maanantai 26. lokakuuta 2015

Kiitos ei, kyllä kiitos!


Keskiviikkoisen konsertin jälkeen keho alkoi vihdoin tuumata, että nyt riittäisi tuo sokerin syönti ja kahvin juonti.

Kahvin juontia olen vähentänyt jo pitkin kesää ja loppukesästä päädyin siihen, että kaksi kuppia aamukahvia riittää koko päiväksi, en tarvitse enempää. Kunnes viime viikolla tuumasin, että entäs jos en joisi sitä aamukahviakaan enää ja siitäpä asti olen ollut ilman. Minkäänlaisia "vieroitusoireita" ei ole tullut vaan olo on ollut tosi hyvä. Jo pitkäänhän olen tiedostanut sen, ettei kahvi (saati muut piristeet) ole mulle hyväksi vaan niistä tulee lähinnä sellainen "aivosumuinen" olo.


Keskiviikkona vielä söin sokerisuklaata, mutta jo seuraavana päivänä alkoi tuntumaan, että jospa pieni vierotuskuuri asiasta olisi paikoillaan. Asia on ollut tervetullut, sillä syksyn syömättömyyskaudella lipsahdin kyllä ihan reippaasti pikkumakeiden äärelle ja vaikka muuten ruokahalu on jo osittain palannut niin pikkumakeat ei pois jääneet. Ja nyt alkoi jotenkin ällöttämään koko sokerinsyönti homma.

Muutenkin olotilassa tuntuu tavallaan paremmalle, vaikka fibrokipupäiviä on ollut aika paljon, niin ainakin syyskuun flunssat ovat historiaa ja liikkeellekin tuntuu kivalta päästä. Nyt yövuorojen jälkeen on muutama vapaapäivä ja yhden aamuvuoron jälkeen otetaan naisporukalla kimppakyyti ja matkustetaan taas Helsinkiin :) tai siis Vantaalle :) ja ollaan ihan yötäkin.
Perjantaina suunnataan heti aamusta Vantaan Energia-areenalle halaamaan Äiti Ammaa <3
Amma on tunnettu ympäri maailmaa rauhan ja pyyteettömän rakkauden lähettiläänä, joka jakaa myötätuntoaan syleilemällä. Hänen koko elämänsä on omistettu kärsimyksen ja köyhyyden lievittämiselle. Amma inspiroi ihmisiä ja muuttaa maailmaa niin halauksensa, henkisen viisautensa kuin laajan Embracing the World® –hyväntekeväisyystyönsä kautta.
Elämänsä aikana Amma on halauksellaan lohduttanut jo yli 33 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa. Kun häneltä kysytään, mistä hän saa voimaa auttaa niin monia, Amma vastaa: "Siellä missä on todellista rakkautta, kaikki tapahtuu vaivattomasti." Amma sanoo, että rakkaus on uskonto, jota maailmamme tarvitsee nyt kaikkein kipeimmin. Lainaus: http://www.amma.fi/amma.html
Lisätietoa Ammasta löydät Amma-Suomi sivuilta http://www.amma.fi/ sekä heidän facebookistaan https://www.facebook.com/ammafinland . Amman suomenvierailun 30.-31.10 facebook-tapahtumasivun taas löydät täältä Amma Suomessa 2015


Miksi menen sitten tuonne halaamaan Ammaa?
Ensiksi ainakin uteliaisuudesta ja lisäksi sen vuoksi mitä Amma sanoo ja edustaa, että rakkaus on uskonto, jota maailmamme tarvitsee nyt kaikkein kipeimmin. Tämä on asia jonka Amman kanssa ainakin jaan. Olen koko elämäni etsinyt henkistä yhteyttä, enkä ole sitä minkään kirkon suojista löytänyt. Ympärilleni on nyt yllättäen ilmestynyt ihmisiä, jotka jakavat tämän henkisen yhteyden ja olen tajunnut etten tarvitse siihen mitään seurakuntaa tai virallista uskontoa. Viimeisen vuoden aikana henkisyys on tullut osaksi elämääni aivan uskomattomalla tavalla ja olen alkanut nähdä asioita todella erilaisesta näkökulmasta kuin ennen. Olen todella alkanut miettiä onko ulkonäkö, omaisuus tai muu tällainen sitä mitä haluan elämässäni painottaa ja olen päätynyt siihen ettei se ole.

