sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kiitos, että tänään sain olla Onnellinen

Perjantai-illan maalailujen jälkeen jäi eräs mielikuva päähän pyörimään. Mielikuva pitäisi maalata, mutta useiden aiempien epäonnistuneiden yritysten jäljiltä mieli sanoi, että mitä turhaa kannattaa edes yrittää! Ethän sinä osaa, todellakaan. Mutta koska kuitenkin maalauskamat olivat pitkin poikin keittiönpöytää ja Lintunenkin halusi maalailla eikä muutakaan tekemistä ollut, niin päätin edes yrittää.


Minulla on ollut vuosia ja vuosia maalaamisen ja piirtämisen kanssa aikamoinen "Blokki". Ei synny sellaista jälkeä mitä mielessäni ajattelen, eikä sekään tietenkään auta että jättää maalaamatta tämän vuoksi. Harjoitus tekee monesti tässäkin asiassa mestarin ja ilman harjoittelua ei mitään voi syntyä. Ilman yrittämistä ei voi luoda mitään.

No tässä on kuitenkin kuva tiistain meditaatiomatkalta ja olen itse siihen tyytyväinen, sillä se kuvana tunnelmaltaan kertoo sitä mitä meditaatiossa koin. Kuvan tyyli on satukirjamainen, sillä sellainen kuva minulla mielessäni oli. Maalasin kuvan vesiväreillä sekä akryylimaalilla. Ihaninta asiassa oli se, että saatoin kokea onnistumisen tunnetta ensimmäisen kerran pitkään aikaan tällä saralla. Olen ollut todella surullinen kun en ole pystynnyt maalaamaan tai piirtämään lähes lainkaan.


Meditaatiossa kuviteltiin/tunnettiin yllemme alkulähde ja sieltä alkulähteestä meille laskeutui oma kristalli/kivi/jokin muu asia. Kristalli/asia ympäröi meidät sisällemme ja tästä siis tämä kuva. Oma kristallini oli kirkas kristalli sisältä, mutta ulkopuolelta kristalli oli ruskeaa hiekkaista kiveä. Kristallikiven sisällä olin minä yhdessä Suden kanssa. Vihreä kuvaa Äiti Maata, joka kasvaa ympärillemme. Tähdet kuvastavat rajatonta Universumia.

Meditaatiomatkat ovat mielenkiintoisia, omasta mielestäni ne kertovat paljon meistä itsestämme jos vain antaudumme sitä kuuntelemaan. Toisethan eivät voi tälläiseen edes keskittyä ja he vastustavat sitä kaikin voimin, silloin ei mitään oikeastaan voi tunteakaan, muuta kuin oman vastustuksensa voiman. Tällöin on helppoa tuomita meditaatiomatka huuhaaksi ja turhaksi.

Tällä kertaa koin itse meditaatiomatkan aikalailla niin kuin "ohjattiin", mutta aina ei käy niin. Edellisellä kerralla meidät ohjattiin saviselle joenpenkalle, sieltä vesiputouksen alle puhdistautumaan ja sitten taisi matka viedä vehreään viidakkoon.
Minun mieleni ja sisimpäni kuitenkin vei minut savipellolle kainuuseen ja sieltä sata vuotta vanhaan saunaan, jossa kaadoin vatikaupalla lämmintä vettä päälleni ja viidakon sijasta päädyin vaaran laelle mäntyjen ja puolukanvarpujen sekaan. Minuthan siis vietiin suoraan lapsuuteen <3 Matka oli ihana ja todella todentuntuinen. Olin onnellinen kun annoin itseni liukua sinne minne pitikin enkä pysynyt tietyssä ohjauksessa.

"Omat meditaatiot" ovatkin sitten eri asia ja niissä pääsee välillä milloin minnekin. Välillä se tila on tyhjyys ja rauha tai välillä mielikuvat ovat melkoisia. On mieletön kokemus kun pääsee siihen tilaan, että on vain itsensä ja kaiken ympäröivän kanssa, avoimesti, ilman mielen arkisia rajoitteita ja ottaa vastaan sen mitä sieltä annetaan. Eilen oli mahtavaa oikeasti kirjoittaa Kiitollisuuspäiväkirjaan -Kiitos, että tänään sain olla Onnellinen- sai oikeasti huomata juuri tänään olleen niin kuin pitääkin ja eläneensä juuri siinä hetkessä, onnellisena.

iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)