sunnuntai 20. joulukuuta 2015

KaikeTON Joulu

Nykyään kun seurailee eri blogeja ja ryhmiä niin kyllä tää kaiketon syöminen on melkoista (en sano että se olisi huono juttu).
Joskus vielä aikoja sitten, ei varmaankaan edes kauhean kauan sitten, puhuttiin ehkäpä vain maidottomasta, laktoosittomasta ja lihattomasta ruokavaliosta. Ne taisi olla ne yleisimmät. Sitten oli tietenkin joillakin yksittäisillä ihmisillä jokin allergia tai sairaus kuten keliakia. Ja reseptejäkin (ja niitä raaka-aineita) oli silloin aika vähän. Nykyään on meno toinen. Joku voi olla todellakin KAIKETON (eli jolla on useita eri ruokarajoitteita kuten maidoton, munaton, viljaton/gluteeniton, pähkinätön jne.) ja silti hänellekin löytyy nykyään aivan valtava määrä reseptejä leivontaan tai ruuanlaittoon.

Itse en valtavasti välitä näistä kaikettomista resepteistä arjessa. Kotona pyrin nyt olemaan viljaton (ja maissiton) ja se tuntuu hyvältä. Kauraa tuntuu iho kestävän taas, joten sitä syön välillä. Mutta olen nyt päättänyt arjessa yrittää pysyä erossa näistä gluteenittomista tekoleivistä ym. Kun syö tavallista ruokaa niin se on ihan helppoa. Ravintolassa syödessä riittää gluteeniton vaihtoehto.

Joulu ei ole kuitenkaan arkea. Joten vähän siihen piti nyt panostaa ja kokeilla jotain uutta. Viime vuonna tein hedelmäkakkua ja suklaakakkua. Nyt päätin leipoa riisipiirakoita ja joulutorttuja :) Molemmat onnistuivat tosi hyvin eikä mitään valtavia ongelmia tullut eteen.


Joulutorttujen ohjeen löysin Facebookin ryhmän kautta Pörden-blogista. Taikina on rahka-voitaikinaa ja maistuu tietenkin aika rasvaiselle, mutta niin hyvälle. Maku on myös jännästi karamellisoituneen makuinen, etenkin kärkiosissa. Taikinaa oli helppo työstää ja sain siitä jopa hieman lehtevää. Tästä taikinasta syntyisi myös suolaiset pasteijat tai jopa wiener-tyyppiset leivokset.


Gluteenittomien riisipiirakoiden ohje löytyi Gluteenitonta leivontaa-blogista. Tuossa ohjeessa jauhoina oli käytetty pelkkää tattaria, mutta itse sitä hieman karsastin (epäilen tattarin sopivuutta itselleni kovasti), joten vaihdoin jauhot seuraavanlaiseen komboon 1dl gluteeniton jauhoseos GrovMix Semper, 1dl gluteeniton kaurajauho ja 1dl tattarihiutaleista jauhettua jauhoa.
Taikinan käsittely oli helppoa, pöydällä käytin riisijauhoa kaulitsemisessa.
Piirakoista tuli oikein maistuvat. Maun puolesta taikina tuota tattaria hieman kaipaakin ja eihän näitä nyt niin montaa ole tarkoitus kerralla syödä.

Tänään tuli leivottua myös tavalliset joulutortut ja piparit lapsen kanssa, sekä tehtyä joulupöydän laatikot valmiiksi. Ollaan äidin kanssa sovittu hieman jouluvalmistelu-jakoa ettei hänelle jäisi kaikki valmisteluhommat. Laatikothan varmasti suuritöisimmät ovat ja niitä pitää viljattomaksi vähän fiksailla, joten olen ottanut ne sellaiseksi "omaksi jutuksi".