Tärkeintä on rakkaus itseä ja muita ja ympäristöämme kohtaan ja sen todentaminen tässä elämässä.

Muutenkin Amman kohtaaminen on minulle ajatuksena helposti lähestyttävä, sillä niin kauan kuin muistan olen tuntenut voimakasta vetoa intiaa ja intialaista kulttuuria kohtaan. Vaikka olenkin suomalainen niin silti minusta tuntuu siltä, että sisälläni asuu myös pieni intialainen :D


iive

perjantai 23. lokakuuta 2015

Mirabai Ceiba- Sacred Chant Concert

Keskiviikkona pääsin viettämään aivan erikoislaatuista päivää. Matkustin ystävän kanssa Helsinkiin Mirabai Ceiban konserttiin <3

Konsertti oli aivan mieletön, energia Astoria-salissa oli käsinkosketeltavaa ja musiikki kulki kehon läpi isoina väreinä. Jos Mirabai Ceiban musiikki kotona kulkee suoraan sydämeen niin konsertissa paikan päällä voima oli ainakin tuhatkertainen.


Ihanaa oli huomata kuinka ihmiset olivat niin rakkaudellisia, keskittyneitä ja uppoutuivat kertakaikkiaan musiikkiin ja kaikkeen siihen energiaan. Oli kuin olisi ollut kahden tunnin meditaatiossa, jonka ei olisi koskaan halunnut loppuvan. Konsertin loppuessa ainakin itse olin aivan pyörällä päästäni eikä lähtö meinannut oikein onnistua. Ei kertakaikkiaan olisi halunnut lähteä siitä ympäröivästä energiasta minnekään.


Mirabai Ceiban musiikissa yhdistyy herkkä ja laaja äänimaailma harpin, kitaran, pianon ja kauniisti säteilevän laulun avulla. Heidän konserttinsa on rauhan ja rakkauden juhlaa, joka kantaa tämän kauniin kaksikon uskoa musiikkiin universaalina kielenä, yhdistäen maailman ihmiset ja perinteet.


Konsertin lisäksi ihanaa oli olla kokonainen päivä ystävän kanssa ja kerrankin oli aikaa puhua tarpeeksi :) Seuraavana aamuna ääni olikin aivan painuksissa kaiken laulamisen ja puhumisen jäljiltä.


Hyvää ruokaa syötiin Vapianossa. Meillä molemmilla kun on ruokarajoitteita, niin sopivaa ravintolaa oli ensiksi hankala löytää ja päädyttiin sitten kokeilemaan tälläista uutta konseptia. Keliaakikolle en suosittele tuolla syömistä kyllä lainkaan. Oma risottoni oli taivaallista, mutta paikassa pöllyävien jauhojen, pastanpalojen ja leivänmurujen vuoksi kontaminaatio-riski on valtava. Tälläiselle "gluteeni-allergiselle" löytyi tosiaan kaksi eri risottoa. Oli ensimmäinen kerta kun oikeaa risottoa söin ja tätä tulee taatusti tehtyä jatkossa kotonakin!
Suomalainen "risottoperinne" jauheliha-keitetty riisi-hernemaissipaprika kun ei muhun uppoa, mutta oikea risotto kun on ihan jotain muuta <3

Söisköhän sitä jo tänään?

iive

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tärkeintä elämässä

Tänään nautittiin yhteisestä vapaapäivästä ja suunnattiin koko perhe läheiselle Vaarunvuorelle. Aurinkokin alkoi paistamaan kun tehtiin lähtöä. Tehosmoothiet vatsaan ennen reissua ja kaupasta paketti makkaraa lisäevääksi :)


Mä olen niin onnellinen metsässä ja mä olen niin onnellinen mun perheen kanssa. Ja nämä tällaiset reissut ovat siis mulle ihan parhautta ja näiden reissujen voimalla jaksaa vaikka mitä <3


Mun mielestä lapsi tulee opettaa kunnioittamaan luontoa ja kävelemään metsässä. Välillä me käydään ihan umpimetsässä ja välillä näin poluilla kulkemassa. Ihan en tuota tämän päiväistä reittiä kuvaisi helpoksi, itse luokittelen sellaisen kulun tasaiseksi poluksi. Vaarunvuorella polut oli täynnä kiviä ja juuria, mutta tekipä hyvää niillä hyppiä. En minä haastavaksikaan kyllä reittiä kuvaisi ja ihan tavan lenkkareilla oli kyllä hyvä kulkea.


Ja pitkospuita <3 Niissä on kyllä jotain taikaa, niilläkin pitää lapsen oppia kulkemaan. Ja oppia pitää kuinka sytytetään nuotio ja kuinka tehdään tikku makkaranpaistoa varten ja mitä sille nuotiolle tehdään kun lähdetään kotia kohti.


Ja huussissa käymistä on näillä reissuilla myös hyvä harjoitella. Sekin on mielestäni tärkeää, vaikka se huussinrengas oli munkin takapuolelle jäätävän kylmä jo tähän aikaan syksystä, kiljaista piti :D


Vuosia sitten allergisoiduin hiusväreille, siihen asti olin aina ollut punatukkainen. Nyt pitkästä aikaa sain hiuksiin väriä punaisenväri"naamion" avulla. Tuo on siis jokin värjäävä hoitoaine tms. Ihan kivaa vaihtelua. Tai ihan kivaa kun aamulla piti monta kertaa ihailla tukkaa peilistä ja hokea "mulla on punainen tukka, mulla on punainen tukka!" :D


Vaarunvuoren näköalapaikalta oli huikeat maisemat. Tää syksy on ollut niin kaunis. Ja onneksi aurinkoa on riittänyt yllin kyllin.

Ensi viikolla pääsenkin Helsinkiin Mirabai Ceiban keikalle <3 Tässä kuussa tuleekin useampi vierailu etelään kun loppukuusta menen halailemaan vielä äiti Ammaakin.

Mut mikä se on se tärkein elämässä?
No ainakin se on mulle mun perhe ja rakkaus ja ystävät <3

iive

torstai 15. lokakuuta 2015

Älä luule että olet ainut, jota pelottaa.

Rakkaus


Sehän on se, joka meidät pitää pystyssä ja parantaa maailmasta kaiken.


Silti kadut vilisevät ihmisiä, joiden ympärillä on kivinen muuri. Pelon muuri. He ovat onnettomia, sillä he eivät uskalla rakastaa, eivät uskalla rakastaa edes itseään, syystä tai toisesta. He ovat siellä suuressa ihmismassassa aivan yksin, he ovat yksin sohvalla vaikka kumppani on aivan siinä vieressä, he ovat yksin kaveriporukassa, koska he tuntevat etteivät kuulu joukkoon, sillä pelko ajaa heidät siihen etteivät he uskalla loistaa omaa valoaan ja muutkin sen kyllä huomaavat. Ei voi saada sydänystävää jos ei itse sydäntään toiselle avaa.

Kun sydäntä on satutettu liian monta kertaa, luottamus on petetty, on aivan sama mistä syystä se on tapahtunut. Jokainen aivan taatusti käärii arvokkaimpansa tiukkaan piiloon sen jälkeen ja elelee sitten sieltä puolielämää.

Mitään et voi saada, jos et uskalla antaa.

Katsot viereesi ja kaipaat rakkautta, mutta et uskalla avata sydäntäsi.
Onko se silloin siitä vieressä istujasta kiinni?

Sinä voit valita uskallatko vai etkö uskalla.
Sitä vieressä olevaa voi pelottaa aivan yhtä lailla.

Minä taidan uskaltaa nyt.

iive

Auringonpaisteessa, kirpeässä raikkaassa ilmassa, siellä on hyvä olla

Hui, ei minun näin kauan pitänyt olla hiljaa.

No syy kuitenkin on ollut hirmuisen flunssan kuin masennuksen, onneksi!


Hyvinvointirintamalta ei siis kovin hyvää kuulu :( Sen sijaan, että olisin treenannut ja syönyt fiksusti niin olenkin lähinnä niistänyt ja syönyt suklaata. Kolme flunssaa peräjälkeen, ei ole ollut kovin kiva juttu todellakaan! Onneksi välillä oli päiviä, jolloin jaksoi nauttia ihanasta syksystä ja töissäkin olen käynyt koko ajan. Pahimmat päivät kun sattuivat sopivasti juuri vapaapäiville... toisaalta ehkä tämä homma ei olisi näin pitkittynyt jos ne muutamat saikkupäivät olisi ottanut... no nyt joka tapauksessa paranemaan päin ollaan <3



Syksyn harrastuksia ja liikuntajuttuja on edelleen olleet ehdottomasti frisbeegolf ja geokätköily. Muutenkin olen kaivannut metsään ja veden äärelle tosi paljon. Sinne on oikein PAKKO päästä!



Äidin luona kyläillessä pääsin oikein kunnolla metsään ilman huonoa omaatuntoa kun Lintunen oli Mamman ja Papan hoivissa. Isäpuoli neuvoi hyvän metsälenkin vanhoja metsäautoteitä pitkin, matkalta löytyi iso vanha soramonttu, jonka harjalle kiipesin ja ihailin luonnon työtä kun se ottaa omansa takaisin. Koko monttu oli aivan vihreä!


Meidän koirien haudat löytyvät myös tuolta metsästä (lupa sille löytyy) ja itkuthan siellä piti tirauttaa puuta vasten. Kyllä olisi ollut kiva tuollakin lenkillä noiden karvakorvien kanssa painaa menemään yksinolon sijaan... ikävä on kyllä välillä kova.



Toisaalta syksy on ollut ihana, aurinkoinen ja kirpsakka, tähdet näkyvät upeasti öisin taivaalla, eikä vesisateesta ole paljon tarvinnut kärsiä ja yhdessä perheenä ollaan liikuttu ja oltu yhdessä tosi paljon. Toisaalta syksy on ollut todella vaikea. Olen ollut kovin alavireinen ja väsynyt, kroppa selkeästi ei toimi vaan jumittaa, niin lihakset kuin aineenvaihduntakin (fibron vai minkä lie syy...), syömiset menee ihan päin honkia ja vuoden todella loistavassa kunnossa ollut iho tippuu nyt irti, noin niin kuin kuvannollisesti. Töissä on välillä huippua ja välillä suorastaan ihan paskaa. Vaikka niin se taitaa kaikilla olla tässä taloustilanteessa. Pois ei uskalla olla kun sijaisia ei oteta eikä halua työkavereita pulaan jättää. Ehkä kaiken tämän vuoksi sinne metsään on ollut hyvä paeta, siellä kun on ollut hyvä olla ilman näitä kaikkia ahdistuksia. Auringonpaisteessa, kirpeässä raikkaassa ilmassa, luonnon avaruus ympärillä.

Mutta en mä silti luovuta, Life Coach-valmennukset onneksi jatkuvat vielä syksyn mikä on upea juttu! Ja onhan mulla tuon ihonkin kanssa käytettävissä konstit sun toisetkin. Töissä luottamusnainen piipahtaa kohta talossa ja kehittämispäivänä saa puhua suunsa puhtaaksi :P Mä en aio luopua mun unelma-elämästä enkä unelmaduunista. Vaan aion edelleenkin luoda niitä eteenpäin huolimatta tälläisistä pikku vastoinkäymisistä.

:)

iive