sunnuntai 20. joulukuuta 2015

KaikeTON Joulu

Nykyään kun seurailee eri blogeja ja ryhmiä niin kyllä tää kaiketon syöminen on melkoista (en sano että se olisi huono juttu).
Joskus vielä aikoja sitten, ei varmaankaan edes kauhean kauan sitten, puhuttiin ehkäpä vain maidottomasta, laktoosittomasta ja lihattomasta ruokavaliosta. Ne taisi olla ne yleisimmät. Sitten oli tietenkin joillakin yksittäisillä ihmisillä jokin allergia tai sairaus kuten keliakia. Ja reseptejäkin (ja niitä raaka-aineita) oli silloin aika vähän. Nykyään on meno toinen. Joku voi olla todellakin KAIKETON (eli jolla on useita eri ruokarajoitteita kuten maidoton, munaton, viljaton/gluteeniton, pähkinätön jne.) ja silti hänellekin löytyy nykyään aivan valtava määrä reseptejä leivontaan tai ruuanlaittoon.

Itse en valtavasti välitä näistä kaikettomista resepteistä arjessa. Kotona pyrin nyt olemaan viljaton (ja maissiton) ja se tuntuu hyvältä. Kauraa tuntuu iho kestävän taas, joten sitä syön välillä. Mutta olen nyt päättänyt arjessa yrittää pysyä erossa näistä gluteenittomista tekoleivistä ym. Kun syö tavallista ruokaa niin se on ihan helppoa. Ravintolassa syödessä riittää gluteeniton vaihtoehto.

Joulu ei ole kuitenkaan arkea. Joten vähän siihen piti nyt panostaa ja kokeilla jotain uutta. Viime vuonna tein hedelmäkakkua ja suklaakakkua. Nyt päätin leipoa riisipiirakoita ja joulutorttuja :) Molemmat onnistuivat tosi hyvin eikä mitään valtavia ongelmia tullut eteen.


Joulutorttujen ohjeen löysin Facebookin ryhmän kautta Pörden-blogista. Taikina on rahka-voitaikinaa ja maistuu tietenkin aika rasvaiselle, mutta niin hyvälle. Maku on myös jännästi karamellisoituneen makuinen, etenkin kärkiosissa. Taikinaa oli helppo työstää ja sain siitä jopa hieman lehtevää. Tästä taikinasta syntyisi myös suolaiset pasteijat tai jopa wiener-tyyppiset leivokset.


Gluteenittomien riisipiirakoiden ohje löytyi Gluteenitonta leivontaa-blogista. Tuossa ohjeessa jauhoina oli käytetty pelkkää tattaria, mutta itse sitä hieman karsastin (epäilen tattarin sopivuutta itselleni kovasti), joten vaihdoin jauhot seuraavanlaiseen komboon 1dl gluteeniton jauhoseos GrovMix Semper, 1dl gluteeniton kaurajauho ja 1dl tattarihiutaleista jauhettua jauhoa.
Taikinan käsittely oli helppoa, pöydällä käytin riisijauhoa kaulitsemisessa.
Piirakoista tuli oikein maistuvat. Maun puolesta taikina tuota tattaria hieman kaipaakin ja eihän näitä nyt niin montaa ole tarkoitus kerralla syödä.

Tänään tuli leivottua myös tavalliset joulutortut ja piparit lapsen kanssa, sekä tehtyä joulupöydän laatikot valmiiksi. Ollaan äidin kanssa sovittu hieman jouluvalmistelu-jakoa ettei hänelle jäisi kaikki valmisteluhommat. Laatikothan varmasti suuritöisimmät ovat ja niitä pitää viljattomaksi vähän fiksailla, joten olen ottanut ne sellaiseksi "omaksi jutuksi".

Tämän viikon rasitteena on ollut lohjennut viisaudenhammas, joka sitten poistettiin tiistaina. Itse toimenpide ei ollut kivulias, mutta ai että on saanut särkylääkkeitä syödä ihan urakalla koko viikon, en tykkää! Panadol ei kipuun tehoa yhtä hyvin kuin Ibuprofeiini, joten molempia olen syönyt vuorotellen ja sehän taasen minulle aiheuttaa sen, että vatsaan sattuu ja henkeä ahdistaa. Pientä vastoinkäymistä siis tähän joulunodotukseen, mutta kyllähän tästäkin selvitään.
Valitettavasti ensi vuonna on poistettava loputkin 3 viisaudenhammasta, odotan innolla tai ehkä en. Pakko on vain näin tehdä, sillä helposti reikiintyvät viisaudenhampaat ovat riski ihan kokonaisterveyttäkin ajatellen.

Enää 3 työpäivää ja sitten on muutaman päivän joululoma tiedossa, välipäivät vietän taas töissä. Joulua ja niitä muutamaa vapaata odotan kyllä innolla <3

iive

torstai 17. joulukuuta 2015

Onko Self-helpistä hyötyä?

Vuosi sitten 19.11.2014 kirjoitin näin
Ihmissuhteet, ne on mulle kyllä kovin monimutkaisia juttuja.
Joskus voisin itseäni yksinäiseksikin sanoa, sillä sellainen sydänystävä puuttuu elämästä. Onhan niitä ollut ja tosi rakkaita he ovat edelleen, mutta ympäri maailmaa ollaan lennelty ja yhteydenpito on jäänyt. Itse olisin kovinkin avoin ystävyydelle, mutta eipä ole sellaista vastakappaletta sattunut täällä keskisessä suomessa kohdalle joka ystäväkseni olisi halunnut.
Onnea on kuitenkin aviomies, joka on se sydämeni toinen puoli. Silti se sydänystävän kaipuu on.
 Ja nyt vuoden jälkeen voin sanoa, ettei enää tarvitse kaivata <3
Tämän vuoden aikana olen löytänyt niin monta ystävää, etten vielä vuosi sitten todellakaan olisi osannut tätä kuvitella <3


Tämä vuosi on ollut kaikkinensa hyvin mielenkiintoinen, rankka, mutta myös hyvin opettavainen. Minun elämäni on muuttunut täysin (vaikka periaatteessa kaikki kiinteät asiat perhe, koti, työ ovat samat).
Vuoden aikana olen saanut apua parisuhdeterapeutilta (joka on kuin taivaasta tipahtanut Justiina-enkeli kaulimen kanssa (ja voi että se kaulin on hutkinut milloin minulle, milloin puolisolle järkeä päähän), mikä on tehnyt meille NIIN hyvää), Life coach-Sadulta (kiitos, kiitos, kiitos) ja lisäksi olen osallistunut muutamalle self-help-kurssille mm. Oman elämän inventaario ja Kiitos, että saan olla minä.

Nyt viimeisimpänä klikkasin itselleni Sateentekijä-valmennuksen (koska se oli halpa ja koska se tulla tupsahti minun eteeni milloin missäkin yhteydessä, joten ajattelin siinä olevan jotain juuri minulle). Valmennuksen ensimmäisessä osiossa puhuttiin tavoitteista ja unelmista. Mitä tavoittelen? No nämä tavoitteetkin ovat tulleet vastaan taas milloin missäkin ja minun on täytynyt todeta, että olen tällä hetkellä elämässäni sellaisessa tilanteessa, etten tiedä mihin suuntaisin? Kaikki tulevaisuuden ajatukset tuntuvat kovin kaukaisilta ja mahdottomilta saavuttaa, toisaalta nykyinenkään elämänmeno ei todellakaan enää minua tyydytä. Nyt minun tulisi siis miettiä mihin alan suunnata elämääni?