Tämän viikon rasitteena on ollut lohjennut viisaudenhammas, joka sitten poistettiin tiistaina. Itse toimenpide ei ollut kivulias, mutta ai että on saanut särkylääkkeitä syödä ihan urakalla koko viikon, en tykkää! Panadol ei kipuun tehoa yhtä hyvin kuin Ibuprofeiini, joten molempia olen syönyt vuorotellen ja sehän taasen minulle aiheuttaa sen, että vatsaan sattuu ja henkeä ahdistaa. Pientä vastoinkäymistä siis tähän joulunodotukseen, mutta kyllähän tästäkin selvitään.
Valitettavasti ensi vuonna on poistettava loputkin 3 viisaudenhammasta, odotan innolla tai ehkä en. Pakko on vain näin tehdä, sillä helposti reikiintyvät viisaudenhampaat ovat riski ihan kokonaisterveyttäkin ajatellen.

Enää 3 työpäivää ja sitten on muutaman päivän joululoma tiedossa, välipäivät vietän taas töissä. Joulua ja niitä muutamaa vapaata odotan kyllä innolla <3

iive

torstai 17. joulukuuta 2015

Onko Self-helpistä hyötyä?

Vuosi sitten 19.11.2014 kirjoitin näin
Ihmissuhteet, ne on mulle kyllä kovin monimutkaisia juttuja.
Joskus voisin itseäni yksinäiseksikin sanoa, sillä sellainen sydänystävä puuttuu elämästä. Onhan niitä ollut ja tosi rakkaita he ovat edelleen, mutta ympäri maailmaa ollaan lennelty ja yhteydenpito on jäänyt. Itse olisin kovinkin avoin ystävyydelle, mutta eipä ole sellaista vastakappaletta sattunut täällä keskisessä suomessa kohdalle joka ystäväkseni olisi halunnut.
Onnea on kuitenkin aviomies, joka on se sydämeni toinen puoli. Silti se sydänystävän kaipuu on.
 Ja nyt vuoden jälkeen voin sanoa, ettei enää tarvitse kaivata <3
Tämän vuoden aikana olen löytänyt niin monta ystävää, etten vielä vuosi sitten todellakaan olisi osannut tätä kuvitella <3


Tämä vuosi on ollut kaikkinensa hyvin mielenkiintoinen, rankka, mutta myös hyvin opettavainen. Minun elämäni on muuttunut täysin (vaikka periaatteessa kaikki kiinteät asiat perhe, koti, työ ovat samat).
Vuoden aikana olen saanut apua parisuhdeterapeutilta (joka on kuin taivaasta tipahtanut Justiina-enkeli kaulimen kanssa (ja voi että se kaulin on hutkinut milloin minulle, milloin puolisolle järkeä päähän), mikä on tehnyt meille NIIN hyvää), Life coach-Sadulta (kiitos, kiitos, kiitos) ja lisäksi olen osallistunut muutamalle self-help-kurssille mm. Oman elämän inventaario ja Kiitos, että saan olla minä.

Nyt viimeisimpänä klikkasin itselleni Sateentekijä-valmennuksen (koska se oli halpa ja koska se tulla tupsahti minun eteeni milloin missäkin yhteydessä, joten ajattelin siinä olevan jotain juuri minulle). Valmennuksen ensimmäisessä osiossa puhuttiin tavoitteista ja unelmista. Mitä tavoittelen? No nämä tavoitteetkin ovat tulleet vastaan taas milloin missäkin ja minun on täytynyt todeta, että olen tällä hetkellä elämässäni sellaisessa tilanteessa, etten tiedä mihin suuntaisin? Kaikki tulevaisuuden ajatukset tuntuvat kovin kaukaisilta ja mahdottomilta saavuttaa, toisaalta nykyinenkään elämänmeno ei todellakaan enää minua tyydytä. Nyt minun tulisi siis miettiä mihin alan suunnata elämääni?


