maanantai 28. syyskuuta 2015

Kätköilyä taikametsässä ja masennusvaara

Elämä ei aina mene niin kuin kuvittelisi. Viikko sitten olin täynnä tarmoa ja nyt viimeiset päivät on tuntunut tietyllä lailla hyvin tahmaiselta. Edelliset vapaapäivät kertakaikkiaan nukuin. Ensimmäinen vapaapäivä sujui ihan hyvissä fiiliksissä päiväunia torkkuessa, ajatuksella "kyllähän sitä välillä voi levätä". Torstaina dear Fibro tuli kylään ja jouduin lepäämään ajatuksella "kun ei vaan pääse ylös täältä kun sattuu niin paljon".


Minä en tykkää muiden kuvien "varastamisesta" ja tätä kuvaa en voi edes tekijänsä luokse linkittää, sillä sitä on jaettu jo niin paljon etten kertakaikkiaan alkuperäistä lähdettä löydä. Silti tämän kuvan laitan tänne koska se niin kuvaa sitä miltä Fibromyalgia-kivut tuntuvat ja jos ne näkyisivät, niin ne näyttäisivät tältä. Itse olen (vielä) siinä onnellisessa asemassa etten kärsi kivuista joka päivä, useat kärsivät ja lisäksi Fibromyalgiaa sairastavia kohdellaan aivan törkeästi.
Jos sulla on selkä kipeä, voit olla sairaslomalla sen max. 300 päivää, jos lääkäri niin määrää. Tai uupumuksen takia. Tai masennuksen. Tai kroonisen unettomuuden. Mutta sitten, kun sulla on kaikki nää + järjettömät kivut + lähimuistin kanssa ongelmia + 50-200 muuta oiretta, niin silloin se ei olekaan niin että voit olla sairas koska sun "päädiagnoosi on fibromyalgia".. WTF?!
Perjantaina alkoi taas työt ja onneksi sain idean mennä lenkille ennen työpäivää. Oli todella intensiivinen lenkki, kuljin ihan omissa maailmoissa ja ihmettelinkin vähän jopa, että mistäs nyt tuulee kun näin "rauhoitetaan"? Oli kuin minut olisi nielaistu sinne metsän uumeniin, kuuntelemaan ja kokemaan täysillä sitä luontoa. Oli kuin olisi rauhoiteltu minua "että rauhoitu nyt ja ota iisisti, ihan rennosti vaan ja kyllä kaikesta selvitään" ja minä olin ihan että mitä ihmettä?

No, syy selvisi töissä kun palaverissa kävi ilmi, että toistaiseksi yötyöt lisääntyvät ja mennään jatkossa vajaamiehityksellä tämä syksy ilmeisesti ainakin. Tämä uutinen hallitusten palkkaleikkausten jälkeen sai mut kyllä näkemään punaista. Mutta eihän tässä mikään auta kuin kertakaikkiaan järjestellä päässä ja töissä palikat uuteen järjestykseen, että tästä selvitään :(

Sunnuntaina ollessani töissä yksin ja tehdessäni yksin siis kahden ihmisen työt mietin sitä, että joo kyllähän minä nyt saan tupla palkankin, mutta jatkossa voi käydä niin etten tosiaankaan saa ja nauran kyllä sille joka sanoo, että sittenhän on työnantajalla varaa palkata siihen toinenkin työntekijä kun se ei ole niin kallista. Tämä on asia johon en usko pätkääkään. Ihminen on niin ahne, että taatusti jokainen firma vetää ne palkat "omaan taskuun" ja työntekijä saa edelleen tehdä ne kahden ihmisen työt yksin ilman sitä sunnuntai-korvausta. Jos siis nämä uudistukset menevät läpi.




Lauantai-aamuvuoron jälkeen suunnattiin Ladun Majalle frisbeegolfin pariin. Kiva kenttä keskellä taikametsää. Syksyinen kirpeä sää ja auringon paiste. Harmi vaan että kenttää oltiin juuri remontoimassa, joten kierros jäi hieman vajaaksi. Onneksi kaveri oli jo aiemmin vinkannut Cachebird-sovelluksesta kun olin hänelle manannut c:geon takkuilemista. Äkkiä playkaupasta uusi sovellus kännykkään ja kuten arvasin, 2 geokätköä ihan siinä vieressä :) Jatkettiin sitten ulkoilua vielä parin kätkön etsimisen verran ja todettiin Cachebirdin olevan kehujensa väärti.



Tahmea olo jatkuu yhä edelleen ja viime yönä tajusin, että nytkö se alkaa? Eli syysmasennustako tässä pukkaa? Tätä mahdollisuuttahan mietin kun Parlodelin lopetusta aloittelin. Parlodel-lääkitys kun nostaa dopamiinitasoja aivoissa ja lopetus taas laskee. Dopamiinin määrän lasku voi aiheuttaa masennusta tai alakuloisuuden tunteita. Sitäkö tämä nyt sitten on? Kun toisaalta olo on ihan ok ja toisaalta ei todellakaan ole. Minusta tuntuu vaan, että olen niin vihainen kaikille ja etenkin itselleni. Vihainen syystä, jota en todellakaan tiedä.

Nyt olisi vapaapäivä ja pää lyö ihan tyhjää, että mitä tekisi? Kun oikeasti tekisi mieli vaan mennä tähän sohvalle kyljelleen ja vain olla kun ei jaksa muuta. Sille tielle on vain ihan liian helppo liukua ja siltä tieltä on todella vaikea nousta ylös. Olen nuorena sairastanut 2 vaikeaa masennusta, siis ei mitään "minua nyt vähän masentaa"-masennusta vaan sellaista jossa ihminen menee täysin toimintakyvyttömäksi ja millään ei ole mitään merkitystä. Se on elämää jonne en ikinä enää halua ja se on vienyt minulta monta vuotta ja yhtään vuotta en enää aio sille antaa. Joten parasta on ilmeisesti nyt tehdä jotain muuta kuin maata sohvalla.


Tätä kuvaa katsoessa muistan aina sen rauhan mikä minussa tuolloin oli ja nyt tajuan, että sen rauhan voin saada milloin tahansa itseeni jos vain haluan ja yritän.

Joten tälle viikolle toivon kaikille ja itselleni ihania onnen ja ilon hetkiä <3

iive

5 kommenttia:

  1. Monet sun tekstit tänä syksynä on liipannut niin läheltä oman elämän fiiliksiä,
    että nyt voin vaan tuohon viimeiseen lausahdukseen takertua ja lähettää takas sulle voimia, iloa ja loppumatonta motivaatiota etsiä ja löytää onnenhetkiä elämästäsi! :) <3
    Kiitos rehellisestä ja silmiäaukaisevasta blogistas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ja kyllä niitä voimia, iloa ja sitä motivaatiota tarvitaankin ja paljon, siltä nyt tuntuu.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se on niin totta! Siks oli pakko jakaa tuo tännekin, yleensä en muitten kuvia käytä, varsinkaan ilman lupaa...

      Poista

Kiitos :)