Miten olen päätynyt tällaiseen tilanteeseen?
Kaivoin juuri vimmatusti vanhat kurssikirjat läpi ja totesin saavuttaneeni suurin piirtein kaiken sen mitä olin edellisissä valmennuksissa harjoitellut ja tavoitellut. Sivu sivulta luin muistiinpanoja ja tajusin, että saavuttamalla tämän kaiken, olen päätynyt tilanteeseen jossa en enää tiedä mitä haluaisin. Joten postauksen otsikkoon voisin vastata, että Kyllä self-helpistä on tosiaankin hyötyä, mutta toisaalta se voi johdattaa täysin yllättäviin tilanteisiin! Kuten nyt.


Kuin kuvan meduusat, ajelehdin nyt jossain minulle sopivassa tilassa, hämmentyneenä siitä, että mitäs nyt? Muuttuko elämä tästä enää? Oliko tämä tässä? No ei todellakaan!
Tämä on varmaan ensimmäisistä syksyistä kun en ole masennuksen valtaama ja elämän lannistama. Väsynyt olen ollut tapani mukaan auringon kadottua, mutta sellainen pieni johdattava vire on kuitenkin ollut elämässä mukana. Ruusuilla olen saanut todellakin tanssia, on ollut elämässä sitä ihanaa ruusuntuoksua ja kauneutta, mutta niitä piikkejäkin on ollut ihan riittämiin. Silti, ehkä muutamaa päivää lukuunottamatta, en ole ollut lannistunut.


Minulla on sellainen olo, että elämä kyllä minut kantaa jonnekin ja se matka on todellakin alkanut.
Määränpää tuntematon,
sopivasti kihelmöivä,
saas nähdä mitä tapahtuu.

iive

perjantai 11. joulukuuta 2015

Karvia Angels

Tämän vuoden viimeinen aikainen herätys on takana. Onneksi sai herätä edes tuntia myöhemmin kuin tiistaina. Ei ole kyllä tällaiset herätykset minua varten millään tasolla.


Päivästä muotoutui varsin erikoinen tai ainakaan normaalisti minulla ei ole tapana hiippailla kirkon pihalla ennen kymmentä aamulla :D no joo, ehkä vähän raflaavasti kuvattu.

Pääsin tänään ystävän mukaan Karvialle kun hänellä oli kaksi hoitoaikaa luontaisterapeutille, joista toisen ajan sain siis minä. Matka oli pitkä ja pimeä, mutta hoidon jälkeen olo oli kertakaikkiaan upean energinen ja smoothi. Hoito sisälsi erilaisia kevyitä paineluita ja "energiahoitoa" (siltä se ainakin tuntui, en tiedä käyttääkö hoitaja itse tätä termiä), sekä hierontaa.


Ystävä aloitti ensimmäisenä hoidon, joten minulla oli puolitoista tuntia aikaa odotella, matkalla olin nähnyt upean kirkon aivan vieressä ja päätin lähteä upeaan pakkasaamuun lenkille ennen hoitoa katselemaan tuota kaunista rakennusta. Minähän diggaan kirkoista rakennuksina, en varsinaisesti niiden toisessa merkityksessä. Reippaan lenkin jälkeen oli ihana pötkähtää odotushuoneen sohvalle olemaan hetki rauhassa meditoiden ja virittäytyen tulevaan hoitoon.


Ehkäpä siksi juuri hoito olikin niin voimakkaan kokemuksellinen, jos olisin suoraan auton kyydistä kiireessä hypännyt hierontapöydälle, niin en tiedä olisinko pystynyt noin rentoutumaan kuin tänään.

Kotimatkalla pysähdyttiin syömässä matkan varrella olevalla huoltoasemalla ja täytyi tuumata kaikkien viikon upeiden tarjoilujen jälkeen, niin itsenäisyyspäivän juhlissa kuin Scandic Parkissa, niin tämä pikkuinen huoltsikka tarjosi viikon parhaimman aterian. Tuoreet konstailemattomat salaatit ja jäätävän hyvää perunamuusia ja stroganoffia ihan oikealla puolukkasurvoksella, voih ja oih.

Ja vaikka viikonlopun muiden suunnnitelmien peruuntuminen harmittikin, niin nyt kyllä tuntuu niin oikealta tämän hoidon jälkeen alkaa hiljentyä joulua kohti ja että sitä aikaa on nyt tehdä niin. Huomenna starttaakin joululahjapaja ja sunnuntaina emme missaakaan Liikuntapeuhulaa vaan päästään sinne lapsen kanssa muutamaksi tunniksi iloitsemaan. Itselle tuli ohjeistukseksi nyt levätä ja mm. saunominen, liikunnalla revittely sekä alkoholin käyttö on parin päivän ajan kielletty, tosin ei tulisi tässä olotilassa mieleenkään tehdä näitä asioita.



Kuvan enkeli ehkä näyttää hieman surulliselta, mutta itse koin sen tänään nähdessäni suurta rauhaa, hieman samoin kuin kesällä tätä kaunista patsasta Tampereella katsellessani. Nyt on rauhoittumisen aika.

iive

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Lumotut hetket - Lumottu kohtaaminen

Erikoista nykyään tämä minun elämäni kun taas voisin tänä syksynä tuumata, et huh, viimein kotona.
Olen kyllä niin kiitollinen siitä kaikesta mitä minulle on tänä syksynä suotu ja nyt viimeisen kahden päivän sisällä sain kokea taas lisää.

Onnetar suosi minua taannoin ja pääsinkin osallistumaan työpaikan järjestämään seminaariin muutaman muun työkaverin kanssa. En oikein edes tiennyt mitä odottaa, ehkä kuitenkin odotukset olivat enemmän työpainotteiset ja hieman kuivemmat kuin mitä sain. Lähinnä ne suurimmat odotukset olivat siinä, että pääsee pois arjen oravanpyörästä, nauttimaan hyvästä seurasta (kiitos matkakumppanini <3), hotelliluksuksesta nyt puhumattakaan. Ne itse ohjelmat paperilla tuntuivat siltä työltä, "voihan noita nyt kuunnella"-asioilta.

 (Scandic Park oli muuten todella hieno hotelli! Olisin aika monta huonekalua ja esinettä tuolta halunnut omaan kotiin :) )


Sen sijaan sain kaksi päivää huippuja puhuja ja lisäksi mukavaa yhdessä oloa työkollegojen kanssa eli aivan päin vastoin kuin odotin, kun tällä kertaa voiton huvituksista vei kyllä todellakin muutamat puhuja-vieraat, joiden esitykset olivat ensinnäkin todella pysäyttäviä ja toiseksi nostivat todella paljon tunteita, ajatuksia ja ideoita pintaan. Voisin varmaankin jokaisesta kirjoittaa erillisen pohdinnan, mutta toisaalta kaikkien puheet ja ajatukset nivoutuivat niin hyvin tähän samaan kahden päivän tunnelmaan, etten toisaalta täyttä erottelua edes voi tehdä.

