maanantai 11. helmikuuta 2013

Matka vietnamiin

En vieläkään ole päässyt syömään sushia, joten itämaisen ruuan kaipuuseen tein tänään kevät/kesärullia/kääryleitä.
Vietnamilaistyyppistä yritin kovasti tehdä ja hyvältä maistui. Ongelmaksi koitui riisipaperin hankkiminen, sillä sitä ei kummastakaan lähihypermarketista löytynyt. Tilalle otettiin siis vaihtoehto kaksi eli salaatinlehteen kääriminen. (Metropolitan salaatti oli hyvä tai ainakin pussissa oli tuo nimi. Vähän niin kuin romaine, mutta leveämpilehtinen, tosin vastaavasti lyhyempää.)




Kastikke-vaihtoehtoja tein useita, sillä en oikein ollut varma minkä tyyppisestä kastikkeesta tykkäisin tai mitä Lintunen näistä nyt ylipäätänsä suostuisi syömään. Toisaalta se oli ihan jees valinta, sillä silloin pystyi vaihtelemaan ruuan makua melkein jokaisella suupalalla.


  1. Soppaa ja silmukoita blogista Vietnamilaisen kanasalaatin kastike. 
  2. Tomin keittiön Hunaja-dressing (1/4osa annoksena. Tämä kuumennetaan.)  (Kakkossuosikki)
  3. Kauhaa ja rakkautta blogista kokeilin myös Perinteistä kastiketta vietnamilaisille rullille.
  4. Matkanaisen ruokaloki blogin innoittamana yksinkertainen kastike syntyi Sweet Chili-kastikkeesta ja appelsiinista. (Minun herkku!)
  5. Jostain naistenlehdestä kännykällä napattu reseptiohje (Tämä oli kaikkien suosikki ja maistui myös Lintuselle!

Lisäksi tein Kaiki äitini reseptit blogin innoittamana marinoituja sipuleita (oikeasti tämä oli salaatin ohje siis) tähän tyyliin:

chilipaprikaa, mieluiten tulinen thaichili, poista siemenet ja siivuta malto
valkosipulia kuorittuna ja hienonnettuna
sokeria
etikkaa
limen mehua
vietnamilaista tai thaimaalaista kalakastiketta
rypsiöljyä
punasipulia ohuina viipaleina
mustapippuria maun mukaan

Yhdistä kulhossa.  Siirrä syrjään makuuntumaan, mielellään puolisen tuntia.
(Näistä tykkäsin kovasti! Teen kesällä varmaan grilliruuan lisukkeeksi)

 Näppärät suikaleet porkkanasta ja kurkusta syntyivät kuorimaveitsellä!


 Maha täynnä, hyvä mieli :)

Tänään oli aikaa kokkailla, sillä laskiaissunnuntaita vietimme etukäteen lauantaina Ladun Majalla pulkkamäessä remuten ja makkaraa paistaen. Sen jälkeen kävin vielä tekemässä salilla jalka + keskivartalotreenin, joten nyt oli välipäivän paikka ihan selkeästi. 
Maanantaina yritellään salille tekemään käsi + rinta + yläselkätreeniä, mutta saattaapi jäädä tekemättä jos yövuoro on kovin raskas.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)