sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Soitellen sotaan?

Joskus aikojen alussa, kun päätin rueta sohvaperunasta aivan joksikin muuksi ajattelin, että tadaa tämähän on niin helppoa että! Suitsaitsukkelaan laihdutan sen 25kg niin kuin suunnitelmissa oli. Mutta elämä on, enkä vieläkään ole saavuttanut tavoitettani. Tosin jo kahdesti aloittamisen jälkeen olen ollut jo miinus 20kg lähtöpainosta, mutta aina jojoillut taas ylös ja alas.

Viime syksy, varsinkin marras-joulukuu oli ihan mieletöntä väsymystä ja ajattelin jo, että voi pee, olen varmasti lihonut taas kaiken takaisin (vaikka ei peilistä siltä näyttänytkään),  mutta yllättäen en ollut liikkumattoman syksyn/alkutalven aikana lihonutkaan kuin muutaman hassun kilon ja pitkässä juoksussa paino on kuitenkin koko ajan mennytkin alaspäin.

Projektin alussa tammikuussa 2010 painoin 88,8kg 
Tammikuussa 2011 79,8kg
Tammikuussa 2012 75,6kg
Tammikuussa 2013 ~73kg

Jotenkin kummalliselta tuntuu myös se, että väsymys tuntuu huis pois-poispyyhkäistyltä. Ihan noin vaan yht'äkkiä! Tuleekohan se takaisin? Onkohan tämä jokin vain ihan ihmeellinen välitila?
Joka tapauksessa aion nyt kokeilla aivan erilaista lähestymistapaa, joka on tadaa!

Niinkin yksinkertainen kuin rauhallinen liikunnan aloittaminen ja ruokavalion stabilointi :D Massiivinen elämänmuutos siis!

Ajattelin, että jos elämä opettaisi, että jos nyt antaisin kerrankin kehoni oikeasti tottua siihen liikuntaan vähitellen, enkä heti ala kyykyttämään sitä hirmuisilla treeneillä, jotka sujuvat kyllä hetken mainiosti, mutta jonka jälkeen olen ajanut kehoni taas sellaiseen tilaan jossa se on totaalisen uupunut ja jumissa.
Että jos nyt tekisi eri tavalla?

Tänään kävin hiihtämässä, ehkä kilometrin, yhdessä koko perheen kanssa. Vuoroteltiin miehen kanssa hiihtovuoroista eli välillä toinen kävi hiihtämässä kunnolla ja toinen hiihti pienen Lintusen kanssa. Voi että olen kyllä ylpeä mun reippaasta kolmivuotiaasta hiihtäjätytöstä!

kuva via weheartit.com
iive <3

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että olet oppinut aiemmista yrityksistä, ja koitat nyt eri strategiaa. Puhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Juu ei viitsi enää kovinkaan montaa vuotta hakata päätä seinään, että jos koittaisi vähän eri tavalla :D

      Poista
  2. Niinhän sitä sanotaan, et hiljaa hyvä tulee. Täällä pidän peukkuja siule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juuri sie inspiroit minua paljon!

      Poista
  3. Juuri näin, hyvä sinä!:) Maltillinen tahti ja järkevä lähestymistapa: sä pärjäät varmasti!
    Kovasti tsemppiä ja kaikkea hyvää vuoteen 2013! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on.
      Elämäntapamuutos on etsimistä, etsimistä ja löytämistä.
      Kun joku ei toimi, on löydettävä uusi lähestymistapa, joka toimiikin ehkä paremmin.
      Mä toivon sulle kovasti tsemppiä ja virkeyttä talveen.

      Poista
  4. No niin, meni vahingossa anonyymina... Mut Hepa se oli tuon edellisen kommentin kirjoittaja :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos Hepa! Samaa toivon myös sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos :)