perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hyvän olon miniminininii

Hyvän olon hormonidieetti-verkkovalmennuksessa mietittiin sitä mikä on Hyvän olon minimi. Siis sellainen elämä, jota toteutat minimissään niin että sulla on hyvä olla. Jos menet sen alle, sulla on huono/huonompi olla. Tämä ei siis ole maksimi vaan miniminininii.
(Muitakin ihan jäätävän hyviä harjoituksia ollaan saatu ja olen tehnyt niitä omaan vihkoon kirjoitellen. Tämä vaan oli niin hyvä ja toi konkreettisesti esille sen ettei aina tarvitse tavoitella sitä maksimia, varsinkaan jos se minimikään ei täyty.)
Tarvitsen liikuntaa päivittäin, se voi olla ihan vain kävelyä, joogaa, uintia, aika kevyttä puuhaa. Yleensä kävelen töihin tai töistä kotiin, joinain päivinä teen lisäksi jotain muutakin. Raskaampia treenejä kehoni kestää tällä hetkellä vielä vähän. Noin 2 kertaa viikossa on tarpeeksi, yksikin kerta on tosi hyvä juttu. Kehoni kaipaa venyttelyä tai yin-joogaa päivittäin. Yleensä harjoitan sitä noin 30min-2h riippuen siitä miltä kehossa tuntuu. Yin-jooga on tällä hetkellä tehkokkain kivunhoitomuotoni, joten sitä ei ole hyvä jättää väliin kovin monena päivänä peräkkäin.
Säännöllisesti mun pitää päästä myös ulos, metsään, liikkumaan. Talvella ehkä kerran viikossa, kesällä/keväällä/syksyllä lähes joka päivä. Kun aurinko paistaa niin siitä pitää nauttia, että jaksaa taas talven ja pimeyden.


Unta tarvitsen paljon. Syvän unen määräni on niin kovin pieni, joten tarvitsen pitkät yöunet. 8 tuntia on kertakaikkinen minimi. Iltavuorosta aamuvuoroon päivinä tämä tosin usein jää toteutumatta ja nukun vain noin 6 tuntia, yritän korjata univajeen mahdollisimman nopeasti. Yövuoropäivinä pidän huolta siitä, että saan nukkua häiriöttömästi, yleensä minulla on tällöin kuitenkin mahdollisuus nukkua tarpeeksi pitkät unet (jos unta siis ei ulkopuoliset häiritse).

Jotta voisin hyvin ja jaksaisin ja että kehoni jaksaisi parantua on ruuan laatu isossa asemassa. Jotta voisin hyvin minun pitäisi syödä hyvin joka päivä tai ainakin kuutena päivänä viikosta. Muuten kehoni ei toimi ja etenkin jos olen syönyt liian vähän, kostautuu se jonkin ajan kuluttua epäterveellisten syömisten himona ja hallitsemattomana syömisenä. Myös univelka aiheuttaa tätä. En sano täysin ei herkuille tai hampurilaisille, koska sekin johtaa edellämainittuun käyttäytymiseen. Herkkuja voi syödä joskus, kuhan ei liikaa, kerran viikossa jotain on hyvä.


Kerran viikossa on hyvä myös olla lepopäivä kaikesta muusta liikunnasta paitsi yin-joogasta tai venyttelystä. Myöskään raskaampia liikuntasuorituksia ei ole hyvä tehdä peräkkäisinä päivinä, sillä palautuminen hidastuu huomattavasti.

Tarvitsen omaa aikaa päivittäin. Erityisherkkänä myös ylivirityn helposti, joten olen karsinut elämästäni rasittavia ärsykkeitä pois (vääränlainen musiikki/valot/hajut, hälyäänet, suunnittelemattomat tilanteet, kommunikaation puute, työn suunnittelemattomuus, kiire jne.). Olen harjoitellut myös suojautumaan negatiivisilta energioilta, sillä esimerkiksi työkaverin kimpaantunut kommentti saattaa saada minut raiteiltaan päiviksi koska (omasta ulospäin räväkästä persoonasta huolimatta) en ikipäivänä koskaan halua loukata ketään tahallisesti tai tahattomasti.

Lähes joka ilta meditoin ja kirjoitan kiitollisuuspäiväkirjaa. Se auttaa näkemään elämän oikeanlaisessa kontekstissa, puhdistamaan mielen ja lopettamaan päivän positiiviiseen. Joskus olen iltaisin niin väsynyt, että nämä jäävät tekemättä, silloin uni on tärkeämpää.

 
Haluan tuntea elämässäni paljon rakkautta ja iloa. Tarvitsen ystäviä joiden kanssa jakaa henkilökohtaisimpiakin asioitani, on tärkeää olla yhteydessä heihin säännöllisesti. Onneksi myös puolisoni on parhain ystäväni vaikkei hän jaa kaikkia henkisiä näkemyksiäni ja kiinnostuksen kohteitani, niin silti hänen kanssaan voi kuitenkin keskustella niistäkin.

En ehkä niinkään kaipaa aina älyllisiä haasteita, tosin tykkään silloin tällöin esim. jumpata aivoja sudokuilla ja ristisanoilla ja olen kyllä kiinnostunut yhteiskunnallisista aiheista tai saatan uppoutua tuntikausiksi jonkin aiheen kimppuun, viimeksi esimerkiksi linnunpönttöjen ja ötökkähotellien rakentamiseen. Mutta ilman luovuutta en voi elää. Minun on joka päivä saatava ilmaista itseäni pohtimalla ja kirjoittamalla blogiin tai vihkoon tai neuloa tai ommella tai maalata tai tehdä vain ruokaa omasta päästä kokeillen. Tai sitten suunnittelen kesää ja viljelmiä ja laadin viljelysuunnitelmia tai pinnaan kuvia Palstakansioon Pinterestissä. Jotain on aina tehtävä joka päivä.
Toisaalta myös henkiset harjoitukset tuovat tavallaan myös älyllistä haastetta, ne kuuluvat päivittäiseen elämään.

Jos nuo ovat minimeitä niin miksei se kuitenkaan kelpaa?
Ehkä siksi etteivät nuo minimit toteudu laisinkaan joka päivä tai edes toinen. Lisäksi haluaisin pystyä liikkumaan enemmän, haluaisin ajatella syvällisemmin, haluaisin syödä fiksummin, haluaisin joogata enemmän sen sijaan että sometan tai en vain pysty. Mutta elämä nyt taitaa vaan olla tällaista. Hyvän olon minimiin kuuluu myös se, että pitää osata ottaa rennosti eikä stressata itseään kaikella. Pitää tosiaankin välillä istua kanervikossa ja vaikka ottaa ihania kuvia kimalaisista.


Mutta sen verran voisin kehua sitä kuinka itsestäni huolehtiminen on lisääntynyt (muitten huolehtimisen sijaan tai lisäksi). Muistan ottaa vitamiinini, muistan lähes aina kunnioittaa kroppani "sanomisia" jonkin treenisuunnitelman sijaan, syön vaikkei olisikaan nälkä (ideologialla ihan sama mitä silloin syön kunhan en jää syömättömäksi, koska syömishäiriö), pidän kiinni meditoinnista, hiljentymisestä ja itsensä kuuntelemisesta 100 kertaa paremmin kuin puoli vuotta sitten. Se on mielestäni jo aika hyvin.

Vaaditko sinä itseltäsi liikaa vai ovatko ajatuksesi itseäsi ja elämääsi kohtaan realistisia?

Rakkaudella
iive

ps. Huomenna suunnataan Tahkolle viettämään aikaa sen perheenpuoliskon kanssa, jota näen harvemmin. Eli harvinaista kivaa aikaa tiedossa <3

3 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia! Ja kyllä mäkin vaadin itseltäni aika paljon, enemmän kuin kolmen lapsen äiti välttämättä jaksaisi. Yöunet nyt ei ole edes millään muotoa mun päätettävissä, mutta ruokavalio ja liikunta on. Mutta ei, en ole vielä lähelläkään sitä mitä haluan olla, tai millainen.

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus tärkeästä aiheesta.

    VastaaPoista

Kiitos :)