Miten olen päätynyt tällaiseen tilanteeseen?
Kaivoin juuri vimmatusti vanhat kurssikirjat läpi ja totesin saavuttaneeni suurin piirtein kaiken sen mitä olin edellisissä valmennuksissa harjoitellut ja tavoitellut. Sivu sivulta luin muistiinpanoja ja tajusin, että saavuttamalla tämän kaiken, olen päätynyt tilanteeseen jossa en enää tiedä mitä haluaisin. Joten postauksen otsikkoon voisin vastata, että Kyllä self-helpistä on tosiaankin hyötyä, mutta toisaalta se voi johdattaa täysin yllättäviin tilanteisiin! Kuten nyt.


Kuin kuvan meduusat, ajelehdin nyt jossain minulle sopivassa tilassa, hämmentyneenä siitä, että mitäs nyt? Muuttuko elämä tästä enää? Oliko tämä tässä? No ei todellakaan!
Tämä on varmaan ensimmäisistä syksyistä kun en ole masennuksen valtaama ja elämän lannistama. Väsynyt olen ollut tapani mukaan auringon kadottua, mutta sellainen pieni johdattava vire on kuitenkin ollut elämässä mukana. Ruusuilla olen saanut todellakin tanssia, on ollut elämässä sitä ihanaa ruusuntuoksua ja kauneutta, mutta niitä piikkejäkin on ollut ihan riittämiin. Silti, ehkä muutamaa päivää lukuunottamatta, en ole ollut lannistunut.


Minulla on sellainen olo, että elämä kyllä minut kantaa jonnekin ja se matka on todellakin alkanut.
Määränpää tuntematon,
sopivasti kihelmöivä,
saas nähdä mitä tapahtuu.

iive

perjantai 11. joulukuuta 2015

Karvia Angels

Tämän vuoden viimeinen aikainen herätys on takana. Onneksi sai herätä edes tuntia myöhemmin kuin tiistaina. Ei ole kyllä tällaiset herätykset minua varten millään tasolla.


Päivästä muotoutui varsin erikoinen tai ainakaan normaalisti minulla ei ole tapana hiippailla kirkon pihalla ennen kymmentä aamulla :D no joo, ehkä vähän raflaavasti kuvattu.

Pääsin tänään ystävän mukaan Karvialle kun hänellä oli kaksi hoitoaikaa luontaisterapeutille, joista toisen ajan sain siis minä. Matka oli pitkä ja pimeä, mutta hoidon jälkeen olo oli kertakaikkiaan upean energinen ja smoothi. Hoito sisälsi erilaisia kevyitä paineluita ja "energiahoitoa" (siltä se ainakin tuntui, en tiedä käyttääkö hoitaja itse tätä termiä), sekä hierontaa.


Ystävä aloitti ensimmäisenä hoidon, joten minulla oli puolitoista tuntia aikaa odotella, matkalla olin nähnyt upean kirkon aivan vieressä ja päätin lähteä upeaan pakkasaamuun lenkille ennen hoitoa katselemaan tuota kaunista rakennusta. Minähän diggaan kirkoista rakennuksina, en varsinaisesti niiden toisessa merkityksessä. Reippaan lenkin jälkeen oli ihana pötkähtää odotushuoneen sohvalle olemaan hetki rauhassa meditoiden ja virittäytyen tulevaan hoitoon.


Ehkäpä siksi juuri hoito olikin niin voimakkaan kokemuksellinen, jos olisin suoraan auton kyydistä kiireessä hypännyt hierontapöydälle, niin en tiedä olisinko pystynyt noin rentoutumaan kuin tänään.

Kotimatkalla pysähdyttiin syömässä matkan varrella olevalla huoltoasemalla ja täytyi tuumata kaikkien viikon upeiden tarjoilujen jälkeen, niin itsenäisyyspäivän juhlissa kuin Scandic Parkissa, niin tämä pikkuinen huoltsikka tarjosi viikon parhaimman aterian. Tuoreet konstailemattomat salaatit ja jäätävän hyvää perunamuusia ja stroganoffia ihan oikealla puolukkasurvoksella, voih ja oih.

Ja vaikka viikonlopun muiden suunnnitelmien peruuntuminen harmittikin, niin nyt kyllä tuntuu niin oikealta tämän hoidon jälkeen alkaa hiljentyä joulua kohti ja että sitä aikaa on nyt tehdä niin. Huomenna starttaakin joululahjapaja ja sunnuntaina emme missaakaan Liikuntapeuhulaa vaan päästään sinne lapsen kanssa muutamaksi tunniksi iloitsemaan. Itselle tuli ohjeistukseksi nyt levätä ja mm. saunominen, liikunnalla revittely sekä alkoholin käyttö on parin päivän ajan kielletty, tosin ei tulisi tässä olotilassa mieleenkään tehdä näitä asioita.



Kuvan enkeli ehkä näyttää hieman surulliselta, mutta itse koin sen tänään nähdessäni suurta rauhaa, hieman samoin kuin kesällä tätä kaunista patsasta Tampereella katsellessani. Nyt on rauhoittumisen aika.

iive

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Lumotut hetket - Lumottu kohtaaminen

Erikoista nykyään tämä minun elämäni kun taas voisin tänä syksynä tuumata, et huh, viimein kotona.
Olen kyllä niin kiitollinen siitä kaikesta mitä minulle on tänä syksynä suotu ja nyt viimeisen kahden päivän sisällä sain kokea taas lisää.

Onnetar suosi minua taannoin ja pääsinkin osallistumaan työpaikan järjestämään seminaariin muutaman muun työkaverin kanssa. En oikein edes tiennyt mitä odottaa, ehkä kuitenkin odotukset olivat enemmän työpainotteiset ja hieman kuivemmat kuin mitä sain. Lähinnä ne suurimmat odotukset olivat siinä, että pääsee pois arjen oravanpyörästä, nauttimaan hyvästä seurasta (kiitos matkakumppanini <3), hotelliluksuksesta nyt puhumattakaan. Ne itse ohjelmat paperilla tuntuivat siltä työltä, "voihan noita nyt kuunnella"-asioilta.

 (Scandic Park oli muuten todella hieno hotelli! Olisin aika monta huonekalua ja esinettä tuolta halunnut omaan kotiin :) )


Sen sijaan sain kaksi päivää huippuja puhuja ja lisäksi mukavaa yhdessä oloa työkollegojen kanssa eli aivan päin vastoin kuin odotin, kun tällä kertaa voiton huvituksista vei kyllä todellakin muutamat puhuja-vieraat, joiden esitykset olivat ensinnäkin todella pysäyttäviä ja toiseksi nostivat todella paljon tunteita, ajatuksia ja ideoita pintaan. Voisin varmaankin jokaisesta kirjoittaa erillisen pohdinnan, mutta toisaalta kaikkien puheet ja ajatukset nivoutuivat niin hyvin tähän samaan kahden päivän tunnelmaan, etten toisaalta täyttä erottelua edes voi tehdä.

Tiistai-aamuna herätyskello soi 04.15, aamujuna kohti Helsinkiä starttasi tunnin myöhemmin. Ihmetyksekseni ja ennakko-odotuksista poiketen sain nukuttua ennen matkaa täydet yöunet, joka oli kyllä täysin poikkeuksellista. Yleensä olen niin hermostunut ja ylivirittynyt ettei nukkumisesta oikein meinaa tulla mitään. Silti olisi voinut kuvitella, että kun Olavi Sydänmaanlakka (Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja) astui lavalle hieman kymmenen jälkeen aamulla, niin olo olisi kaikkea muuta kuin vastaanottavainen. Olavi sai kyllä todellakin minut miettimään vieläkin syvällisemmin sitä kuinka kohtaan muita ihmisiä, olivat he sitten asiakkaita tai ihan keitä vain, mutta etenkin ammattillisessa kohtaamisessa jossa itse olet työssä ns. ohjaajan/hoitajan statuksella on sillä kohtaamisella valtavan suuri merkitys.

