tiistai 29. heinäkuuta 2014

Väsyy se sähköjäniskin joskus

Ukkospäivä tänään. Aamu töissä oli kovin pakahduttava ja ukkosjyrähdyksien jälkeen tuntui kuin veto olisi meikäläisestä loppunut. Vaikka rakastankin hellettä on kuumuudessa työskentely väsyttävää ja onhan tässä mentykin aikamoisella vauhdilla jo monta viikkoa.

Kropan täytyy antaa aina välillä levätä, vaikka kuinka olisi treenit suunniteltu ja koko viikon kalenteri menisi aivan uusiksi. Aino kirjoitti blogissaan aivan mielettömän hyvin kortisolista, joten ennen kuin asiassa tulee häikkää niin levätään vähän, ainakin tämä päivä, violetilla matolla selällään äksänä, välillä -child pose- levotonta mieltä rauhoittamaan.

Eilen kävin työkaverin ja lasten kanssa metsässä poimimassa mustikoita ja uimassa sen jälkeen. Torstaille on sovittu ilmoista riippuen joko mustikkareissua tai salitreeniä toisen kaverin kanssa. Hauska on tehdä jotain yhdessä jonkun kanssa eikä aina vain yksin. Olen onnellinen näistä hetkistä.

Yksin ollessa metsässä on aikaa miettiä. Olen miettinyt lapsuutta ja niitä asioita jotka ovat jääneet kesistä mieleen. Miten minusta on tullut minä ja kuinka jotenkin tunnen juuri nyt olevani eheä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Lukio-ajan kiusatuksi tuleminen vaikutti elämässä pitkään ja todella rankastikin. Nyt tunnen olevani hyvä tällaisena ihmisenä. Olen saavuttanut omat tavoitteeni ja hyväksynyt sen ettei minun täydy todellakaan saavuttaa toisten minulle asettamia tavoitteita tai vaatimuksia, ne omat riittävät.


Yhdeksän vuotta sitten tatuoin selkääni siivet muistutukseksi siitä, että vaikka mitä tapahtuisi niin pärjään aina, pärjään vaikka juuri silloin tuntuisi toiselta. Nyt siivet ovat vahvat, vahvemmat kuin ikinä ennen.

Ja sitten.

Arkirumban ympäröimänä, aamu-, ilta- ja yövuoroja, suunnitelmia ja eväitä, väsyneenä kesken tämän kirjoittamisen ja lapsuus-minä-mietteitä sanoiksi pukiessani näin kuvan facebookissa, joka on kyllä aika pysäyttävä.

Kiitos kuvasta :)
Toivon, että lapseni muistaa kesästä ne monet ulkona vietetyt yhteiset hetket. Järven, tuoreet marjat ja vihannekset, leppäkertut ja kukkaset, ihmeelliset matoset. Isän, jonka uimahyppyheitot ovat hurjempia kuin äidin. Kookokselta tuoksuvan aurinkorasvan ja hiekan. Riemun siitä kun oppii uusia taitoja ulkona liikkuessa.

Ja siellä taustalla olen minä joka aikatauluttaa, pakkaa ja järkkää :) Senkin se ehkä muistaa, että pakatessa äiti haluaa olla rauhassa. Muuten ei sillä pysy ajatukset kasassa. Ja se äiti toivoo, että näistä kesistä ja talvista, vuosista, syntyy yhtä vahva tytär kuin äiti on nyt.

iive

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ihana sunnuntai

Sunnuntai alkoi kesän viimeisellä mansikkapuurolla ja salitreenillä. Vaikka kotona ilmastointilaite pöhöttääkin, oli salilla mukavan virkistävää treenailla ja lapsen leikkiä.

Vuorossa oli jalkapäivä, sillä vaihdoin eilisen iltatreenin tälle aamulle. Eilen illalla ei yksinkertaisesti ollut enää paukkuja jalkatreenille. Ja hyvä näin, sillä eilisen virtatasolla olisi treeni jäänyt kyllä kovin laimeaksi, toisin kuin tänään heti ensimmäiseksi tehtynä.
En ole oikein aamutreenaaja. Tykkään että päivän mittaan kroppa vetreytyy tarpeeksi kun taas aamulla tuntuu välillä niin jäykältä tuo meno.