Tiistai-aamuna herätyskello soi 04.15, aamujuna kohti Helsinkiä starttasi tunnin myöhemmin. Ihmetyksekseni ja ennakko-odotuksista poiketen sain nukuttua ennen matkaa täydet yöunet, joka oli kyllä täysin poikkeuksellista. Yleensä olen niin hermostunut ja ylivirittynyt ettei nukkumisesta oikein meinaa tulla mitään. Silti olisi voinut kuvitella, että kun Olavi Sydänmaanlakka (Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja) astui lavalle hieman kymmenen jälkeen aamulla, niin olo olisi kaikkea muuta kuin vastaanottavainen. Olavi sai kyllä todellakin minut miettimään vieläkin syvällisemmin sitä kuinka kohtaan muita ihmisiä, olivat he sitten asiakkaita tai ihan keitä vain, mutta etenkin ammattillisessa kohtaamisessa jossa itse olet työssä ns. ohjaajan/hoitajan statuksella on sillä kohtaamisella valtavan suuri merkitys.

Olavin oma persoona sai minut myös miettimään sitä kuinka tärkeä on olla oma itsensä muita ihmisiä kohdatessa, sitä ettei sitä omaa persoonaansa todellakaan tarvitse mitenkään hävetä. Niitä elämän arpia syntyy kaikille, joillekin enemmän, joillekin vähemmän, mutta niiden kantaminen ylpeänä ja niistä oppineena onkin eri asia.

Olavista ja hänen ajatuksistaan löytyy runsaasti materiaalia googlen kautta ja jos sinulle tulee joskus mahdollisuus päästä kuuntelemaan häntä niin suosittelen todella! Suosittelen myös klikkaamaan tuon Olavi ja Lumotut hetket-videon auki ja kuuntelemaan hetken <3 Ehkäpä sinäkin voisit saada siitä jotain kiinni?

Kodin kuvalehti: Kuka on Olavi Sydänmaanlakka? 

Olavi ja Lumotut hetket-video


Ja jos Olavin puheenvuoro olisi jo yksistään riittänyt nostamaan ajatuksia pohdittavaksi aivan tarpeeksi, saimme vielä iltapäivällä onnen kuunnella henkilöä nimeltä Toni Piispanen.
Seminaariesitteestä nimeä lukiessani, en olisi voinut kuvitella, että häkellyn täysin vammaisurheilijan luennosta -Uskallus ja periksiantamattomuus organisaatioiden ja yksilöiden kehityksessä. What?

Jo ensimmäisestä lauseesta alkaen tajusin ja tunsin sen energian, että nyt, kuuntele!
Enkä kyllä olisi voinut olla kuuntelemattakaan, sillä aivan mieletön energia valtasi koko salin kun KAIKKI KUUNTELIVAT. (tai sitten itse olin niin pöllyssä tästä energiasta ja täysin keskittynyt etten muuta huomannut)

Tämä oli elämässä yksi niistä kokemuksista ja kohtaamisista joita en tule ikinä unohtamaan. Jokainen voi lukea itselleen elämänohjeita, älä anna periksi, unelmoi suurista, toteuta unelmasi, anna kaikki sille, sillä elämä ei ole loputon. Mutta se mikä asian muuttaa todelliseksi Lumotuksi hetkeksi on se tilanne, se kohtaaminen, se energia mitä siinä hetkessä tapahtuu. Kun se hetki koskettaa sinua sisältä niin vahvasti, ettei sen vahvuutta pysty edes ymmärtämään kuvailemisesta puhumattakaan. Se kohtaaminen muuttuu sisälläsi joksikin osaseksi sitä kantavaa voimaa, joka kenties vahvistaa sinua entisestään tai auttaa sinua kulkemaan muutoksen tietä.

"Päätä mitä haluat elämältäsi ja tavoittele sitä kaikilla käytössä olevilla voimilla!" 
-Toni Piispanen-

Nyt tätä kirjoittaessani ymmärrän kuinka nämä kolme vaikuttavaa ihmistä muodostavat yhteisen etenevän teeman, ehkä tarkoituksella tai tarkoituksetta. Ehkäpä tämä muodostelma ilmentyi vain minulle tai sitten sen kokivat muutkin. Mutta kun Olavi aloitti avasi ihmisen kohtaamisen teemaa aivan erilaisella syvemmällä tavalla, jatkoi Toni suoraan siitä muodostaen sen Lumotun kohtaamisen, joka mahdollisti sen hetken syntymisen, että saatoit vastaanottaa jotain sellaista joka sinua vahvistaa tai auttaa mahdollisella muutoksen tielläsi.

Seminaarin viimeinen puhuja tänään oli Maija-Riitta Ollilla, filosofian ja valtiotieteen tohtori aiheella - Muutos on uusi normaali - Miten minä pääsen mukaan ja pysyn ehjänä. Ja saimme tässä tosiaankin loppusilauksen tälle kaikelle.

Ja nyt istun täällä kotona hiljaisuudessa kaiken matkustamisen jälkeen, pää pyörällä ja mietin mitä ihmettä viimeisen kahden päivän aikana oikein tapahtui? Väsyneenä, mutta toisaalta hyvin onnellisena ja täysin tietoisena siitä, että se muutos ei tule ulkoa päin vaan minusta minun sisältäni. Minä olen unelmieni mahdollistaja ja muutoksieni valtiatar. Minä en ole tahdoton nukke elämän virrassa, vaan todellakin oman elämäni sankari.

Ja jos tästä jotain nyt ihan äkkiä täytyisi myös työelämään oppia heittää on se, että myös siellä minä olen se joka vaikuttaa kaikkeen suuresti. Minä voin olla perässä seuraaja tai sitten minä voin olla rohkea edelläkävijä.

Mutta kaikkein tärkein asia työssäni on olla yksi niistä henkilöistä, joka mahdollistaa Lumotun kohtaamisen syntymisen ja sen, että se asiakkaani siellä, voi myös kokea olevansa oman elämänsä sankari.


iive

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyppy tuntemattomaan - Juhlat Isolla Jiillä

Viimeinkin kotona <3
Aivan mahtava viikonloppu takana, töissä ihanaa extralaatuaikaa asukkaiden kanssa ja lauantain aamuvuoron ja sunnuntain iltavuoron välillä kerkesin käydä Juhlimassa Isolla Jiillä. Rankka reissu, mutta välistä en olisi jättänyt kyllä millään.

Aiemminkin on elämässä tullut vastaan ns. edustustilaisuuksia mihin mies on minua pyytänyt mukaan ja minä en ole mennyt. Varmaan suurin syy on ollut oman itsensä hyväksyminen ja itsensä arvostaminen - tai siis se etten ole arvostanut itseäni tarpeeksi, että olisin näihin tilaisuuksiin uskaltanut mennä. Toinen syy on ollut hirveä jännittäminen. Ajatus ventovieraiden ihmisten tapaamisesta isoissa edustustilaisuuksissa on ollut kertakaikkiaan niin hyppy tuntemattomaan, sillä vaikka tuttujen ihmisten kanssa olen kovinkin helposti "se esillä oleva" sekä hieman jopa "Justiinamainen" henkilö, niin vieraiden ihmisten seurassa oikea introvertti-puoleni astuu pahasti esiin, eikä "small-talk" ole todellakaan parhaimpia ominaisuuksiani (vielä ainakaan).

Tällä kertaa kun saimme kutsun Vanajanlinnan Itsenäisyyspäivän vastaanotolle (joka tosin oli jo lauantaina 5.12) en kieltäytynytkään kutsusta ja käskenyt miestä mennä edustamaan itsekseen. Otin kutsun haasteena.


Haasteena sille kaikelle mitä olen vuoden aikana tässä oppinut itsensä arvostamisesta ja erityisherkkyyden hallinnasta. Ja olihan se mahtavaa päästä pukeutumaan iltapukuun ja laittautumaan, sekä juomaan hieman kuohuvaa (tosin vain kaksi lasia, koska työpäivä). Tapasin kivoja ihmisiä ja olihan tuo Vanajan linnan tunnelma tuollaisessa tilaisuudessa aivan mieletön. Hyvää ruokaa, juomaa ja kauniita ihmisiä.

Kaappaus keittiössä-ohjelman Kari Aihisen kanssa olisi tehnyt mieli päästä yhteiskuvaan, mutta päätin käyttäytyä asiallisesti ;) Sen sijaan holvikäytävästä löytyi kaunis Jumalatar(?) patsas jonka kanssa poseerata.


Ei mitenkään hullumpaa tällainen oman itsensä haastaminen ja hyväksyminen ;)
Huomenna alkaakin seuraavaan reissuun valmistautuminen kun pitää alkaa pakkailemaan työmatkaa varten. Tiedossa parin päivän verran luentoja, paneeleja vammais-/mielenterveys-skenestä ja myös iltaohjelmaa on tiedossa. Tiistai-aamuna kotoa startataan jo 04.50 uups!
Siinä riittääkin ylivirittyneisyyden tasaamista kerrakseen...

iive

maanantai 30. marraskuuta 2015

Rajojen rikkomista

Huh, joulukuu alkaa huomenna ja ilokseni (mutta myös kauhukseni) huomasin kalenterini olevan aivan täynnä! Tämä on minulle hyvin poikkeuksellista, sillä viime vuosina (varmaankin viimeiset kymmenen vuotta) se kalenteri on ollut lähes tyhjä. Tänä syksynä sinne on alkanut tipahtaa sellaisia omia juttuja ja vieläpä sellaisia juttuja mitkä eivät tapahdu aivan kotinurkilla.



Syksyn aikana on reissattu kesälomareissut ympäri suomea ja yövytty milloin missäkin, naapurikaupungissa kävin bilettämässä kovemmin kuin ikinä SunsetParkissa, hiljennyin meditatiivisen Mirabai Ceiban konsertissa Helsingissä, kävin halaamassa Äiti Ammaa Vantaalla ja viikonloppuna vietin aivan uskomattoman illan Deepthin eli Kirsi Rannon Enkelijumalatar-illassa.


Jatkoa seuraa kun hyppään tuntemattomaan ja pääsen miehen työn puolesta juhlimaan Itsenäisyyspäivää ihan huippujuhliin Vanajanlinnaan. Pukukoodina iltapuku ja tälläiset kemut ei ole kyllä yhtään ominta juttua, vaan stressi on melkoinen, siitä huolimatta päätin uskaltaa ja joskus vähän revitellä niitä omia rajoja. Erityisherkkyys huutaa jo tässä vaiheessa aikamoisella tasolla ja ylivirittyneisyyttä saa tasailla varmasti ihan reippaasti. Onneksi kaapista löytyy pitkä iltapuku, sillä muuten hommasta ei varmasti olisi tullut yhtään mitään.

Ja heti parin päivän päästä noista juhlista, lähden taas työn puolesta helsinkiin työpaikan koulutus/huvittelupäiville useammaksi päiväksi, tämäkin on oikein kunnon stressipaukku erityisherkälle, saa nähdä mitä siitäkin tulee :D  ja kunhan siitä kerkeän toipua edes muutaman päivän niin auton nokka suuntaa kohti "ihme-Matin" hoitoa, hän on ilmeisesti jonkinlainen kansanparantaja, siitä sitten tiedän lisää hoidon jälkeen. Tämä matka jatkuukin kunnon turneella pitkin suomea ja sukulaisia kolmen päivän verran ja sitten alkaa rauhoittuminen jouluun.

Aikamoinen luettelo kun tässä tätä lukee ja katsoo. Toinen puoli minussa huutaa, että voi ei kamalaa ja hermoromahdus tulee ja toinen puoli on aika innoissaan siitä että kerrankin on jotain spesiaalia tiedossa. Erityisesti tykkään siitä, että pääsee vähän tai vähän enemmän laittautumaan, kun normaalisti en juurikaan meikkaa (allergiasyistä). Mutta paljon vaan kaikkea tasapainottavaa näiden menojen lisäksi vaan kehiin niin eiköhän siitä kaikki lähde sujumaan ihan hyvin.

Smoothie/mehupaastoa on nyt vietetty viikon verran ja tuntuu todella hyvälle. Edelleen jatkan sitä niin kauan kun hyvältä tuntuu. Ja tuntuuhan se hyvältä kun olo on kevyt ja virkeä ja iho kiittää niin mehuista kuin viljattomuudestakin.
Uimahallissa on tullut käytyä usemman kerran jo viikon aikana ja se on ollut nyt ihan huippujuttu ja huomenna pääsen hierojalle <3

huh, iive
iive

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Smoothieita ja meditaatiota

Sain viimein valmiiksi Mala-beadsit meditaatiota varten ja ihan kiva tuo on korunakin. Jonkinlaista meditaatiota oli jo pelkkä helmien valmistaminenkin, sillä jokainen 108 helmestä on pyöritetty yhdestä tai kahdesta paperisuikaleesta hammastikun ja liiman avulla ja lopuksi lakattu yksitellen.

Olen viimeaikoina kokeillut muutamia erilaisia meditaatio-tapoja, joista viimeisin on mantra-meditaatio, (joka on mielestäni paljon helpompaa kuin "olen ihan hiljaa yritän olla ajattelematta mitään"-meditaatio). Tätä olen toteuttanut yksinkertaisesti niin, että jokaisen helmen kohdalla lausun mantran

Om lokaha samastaha sukhino bhavantu, 
Om lokaha samastaha sukhino bhavantu, 
Om lokaha samastaha sukhino bhavantu, 
Om shantih, shantih, shantih 
Olkoon koko maailma onnellinen. 
Om rauhaa, rauhaa, rauhaa. 



Viime viikko menikin siis helmiä pyöritellessä ja yskiessä ja niistäessä. Vatsataudin jälkeen iski nimittäin kokolailla ärsyttävä flunssa joka pakotti olemaan aloillaan koko viikon ajan. Tosin kun lunta satoi niin pakko oli ulos vääntäytyä, edes hetkeksi nauttimaan pakkasilmasta ja siitä että on valkeaa.


Onneksi lumi jaksoi olla sen verran maassa että ehdin kunnon kävelyreissulle metsäpoluille Lintusen kanssa. Oli aikamoinen Winterwonderland ja useamman tunnin ajan mentiin metsässä lumisia maisemia ihaillen.
Ja tänäänhän ne suli sitten pois :(


Kamala vesisade ja harmaus tänään antoivat viimein hyvän syyn hypätä uimahallin altaaseen polskimaan. Minähän tykkään tosi paljon uimisesta ja vesijuoksusta, mutta meidän uimahalli on ollut kiinni remontin vuoksi melkein kaksi vuotta ja sitten kun se avattiin oli iho siinä kunnossa ettei altaaseen ollut mitään asiaa. Nyt on iholla edes jonkinnäköinen tasapainon aavistus, joten vihdoin pääsin uuden uimahallin testaamaan ja oli se kyllä ihanaa. Hankin ihan rannekkeenkin tuonne, joten tarkoituksena olisi uida nyt useamminkin, ehkä sen 2-3 kertaa viikossa.

Kolme päivää on tullut muuten oltua täysin viljattomalla, yhtään hitustakaan viljoja ei ole tullut nautittua ja eron kyllä ihossa huomaa. Olen myös ollut leikkipaastolla :D Leikki siksi, että eihän paastolla oikeasti syödä. Itse olen juonut aamulla/aamupäivän aikaan yhden smoothien (tukeva ja täyttävä kylläkin), päivällisaikaan olen syönyt kasviksia ja jotain mistä saa hyvin proteiinia, iltapalaksi sitten vielä vähän kevyempi smoothie.

Olen kyllä ollut yllättynyt siitä kuinka hyviä tekemäni smoothiet ovat olleet, jopa se missä oli tuju kourallinen lehtikaalia ja toinen pinaattia (tätä jopa lapsi halusi lisää!). Nälkä ei ole vaivannut vaan olo on ollut todella hyvä. Katsotaan nyt kuinka jatkossa teen, montako päivää moista "paastoa" jatkan, mutta ainakin tästä alkaen vihersmoothiet ovat jääneet kyllä minun ruokavaliooni ehdottomasti. Ovat ainakin kiva vaihtoehto niille marjasmoothieille mitä normaalisti työaamuina syön aamupalaksi.

Yin-joogaa olen tehnyt lähes päivittäin ja vihdoin alkaa tuntua siltä että lantion alueen jumit antavat edes jonkinlaista merkkiä rentoutumisesta. Eivätpähän olekaan jumittaneet vasta kuin vuoden verran :D

Olo tuntuu jostain syystä nyt siltä, että suurimmat vaikeudet ovat nyt takana päin ja nyt olisi sellaisen hyvän ajan vuoro. Innolla nyt tätä odotan, aika valoisin mielin <3 Tämän on huomannut myös fibromyalgia-kivuissa, sillä sateisesta ja harmaasta säästä huolimatta ei juurikaan kipupäiviä ole ollut. Tosin nukkuminen on maistunut ja lähes joka yö vetelen 12h yöunia :D Ja jotenkin tuntuu myös siltä, että se hirveä stressipallo jonka olin saanut sisälleni kerättyä on alkanut hellittää ja sulaa pois, ehkä tosin siksi, että olen ollut aika paljon pois töistä (sairasloman ja pitkien vapaapäivien vuoksi) kun se työhän se on ollut se viimeaikojen suurin stressaaja. Toivotaan ettei stressipallo palaa perjantaina, etenkin kun käsitellään palaverissa työhyvinvointia ynnä muuta sen sellaista...

iive

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Gluteeniton vai viljaton?

Reilu vuosi sitten aloitin viljattomalla ruokavaliolla, ihan huvin vuoksi, ja silloin jo aivan muutamassa viikossa vuosikymmeniä kestänyt paha ekseemani/atooppinen ihottumani hävisi. Sen jälkeen olen syönyt viljatonta/gluteenitonta ruokaa koko ajan. Noin vuoden verran pärjäsin pienehköllä koko kehon rasvauksella suihkun jälkeen,

kunnes tuli syksy.

Raapimista, kutiamista, ihon kuivumista. Täytyi taas soittaa lääkärille ja pyytää päivittämään kolmosluokan kortisonit ja iso pumppupullo perusvoidetta.

No, eihän ne auttaneet ennenkään, eivätkä ne auttaneet nytkään, rauhoittivat tilannetta vain pikkiriikkisen. Aloin sitten miettiä miksi?

Miksi vuosi ok ihoa ja nyt sitten tällainen?

Testin vuoksi jätin nyt kaikki gluteenittomatkin viljat pois ja jo kahdessa päivässä huomasin eron kutiamisen määrään,

kutinaa ei nimittäin enää ollut.

Tajusin, että olin pikkuhiljaa lipsunut gluteenittomien korvaustuotteiden maailmaan. Kun teki muulla perheellä teki mieli spagettia, keitettiin minulle vastaava ruoka gluteenittomana. Kun tarvitsin jauhoja niin eikun vaan gluteenitonta jauhoseosta taikinaan. Kun söin karkkia tai suklaata, en enää välittänyt lauseesta "Saattaa sisältää pieniä määriä vehnää". No ainakin Fazerin suklaissa tuntuu se pieni määrä olevan aika iso, sillä niin järkyttävää nokkosihottumaa en ole saanut koskaan kuin nyt Fazerin Pätkissuklaata syödessäni. Lisäksi olo on ollut vetämätön, vatsa on kaikesta asiasta eri mieltä kuin minä, turpoaa ja pulputtaa täysin omiaan.

Totuushan on se ettei gluteeniton ruokavalio noilla korvaavilla tuotteilla ole kovin terveellinen. Se sisältää kovasti kaikenlaista muunneltua ja kaikkea ei todellakaan kovin aitoa. Lisäksi se sisältää yllättävän määrän sokeria, joka taatusti pitää sokerikoukkua yllä ja lisää hiljaista tulehdusta kehossa. Lisäksi näistä gluteenittomista, kaikenlaista muunneltua tärkkelystä sisältävistä, tuotteista tulee lähinnä ällöttävä olo kun niitä ajattelee. Minusta tuntuu, että keho luontaisesti sanoo, -älä syö näitä!

Viime vuonna ajatus viljattomasta kokeilusta ja sen jatkamisesta oli todella helppo, jostain syystä nyt on ollut paljon vaikeampi luopua ajatuksen tasolla kuitenkin siitä pastasta ja kaikesta muusta korvaavasta, sillä niin ruuan valmistus on ollut helppoa ja vaivatonta.

Näyttää kuitenkin siltä, että viljattomalle on siirryttävä suurimmaksi osaksi ja nämä gluteenittomat tuotteet ovat sitten special thing-juttu.


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Voiko olla onnellinen vaikkei voittaisikaan Lotossa?

Monta päivää olen miettinyt, että pitäisi kirjoittaa jostain, mutta aivan ei ajatus saanut kiinni että mistä.
Viime viikkoihin on mahtunut paljon kiitollisuutta, onnea, elämyksiä, uusia asioita, luovuutta ja hieman niitä elämän varjopuoliakin kuten vatsatauti ja ryppyjä työasioissa.

Äiti Amman kohtaamisen jälkeen oli kuitenkin juuri siellä töissä hyvä hiljentyä hetkeksi ja Halloween-humujen sijaan kaikki sytytimme ulos kynttilät rakkaidemme muistoksi.


Äidille kerroin juuri eilen Amman halauksesta. Ajattelin ensin etten lainkaan kirjoita siitä, sillä sen kuvaaminen on niin vaikeaa ja kovinkaan analyyttisesti tai toisaalta taas tunteitani avaavasti en sitä täällä halua avata vaikka täällä aika syvällisistäkin ja henkilökohtaisista asioista kirjoittelen.

Kun kuitenkin avasin Vantaan Energia-areenan oven aamulla, tunsin oloni hyvin kotoisaksi, suitsukkeiden tuoksu, ihmisten hälinä, värikkäät kankaat... oli kuin heräämäisillään oleva intialainen tori olisi rakentunut keskelle Vantaata. Siinä ihmettelimme ystävieni kanssa ympärillemme katsellen kun meille ilmoitettiin olevamme "ensikertalaisten" jonossa, nauratti, kas kun emme edes huomanneet olleemme missään jonossa.

Amman halausta odottaessamme oli aikaa katsella kuinka halauslavaa rakennettiin, välillä mittanauhaa käyttäen, kaikilla oli oma työnsä ja paikkansa. Itsekin haaveilin sevasta eli vapaaehtoistyöstä, mutta näin ensikertalaisena päätin kuitenkin nauttia itsekkäästi tilanteesta ja keskityin enemmän ympäristön ja omien tunnetilojen seurailuun. Kun Amma saapui viimein paikalle ja aloitimme tilaisuuden yhteis-meditaatiolla, niin olihan siinä kieltämättä aikamoisen hyvä olo olla.

Ja pian olin itse Amman halattavana,
koska mitään ennakko-odotuksia en itselleni asettanut, niin olin jopa todella yllättynyt siitä kuinka vahva tuo halauksen energia oli. Energia jatkui edelleen kun sain jäädä Amman läheisyyteen lavalle seuraamaan tilaisuutta. Oli hyvä olla.


Äiti kysyi, kuinka se halaus nyt sitten erosi "tavallisesta" halauksesta? Voisiko kenen tahansa antama halaus olla yhtä voimallinen?

Halatessahan aina on kaksi osapuolta ja Amman halauksessa tunsin ainakin sen, että pystyin itse olemaan täysin sydän avoinna luottavaisesti ottamaan vastaan hänen rakkauden halauksensa. Muita ihmisiä halatessa välissä on aina tietynlaista kemiaa, hyvää ja huonompaa. Ja kyllä itse uskon, että on erittäin mahdollista kokea tuo sama myös toista halatessa, esimerkiksi jonkun oikein rakkaan ihmisen kanssa.

Kuvia en tuolla tilaisuudessa ottanut, sillä sitä pyydettiin välttämään ja ei se muutenkaan olisi ollut oikein luontevaa.


Mutta oikeastaan minun ei pitänyt edes kirjoittaa Ammasta, vaan siitä mitä tänään tuli sanottua Onnellisuudesta.
Filosofi Demokritos arvioi sen olevan onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.
Ehkäpä tämän vuoden suurin opetus on ollut minulle se, etten sure sitä mitä minulla ei ole, vaan olen iloinen siitä mitä minulla on.

Minulla on rakkautta, perhe, ystäviä, luovuutta, työ ja rahaa sen verran että pärjään elämässä. Toki minulla on myös unelmia ja niin pitää ollakin, mutta enää minä en elä niitä unelmia odottaen, vaan elämä nyt, on tavallaan sen unelman täyttymystä, jota olen joskus unelmoinut.


Paljon on pitänyt kulkea metsässä, nauttien auringosta ennen sadetta ja harmautta. Kuinka paljon siellä on ollut kaunista ja ihmeellistä ja naurua ja onnea. Kuten silloin kun löysimme metsästä valtavan siirtolohkareen ja kiipesimme Lintusen kanssa sinne päälle hyppimään ja tanssimaan. 


Tänään vietettiin isänpäivää ihan vain kotona ja Ukkilassa. Tehtiin hyvää ruokaa ja leivottiin Lintusen kanssa ukille mustikkapiirakkaa, pelattiin Afrikantähteä ja välillä oltiin. Kaikista ihaninta oli Lintusen tuumaus isänpäiväkorttiin: Isä aina sanoo minulle "Sä oot ihana" ja "äitiä isä kutsuu rakkaaksi".

Siinä hetkessä tulee se tunne, että meidän pieni perhe on kuitenkin ehkä useimmiten onnistunut jossain vaikka meidän elämä ei todellakaan aina ole mennyt niin kuin strömsössä.


Tänään, juuri nyt olo tuntuu aika hassulta, aika onnelliselta ja on ihana odottaa joulua ja kaikkia kivoja juttuja mitä ennen sitä tulee tapahtumaan. Jotenkin nyt on kauhean ihana odottaa Joulua vaikka en mikään jouluihminen ole ollutkaan. Tekee mieli olla omissa pienissä ympyröissä ja rauhoittua, hengittää vähän, höseltämisen sijaan.

Jotenkin koko syksy on mennyt aivan uskomattomalla vauhdilla. Syys- ja lokakuu? Mitä teille tapahtui?

Saattaa olla että blogi hiljenee joksikin ajaksi tai sitten täältä alkaa tulla valtavaa tekstivyöryä, koskaan ei voi tietää mihin se focus milloinkin kohdistuu. Mutta juuri nyt tuntuu siltä, että hyvä olo on tärkein juttu. Hyvä olo omassa itsessä, hyvä olo perheen kanssa, hyvä olo ystävien kanssa, hyvä olo töissä.

Saa nähdä sit :)
iive

maanantai 26. lokakuuta 2015

Kiitos ei, kyllä kiitos!


Keskiviikkoisen konsertin jälkeen keho alkoi vihdoin tuumata, että nyt riittäisi tuo sokerin syönti ja kahvin juonti.

Kahvin juontia olen vähentänyt jo pitkin kesää ja loppukesästä päädyin siihen, että kaksi kuppia aamukahvia riittää koko päiväksi, en tarvitse enempää. Kunnes viime viikolla tuumasin, että entäs jos en joisi sitä aamukahviakaan enää ja siitäpä asti olen ollut ilman. Minkäänlaisia "vieroitusoireita" ei ole tullut vaan olo on ollut tosi hyvä. Jo pitkäänhän olen tiedostanut sen, ettei kahvi (saati muut piristeet) ole mulle hyväksi vaan niistä tulee lähinnä sellainen "aivosumuinen" olo.


Keskiviikkona vielä söin sokerisuklaata, mutta jo seuraavana päivänä alkoi tuntumaan, että jospa pieni vierotuskuuri asiasta olisi paikoillaan. Asia on ollut tervetullut, sillä syksyn syömättömyyskaudella lipsahdin kyllä ihan reippaasti pikkumakeiden äärelle ja vaikka muuten ruokahalu on jo osittain palannut niin pikkumakeat ei pois jääneet. Ja nyt alkoi jotenkin ällöttämään koko sokerinsyönti homma.

Muutenkin olotilassa tuntuu tavallaan paremmalle, vaikka fibrokipupäiviä on ollut aika paljon, niin ainakin syyskuun flunssat ovat historiaa ja liikkeellekin tuntuu kivalta päästä. Nyt yövuorojen jälkeen on muutama vapaapäivä ja yhden aamuvuoron jälkeen otetaan naisporukalla kimppakyyti ja matkustetaan taas Helsinkiin :) tai siis Vantaalle :) ja ollaan ihan yötäkin.
Perjantaina suunnataan heti aamusta Vantaan Energia-areenalle halaamaan Äiti Ammaa <3
Amma on tunnettu ympäri maailmaa rauhan ja pyyteettömän rakkauden lähettiläänä, joka jakaa myötätuntoaan syleilemällä. Hänen koko elämänsä on omistettu kärsimyksen ja köyhyyden lievittämiselle. Amma inspiroi ihmisiä ja muuttaa maailmaa niin halauksensa, henkisen viisautensa kuin laajan Embracing the World® –hyväntekeväisyystyönsä kautta.
Elämänsä aikana Amma on halauksellaan lohduttanut jo yli 33 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa. Kun häneltä kysytään, mistä hän saa voimaa auttaa niin monia, Amma vastaa: "Siellä missä on todellista rakkautta, kaikki tapahtuu vaivattomasti." Amma sanoo, että rakkaus on uskonto, jota maailmamme tarvitsee nyt kaikkein kipeimmin. Lainaus: http://www.amma.fi/amma.html
Lisätietoa Ammasta löydät Amma-Suomi sivuilta http://www.amma.fi/ sekä heidän facebookistaan https://www.facebook.com/ammafinland . Amman suomenvierailun 30.-31.10 facebook-tapahtumasivun taas löydät täältä Amma Suomessa 2015


Miksi menen sitten tuonne halaamaan Ammaa?
Ensiksi ainakin uteliaisuudesta ja lisäksi sen vuoksi mitä Amma sanoo ja edustaa, että rakkaus on uskonto, jota maailmamme tarvitsee nyt kaikkein kipeimmin. Tämä on asia jonka Amman kanssa ainakin jaan. Olen koko elämäni etsinyt henkistä yhteyttä, enkä ole sitä minkään kirkon suojista löytänyt. Ympärilleni on nyt yllättäen ilmestynyt ihmisiä, jotka jakavat tämän henkisen yhteyden ja olen tajunnut etten tarvitse siihen mitään seurakuntaa tai virallista uskontoa. Viimeisen vuoden aikana henkisyys on tullut osaksi elämääni aivan uskomattomalla tavalla ja olen alkanut nähdä asioita todella erilaisesta näkökulmasta kuin ennen. Olen todella alkanut miettiä onko ulkonäkö, omaisuus tai muu tällainen sitä mitä haluan elämässäni painottaa ja olen päätynyt siihen ettei se ole.

Tärkeintä on rakkaus itseä ja muita ja ympäristöämme kohtaan ja sen todentaminen tässä elämässä.

Muutenkin Amman kohtaaminen on minulle ajatuksena helposti lähestyttävä, sillä niin kauan kuin muistan olen tuntenut voimakasta vetoa intiaa ja intialaista kulttuuria kohtaan. Vaikka olenkin suomalainen niin silti minusta tuntuu siltä, että sisälläni asuu myös pieni intialainen :D


iive

perjantai 23. lokakuuta 2015

Mirabai Ceiba- Sacred Chant Concert

Keskiviikkona pääsin viettämään aivan erikoislaatuista päivää. Matkustin ystävän kanssa Helsinkiin Mirabai Ceiban konserttiin <3

Konsertti oli aivan mieletön, energia Astoria-salissa oli käsinkosketeltavaa ja musiikki kulki kehon läpi isoina väreinä. Jos Mirabai Ceiban musiikki kotona kulkee suoraan sydämeen niin konsertissa paikan päällä voima oli ainakin tuhatkertainen.


Ihanaa oli huomata kuinka ihmiset olivat niin rakkaudellisia, keskittyneitä ja uppoutuivat kertakaikkiaan musiikkiin ja kaikkeen siihen energiaan. Oli kuin olisi ollut kahden tunnin meditaatiossa, jonka ei olisi koskaan halunnut loppuvan. Konsertin loppuessa ainakin itse olin aivan pyörällä päästäni eikä lähtö meinannut oikein onnistua. Ei kertakaikkiaan olisi halunnut lähteä siitä ympäröivästä energiasta minnekään.


Mirabai Ceiban musiikissa yhdistyy herkkä ja laaja äänimaailma harpin, kitaran, pianon ja kauniisti säteilevän laulun avulla. Heidän konserttinsa on rauhan ja rakkauden juhlaa, joka kantaa tämän kauniin kaksikon uskoa musiikkiin universaalina kielenä, yhdistäen maailman ihmiset ja perinteet.


Konsertin lisäksi ihanaa oli olla kokonainen päivä ystävän kanssa ja kerrankin oli aikaa puhua tarpeeksi :) Seuraavana aamuna ääni olikin aivan painuksissa kaiken laulamisen ja puhumisen jäljiltä.


Hyvää ruokaa syötiin Vapianossa. Meillä molemmilla kun on ruokarajoitteita, niin sopivaa ravintolaa oli ensiksi hankala löytää ja päädyttiin sitten kokeilemaan tälläista uutta konseptia. Keliaakikolle en suosittele tuolla syömistä kyllä lainkaan. Oma risottoni oli taivaallista, mutta paikassa pöllyävien jauhojen, pastanpalojen ja leivänmurujen vuoksi kontaminaatio-riski on valtava. Tälläiselle "gluteeni-allergiselle" löytyi tosiaan kaksi eri risottoa. Oli ensimmäinen kerta kun oikeaa risottoa söin ja tätä tulee taatusti tehtyä jatkossa kotonakin!
Suomalainen "risottoperinne" jauheliha-keitetty riisi-hernemaissipaprika kun ei muhun uppoa, mutta oikea risotto kun on ihan jotain muuta <3

Söisköhän sitä jo tänään?

iive

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tärkeintä elämässä

Tänään nautittiin yhteisestä vapaapäivästä ja suunnattiin koko perhe läheiselle Vaarunvuorelle. Aurinkokin alkoi paistamaan kun tehtiin lähtöä. Tehosmoothiet vatsaan ennen reissua ja kaupasta paketti makkaraa lisäevääksi :)


Mä olen niin onnellinen metsässä ja mä olen niin onnellinen mun perheen kanssa. Ja nämä tällaiset reissut ovat siis mulle ihan parhautta ja näiden reissujen voimalla jaksaa vaikka mitä <3


Mun mielestä lapsi tulee opettaa kunnioittamaan luontoa ja kävelemään metsässä. Välillä me käydään ihan umpimetsässä ja välillä näin poluilla kulkemassa. Ihan en tuota tämän päiväistä reittiä kuvaisi helpoksi, itse luokittelen sellaisen kulun tasaiseksi poluksi. Vaarunvuorella polut oli täynnä kiviä ja juuria, mutta tekipä hyvää niillä hyppiä. En minä haastavaksikaan kyllä reittiä kuvaisi ja ihan tavan lenkkareilla oli kyllä hyvä kulkea.


Ja pitkospuita <3 Niissä on kyllä jotain taikaa, niilläkin pitää lapsen oppia kulkemaan. Ja oppia pitää kuinka sytytetään nuotio ja kuinka tehdään tikku makkaranpaistoa varten ja mitä sille nuotiolle tehdään kun lähdetään kotia kohti.


Ja huussissa käymistä on näillä reissuilla myös hyvä harjoitella. Sekin on mielestäni tärkeää, vaikka se huussinrengas oli munkin takapuolelle jäätävän kylmä jo tähän aikaan syksystä, kiljaista piti :D


Vuosia sitten allergisoiduin hiusväreille, siihen asti olin aina ollut punatukkainen. Nyt pitkästä aikaa sain hiuksiin väriä punaisenväri"naamion" avulla. Tuo on siis jokin värjäävä hoitoaine tms. Ihan kivaa vaihtelua. Tai ihan kivaa kun aamulla piti monta kertaa ihailla tukkaa peilistä ja hokea "mulla on punainen tukka, mulla on punainen tukka!" :D


Vaarunvuoren näköalapaikalta oli huikeat maisemat. Tää syksy on ollut niin kaunis. Ja onneksi aurinkoa on riittänyt yllin kyllin.

Ensi viikolla pääsenkin Helsinkiin Mirabai Ceiban keikalle <3 Tässä kuussa tuleekin useampi vierailu etelään kun loppukuusta menen halailemaan vielä äiti Ammaakin.

Mut mikä se on se tärkein elämässä?
No ainakin se on mulle mun perhe ja rakkaus ja ystävät <3

iive

torstai 15. lokakuuta 2015

Älä luule että olet ainut, jota pelottaa.

Rakkaus


Sehän on se, joka meidät pitää pystyssä ja parantaa maailmasta kaiken.


Silti kadut vilisevät ihmisiä, joiden ympärillä on kivinen muuri. Pelon muuri. He ovat onnettomia, sillä he eivät uskalla rakastaa, eivät uskalla rakastaa edes itseään, syystä tai toisesta. He ovat siellä suuressa ihmismassassa aivan yksin, he ovat yksin sohvalla vaikka kumppani on aivan siinä vieressä, he ovat yksin kaveriporukassa, koska he tuntevat etteivät kuulu joukkoon, sillä pelko ajaa heidät siihen etteivät he uskalla loistaa omaa valoaan ja muutkin sen kyllä huomaavat. Ei voi saada sydänystävää jos ei itse sydäntään toiselle avaa.

Kun sydäntä on satutettu liian monta kertaa, luottamus on petetty, on aivan sama mistä syystä se on tapahtunut. Jokainen aivan taatusti käärii arvokkaimpansa tiukkaan piiloon sen jälkeen ja elelee sitten sieltä puolielämää.

Mitään et voi saada, jos et uskalla antaa.

Katsot viereesi ja kaipaat rakkautta, mutta et uskalla avata sydäntäsi.
Onko se silloin siitä vieressä istujasta kiinni?

Sinä voit valita uskallatko vai etkö uskalla.
Sitä vieressä olevaa voi pelottaa aivan yhtä lailla.

Minä taidan uskaltaa nyt.

iive

Auringonpaisteessa, kirpeässä raikkaassa ilmassa, siellä on hyvä olla

Hui, ei minun näin kauan pitänyt olla hiljaa.

No syy kuitenkin on ollut hirmuisen flunssan kuin masennuksen, onneksi!


Hyvinvointirintamalta ei siis kovin hyvää kuulu :( Sen sijaan, että olisin treenannut ja syönyt fiksusti niin olenkin lähinnä niistänyt ja syönyt suklaata. Kolme flunssaa peräjälkeen, ei ole ollut kovin kiva juttu todellakaan! Onneksi välillä oli päiviä, jolloin jaksoi nauttia ihanasta syksystä ja töissäkin olen käynyt koko ajan. Pahimmat päivät kun sattuivat sopivasti juuri vapaapäiville... toisaalta ehkä tämä homma ei olisi näin pitkittynyt jos ne muutamat saikkupäivät olisi ottanut... no nyt joka tapauksessa paranemaan päin ollaan <3



Syksyn harrastuksia ja liikuntajuttuja on edelleen olleet ehdottomasti frisbeegolf ja geokätköily. Muutenkin olen kaivannut metsään ja veden äärelle tosi paljon. Sinne on oikein PAKKO päästä!



Äidin luona kyläillessä pääsin oikein kunnolla metsään ilman huonoa omaatuntoa kun Lintunen oli Mamman ja Papan hoivissa. Isäpuoli neuvoi hyvän metsälenkin vanhoja metsäautoteitä pitkin, matkalta löytyi iso vanha soramonttu, jonka harjalle kiipesin ja ihailin luonnon työtä kun se ottaa omansa takaisin. Koko monttu oli aivan vihreä!


Meidän koirien haudat löytyvät myös tuolta metsästä (lupa sille löytyy) ja itkuthan siellä piti tirauttaa puuta vasten. Kyllä olisi ollut kiva tuollakin lenkillä noiden karvakorvien kanssa painaa menemään yksinolon sijaan... ikävä on kyllä välillä kova.



Toisaalta syksy on ollut ihana, aurinkoinen ja kirpsakka, tähdet näkyvät upeasti öisin taivaalla, eikä vesisateesta ole paljon tarvinnut kärsiä ja yhdessä perheenä ollaan liikuttu ja oltu yhdessä tosi paljon. Toisaalta syksy on ollut todella vaikea. Olen ollut kovin alavireinen ja väsynyt, kroppa selkeästi ei toimi vaan jumittaa, niin lihakset kuin aineenvaihduntakin (fibron vai minkä lie syy...), syömiset menee ihan päin honkia ja vuoden todella loistavassa kunnossa ollut iho tippuu nyt irti, noin niin kuin kuvannollisesti. Töissä on välillä huippua ja välillä suorastaan ihan paskaa. Vaikka niin se taitaa kaikilla olla tässä taloustilanteessa. Pois ei uskalla olla kun sijaisia ei oteta eikä halua työkavereita pulaan jättää. Ehkä kaiken tämän vuoksi sinne metsään on ollut hyvä paeta, siellä kun on ollut hyvä olla ilman näitä kaikkia ahdistuksia. Auringonpaisteessa, kirpeässä raikkaassa ilmassa, luonnon avaruus ympärillä.

Mutta en mä silti luovuta, Life Coach-valmennukset onneksi jatkuvat vielä syksyn mikä on upea juttu! Ja onhan mulla tuon ihonkin kanssa käytettävissä konstit sun toisetkin. Töissä luottamusnainen piipahtaa kohta talossa ja kehittämispäivänä saa puhua suunsa puhtaaksi :P Mä en aio luopua mun unelma-elämästä enkä unelmaduunista. Vaan aion edelleenkin luoda niitä eteenpäin huolimatta tälläisistä pikku vastoinkäymisistä.

:)

iive