Olavin oma persoona sai minut myös miettimään sitä kuinka tärkeä on olla oma itsensä muita ihmisiä kohdatessa, sitä ettei sitä omaa persoonaansa todellakaan tarvitse mitenkään hävetä. Niitä elämän arpia syntyy kaikille, joillekin enemmän, joillekin vähemmän, mutta niiden kantaminen ylpeänä ja niistä oppineena onkin eri asia.

Olavista ja hänen ajatuksistaan löytyy runsaasti materiaalia googlen kautta ja jos sinulle tulee joskus mahdollisuus päästä kuuntelemaan häntä niin suosittelen todella! Suosittelen myös klikkaamaan tuon Olavi ja Lumotut hetket-videon auki ja kuuntelemaan hetken <3 Ehkäpä sinäkin voisit saada siitä jotain kiinni?

Kodin kuvalehti: Kuka on Olavi Sydänmaanlakka? 

Olavi ja Lumotut hetket-video


Ja jos Olavin puheenvuoro olisi jo yksistään riittänyt nostamaan ajatuksia pohdittavaksi aivan tarpeeksi, saimme vielä iltapäivällä onnen kuunnella henkilöä nimeltä Toni Piispanen.
Seminaariesitteestä nimeä lukiessani, en olisi voinut kuvitella, että häkellyn täysin vammaisurheilijan luennosta -Uskallus ja periksiantamattomuus organisaatioiden ja yksilöiden kehityksessä. What?

Jo ensimmäisestä lauseesta alkaen tajusin ja tunsin sen energian, että nyt, kuuntele!
Enkä kyllä olisi voinut olla kuuntelemattakaan, sillä aivan mieletön energia valtasi koko salin kun KAIKKI KUUNTELIVAT. (tai sitten itse olin niin pöllyssä tästä energiasta ja täysin keskittynyt etten muuta huomannut)

Tämä oli elämässä yksi niistä kokemuksista ja kohtaamisista joita en tule ikinä unohtamaan. Jokainen voi lukea itselleen elämänohjeita, älä anna periksi, unelmoi suurista, toteuta unelmasi, anna kaikki sille, sillä elämä ei ole loputon. Mutta se mikä asian muuttaa todelliseksi Lumotuksi hetkeksi on se tilanne, se kohtaaminen, se energia mitä siinä hetkessä tapahtuu. Kun se hetki koskettaa sinua sisältä niin vahvasti, ettei sen vahvuutta pysty edes ymmärtämään kuvailemisesta puhumattakaan. Se kohtaaminen muuttuu sisälläsi joksikin osaseksi sitä kantavaa voimaa, joka kenties vahvistaa sinua entisestään tai auttaa sinua kulkemaan muutoksen tietä.

"Päätä mitä haluat elämältäsi ja tavoittele sitä kaikilla käytössä olevilla voimilla!" 
-Toni Piispanen-

Nyt tätä kirjoittaessani ymmärrän kuinka nämä kolme vaikuttavaa ihmistä muodostavat yhteisen etenevän teeman, ehkä tarkoituksella tai tarkoituksetta. Ehkäpä tämä muodostelma ilmentyi vain minulle tai sitten sen kokivat muutkin. Mutta kun Olavi aloitti avasi ihmisen kohtaamisen teemaa aivan erilaisella syvemmällä tavalla, jatkoi Toni suoraan siitä muodostaen sen Lumotun kohtaamisen, joka mahdollisti sen hetken syntymisen, että saatoit vastaanottaa jotain sellaista joka sinua vahvistaa tai auttaa mahdollisella muutoksen tielläsi.

Seminaarin viimeinen puhuja tänään oli Maija-Riitta Ollilla, filosofian ja valtiotieteen tohtori aiheella - Muutos on uusi normaali - Miten minä pääsen mukaan ja pysyn ehjänä. Ja saimme tässä tosiaankin loppusilauksen tälle kaikelle.

