maanantai 1. syyskuuta 2014

Suklaa

Olen vissiin onnekas kun puoliso inhoaa suklaata, sillä sitä syödessäni kukaan ei tule jaoille (paitsi Lintunen nykyään) ja hyvislakossa ollessani ei myöskään toisen suklaat makoile hyllyllä houkuttimena.

Mulla on mennyt todella kauan hyväksyä suklaa ns. hyväksi ruuaksi. Siis aineeksi joka ei ole epäterveellistä ja sitä voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikka välipalaksi. Se perinteinen Fazerin sininenhän ei kuulu tähän luokkaan, eikä se mun rakastama Geisha. Molemmat muuten sellaisia suklaita nykyään joista nousee syödessä aikamoinen sokerikuvotus ja ällötys.
Mä en ole mikään superfoodi-ihminen periaatteessa. Olen toki aika ennakkoluuloton uusien juttujen suhteen, mutta se että mut saa ostamaan jotain, silloin mun täytyy olla aika vakuuttunut. Toisaalta kaapista löytyy pusseja ja purnukoita, vähän kaikenlaista kuitenkin :) Tärkeää mulle on se, että myös superfoodien täytyy maistua hyvältä. En mä niitä muuten syö (ja niinpä kaakaonibsit päätyi roskikseen reilun vuoden kaapissa makoilun jälkeen).

Nyt rohkaistuin vihdoin ostamaan raakasuklaa-ainekset ja näin yövuoroja edeltävänä valvotusyönä olikin kätevä vähän kokkailla suklaata yövuoroja varten. Ja tää tuoksu on kuulkaa huumaava! Homma oli yllättävän helppoa teknisesti, mutta sitten se maku. Syötävää on joo, mutta jokin häiritsee. Luulen sen jonkin olevan käyttämäni stevian, sellainen kirpeä vivahde. Pelkäämääni kitkeryyttä ei suklaaseen jäänyt lainkaan siitä plussaa. Ja pähkinäiset versiot olivat jo vallan mainioita (pähkinä tasoittaa makua).

Hieman jännityksellä odotan yövuoroja, sillä silloin kärsin valitettavasti vanhoista ahmimis-ajatuksista. Yksi vaihtoehto on ottaa aivolisäkekasvaimeeni määrättyä Parlodel-lääkettä yövuoron aluksi ja kärsiä ällöttävästä kuvotuksesta koko yö - ei taatusti tee mieli syödä mitään! Normaalisti lääke otetaan nukkumaan mennessä eli yövuoroa tehdessä otan lääkkeen normaalisti aamulla.

Toinen vaihtoehto olisi keksiä tähän jokin hieman parempi ratkaisu :D


Tänään tuli kokkailtua kantarellikastiketta mantelimaidosta. Oli ihan ok, vähän hurahti liikaa suolaa :D Kaalikääryle oli valmisruokaa kaupan tiskistä.


Illalla testasin gluteenittomat maissi tortilla letut (GMO vapaat). Oli hyviä. Sisällä kanaa ja ananas-salsaa.
Huomiseksi ostin kaalilaatikkotarpeet ja myskikurpitsan! Saa nähdä kuinka käy :D

Hyvää yötä!
iive

14 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. pitäisköhän itekin kokeilla tuota raakasuklaata, sillä mulla tulee kans yövuoroihin lähtiessä hirvee himo ostaa suklaalevy matkaan..en tiiä mikä siinä sitten on, että sitä pitäis yöevääks saada.. :D Mielenkiinnosta kysyn, mitä sä yleensä yövuorossa syöt? jaksamista öihin! terkuin toinen yöhoitaja.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiskin tehdä tästä ihan oman postauksen :) Mut näin nopeasti: 17-18 maissa suht kevyt tai pieni lounasruoka 18.30-20.30 salille + palautusjuoma. Töissä 21.30 päivällinen. Noin 01-02 välipala. 03-07 välillä yleensä toinen pieni välipala. 08 aamupala eli oikeesti iltapala ennen nukkumaan menoa :) Ennen söin puuroa, nyt en tiedä oikein mitä söisi kun puuroa en syö toistaiseksi...

      Poista
  3. Raakasuklaa on niin hyvää!!!!! Meillä sitä syö mielellään koko perhe, noh vauvalle ei luonnollisesti anneta. ;) Mä piilotan myös raakasuklaaseen kaikkea terveellistä, kuten marjat ja mehiläisen siitepöly etc ...Aika nopeasti alkaa löytymään omia suosikkireseptejä, joten tsemppiä leipomuksiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis tietty jo raakasuklaan perusraaka-aineet ovat terveellisiä.. :)

      Poista
    2. Kiitos tsempeistä :)
      Joo, sen verran oon seuraillut noitten suklaiden tekemisiä ja ohjeita netistä jo vuosien ajan että näköjään se oman maun mukainen resepti löytyy todellakin vaan kokeilemalla.
      Mut hei, vitsit pistin sitä "ei niin hyvää" suklaata chia-vanukkaaseen ja tadaa, olipa hyvää :D

      Poista
  4. Noi näyttää juurikin niiltä samoilta maissitortilloilta, joita ite oon testannut, ja mie en kyllä tykänny yhtään. Suosittelen tekemään ite :) Niistä tulee huippuhyviä.

    Raakasuklaan teko on mulla testaamati. Täytynee varman jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jos sulla olis vinkata hyvää reseptiä niin laitahan jakoon!
      Eilen piti saada vaan nopeaa ruokaa joten siksi kaupan letut :) Onhan niissä kieltämättä aika jännä tuoksu. Maku oli ok, mut se haju sormissa syömisen jälkeen... yyh.

      Suosittelen raakasuklaan tekoa kyllä. Jaakko Halmetojan ohjeet on hyviä :)

      Poista
  5. Ostitko valmiin raakasuklaapaketin vai ainekset erikseen? Mä käytän hunajaa makeutukseen, sellaista mikä on matalaglykeemistä. Saa ihan Prismasta. Sit siihen saa pehmeyttä lucuma tai maca-jauhetta, en muista nyt kumpaa mulla on. Minttu-pähkinä ja kookossuklaa on mun suosikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin aineet erikseen. Macaa laitoin, mut se ei mun suussa mitenkään pehmeelle ainakaan vielä maistu :D Selkeesti mun täytyy tehdä noita makusuklaita sillä enhän mä tavan suklaastakaan pelkilteen tykkää kauheasti. Mun lemppariyhdistelmiä on appelsiinisuklaa, pähkinäsuklaa ja kookossuklaa :D joten täytyy näitä tehdä seuraavaksi...

      Poista
    2. Lucumaa mulla on, ei macaa. Kerran unohdin suklaasta lucuman niin kyllä huomas että se makeus jäi puuttumaan.

      Poista
    3. Uuh, näin mä vähän pelkäsinkin että vielä pitää hemmetti vie jotain ostaa :D mä vihaan ostamista :D
      Kyllähän tuota lucumaa on noin90% noista suklaa-resepteistä... että ehkä se on pakko...

      Poista
  6. Voi, joskus oon tehnyt raakasuklaata, pitäisi taas. Oli hyvää!

    VastaaPoista

Kiitos :)