lauantai 22. elokuuta 2015

Kuinka tehdään kaksi ihmistä onnelliseksi?

Yli kymmenen vuotta sitten tapasin tytön, jolla oli sama intohimo kuin minulla, nimittäin tanssiminen ja rakkaus musiikkiin. Meistä tuli hyviä ystäviä, lastemme kummeja ja sitten tapahtui jotain.
Ei oikein soiteltu, ei kyselty kuulumisia, tapaamisten kanssakin oli vähän niin ja näin. Molempia elämä kolhi ja silläkin varmaan oli syynsä miksi ystävyys hiipui (huom. hiipui, ei kadonnut) pikkuhiljaa hiljaiseksi.

Viimeisen vuoden aikana mietin monta kertaa mitä meille tapahtui ja nyt tajusin vastauksen.
Meidän ystävyytemme kantava voima on tanssi ja musiikki. Ja se oli jäänyt ystävyydestämme täysin pois.


Mutta eihän sen pidä mennä niin!
Joten eilen kaksi ystävää tanssi täysillä koko illan ja aamulla molemmat könkkäili sängystä ylös kuin vanhat mummot :D Vissiin oli edellisestä kerrasta aivan selvästi ihan liian pitkä aika.

Darude, TUNGEVAAG & RAABAN ja D.V.B.B.S, yli neljä tuntia tanssia putkeen. Minä ja mun paras ystävä, 8000 muuta ihmistä ja aurinkoinen Sunset Park. Ja ihana yllätys oli se, että porukka tosiaan biletti ihan täysillä eikä vain seisoskellut. Ja hei, oli siellä muutakin väkeä kuin nuorisoa (vaikka niille se oli markkinoitu, ainakin mainoksen perusteella), mäkään en ehkä siihen nuoriso-ikäluokkaan enää kuulu, mut tosiaankaan en vanhin ollut :D


Onko sulla ystävä hukassa?
Voiskos sille tehdä jotain?

Mä etin meille jo uutta keikkaa tanssittavaksi. Baari-ajat on ehkä ohi, mutta riittäähän näitä keikkoja ja festareita suomenmaassa.
Hyvinvointi on sitä, että teet jotain mistä sulle tulee hyvä, iloinen ja parantava olo. Eilisestä sai ainakin satatuhattamiljoonaa-hyvinvointipistettä :D



iive

ps. Unelmien aarrekartasta löytyy tanssi ja nyt se toteutui <3

2 kommenttia:

  1. Aatteleppa, kuin hyvä mies sulla on. Samihan tään jutun laittoi alulle. Äitee

    VastaaPoista

Kiitos :)