Ja nyt istun täällä kotona hiljaisuudessa kaiken matkustamisen jälkeen, pää pyörällä ja mietin mitä ihmettä viimeisen kahden päivän aikana oikein tapahtui? Väsyneenä, mutta toisaalta hyvin onnellisena ja täysin tietoisena siitä, että se muutos ei tule ulkoa päin vaan minusta minun sisältäni. Minä olen unelmieni mahdollistaja ja muutoksieni valtiatar. Minä en ole tahdoton nukke elämän virrassa, vaan todellakin oman elämäni sankari.

Ja jos tästä jotain nyt ihan äkkiä täytyisi myös työelämään oppia heittää on se, että myös siellä minä olen se joka vaikuttaa kaikkeen suuresti. Minä voin olla perässä seuraaja tai sitten minä voin olla rohkea edelläkävijä.

Mutta kaikkein tärkein asia työssäni on olla yksi niistä henkilöistä, joka mahdollistaa Lumotun kohtaamisen syntymisen ja sen, että se asiakkaani siellä, voi myös kokea olevansa oman elämänsä sankari.


iive

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyppy tuntemattomaan - Juhlat Isolla Jiillä

Viimeinkin kotona <3
Aivan mahtava viikonloppu takana, töissä ihanaa extralaatuaikaa asukkaiden kanssa ja lauantain aamuvuoron ja sunnuntain iltavuoron välillä kerkesin käydä Juhlimassa Isolla Jiillä. Rankka reissu, mutta välistä en olisi jättänyt kyllä millään.

Aiemminkin on elämässä tullut vastaan ns. edustustilaisuuksia mihin mies on minua pyytänyt mukaan ja minä en ole mennyt. Varmaan suurin syy on ollut oman itsensä hyväksyminen ja itsensä arvostaminen - tai siis se etten ole arvostanut itseäni tarpeeksi, että olisin näihin tilaisuuksiin uskaltanut mennä. Toinen syy on ollut hirveä jännittäminen. Ajatus ventovieraiden ihmisten tapaamisesta isoissa edustustilaisuuksissa on ollut kertakaikkiaan niin hyppy tuntemattomaan, sillä vaikka tuttujen ihmisten kanssa olen kovinkin helposti "se esillä oleva" sekä hieman jopa "Justiinamainen" henkilö, niin vieraiden ihmisten seurassa oikea introvertti-puoleni astuu pahasti esiin, eikä "small-talk" ole todellakaan parhaimpia ominaisuuksiani (vielä ainakaan).

Tällä kertaa kun saimme kutsun Vanajanlinnan Itsenäisyyspäivän vastaanotolle (joka tosin oli jo lauantaina 5.12) en kieltäytynytkään kutsusta ja käskenyt miestä mennä edustamaan itsekseen. Otin kutsun haasteena.


Haasteena sille kaikelle mitä olen vuoden aikana tässä oppinut itsensä arvostamisesta ja erityisherkkyyden hallinnasta. Ja olihan se mahtavaa päästä pukeutumaan iltapukuun ja laittautumaan, sekä juomaan hieman kuohuvaa (tosin vain kaksi lasia, koska työpäivä). Tapasin kivoja ihmisiä ja olihan tuo Vanajan linnan tunnelma tuollaisessa tilaisuudessa aivan mieletön. Hyvää ruokaa, juomaa ja kauniita ihmisiä.

Kaappaus keittiössä-ohjelman Kari Aihisen kanssa olisi tehnyt mieli päästä yhteiskuvaan, mutta päätin käyttäytyä asiallisesti ;) Sen sijaan holvikäytävästä löytyi kaunis Jumalatar(?) patsas jonka kanssa poseerata.


Ei mitenkään hullumpaa tällainen oman itsensä haastaminen ja hyväksyminen ;)
Huomenna alkaakin seuraavaan reissuun valmistautuminen kun pitää alkaa pakkailemaan työmatkaa varten. Tiedossa parin päivän verran luentoja, paneeleja vammais-/mielenterveys-skenestä ja myös iltaohjelmaa on tiedossa. Tiistai-aamuna kotoa startataan jo 04.50 uups!
Siinä riittääkin ylivirittyneisyyden tasaamista kerrakseen...

iive