tiistai 30. syyskuuta 2014

Kultainen keltainen, kun aurinko katosi



Tämä kuva kuvaa hyvin viimeaikojen olotilaa. Flunssan jäljiltä väsynyt kroppa yhdistettynä ihmissuhdesoppaan ja minulle erittäin vaikeaan vuodenaikaan kun aurinko katoaa. Totta se on, syyskuu ei ole yhtään mun kuukausi. Ei kyllä ole lokakuu eikä marraskuukaan, mutta syyskuu tuntuu olevan se pahin (ehkä? toivottavasti!)




Silloin on unohdettava kehittävä treeni ja keskityttävä ylläpitoon ja muuhun hyvinvointiin. Keltainen on ehdottomasti syksyvärini. Nautin lehtien keltaisesta valosta, keltaisesta maasta, kullanhohtoisista sänkipelloista, viimeisistä auringon hippusista, keltaisesta ruuasta ja vaatteista. Luonnollisesti itse hakeudun tekemään sitä mitä ayuruveda puhuu vata-doshan rauhoittamisesta.
Kaikkein tärkein ohje vatalle on säännölliset elämäntavat ja rutiineista kiinni pitäminen. Vatadoshan tasapainottamisen avain on säännöllisyys. Vata on niin herkkä ja nopeasti muuttuva, että se kiihottuu helposti liikaa. Vaihtelu saa vataihmiset kukoistamaan, mutta kun muutoksia on liikaa, into ja jännitys vaihtuvat uupumukseksi. Tämä aiheuttaa hermostuneisuutta ja väsymystä. Heidän levottomuutensa johtuu siitä, että vatadosha ei enää ilmoita kehon oikeaa rytmiä ja se sijaan että vata söisi, nukkuisi ja liikkuisi säännöllisesti, he epätasapainossa ollessaan pistävät suuhunsa mitä sattuu, milloin sattuu, jättävät aterioita väliin, eivätkä liiku säännöllisesti ja menevät nukkuun milloin sattuu.

Huonon ruuan syömisen sijaan olen koittanut kovasti jatkaa hyvällä linjalla. Raakasuklaalla, kunnon kahvilla, ruualla jota syön tasan sen verran kuin tekee mieli. Näissäkin luontaisesti keho kertoo minulle kaipaavansa keltaisia vataa-tasapainottavia ruokia. Kahviinkin tuli tarve hankkia kunnollista kahvia eikä pelkkää perus kofeiini-sumppia.


Tuloksena on jo hieman valoisampi mieli, hitusen kohonneet energiatasot, luovuuden pulpahtaminen pintaan. Vielä kun kropassa roikkuva olen-en ole flunssa häipyisi viimeistenkin rippeiden kanssa, alkaisi kaikki olla taas kuosissa. Ainakin olen kuitenkin nukkunut ja koittanut vähän venytellä ja kävellä, pitää kroppaa auki.
Tosin energisinä hetkinä tunnen kuinka etenkin selän lihakset kertovat minulle punttisalin kaipuusta ;) Tervettä sekin, ei musta sohvaperunaa enää koskaan saa <3

iive

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Skin

Iho on ihmisen suurin elin ja sitä onkin meissä aikuisissa jopa 1½-2 neliötä jokaisessa. Aika paljon siis!
Ihon ensisijainen tehtävä on suojata elimistöä ulkoisilta uhkatekijöiltä.

Minulle on aina sanottu, että ihoni on haastava, vaikea, kerrassaan mahdoton, mutta onneksi koskaan ei täysin mahdoton. Olen pärjäillyt ihoni kanssa loppupelissä ihan ok, ainakin se on suurinpiirtein pysynyt minussa kiinni toisin kuin joillakuilla muilla "atoopikoilla". Ihoa on pitänyt hoitaa ja vaalia eli rasvata, käyttää mahdollisimman helliä tuotteita, unohtaa meikkaus (tai kärsiä), peittää, suojata ja taas rasvata.
Tiedän milloin kutina on niin helvetillistä, että siihen auttaa ainoastaan hiustenkuivaajalla polttaminen, tulikuuma vesi tai ihon kertakaikkinen rikkiraastaminen vaikkapa hiusharjalla (kun kynnet eivät enää riitä). 32 vuotta tätä on tehty.



Aivopesin marjastamassa itseäni paleolla ja gluteenittomuudella podcasteja kuunnellen ja ajattelin haastaa itseni. Aina olen ajatellut ettei minua nyt mikään erityisesti vaivaa kun nyt vaan tämä iho on vaan "vähän" tämmönen ja nyt kuukauden viljattomuuden aikana huomasin ettei sen välttämättä tarvitse olla niin!
Kutina häipyi, ihottuma haaleni, suihkusta tullessa ei tarvinnut hangata ihoa maanisesti ja sen jälkeen työntää rasvaa kilokaupalla perään. Ehdin jopa vähän tottua tilanteeseen kunnes söin niitä lakuja. Auts!

Kyynärtaipeet aukesivat, kaulan herkälle iholle nousi näppylöitä, hiustenkuivaaja sai taas töitä (oikeastaan en ikinä edes käytä kuivaajaa hiusten kuivaamiseen, silti se on pakko omistaa, ihon vuoksi) ja tajusin ettei ihoa ole kutittanut pitkään aikaan ennen tätä.

idkuva

Viikko tästä eteenpäin ja iho oli alkanut rauhoittua, ilman kortisonia by the way, tänään päätin kokeilla ruista sillä töissä keittelin puolukkaruispuuroa (herkkua). Söin tätä puuroa noin desin ja tadaa! Arvatkaapa miltä kaulassa tuntuu ja käsissä. Nyt myös sormien välit heloittavat punaisena! Ei voi olla totta!