Uudessa ohjelmassa prässi on eri kohdassa kuin ennen eli alun sijaan puolivälin jälkeen. Huomasi treenipainoissa tämän ja painoja piti tiputtaa pois kun taas alkupään liikkeisiin sai lisätä painoja :)
Salin jälkeen tein salaatin isoimpaan leivontakulhoon mitä meiltä löytyy, olisko 7 litraa?


Salaattisekoitusta
Broilerisuikaleita
Tortellineja
Tomaattia
Kurkkua
Salaattijuustoa
Pähkinöitä
Sipulia
Oliiveja
ja
Salaatinkastiketta

Tätä syötiin koko päivä ja huomiseksi evääksikin jäi :)
 



Loppupäivä rannalla ja vattupuskassa. Nii ja nokkospuskassa jonne kaaduin persuksilleni, kahdesti.. auts!


Huomenna siis mansikkapuuron sijaan vattupuuroa ;)

iive

ps.Viikon liikunnat
4 salitreeniä
Uinti 4h, noin 2h tosissaan, 2h lapsen kanssa
Marjastus 4h
Ja venyttelyt päälle
Aikalailla nelosten viikko :D

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Karavaani kulkee

Pussia ja kassia. Uikkaria ja biksuja. Eväitä ja juomapulloja.


Mullon kunnon karavaani nykyään autossa mukana. Rantsukamat ja viljelykamat ja jokapäiväiset kamat. Nii ja salikamat :D Jos haluaa käyttää päivän supertehokkaasti (herätyksestä tunnin päästä rannalla, sitten lounasta työpaikan mikroa hyväksikäyttäen, iltavuoroa ja salitreeniä, kotona kymmenen jälkeen illalla) niin sitä tavaraa täytyy kuskata mukana hemmetisti! Ei kule pyörällä nämä kamppeet :D
Mutta kaiken teen sen eteen, että Lintunen saa nauttia kesästä mun kanssa työstä huolimatta. Ja kyllä tänään tulikin mahtavia uimahyppyjä <3

idkuva

Jos eilen oli rauhallinen ja oikein mukava kesäinen duunipäivä, niin tänään oli kaikkea muuta. Ongelmanratkaisukyvyt oli kyllä niin koetuksella, mutta selvittiinhän siitä :D
Iltasalilla MuscleChallengen eka treeni käyntiin. Huomenna vuorossa jalat <3 (kunhan olen ensin tehnyt aamuvuoron ja ranta"loman" alta pois ;)
Tuohan on siis Fastin(?) ilmainen treenivalmennus netissä ruokavalioineen ja treeniohjeineen. Ruokavaliota en aio noudattaa, mutta kokeilen tuota treeniohjelmaa ainakin jonkin aikaa miltä tuntuu. Ensimmäinen Rinta&Kädet setti tuntui oikein hyvälle!

Voimakasta viikonloppua kaikille!
iive

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kesäistä duunii ja FLOW

Kun järkkäilee kaikki hommat niin hyvin kuin mä tänään niin kerkeää kesää viettämään rannalla mainiosti ennen työpäivää. Aamu rantsussa, töihin nappaamaan (työpaikka on 200m uimarannasta ja päiväkoti 200m mun työpaikasta) vähän evästä Lintuselle ja mulle, tyttö päiväkotiin, mä töihin.
Huomenna uusiks!


Hirveätä kyllä tämä mun työ ;) (siis tuo on vitsi!) Hommiin kuului mm. ruuan laitto tänään ja kokkailin muille mun lemppariruokaa eli cashew pähkinä broileri-wokkia. Tuo Muurikka kesäkeittiö on kyllä aivan huippu!



Kävin vielä työnkin puitteissa uimarannalla pulikoimassa ja töiden jälkeen vetäisin märät uikkarit takaisin päälle ja hyppäsin järveen. Uin ja uin ja sitten mä tajusin jotain (tai kroppa tajusi) ja ikään kuin liidin vedessä (oman mittapuuni mukaan). Uinti ei tuntunut yhtään raskaalta vaan pikemminkin kelluvalta vaikka vauhti oli ihan ok. Se oli FLOW! Ihan niin kuin juostessa kun tuntuu, että voisit juosta auringonlaskuun. Ja nyt mä uin sinne <3

