lauantai 14. helmikuuta 2015

Erilainen päivä


Parina päivänä olen tuntenut olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan. Mielelle lisää troppeja FSFn yrttishottien muodossa (itse tein tästä kyllä vahingossa teetä, toimi niinkin, mutta tiedä en, toimiiko sitten aivan yhtä hyvin kuin kylmän veden kanssa).
Piristyminen tuskin on tämän shotin ansiota (vielä) vaan ehkäpä pikemminkin mielenrauhan ja hyvien (yö)unien ansiota. Unethan tuli nukuttua päivällä yön sijaan kun yöt tuli vietettyä töissä.


Tulevia yövuoroja varten keittelin linssisoppaa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Mutta taatusti en viimeistä kertaa, sillä niin hyvää se oli!


Lintusen kanssa laskettiin mäkeä, sillä koko päivä tuli vietettyä Laajavuoressa Red Bull Ice Cross kisoja katsellen. Ensin katsottiin karsinnat, käytiin pulkkamäessä, sitten kotiin päiväunille ja ruokaa laittamaan. Saatiin kuulla että ystävä on päässyt kisassa jatkoon niin lähdettiin sitten illaksikin tuonne mäkeen. Kiva erilainen päivä.


Broiskulihapullia tuli tehtyä tänään. Hyviä, yksinkertaisesti. Ehkä ekaa kertaa kun tuli tosiaankin hyvät pallerot.


Tämmöstä siellä sitten oli :)

video

Huomenna jatkuu mahdottoman erilainen viikonloppu Laskiaisriehan merkeissä. Ehkä tämmöinen elämä onkin ihan kivaa?

iive

ps. ihanaa ystävänpäivää ja hyvää perinteistä pakanajuhlaa eli laskiaista!
pps. uskalsin vaakaan kaikkien pimeiden kuukausien jälkeen ja ei, en ole itsepetoksella hyvitellyt itseäni, sillä ei ollut vaa'assa paha lukema laisinkaan. Ihan kivaa :D

1 kommentti:

  1. Ompa herkullisen näkösiä ruokakuvia, namnam:) Ja elämähän on niin <3 Kivaa laskiaista:)

    VastaaPoista

Kiitos :)