tiistai 23. syyskuuta 2014

Deep water and apple pie

Elämä tuntuu jokseenkin pahalta.
Toki flunssan vuoksi olin muutenkin jo väsynyt ja muutenkin stressaantunut.
Silti aiemmin ajatukset pyrkivät koko ajan tulevaan,
aina vain paremmaksi kehittyvään elämään.
Nyt työpaikan oven suljettuani jymähtää päälle harmaa verho. Töissä jaksan vielä esittää, ehkä koska on pakko.

Sain todistusaineistoa viljattomuuden hyödyistä kun söin "vahingossa" lakuja. Ihan tietoisesti kyllä lakuja söin, mutta en tajunnut että ne sisältävät viljaa. Ihottuma kertakaikkisesti räjähti päälle!
Uskon, että tämäkin jo huononsi oloa entisestään.
Lisäksi "musta kuu"- vaihe päättyy tänään. Huomenna alkaa onneksi uuden kuun vaihe. Olen tutkaillut itseäni tämän suhteen jo jonkun aikaa ja voiko olla sattumaa?

Nyt olotilaa voisi hyvin kuvata sana melankolinen.

Oman elämänsä sankari kuitenkin tarttuu melankoliaan ja haluaa heittää sen roskiin. Koittaa edes jollain lailla pitää ruokansa järkevänä, ei tuomitse itseään, keittää omenahilloa ja paistaa piirakkaa, kokkaa suklaata.
Miettii kuinka hyvin asiat oikeasti ovat.


Facebookin puskaradioon jätettyyn ilmoitukseen tuli yllättäen vastaus, vaikka ilmoitus oli ollut tuolla jo hyvän tovin. Että tarvitsisitko sinä niitä omenoita?
Mietin ensin, että ei, en jaksa.
Sitten päätin, että kyllä. Kyllä minä haluan jaksaa.
Huomenna odottaa vasta suurin hillonkeittourakka. Tänään ruokittiin mieltä, nostettiin serotoniini ja dopamiini tasoja tekemällä ja syömällä tätä.
Yksinkertaisesti tajuttoman hyvää <3


Piiraan tein kahden huipun ohjeen perusteella Paleokeittiön omppupiirakka-ohjeella ja My project is me-marjapiirakka-ohjeella. Siis yhdistin ne kaksi ja tällainen siitä tuli!

Gluteeniton omenapiirakka

Pohja
50g pekaanipähkinöitä
100g kaurahiutaleita (gluteeniton Provena)
1 muna
1rkl ruokokidesokeria (tai haluamaasi makeutusta)
Kanelia
Kardemummaa
Vaniljajauhetta
tilkka vettä

Jauha kuivat aineet blenderissä tai vastaavassa melkein jauhoksi. Pieniä sattumia oli kiva jättää, toimi hyvin pohjassa. Lisää muna ja tarvittaessa tilkka vettä. Taputtele öljytyin käsin (öljytyn) vuuan pohjalle. (toimenpide saattaa vaatia hermoja)

Täyte
1prk Vanilja Skyr (voi korvata vastaavalla määrällä maitorahkaa/kermaviiliä)
1prk kookosmaidon jähmeä osa (Santa Maria)
1 muna
Haluamaasi makeutusta
Kardemummaa
Kanelia
Vaniljajauhetta
Ripaus himalajan suolaa
Tilkka sitruunamehua

Sekoita ainekset keskenään (suosittelen sähkövatkainta), maista ja mausta. Kaada pohjan päälle.
Asettele omenaviipaleet kivasti piirakan päälle ja ripottele päälle hiukan kanelia sekä halutessasi vaikkapa ruokokidesokeria tai kookossokeria.
Paista 175 asteisessa uunissa n. 30-45min. Jos piirakka alkaa tummua päältä niin foliota päälle :)
Oma uuni vaati tuon 45min, mutta se on aikamoisen laiska peli.

Ja herkkuahan siis tämä on, mutta hyvillä mielin syöty ja nautittu ja nyt odotellaan mielialaa kohottavia vaikutuksia ;)

iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)