Tavallaan on hieman pettynyt olo, sillä tämä nyt tarkoittaa tulevaisuudessa kärsimysten jatkoa ja sitä että ihoni jatkuvan kortisonirasvauksen jäljiltä on vuosien päästä silkkipaperinohut. Niin tai sitten jatkan gluteenitonta elämää (onneksi gluteeniton kaura ei aiheuta mitään oireita).
Aika surullista tavallaan hyväksyä se, että hei, en syö nyt tosiaankaan enää ruisleipää, että tämä ei ollutkaan mikään hetkellinen kokeilu vaan tätä se nyt olisi loppuelämä.

Ja sitten katson vähän alaspäin tytärtä, jolla on "mun" iho. Kiellänkö siltä nyt myös kaikki viljat, taistelen lääkärintodistukset ja vahdin. Siksi että sillä on "vaan atopia" kun eihän se oikein ole edes mikään vaiva. Rasvaa vaan ja kortisonia, sillä se "paranee".
Katsooko mun lapsi päiväkodissa kun muut vetää pannukakkua ja se ei sais?

iive

torstai 25. syyskuuta 2014

Pidä huolta

Mikähän siinä on niin vaikeaa?
Siis itsestään huolta pitämisessä?

Työkseni huolehdin muista ihmisistä. Avustan ja ohjaan heidän tarpeidensa mukaan. Tiedän mitä tapahtuu aamulla, päivällä ja illalla. Muistan ulkoa mitä tulee tehdä ja harvoin unohtelen töissä juttuja.

Miksi on itsellä niin kauhean vaikeaa opetella niitä tiettyjä hommia, kuten vaikkapa aamutouhuja.
Yhtenä päivänä mietin tarkkaan millainen olisi minulle hyvää tekevä aamu?


Herää ajoissa ja peseydy
Pukeudu
Juo lasi vettä
Keitä puuroa
Laita kirkasvalolamppu päälle
Joogaa ainakin 10min
Juo kahvia ja rentoudu hetki
Syö
(Käy lenkillä)



Hmm. Yhtenäkään aamuna en ole kyennyt tätä listaa toteuttamaan. Vaikka tiedän mitä tulisi tehdä. Yleensä laitan puuron tulille ja kahvin tippumaan (jos mies ei ole sitä jo tehnyt). Sitten otan tietokoneen syliin ja surffaan hetken, juon kahvia. Muistan puuron ja syön sen. Ai nii se vesi! Juon siis vettä vasta nyt vaikka sitä olisi pitänyt juoda jo ajat sitten.
En muista syödä vitamiineja, joten syön ne yleensä illalla lääkkeen kanssa. Se on aina muistettava kuitenkin. Olisi vaan parempi syödä osa vitamiineista silloin aamulla ja osa illalla. Mut kun en mä muista!
Hengaan kotona yöpuku päällä koko päivän jos on vapaata ja työvuoron alkuun asti jos on iltavuoro. Kirkasvalolamppu räsähtää päälle jos muistan, yleensä en. Ajatus siitä tulee vasta iltapäivällä kun alkaa taas väsyttää...

Joten on se vaan kumma, että muistan kymmenen ihmisen koko päivän tarpeet vaikka unissani, mutta omiani en!

iive

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Jam Jam Jam

Kuvia, paljon kuvia.
Niin paljon kuvia, että Lintunen jo tuumasi
- Tiiätkö äiti, että sitä ruokaa pitäis syödä eikä vaan kuvata???
Juu, bloggarin lapsi.

Sisäinen oravani taas säilöi ja säilöi ja oli ihanan rentouttavaa ja kivaa :) (vaikka mies vähän ottikin päähän, sillä se on flunssassa ehkä maailman rasittavin tyyppi.)
Aamupalaksi omena-kaurapuuroa kanelilla ja voisilmällä. Täytyy kokeilla tätä huomenna munapuuroversiona, sillä banaanimunapuurosta Lintunen ei niin välittänyt, mutta omenapuuro upposi kuin häkä. Katsotaan sitten kuinka käy omenamunapuuron :D



Vähän suklaata kahvin kanssa ja sen jälkeen omenoita, omenoita ja omenoita. Mähän jopa pelkäsin että jään tänä vuonna ilman. No, nyt mulla on niitä omenoita niin paljon etten tiedä mihin tunkisin. Tosin jos omenamunapuuro on hitti, niin sitten tuskin tulee ongelmia.



Mähän keittelen omena"hillot" hyvin vähällä sokerilla. 5litraan hilloa tuli ehkä ~1dl sokeria jos sitäkään... ja sekään ei ollut hillosokeria vaan luomu-reilukauppa-ruokokidesokeria. Aika kivan makuista, sellaista tummaa.



Päivän teema on ollut siis ruoka ja mausteet. Koko koti tuoksuu kanelille ja kardemummalle ja aidolle vaniljalle. Kahta ensimmäistä oli ruuassakin, intialaista kanaa tomaattikastikkeessa <3 Lintuselle maistui oma tekemä raita, johon oli kuulemma hämmentäessään käännellyt taikaa joukkoon :) ilmankos oli niin hyvää.

Meidän olohuoneessa kasvaa taas ananaskirsikkapuu vai puskako lie. Tänään saatiin vihdoin ekat kypsät marjat. Ei ollut hyvä kesä tämä. Mutta saatiin edes jotain. Raakoja roikkuu puussa vaikka kuinka. Saas nähdä kypsyvätkö sisällä. Viime vuonna sain kasvin säilymään koko talven hengissä, jee hyvä minä!







Omenahillon lisäksi tein ruusunmarja-hilloa ja aronia-hilloa. Molemmissa omppuhillo siis pohjana. Hirveä työ oli noissa ruusunmarjoissa siivota, mutta ehkäpä oli kuitenkin vaivan arvoista <3


Ja mitä iltapalaksi?
Omena-kaurapaistosta vaniljakastikkeella tietysti <3

iive

tiistai 23. syyskuuta 2014

Deep water and apple pie

Elämä tuntuu jokseenkin pahalta.
Toki flunssan vuoksi olin muutenkin jo väsynyt ja muutenkin stressaantunut.
Silti aiemmin ajatukset pyrkivät koko ajan tulevaan,
aina vain paremmaksi kehittyvään elämään.
Nyt työpaikan oven suljettuani jymähtää päälle harmaa verho. Töissä jaksan vielä esittää, ehkä koska on pakko.

Sain todistusaineistoa viljattomuuden hyödyistä kun söin "vahingossa" lakuja. Ihan tietoisesti kyllä lakuja söin, mutta en tajunnut että ne sisältävät viljaa. Ihottuma kertakaikkisesti räjähti päälle!
Uskon, että tämäkin jo huononsi oloa entisestään.
Lisäksi "musta kuu"- vaihe päättyy tänään. Huomenna alkaa onneksi uuden kuun vaihe. Olen tutkaillut itseäni tämän suhteen jo jonkun aikaa ja voiko olla sattumaa?

Nyt olotilaa voisi hyvin kuvata sana melankolinen.

Oman elämänsä sankari kuitenkin tarttuu melankoliaan ja haluaa heittää sen roskiin. Koittaa edes jollain lailla pitää ruokansa järkevänä, ei tuomitse itseään, keittää omenahilloa ja paistaa piirakkaa, kokkaa suklaata.
Miettii kuinka hyvin asiat oikeasti ovat.


Facebookin puskaradioon jätettyyn ilmoitukseen tuli yllättäen vastaus, vaikka ilmoitus oli ollut tuolla jo hyvän tovin. Että tarvitsisitko sinä niitä omenoita?
Mietin ensin, että ei, en jaksa.
Sitten päätin, että kyllä. Kyllä minä haluan jaksaa.
Huomenna odottaa vasta suurin hillonkeittourakka. Tänään ruokittiin mieltä, nostettiin serotoniini ja dopamiini tasoja tekemällä ja syömällä tätä.
Yksinkertaisesti tajuttoman hyvää <3


Piiraan tein kahden huipun ohjeen perusteella Paleokeittiön omppupiirakka-ohjeella ja My project is me-marjapiirakka-ohjeella. Siis yhdistin ne kaksi ja tällainen siitä tuli!

Gluteeniton omenapiirakka

Pohja
50g pekaanipähkinöitä
100g kaurahiutaleita (gluteeniton Provena)
1 muna
1rkl ruokokidesokeria (tai haluamaasi makeutusta)
Kanelia
Kardemummaa
Vaniljajauhetta
tilkka vettä

Jauha kuivat aineet blenderissä tai vastaavassa melkein jauhoksi. Pieniä sattumia oli kiva jättää, toimi hyvin pohjassa. Lisää muna ja tarvittaessa tilkka vettä. Taputtele öljytyin käsin (öljytyn) vuuan pohjalle. (toimenpide saattaa vaatia hermoja)

Täyte
1prk Vanilja Skyr (voi korvata vastaavalla määrällä maitorahkaa/kermaviiliä)
1prk kookosmaidon jähmeä osa (Santa Maria)
1 muna
Haluamaasi makeutusta
Kardemummaa
Kanelia
Vaniljajauhetta
Ripaus himalajan suolaa
Tilkka sitruunamehua

Sekoita ainekset keskenään (suosittelen sähkövatkainta), maista ja mausta. Kaada pohjan päälle.
Asettele omenaviipaleet kivasti piirakan päälle ja ripottele päälle hiukan kanelia sekä halutessasi vaikkapa ruokokidesokeria tai kookossokeria.
Paista 175 asteisessa uunissa n. 30-45min. Jos piirakka alkaa tummua päältä niin foliota päälle :)
Oma uuni vaati tuon 45min, mutta se on aikamoisen laiska peli.

Ja herkkuahan siis tämä on, mutta hyvillä mielin syöty ja nautittu ja nyt odotellaan mielialaa kohottavia vaikutuksia ;)

iive

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Blokki

Olen ollut koko viikon täydellisessä kirjoitusblokissa.
Ajatuksena oli kirjoittaa arjen pienten tekojen sujumisesta ja niiden vaikutuksesta hyvinvointiin ja voimaantumiseen, mutta jotain paljon vaikeampaa tuli eteen. Se vaikea sai kaiken arjen sekaisin ja ei olisi aamun joogahetket vähempää voineet kiinnostaa, vaikka niistä apua olisi varmasti ollut. Mutta kun ei pystynyt. Ei pystynyt kun vaan ajelehtimaan arjessa kuin zombi ja mieli oli maassa.

Paljon olen harkinnut myös sitä etten laisinkaan kirjoita tästä aiheesta, sillä se koskee muitakin kuin minua, mutta koen aiheen niin tärkeäksi etten voi olla kirjoittamatta.

Minussahan on minä ihmisenä ja minun ympärilläni on ympäristö ja muut ihmiset. Ja näin on kaikilla. Jokaisen ihmisen napa on se minä itse ja sitä napaa ympäröi kaikki muu. Suurimmaksi osaksi ihminen ajattelee vain sitä omaa napaansa ja perheensä sekä läheistensä napoja. Ihmisten ympyrät kuitenkin usein risteävät ja näin joudutaan kanssakäymiseen toisen kanssa. Tätä kanssakäymiskaveriaan ei monesti voi valita ja silloin olisi hyvä myös ajatella sitä toisenkin napaa eikä vain itseään.

Minä en ole ulkoisesti hajuton, mauton tai väritön. Kun olen paikalla minut useimmiten kyllä huomaa vaikka en haluaisikaan. Edelleen minussa kulkee leima "liian erilainen" tekisin mitä tahansa sen eteen. Olen liian hippi, liian vähän hippi, liian äänekäs, liian hiljainen, liian värikäs, liian harmaa, liian innokas, liian innoton, liian kiltti, liian varma, liian voimakas.


Silloin kun olen oma itseni, olen äänekäs, värikäs, innokas hippisieluinen hyperinnokas paketti. Sitten minua inhotaan ja alan olla muuta. Eikä sekään sitten kelpaa, sillä minä olen minä enkä persoonaani toisaalta voi muuttaa. (Eikä elämä olisi elämän arvoistakaan jos täytyisi esittää jotain muuta kuin on.) Sairaaksi sellaisesta ihminen tulee. Kokemusta nimittäin on.

Minulle ihmisten väliset suhteet ovat todella tärkeitä. Haluaisin että aina kaikki olisi peace and love ja tykkäisi toisistaan. Yleensä mä tykkään kaikista, valitettavasti kaikki ei tykkää musta.
Monesti musta saa myös vähän vääränlaisen kuvan, varsinkin jos mua ei tunne. Mut tulkitaan jopa pelottavaksi ja kylmäksi vaikka oikeasti olen kaikkea muuta.


Jokaiselle on oma ristinsä annettu kannettavaksi ja tää on vissiin mun ristini.
Silti mun on vain pakko olla se kuka olen ja ihan vaan sellainen kun olen. En voi olla muuta.
Onneksi voin kuitenkin yrittää saada sen kanssaihmisen ymmärtämään mun todellinen lämmin sisin. Sillä vaikka mulla olisikin vahvoja mielipiteitä, niin ei se tarkoita sitä että vain minun mielipiteeni olisi juuri se oikea.


Ja onneksi sain tällä kertaa mahdollisuuden näyttää etten ole kylmä, jyrkkä ja ilkeä. Jospa sen toisen mahdollisuuden myötä voin oikeasti näyttää, että kaiken temperamentin alla sykkii lämmin suvaitsevainen sydän, joka haluaisi vaan että kaikki tykkäisivät toisistaan ja antaisivat toisilleen armon.

iive

tiistai 16. syyskuuta 2014

Minulla on Vastuu

Eilisen pikapostauksen otsikko oli Oman elämäni sankari, joka viittasi löyhästi siihen, että minä olen vastuussa itsestäni ja sinä siellä olet vastuussa sinusta :)

Olen pohtinut tavotteideni asettamista ja saavuttamista viime aikoina paljon ja kokenut motivaatiopulaa kun en ole löytänyt itselleni uusia tavotteita. Totuus on kuitenkin pikemminkin ollut se, etten ole halunnut/uskaltanut astua seuraavalle askelmalle kohti hyvinvointia ja sitä mitä elämältäni oikeasti haluan.

Painolukema tai mikä tahansa muukin lukema on paljon helpompi listata ylös ja saavuttaa. On helpompi laskea ja listata kaloreita, salilla kulutettuja minuutteja ja ruokien ravintoarvoja kuin mennä oikeasti syvälle sinne itseensä ja sanoa että painolukeman sijaan haluan voida paremmin.

Haluan oppia hallitsemaan mieltäni ja kehoani niin, että minulla on hyvä olla.

Haluan muuttaa arkeni ja elämäni sellaiseksi, että minulla on hyvä olla.

Näiden asioiden saavuttaminen siihen pisteeseen mitä nyt lähden tavoittelemaan, siinä on isompi työ kuin missään ikinä ennen. Näiden saavuttaminen vaatii paljon enemmän ponnisteluja kuin karkkihyllyn ohittaminen tai päivän kasvisannoksen suurentaminen suositeltuun grammamäärään.

Olen löytänyt itsekurin ja sen kautta myös hyvää tekevän nautinnon liikunnan parista. Osaan vaatia itseltäni voimia joita en tiennyt edes omistavani. Osaan vaatia tätä myös töissä, sillä siellä minulla on tietty standardi itselleni ja tekemisilleni.

Miksi ne vaatimustasot eivät kuitenkaan päde kotona? (koska olen vastuussa vain itselleni)
Miksi annan tavara-kaaoksen pyöriä ympärilläni kun oikeasti se saa minut ahdistumaan, rauhattomaksi ja pahoinvoivaksi?
Miksi en pidä elämässäni mitään rytmiä vaan ajelehdin vuorotyön tuoman rytmin mukana sinne tänne kun oikeasti se vie elämästäni tunteja turhuuteen?
Miksi toistuvasti teen asioita jotka eivät tee minulle hyvää ja jätän tekemättä ne hyvää tuottavat asiat? Vaikka ne jälkimmäiset olisivat paljon kivempiakin?

Kaikkeen näihin on sama vastaus.
Siksi, että en viitsi.
Olen kertakaikkiaan saamaton, laiska ja välinpitämätön ja mukavuudenhaluinen.

Sen sijaan, että nostaisin lattialle tippuneen tavaran, jätän sen lojumaan kunnes se on pakko nostaa pois tieltä (ja yleensä ei tosiaankaan edes paikoilleen). Siihen asti tuijotan ohitse mennessä sitä lojuvaa tavaraa ja manaan sen olemassaoloa, joka aiheuttaa minulle ahdistusta.

Sen sijaan, että menisin nukkumaan, katson tv:stä ties monennenko jakson täysin yhdentekevää ohjelmaa josta en saa irti mitään. Turrutan vain itseni siihen monitorin ääreen. Aamulla kun pitäisi herätä, olen väsynyt. Teen näin koska se on "helpompaa" niin ja koska monesti aamulla herätyskellon voi vain sulkea ja torkkua vielä hetken. Ja sen kaiken torkkumisen jälkeen harmittaa kun koko aamu meni hukkaan eikä silloin illallakaan tullut tehtyä yhtään mitään mukavaa.

Miksi jään tietokoneen ääreen jumittamaan sen sijaan, että menisin vaikkapa lapseni kanssa metsään retkelle tai edes sinne leikkipuistoon?
Siksi koska en jaksa enkä viitsi eikä just nyt huvita ja jälkikäteen harmittaa se etten mennyt.

Mistä löydän sen Voiman jonka avulla voin muuttaa näitä asioita? Itsekurin vai tahdon vai mikä lie on tämän Voiman nimitys?

Elämä koostuu pienistä palasista ja nämä pienet palaset kerrallaan minä alan muuttaa omaa elämääni sellaiseksi joka tuottaa hyvää oloa ja etsin itselleni sen Voiman elää elämääni sellaisena kuin on tarkoitettu.

iive

Tänään olen kiitollinen siitä, että löysin viimein edes jonkinlaisiksi sanoiksi ja ajatuksiksi ne tuntemukset jotka ovat olleet sisälläni jo vuosia ja että tänään elin sellaisen ihan tavallisen arkisen päivän josta voin ylpeänä olla itse itselleni vastuussa.
Minussa oli selkärankaa ja otin itseäni niskasta kiinni.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Oman elämänsä sankari :)

Jaksoin herätä aamulla jo kahdeksalta. Se on iltavuoropäivinä mulle todella aikaisin, mutta yritän nyt syksyn pyrkiä aika tasaiseen vuorokausirytmiin. Ei pitkälle valvottuja iltoja, ei myöhään nukuttuja aamuja. Kahdeksan on sopiva aika nousta ja jospa se helpottaisi niitä aamuvuorojakin...

Flunssaisuudesta huolimatta kolmen tunnin aikana on kerennyt tehdä ja syödä aamupalaa.

Ommella lapselle yhdet housut.

Ja samalla tehdä kurpitsakeittoa :)


Kokeilin ensimmäistä kertaa munapuuroa :D Ja banaanin kanssa se kyllä maistui ainakin mulle. Lintuselle oli ehken hieman liian makeaa. Happamampien marjojen kanssa sillekin ehkä maistuisi paremmin. Söi se kuitenkin kaikki, joten ei se niin pahaa ollut.
Itse tykkäsin tuosta puurosta todella paljon ja aion tehdä sitä kyllä jatkossakin. Myös Provenan gluteenittomat kaurahiutaleet on olleet positiivinen yllätys koostumuksen ja maun puolesta.
Kiitos Lumituulin Lauralle hyvästä puuroreseptistä ja inspiraatiosta :)


Lähikaupasta löytyi eilen tämä ihana 2,5kg painava kaveri. Se meni tänään uuniin ja keittoon samalla reseptillä kuin aikaisempi Butternut-kurpitsa.


Aiemmin en ole edes tiennyt että kurpitsasta voi kokata yhtään mitään. Kurpitsapikkelsikin on ollut aina aikalailla inhokki. Lämpimänä kurpitsa onkin todella hyvää ja mulla on tuohon keittoon aikamoinen himotus :)

Tänään alkoi miehen kanssa uusi diili ja itselläni on tavoitteena pudotella rasvaprosenttia aikalailla ensi kevääseen mennessä, kuitenkin mahdollisimman paljon Paleo-ruokavaliota noudatten. Toivon että sairastelut olisi nyt tässä ja pääsisin treenien pariin kunnolla. Sitä odotellessa (ja lounasaikaa odotellessa) keskityn kehonhuoltoon ja joogaan :)

Ihanaa viikkoa kaikille <3

iive



lauantai 13. syyskuuta 2014

Yllättävä päivä

Illalla ennen nukkumaan menoa mies kyseli, että josko sittenkin haluaisin käydä katsomassa niitä Jyväskylän NFE karsintoja Paviljongilla? Ja halusinhan mä :)


Kotona vieteltiin rauhallista aamupäivää tytsyn kanssa ja syötiin "english-breakfast", papuja ei ollut joten ne jäi. Paahtiksena Semperin Gluteeniton pakastepaahtoleipä, joka toimii ihan jees. Jatkuvasti en aio kyllä noita gluteenittomia leipiä pitää ruokavaliossa, mut kipeenä.... seli seli :D



Mies teki tosi hyvää ruokaa <3 On tosi kivaa kun sekin osaa kokata ja tekee sellaista mitä mäkin pystyn syömään.

Ensimmäistä kertaa olin kunnolla katsomassa mitään Fitness-kisoja ja oli ihan mielenkiintoista :) Nyt tajuaa vähän enemmän mistä ihmiset puhuu ja kirjoittaa ja katsomossa sen tosiaankin näkee kuinka paljon joka ikinen kisaaja on tehnyt töitä sen yhden hetken eteen!
Bongailin tuolta tuttuja tyyppejä ja olihan niitä melkein joka luokassa jostain tuttuja nimiä. Harmittavasti vaan pari kisaajista tippui heti alkukarsinnoissa pois. Blogimaailmassa seuratut sen sijaan pärjäsivät hyvin.


Jessica Body Fitness -163cm


Linda Manuella Bikini Fitness -163cm
Oli ihan sydäntä pakahduttavaa nähdä kun Linda tajusi voittaneensa karsinnan :)


Jade-Yolanda Bikini Fitness +170cm

Jostain syystä olen päätynyt näitten tyttöjen blogeja lukemaan ja huomannut myös sen että heillä on aivot ja hauskat jutut :)

Kisat oli tosi pitkät ja vähän ihmettelin kyllä sitä ettei siis yhtään mitään kamaa ollut tuotu tuonne myyntiin, ei ständejä, ei esittelyitä ei mitään muuta kuin vain ja ainoastaan kisat. Olis väliajalla varmasti käynyt kauppa kuitenkin...

No naapurissa ainakin kävi kauppa, sillä poislähtiessä pihalla oli jo aikamoinen rai rai-fiilis. Oktober-festit nimittäin :D


Olipahan erikoinen päivä kieltämättä, mut mikäs siinä :)
Nii ja näinhän mä vilaukselta Outiakin, jee :) niitten pinkkiä porukkaa ei kyllä voinut olla huomaamatta! Outi on livenäkin ihan yhtä ihanan oloinen pakkaus kun blogissakin <3

iive

perjantai 12. syyskuuta 2014

Eteenpäin

Ennen Bikini Challengea mietin kovasti tulevia tavotteita, sillä tiesin saavuttavani painotavoitteeni BC:n aikana. Erittäin tyytyväinen olen ollut siihen, että paino on pysynyt suurin piirtein samoissa lukemissa sairasteluongelmista huolimatta eli siinä +-64kg

Tyytymätön olen ollut sen sijaan siihen, ettei minulla ole enää mitään tavoitetta! Huvikseni ajattelin hieman vielä pudottaa painoa, mutta se ei nyt ole mitenkään erikoisen hyvä tavoite, sillä mitään kilomääriä en osaa suunnitella. Sen tavoitteeni löydän pikemminkin peilistä kuin vaa'asta.



Juoksutavoitteet ovat selvät. Niitä ei kertakaikkiaan ole. Jalka ei tule kestämään juoksemista. Piste.

Salilla puurran Muscle challengen treeneillä, nautin treenaamisesta (jos olisin terve ja sinne salille pääsisin...) mutta mitään nostan X- määrän kiloja penkistä en osaa itselleni asettaa.

Ruokavaliooni olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Viljaton on pitänyt arjessa hyvin vaikka kipeänä olenkin tutustunut mm. gluteenittomaan pitsaan ja hampurilaiseen (jotka olivat muuten todella hyviä kokemuksia!) Seuraava siirto ruokavalioon olisi siirtyä osittain maidottomalle ruokavaliolle. Käytännössä se tarkoittaa, että ruokavalioon jää tiettyjä hapanmaitotuotteita ja pitkään kypsytettyjä juustoja. Muut pois tai siis muuta tilalle :)
Ruokavalioon otan takaisin kaurahiutaleet <3


Yleisiä liikuntatavoitteita ajattelin syksylle vaikkapa näin
  • Työmatkaliikunta takaisin
  • Kerran kuukaudessa käyn uimassa lapsen kanssa (kävisin useammin, mutta meidän uimahalli on valitettavasti remontissa)
  • Vähintään kerran kuukaudessa käyn tanssimassa (koska se tuottaa minulle niin suurta henkistä iloa liikunnan lisäksi)
  • Vähintään kerran viikossa pyrin poikkeamaan metsään edes hetkeksi.
  • Pyrin aloittamaan päiväni lyhyellä tai pidemmällä jooga-hetkellä.

Viikonloppuna haaveilin pääseväni katsomaan Jyväskylän karsintoja, mutta tadaa miehellä onkin golf-kisat, hyvästi siis karsinnat. Lintusta kun en niihin oikein viitsi useaksi tunniksi viedä...

Julistan siis valmistautumisviikonlopun alkaneeksi. Kuume on vihdoin laskenut ja pyykinpesu ei ainakaan vie hirveästi energiaa. Huomaa, että olen ollut viikon kipeänä, sillä kaaos kotona on aika kamala.

Kaaoksen minimoiminen on myös yksi syksyn tavoitteistani. Jo pitkään olen pyrkinyt karsimaan kotona pesiviä turhia tavaroita, mutta tuntuu että homma on loputon suo. Me kun ei olla mitään minimalisteja... taistoon taas jatkamme kesän jälkeen :)

Ihanaa viikonloppua kaikille ja tsemppiä viikonlopun kisaajille <3

iive

torstai 11. syyskuuta 2014

Pelottaako?

Ja näin voimme taas todeta Terveystalolla, että hip ja hei! Nielutulehdushan siellä jyllää taas tai edelleen. Ilmankos sykkeet on olleet väliviikoilla taivaissa pienestäkin rasituksesta ja veto on ollut kirjaimellisesti aikalailla poissa.



Nyt lähti viljelyyn hieman kattavampi versio tuolta nielusta otetusta näytteestä, jotta saataisiin tietää jyllääkö kurkussa virus vai bakteeri. Liikkeellä on nyt ilmeisesti tavallista enemmän Streptokokki C-tartuntoja, jotka eivät pikatesteissä näy hyvin tai lainkaan (tämä jäi vähän epäselväksi). Oma pikatestini oli negatiivinen eli ei tarvitse sen mukaan lääkitystä. Jäämme siis odottamaan laajemman viljelyn tuloksia...

Hieman tämä ottaa päähän, tai jätetään tuo hieman siis pois. Ottaa päähän kun sain niin hyvän startin kesän jälkeen aluilleen ja nyt on pohja pois. Ei jaksa kuin maata sohvalla ja tuijottaa telkkaria. Edes neuloa ei jaksa ja ei oikein jaksa ajatellakaan, joten suokaa anteeksi ehkä olematon ajatuksenjuoksu.

Olen kuitenkin useamman viikon pyöritellyt päässäni erinäisiä ajatuksia meistä ihmisistä. Siitä kuinka suurella osalla ihmisistä puuttuvat täysin sellaiset ominaisuudet kuin: empaattisuus (=myötätuntoinen eläytyminen), suvaitsevaisuus (tartteeko selittää? vissiin pitäisi? Suvaitsevaisuus merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat), ihmisarvon kunnioittaminen (on moraalinen ja juridinen käsite, jonka mukaan ihmisellä on arvo sinänsä, ihmisoikeuksien perusta).

Sen sijaan olen törmännyt useissa eri yhteyksissä suvaitsemattomuuteen, kiusaamiseen, täydelliseen empatiakyvyn puuttumiseen ja pelkän oman edun ajamiseen.
Puhun nyt siitä kuinka täällä meillä sivistyksen kehdossa, armaassa Suomessa, säännönmukaisesti kiusataan, loukataan, ahdistellaan ja väheksytään esimerkiksi mielenterveyskuntoutujia, kehitysvammaisia, vammaisia, vanhuksia, köyhiä, sairaita, homoja, lesboja, biseksuaaleja, transsukupuolisia tai ihan ketä vain joka ei ulkonäkönsä tai elämäntapansa vuoksi vastaa juuri niitä normeja joita "yhteiskunta" meille asettaa.

Itse olen mielestäni ihan tavallinen ihminen, mutta silti olen monien mielestä aivan liian ERILAINEN. Eritoten minun pitäisi olla hiljaa, mutta enpäs olekaan! Hahahaa ja sekös joitakin ottaa päähän!

On oikeasti kamalaa, että me tarvitsemme #kutsumua kampanjoita edelleen. Koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen ja ylipäätänsä kiusaaminen ei ole juurikaan muuttunut elämäni aikana, muuta kuin pahemmaksi. Nyt haukutaan päin naamaa, selän takana ja lisäksi anonyymisti netissä (täällä muuten Jaanaban erittäin hyvä postaus aiheesta kuinka Lapsiperheen äidin treenaaminenkin on joidenkin mielestä kiusaamisen arvoinen asia.).
On myös käsittämätöntä, että jollakulla on energiaa käyttäytyä mm. seuraavasti:
Ihmisoikeudet vammaisten arkeen
(Epävirallinen verkosto, joka seuraa ja edistää vammaisten ihmisoikeuksia Suomessa. Kokoamme ihmisiä yhteen yli puolue-, järjestö- ym. rajojen.)
Päivitti tilansa 8.9.20014 Facebookissa näin:
Sivu vetäytyy tuumaus- ja siivoustauolle.
Siivouksessa porttikiellon sivulle saavat ne, jotka
a) toistuvista kommenttien poistoista ja/tai huomautuksista huolimatta ovat jatkaneet epäasiallista, loukkaavaa ja Facebookin-sääntöjen vastaista kirjoittelua,
b) ovat osallistuneet viime päivinä ylläpidon sähköpostihäirintään.
Jos sivu jatkaa, selvästi vihamielisessä ja vanhingoittamistarkoituksessa liikkeellä olevia tuskin on järkeä pitää porukassa.
Tuumauksen tarkoituksena on selvittää, kannattaako jatkaa yli kolme vuotta päivittäin tehtyä vapaaehtoistyötä, jos se vie oikeuden yksityisyyteen ja mahdollisuuden rauhalliseen elämään.
Kiitokset sille fiksulle enemmistölle sivumme lukijoita ja keskustelijoita, joka nyt kärsii vähemmistön toilailuista.
Onko muuten ihme, etteivät vammaisten asiat ole tässä maassa paremmalla tolalla, kun energia menee tällaiseen?

Ja toivottavasti ei kukaan ole missanut case Suvaitsevainen ja Rohkea kahvilatyöntekijä Sauli vs. ahdasmielinen, suvaitsematon keski-ikäinen rouvashenkilö? Ihan vaan varmuudeksi linkkaan sen vielä tähän. Kenellä on oikeus sanoa toiselle? -Tuollaisten ei kuuluisi elää!

Tämän jutun perään kannattaisi lukaista Hesarin kolumni Kehitysvammaiset ovat ehtaa idoliainesta!
Tämä lainaus jutusta kertoo kuinka paljon meillä on opittavaa.
Kehitysvammainen on oleellisuuksien ytimessä. Hän ei kumarra ketään, suorita arkea hampaat irvessä tai tarvitse downshiftausta, mindfulnessia tai ultrajuoksua löytääkseen sielulleen rauhan. Hän vain on.
Työni puolesta (vammaistyön-ohjaajana) kohtaan myös lähes päivittäin suvaitsemattomuutta ja etenkin pelkoa. Ei se mitään, pelko on ok, kunhan käsittelet sen itsesi kanssa. Kiusaaminen ei sen sijaan ole. Kenelläkään ei ole oikeutta nimitellä, kivittää, pahoinpidellä, herjata tai alistaa, vain siksi että kokee olevansa "parempi" ihminen kuin toinen PISTE.

Peace And Love!

iive

ps. Rakkahat immeiset.
Jos teitä nyt niin kamalasti pelottaa se erilaisuus,
ettekä oikein tiedä miten olla,
niin voipi vaikka kysyä tai vaikkapa lähteä ihan vaan pois.

Niin kuin mun mieheni näihin asioihin tuumasi:
Ettehän työ metsässä karhua kohdatessa mene sillekään sanomaan peloissanne
-Ei tuommoisten kuuluis elää, mä tapan teidät kaikki Karhut just nyt!
Tehän menisitte sitä karkuun,
sillä Karhun kanssa vois käydä huonosti :)
Se saattaisi olla siinä kiusaamisessa parempi kuin sinä.
Siinä se taitaa ollakin se pointti.

Jospa vaan lakattaisiin olemasta parempia kuin muut ja oltaisiin kaikki ihan saman arvoisia.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Ihana elämä :)

Huh,
vaikka reissuilu, varsinkin porukoiden luo, onkin ihanaa niin näistä siirtymisistä en tykkää yhtään! Pakkaa sitä tätä ja tuota, mitä unohtui?

Tänään kuitenkin taas huippupäivä :) ylläri.
Käytiin äidin ja Lintusen kanssa aamupäivällä puolukoita poimimassa.


Sunnuntai päivälliseksi olikin jotain ihan herkkua. Kuvassa siivoutuu teeri pataan, mutta lisäksi siellä oli jättikokoinen metso sekä fasaani.


Kuva ei anna ruualle oikeutta, mutta anteeksi vaan, oli pakko päästä syömään just eikä heti kaikkea tätä herkkua <3


Lauantaina poimituista karvalaukuista (en osaa niitä muuksi nimittää) tehtiin pikkumummin ohjeiden mukaan sienisalaattia, rosmariini-timjami porkkanat oli puikula perunoiden kanssa lisukkeena ja sitten tietenkin pääasia eli liha sipauksella mustaherukkahilloa. Söin kerrankin itseni aivan ähkyksi kaikesta tästä ihanuudesta.


Kotiin saatiin viemisiksi porukoilta Järvikylän selviytymissetti :D
Rucolaa, timjamia, tilliä, persiljaa sekä erilaisia salaatteja. Yrtit päätyivät pakastimeen josta niitä on helppo heittää ruuan sekaan. Salaatteja tullaan syömään ensi viikolla, mutta koska kaikkea ei varmaan salaatteihin saada tungettua ennen niiden nuupahtamista niin päätin kerrankin kokeilla vihersmoothien tekemistä!

idkuva

Puolukat on itse kerättyjä, persiljan varret sai tähän hyötykäytettyä näppärästi, omenat saatiin miehen työkaverilta ja avokado päätyi Lintusen voileipään, tilalle tuli banaani.



Lintunenkin tykkäsi smoothiesta, joi kaksi lasillista. Ja kummallisesta väristään huolimatta, oli smoothie aivan todella kelpo pakkaus! Makua taitettiin vielä tipalla hunajaa ja lorauksella sitruunamehua!
Huomenna aamulla ajattelin kokeilla aamun piristystä eli smoothieen tujautan ainakin persiljaa, salaatteja sekä omenaa. Ajattelin tätä enemmänkin vitamiinipommina kuin vatsantäytteenä. Muut aamupalat sitten erikseen :)


Olen todella onnellinen Lintusen syömisistä. Tämä smoothie yllätti täysin, että sekin meni. Yrttejä pakkaseen silputessani kävi pieni käsi nappaamassa kourallisen timjamia ja persiljaa, suoraan suuhun. Sunnuntai-aterialta ensiksi lautaselta hävisi sienisalaatti seuraavaksi lihat :D

Sienisalaatti oli niin makoisaa, että taidan koettaa suunnistaa josko niitä sieniä löytäisin metsästä itsekkin, tekisi niin mieli saada tuota sienisalaattia toisenkin kerran tänä vuonna!

Huomenna alkaa sitten taas arki, joten hyvää viikkoa kaikille! Toivottavasti aurinko hellii meitä yhä ja päästään nauttimaan kohta ruskasta <3

iive