iive

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Arki alkaa

Eilen ja tänään on salitreeni kulkenut todella hyvin. Liekö yövuorojen karkeista tullut vähän boostia ;) mutta jalkatreenit eilen ja käsi-selkä-rinta-treenit tänään kulki kuin unelma. Melkeimpä jokaiseen liikkeeseen laitoin lisää painoja! Sitä ei olekaan tapahtunut sitten Bikini Challengen alun. Jossain vaiheessa siinä stoppasi painojen lisäykset täysin ja tähän asti se kesti. Välillä otettiin jopa vähän painoja alaskin päin, mitä teen kyllä todella herkästi jos tuntuu että se olematonkin tekniikka meinaa karata lapasesta.
Koska hyvää tavoitetta ei ole tullut vastaan niin jatkan treenailua ja syömistä entiseen malliin. Onhan tässä kropassa töitä tehtävänä ja ainahan niitä painoja voi yrittää nostaa ja nostaa ja nostaa. Loputtomiin. Siinäpä tavoitetta nyt ensi talveksi ennen kuin jotain parempaa ilmestyy näköpiiriin.

Salilla on ollut kuuma :) ylläri? Niin varmaan joka paikassa ja mä nautin täysillä!


Salin jälkeen suuntasin metsään ja keräsin sen mun perussatsin eli sellaisen 4-5 litraa mustikoita ja metsämansikat päälle. Lisäksi kahteen otteeseen kävin uimassa puolisen tuntia kerta, joten eiliselle liikuntaa kertyi yhteensä 5 tuntia!


Illalla sain myös oman Lintusen kotiin lomailemasta ja aamu aloitettiin yhdessä puurolla ja marjoilla <3 Ei voi olla parempaa!

idruoka


Oon niin onnellinen, että Lintuselle maistuu puurot ja marjat ja muutkin jutut täysin.

Huomenna alkaakin perusarki pyörimään kolmivuorotyön, päiväkodin ja harrastusten kanssa. On ihana kyllä, että vaikka itse en kesälomaa saanutkaan viettää kuin sen 2vkoa niin Mammalassa sai Lintunen viettää toiset kaksi viikkoa lomaillen. Että edes jollakin tässä perheessä oli kunnon kesäloma ja lapsellehan se loma kuuluu. Ei ole itsestään selvä asia tämä, joten kiitollinen täytyy olla. Kiitos Äiti <3

iive

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Nukkumapäivä, taas...

Neljän yövuoron putki on päättynyt ja loppulistat mennäänkin poikkeuksellisesti ilman yövuoroja. Vaikka tykkäänkin öiden tekemisestä, niin on kyllä kiva päästä tekemään myös sitä oikeaa asiakas-ohjaustyötä eikä pelkkää "valvomista".

Tykkään yövuorojen jälkeen ainakin yrittää kääntää vuorokausirytmin mahdollisimman nopeasti pois yömoodista. Silloin nukkumapäivä ts. yövuorojen lopettamispäivä on joko ihana lepopäivä tai helvetillistä hereillä kituuttamista. Yleensä kuitenkin pyrin nukkumaan mahdollisimman vähän päivällä ja menen aikaisin illalla nukkumaan. Joskus, kuten tänään on riittänyt pelkkä rento lepäily ja pieni torkahdus auringossa.


Mutta älkää huoliko, en kärtsännyt itseäni vaan kello oli soimassa säännöllisin väliajoin, jotta en sattuisi nukkumaan vaikkapa kahta tuntia itseni polttaen.

Nukkumapäivänä en myöskään treenaa. Korkeintaan harrastan jotain hyvin kevyttä liikuntaa kuten kävelyä, yin-joogaa tai niin kuin tänään, kävin uimassa rannalla makoilun yhteydessä.


Kaiken makoilun ohessa on hyvä lukea tai kuunnella vaikka podcasteja. Sisusavotassa vieraana oli Lihastohtori Juha Hulmi, suosittelen kaikkia hyvinvoinnista ja treenaamisesta kiinnostuneita kuuntelemaan. Mielenkiintoista juttua!

Yövuoro-tauolla onkin hyvä päästä myös seuraavan ongelman kimppuun, nimittäin yösyömiseen. Tätä ongelmaahan ei ole kun ei ole niitä yövuorojakaan, mutta seuraavia vuoroja varten ajattelin vähän tutkiskella asiaa ja itseäni. Ongelmahan on nimittäin se, että vaikka olisinkin laatinut hyvät eväät yövuoroon niin jossain vaiheessa yötä, yleensä noin 02-03 aikoihin alkaa hirveä makean himo ja jos ei mitään makeaa ole mukana, niin minähän syön vaikka sokeripaloja tähän himoon ja sen jälkeen suolaa ja sitten taas sokeria tai hiilihydraattia ylipäätänsä. Välillä tätä ongelmaa on ja välillä ei. Bikini Challengen jälkeen lähes jokainen yövuoro on mennyt kärvistellessä (yleensä sen ensimmäisen toiveikkaan yövuoron) ja tai sitten olen varustautunut ja ostanut herkkuja mukaan koska ei vain jaksa kärvistellä. Näin on muuten hyvän treeni/syömisviikon tulokset deletoitu muutaman yövuoron aikana :(
Asia rassaa vaikka yritänkin kieltää itseäni stressaamasta ajattelemalla ettei niitä katastrofi-öitä nyt niin usein ole. Silti stressaa.
Joten tutkinnan aiheeksi siis tämä asia lähtee just ja nyt! (Kunhan olen vielä vähän käynyt ensin uimassa ja nukkunut)


iive

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Minä-Minä-Minä ;)

Koska tämä blogi kertoo minusta, niin nyt tulee sitten kuviakin minusta :)
Kerrankin onnellisena ja tyytyväisenä oloonsa ja näköönsä.







Tänään on ollut hyvin väsynyt päivä. Sillä eilen yövuorojen välissä kävin juhlimassa työkaverin häitä. Nukuttua tuli noin 3h ja illalla siis vielä yövuoroon takaisin. Tämä päivä meni sitten nukkuessa ja vielä yhdeksi yöksi suuntaan töihin.

iive

torstai 17. heinäkuuta 2014

Tuleva mursu metsässä

Eilen sadepäivä kotona. En oikein edes muista mitä tein, sillä tämän päivän pyörinnät ovat vain mielessä. Ainakin kävin salilla treenaamassa vatsalihaksia kuosiin ja sen jälkeen uimassa. Googlailin paikallista avantouintiseuraa, Muuramen Mursut :) mä voisin sopia sinne :) Ehkä voisin yrittää. Yritän ensin uida joka päivä niin pitkälle syksyyn kun vain rahkeet riittävät. Katsotaan sitten...


Kokkasin CornFlakes broileria ihan vain broilerisuikaleista. Tykkäsin paljon. Tätä teen toistekin. Eikä ole edes mitenkään epäterveellistä kun nuo paistetaan uunissa eikä pannulla / uppopaistettuna.
Kaveriksi Superkaalisalaattia, joka on nykyään mun ykkösherkku!

CornFlakes broileri
250g broilerin filesuikale
4dl corn flakes (huom! SOKEROIMATTOMIA)
1/2tl ruususuolaa
1/4tl mustapippurirouhetta
1 kananmuna

Riko kananmuna kulhoon ja sekoita joukkoon filesuikaleet. Murskaa toiseen kulhoon corn flakesit pieneksi muruksi sekä mausteet. Nostele broilerisuikaleet kananmunakulhosta murokulhoon ja pyörittele ne siellä. Nostele sen jälkeen pieniksi keoiksi uuninpellille. Paista uunissa 225 asteessa 10-15min tai kunnes ovat kypsiä.

Superkaalisalaatti
Kaalia (valko- tai  tuore- tai punakaalia) ohuen ohueksi siivutettuna (juustohöylä on esim. tähän hyvä)
Pirkka Paprikasalaatti-säilykettä (lasipurkissa)
Ananaspaloja mehussa
Salaatinkastiketta
Marinoitua punasipulia

Oman maun mukaan kaikki kulhossa iloisesti sekaisin. Toimii myös combona kaali+paprika+kastike tai kaali + ananas + kastike tai kaali + sipuli + kastike jne. Huippuhyvää, edullista ja nopeaa.


Tänään oli valmistautuminen yövuoroon enkä osannut nukkua vaan ravasin metsässä. Poimin mustikoita kaupan mansikoiden kaveriksi pakkaseen. Kävin uimassa kultaisella rannalla, hieman paremmin varustautuneena :)


Kuinka saada kengät jalkaan ilman että niihin menee hiekkaa?


Poimin vajaan litran metsämansikoita <3
Humps hömps kaikki sekaisin ja pakkaseen.

 
Pitikö mun nukkua jossain välissä?
Sulatin pakastimen, siivosin ja pilkoin marjat, laitoin rasioihin ja vähän suuhunkin.
Kävin salilla ja uimassa.
Ups.
 

Palautumisruokaa.


Huomenna vissiin nukun ja paljon.
 iive

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kummallista elämää

Aamulla sai herätä rauhassa ja ihan ittekseen. Pistin puuron hautumaan ja join vähän kahvia. Ei mölynnyt telkkari kaikenmaailman piirrettyjä, en edes avannut sitä. Tosin facebook osasi kertoa, että tänä aamuna sieltä tuli MyLittle Pony. Lintunen on siis lomalla pois kotoa ja minä vietin ansaittua vapaapäivää, jopa yhden työpäivän jälkeen :D


Kikkailin blogin banneria ja opin kuinka saada valkoinen tausta näyttämään valkoiselta eikä harmaalta myös bannerissa (tallenna png-tiedostona) sen jälkeen kun olin repinyt noin puolet tukasta pois päästä.
Kauhean rankkaa tää bloggaaminen. (Enkä nyt ees tiedä tykkäänkö tuosta kuvasta... tai tykkään kyllä kuvasta, mutta kun pitäis muuttaa sit vähän muutakin, että kaikki sopis yhteen...)

Rannalle siis lepäilemään Komisario Koskisen kanssa. Luin tän jo viime viikolla kerran, mut aattelin lukea uudestaan. Pääsin sivulle 109 kun pilvet peitti auringon.


Aamulla kokeilin sitä ainutta juhlamekkoa jonka omistan. Ylläri, ylläri, noin 10cm joka suuntaan liian iso. Kiersin valehtelematta kaikki Jyväskylän keskustan rättikaupat läpi, jossa ois jonkunlaista mekkoa myytävänä ja kokeilin vissiin ainakin 50 kolttua. Ja sit ostin mustan mekon, häihin. Onneksi ainut pukukoodi on ettei ole suotavaa tulla alasti kun on perhejuhla.
Mutta kerrankin oli kiva sovitella. Valkkasin nimittäin lähestulkoon järjestään liian isoja mekkoja ja päädyin sitten hakemaan lisää sovitettavaa koosta S ja 36-38! (Ne on kyllä ihan varpilla muutelleet salaa noita kokoja, en mä voi mahtua S-koon mekkoon!)


Kaupungilta (noin 5h maratonkierroksen jälkeen, auts, jalkoihin sattuu) suoraan kotiin ja salia kohti. Napaan hyvä tehojuoma, sillä jaksaa :) (30g suklaanmakuista proteiinijauhetta, 2rkl cappucino-pikakahvijauhetta, 1 banaani ja 2dl maitoa)

Salitreeni vaihtui Zumbaan ja voi vitsit että oli kivaa! Teki hyvää liikkuvuudellekin. Selkä vaan rutisi kun käsiä viuhtoi ees taas. Vissiin 30 muijaa pienessä jumppahuoneessa, oli aikas kuuma! Päätin suihkun sijaan hypätä autoon, ajaa uimarannalle ja pomppia pötkylän kanssa järveen :D


Kaupasta ostin päivällä sellaisen uimapötkylän, kiva kapistus! Sillä pystyy vaikka vesijuoksemaan, mitä testailinkin kevyesti nyt.
Ja koska oikeetakin ruokaa olis hyvä syödä, niin iltapalaksi halloumisalaattia ja seesami-teeleipää <3


Aikas kiva päivä, ainoa miinuspuoli on, että plantaarifaskiitti tykyttää jalkapohjassa :( joten sitäpä hoitelemaan siis.

iive

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Menin mustikkaan, päädyin järveen

Töissä oli tänään kyllä aikamoisen kuuma.
Onneksi oli lyhyt työpäivä ja työpaikan vieressä on uimaranta. Heti kun kello löi 13:sta, minä hyppäsin uikkariin ja järveen. Reilu vartin pulikoin (uin reippaasti) ja kerkesin juuri pyörällä ajella kotio kun ukkosmyrsky alkoi. Sillä aikaa olikin näppärä syödä ja nukkua päikkärit, sillä kas, ei ollut nettiä eikä telkkaria ensimmäisen räsähdyksen jälkeen.



Ukkosen laannuttua ja hetken paikkojen kuivuttua päätin kuitenkin lähteä metsään katselemaan mustikoita ja olihan niitä. Ikävästi sade ja ukkonen sotki suunnitelmia ja kesken piti keruu lopettaa. Päätin sen sijaan käydä vähän kävelemässä metsässä kun sateenvarjokin oli mukana. Matkalla sade loppui ja ukkonenkaan ei tullut päälle ja minä päädyin "salaiselle" uimarannalle. Ketään ei missään ja niinpä minä heitin urkkakamppeet kivelle ja päädyin alusvaatteissa järveen. Onneksi tekniset alusvaatteet on aika hyvät uimiseen :)
Vähän jänskätti uiskennella kun ukkonen jymysi vastarannalla. Kun eihän ukkosella oikein vissiin saisi uida...




Kultainen ranta on nimensä veroinen.


Uimisen jälkeen kävin keräämässä lopunkin purkin täyteen mustikoita. Huomenna saakin aamupalaksi kaurapuuroa mustikoilla ja raejuustolla <3 Mahtaa olla hyvää!

Loppujen lopuksi päädyin vielä kerran uimaan (pakko oli huuhdella ötökkämyrkyt ja hiet heti pois), tosin nyt yleiselle rannalle ihan uimapuku päällä, joten tänään tuli uitua kolmesti, mikä on mulle kyllä aikamoisen harvinaista.

Nyt mustikkamaitoa syömään ja vähän jotain muutakin, sit nukkumaan ;)
Menkäähän ihmiset metsään!
iive

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Mennyttä ja tulevaa

Viimeinen lomapäivä ja pilvet on peittäneet taivaan. Saa nähdä päädymmekö rannalle vai emme, joka tapauksessa huomenna alkaa arki töiden merkeissä ja on aika palata normaaliin elämäntapaan.

Loman aikana tuli tehtyä kaikenlaista ja niistä kuvat :) Aloitin oikein urheilullisesti soutamalla ja hikisalilla punttaamalla. Sitten tuli täysi stoppi ja viimeiset lomapäivät on taas hinguttu salitreeneihin.


Ensimmäisen viikon syömiset lähti Bikini Challengen jälkeen vähän lapasesta, ei pahasti, mutta kyllä tuli syötyä kaikenlaista mm. mäkkäristä ja karkkihyllyltä. Persus pysyi tiiviisti sadepäivinä sohvalla (mitä nyt vähän remppasin lisäksi kotona) ja neuloa tikutin. Aurinkoisina päivinä piti neule roudata vielä rannallekin mukaan, että saisi valmiiksi.


Auringonpaisteen myötä alkoi tehdä mieli aamupalaksi puuroa :) ja muutenkin ruokavalio siistiytyi salaatteihin ja muuten hyviin ruokiin.


Kylmälaukussa kulki eväät ja juomiset kätevästi rannalle.


Ja loman toiseen viettokohteeseen eli Mäki-Matin Perhepuistoon <3






Rannalle piti saada jotain rusketusrajatonta vermettä. Kaikki uikkarit oli kovin olkaimellisia niin ompelimpa sitten tälläisen virityksen. Hyvin on toiminut :) vaikkei ole alaosan kanssa ihan samaa paria ;)


Koko kropan treeni tuli tehtyä perjantaina ja eilen rääkkäsin takareisiä sekä takapuolta. Hieman on nyt kireähköt fiilikset jaloissa venyttelyistä ja joogasta huolimatta. Ihana fiilis kylläkin :)
Ja nyt kun loma on mennyt niin voi jatkaa taas kriiseilyä siitä, että mitäs nyt jatkossa? Tavoite puuttuu ja sitä myöten myös keinot siihen.
Kevään molemmat tavoitteet (saavuttaa 64kg paino ja käydä läpi Bikini Challenge) on saavutettu ja uutta ei ole vieläkään saatu tilalle. Olen ihan tuuliajolla...
"Taskusta" löytyy ruokavalio ohjeita ja treeniohjelmia, mutta mihin painottaa ja mitä kohden suunnata? Ehkäpä se vastaus löytyy ajan kanssa.

iive