamalla ne lattialle...

(kuvat via weheartit.com)

8 kommenttia:

  1. Mukava lukea tälläinen positiivinen postaus, hienoa, että löytyi hyvä ja ymmärtävä lääkäri!

    VastaaPoista
  2. Tuollaisia hyviä ja kuuntelevia lääkäreitä pitäisi olla enemmän!
    Toivottavasti hän hoitaa sinua jatkossakin.
    Ja Iive, paljon parantavia viestejä täältä sinulle.
    Ja ei se ole turhamaista kiinnittää huomiota siihen mitä syö ja että haluaa voimakkaammaksi niin fyysisesti kuin henkisestikin.
    Ja kyllä sinä pärjäät ja vahvistut!

    VastaaPoista
  3. Suuresti voimia taisteluun!!! Olet sitkeä mimmi, wow!!! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että lopultakin näyttää aurinko pilkottavan pilven reunan takaa. Toivottavasti uusi lääkitys toimii ja muutenkin olo paranee. Tsemppiä ja voimia! :)

    VastaaPoista
  5. ihanaa että löytyi noin mukava lääkäri!
    Ja positiivisuus joka tästä tekstistä,kaikista vaikeusista huolimatta huokui,sai munkinkin aamuun hymyä, mahtihomma!
    Pidetään peukut pystyssä ja pyörät pyörimässä!

    VastaaPoista
  6. Minä myös toivon, että sama lääkäri hoitaisi sinua jatkossakin! Hirmuisesti tsemppiä ja jaksamisia sinne!

    VastaaPoista

Kiitos :)