maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tunnustus

Olen juonut viimeaikoina Pepsi Maxia. Ihan liikaa :( Ei kuitenkaan joka päivä, mutta useita pulloja silti.
Ja ei, ei ole hyvä olo. Närästää ja pää on kipeä! Eipä ole tällaista ollut pitkään aikaan, yöks!
Nyt lupaan etten juo enkä osta tätä myrkkyä enää (enkä mitään muutakaan limpskaa, varsinkaan lightia)! Vaikka kuinka olisi vappu.

iive

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sunnuntaina

Olemisen ja tekemisen päivä.
Aamulla sohvalla pitkät aamu-unet = torkkuen aamu seiskasta kymmeneen. Virkistävää?
Kaikenmaailman tuunausta, taulujen seinään ripustamista, suunnittelua ja semmoista.

Ai ja yks kävelyretki kun mies pakotti. Itse olisin mennyt tamppaamaan mattoja, mutta kivempaahan tää oli sit kuiteskin.






Lintunen tykkää liikkua ulkona, no varsinkin silloin kun kierroksen päätteeksi on luvassa leikkihetki kylän parhaalla leikkikentällä.





Taskussa ryynejä sorsille, mutta ne mokomat lähti meitä karkuun. Syksyllä ne melkein kiipeää syliin.

iive

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Omenapuu-maisemissa

Itse parannuttuani, sairastui Lintunen :(
Viikon pituinen kuumeilu loppui onneksi nyt viimein ja pääsimme hetkeksi ulkoilemaan. Kaksi kotipäivää kipeän lapsen kanssa (joka oli tietenkin ollut jo sen viikon pois hoidosta leikkikavereiden luota) saivat minut hyppimään seinille! Käytiin tsiigailemassa palstan tilannetta ja surkealtahan se näyttää, no luntahan nyt sentään ei enää ole.


Omenapuu"laakso" oli juuri kynitty eli kevätleikkuut puille oli tehty. Nappasin kasasta muutaman oksan jossa näkyi silmuja. Saas nähdä kuinka noille käy. Aika tuoreilta näytti leikkuupinnat että tuskinpa kauaa oli leikkuusta aikaa.


Appivanhempien toiveesta päädyin kuitenkin pitämään palstan samassa paikassa kuin aikaisempina vuosina ja onhan tuo miljöönä aivan mahtava!


Ja tuonne sitä sitten pitäisi mennä kuokkimaan... no onneksi kevätkyntö ei ole ihan noin muhkuraista, mutta alusta saa taas pakertaa. Siemenet on jo itämässä aikalailla hyvin. Herneet pitää vielä laittaa kasvamaan valmiiksi, mutta sen taidan tehdä hieman myöhemmin.

Kaikki energia on mennyt kotona aikamoiseen remonttiin. On tapetoitu ja maalattu, vaihdettu järjestystä ja luovuttu kamalasta määrästä tavaraa. Monen itseensä keskittymisvuoden jälkeen oli aika suunnata energiaa myös kodin ulkonäköön. Ja täytyy todeta, että hyvältä näyttää :)  Eipähän ole sairastellessa kulutettu aika hukkaan!

Tänään alkoi viikon loma ja sen puitteissa olisi oheinen lista teossa

ikkunoiden pesu
siemenien kylvö
keittiön pöydän maalaus
lipaston maalaus
makuuhuoneen seinän tapetointi
eteisen remontti loppuun
Lintusen huoneen remontti loppuun
parvekkeen kesäkuntoon laitto
kasvihuoneen siivous
2:den nojatuolin verhoilu
verhot parvekkeelle ja vaijerien pingoitus
tauluja, peilejä, hyllyjä ym. roinaa seinille
...
yleinen laiskottelu ja chillailu
Hop Lopissa käyminen
Kylpylässä lilluminen
että silleen.
 
iive

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Yhdestoista kolmatta

11.3 jäin kahdeksi päiväksi sairaslomalle flunssan takia. Sen jälkeen olen taistellut itseni kanssa töissä, köhinyt ja röhinyt sekä lopulta päätynyt antibioottikuurille poskiontelotulehduksen vuoksi.
Vieläkään ei kroppa ole jumppakondiksessa ja oikein suututtaa kun tiet sulavat, aurinko paistaa ja juoksijat oikein rynnivät vastaan keväisillä poluilla.

Onneksi minäkin kohta pääsen :)

Lintunen on ollut ahkera potkuttelija ja kunhan pyörää vähän fixaillaan niin päästään polkemisenkin makuun. Aika on nimittäin myös ottaa mittaa Momsterista (=mun pyörä), vihdoin ja viimein! Yhteiset pyöräilyreissut odottavat.

 Matkalla varikolle kuulemma...

Siemeniä on myös istutettu ja tänään ostin Luomu-Basilican siemeniä <3 Tomaatit pääsevät ulos aivan näinä päivinä jos se aurinko taas palajaisi.


iive

ps. jaksoi kipee äitee yksi ilta joratakin...



tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tänään keittoa

Ei herkkuja enää vaikka vieläkin flunssa kaihertaa! Uskomatonta tää kesto!
Keitossa huijasin. Työpäivän jälkeinen rättipoikkiväsynyt iive ei jaksanut kokata.

Nakit sentään jaksoin pilkkoa, en ostanut valmiina ;) (kai olisi voinut, ainakin makkaraa?) Parempi tää on kun muu valmisruoka tai saati pitsa!
Pääasia on nyt että parannutaan ja takaisin raiteille päästään. Kuinka tuo karkkikaudelle vajoaminen onkin niin helppoa vaikka normaalitilassa aktiivisena ja terveellisesti syövänä ei yhtään herkkuja tee mieli?
Kerran tv:ssä puhuttiin kalorimyrkytyksestä ja herkkukrapulasta. No nyt siitä kärsitään yöks!
Mä haluun lenkille, mut sano se mun keuhkoille! Jaiks!

iive