tiistai 9. helmikuuta 2016

Voiko itselleen antaa anteeksi, että jaksaa "paljon vähemmän kuin muut"?

Usein on haastavaa antaa itselleen armoa. Täytyisi suorittaa täysillä ja olla koko ajan se huippumimmi.
Sen sijaan, että jumppaisin nyt täysillä, istun koneella ja mietin miksei mun kroppa jaksa nyt? Eihän se jaksa, kun minulle ei vain sovi tuo matkustaminen, sen jälkeen keho vaatii aika monta päivää palautuakseen ja eheytyäkseen taas. Minulle ei vain sovi suuret väkijoukot, sosiaalisuus 24h, eikä täpötäydessä bussissa paikoillaan istuminen. Yleensäkin istuminen penkissä on minulle kuin myrkkyä, valitsen aina mielummin seisomisen tai lattialla istumisen. Oikein kuulen kuinka kortisoli nyt jyllää kropassa, nukkumisestakaan ei oikein tule mitään vaikka edellisenä yönä "nukuin" 14h ja viime yönä 12h. Silti olen aivan loppu herätessäni, ei ihme kun heräilin muutaman tunnin välein.

Toisaalta olen tosi katkerakin siitä miksi jaksan "paljon vähemmän kuin muut" tai ehkäpä siitä, että jaksan paljon vähemmän kuin ennen. Ei vain auta, tätä mulle on annettu ja tämä mun vain pitää sietää ja yrittää rämpiä eteenpäin juuri sen verran kuin pystyy.


Uusi unelmaelämä kantaa silti, vaihdan vain harjoituksen kahvakuulasta Yin-joogaan joka laskee kortisolitasoja ja hellii mieltä kehon lisäksi. Ehkä huomenna on sen rankemman harjoituksen aika?
Tänään kropassa tuntuu, että jospa olisikin smoothie-päivä? Oikein vitamiinitankkauksen tarpeessa taidan olla.

id kuva

Tämän viikon jälkeen alkaa loma, olen kyllä todellakin sen tarpeessa. Ei melkein jaksaisi odottaa. Ja tiedättekö mitä?
Minulla ei ole lainkaan suunnitelmia, ei yhden yhden yhtä pakkoa mennä minnekään tai tehdä mitään. Aion vain levätä ja hoitaa itseäni.

iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)