sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Miksi elää kuin sairas?

Eilinen ilta antoi taas paljon ajateltavaa. Vietimme ystävän luona Noora Pohjanheimon/ Dharmadan pitämää Enkeli-iltaa. Voisi ajatella, että moinen homma olisi oikeaa hymistelyä ja vallan korkealentoista, mutta itselleni ainakin yleensä tulee kovinkin vakavia asioita pohdittavaksi.


Naisen ylimaskuliinisuus
Minä olen ollut vahva maskuliininen nainen, se on suomalaisen naisen perintö. Minä pärjään missä vain yksin, ei tarvitse auttaa kiitos vaan, pärjään kyllä, minä itse ja menen vaikka läpi harmaan kiven sillä suomalaisella sisulla. Osaan porata reiän seinään, vaihtaa lamput, korjata rikki menneet esineet, minulta tässä nämä kaikki hommat hoituu hei kyllä, mutta onko pakko? Olisiko sillä miehelläkin jokin tehtävä tässä parisuhteessa? Oman elämän Yin ja Yang.

Kuka on elämäsi tärkein ihminen?
Saat paperin ja tehtäväksi kirjoittaa siihen 5 elämäsi tärkeintä ihmistä. Kenen nimet paperiin kirjoitat?

Rakasta itseäsi, arvosta itseäsi ja sitä mitä olet saavuttanut, kiitollisuudesta löydät onnesi, älä ole itsellesi niin armoton. Tälläisen enkeli-viestin sain. Kyllä kolahtaa ja kunnolla kun olet samaa mietettä veivannut viimeiset 2-3 viikkoa ja sitten saat kuulla saman päin kasvoja täysin tuntemattomalta ihmiseltä.



Miksi elän kuin sairas vaikka olen terve?
Tämän vuoden puolella fibrokipuja on ollut ehkä 1 tai 2 päivänä, silti olen 115 päivää tästä vuodesta olen elänyt kuin sairas. Miksi ihmeessä teen näin? Illasta toiseen pyydän, että mitä vain, jos vain saisin olla terve. Täysin huomaamatta sitä asiaa että olen terve juuri nyt tänään.



Puhuako omaa totuutta vai sitä mitä haluaa toisen kuulevan?
Voimaa iive, kertooko se tarpeesta tulla voimakkaammaksi vai tarpeesta olla oma itsensä? Seistä siinä omassa vahvuudessaan ja totuudessaan aidosti. Hyväksyä se, että kaikkia ei voi tässä elämässä miellyttää ja aina on mahdollisuus loukata jotain vaikkei näin haluaisi tehdä. Minä en ole toisen loukkaantumisen tunteista vastuussa jos olen puhunut asiani vilpittömästä totuudesta.

Kenen nimen kirjoitit ensimmäisenä paperiin?
Kuka oli elämäsi tärkein ihminen?
Oliko se oma nimesi vai jonkun toisen?


Muutenkin aivan huikea viikko ihan kaikin puolin. Yksi suurimpia onnellisuuden tunteita koin kun sain taas maalata. Jo toisen kerran tämän vuoden aikana sain maalata ja onnistua siinä. Luomisen voima on aivan mieletön kokemus ja jo nyt minussa on kehkeytymässä uusi kuva, joka täytyy päästää minusta ulos.


Huikeissa tunnelmissa

iive

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Maan päivä - Earthday

Suurin osa blogin kuvista on otettu ulkona luonnossa. Siitä voi ehkä päätellä kuinka tärkeää minulle on olla ja liikkua luonnossa. Tunnen luonnon hyvin parantavana elementtinä enkä voisi elää suurkaupungissa pääsemättä metsään. Joskus tunnen niin suurta kaipausta luontoon, että vitsailen muuttavani jurttaan jonnekin järven rannalle. Oikeasti voisin kyllä asua jossain aika metsässäkin, mutta talo olisi ihan kiva. Elämän edetessä olen päätynyt kuitenkin tietynlaiseen vapauden aatoksiin ja todennut ettemme ehkä koskaan osta omaa taloa. Niin paljon olen nähnyt vierestä hometalotapauksia ja ajatus lähes koko elämän kestävästä velkavankeudesta ei juurikaan kiinnosta. Lottovoitolla voisi jonkun mökin järven rannalta tietysti hankkia, sellainen olisi kyllä kiva :)


Olemme jo kymmenen vuotta asuneet samassa kerrostaloasunnossa vuokralla. Kun katson mistä tahansa ikkunasta ulos, siellä näkyy metsää, yhdestä ikkunasta näkyy myös pieni pelto. Pian 10min kävelymatkan päässä minulla on myös "pala omaa maata" kun saan viljelypalstan vuokralle. Ajattelen palstaa myös muunakin kuin ruuan tuottopaikkana. Palsta tulee olemaan se "oma piha", jossa voi myös viettää muutenkin aikaa ja jossa Lintunen voi saada myös niitä vapauden luontokokemuksia mitä kerrostalon pihalla ei saa.

Palstaviljely teettää myös paljon ruumiillista työtä. Eräänä vuonna mittasin sykemittarilla kuinka paljon energiaa yhtenä päivänä palstan "perustustyöt" kuluttivat. 1000kcal jälkeen jätin kahvitauolla mittarin kotiin. Tuollaiset jättikulutuspäiväthän keskittyvät lähinnä keväälle maankääntöhommiin yms. mutta kyllä pitkin kesää liikuntaa saa ihan roppakaupalla.

Ja onko ihanampaa kuin syödä suoraan omasta puutarhasta itse kasvattamiaan kasveja? Kyllä ne vain maistuvat niin paljon paremmalle kuin kaupan tehoviljelykasvikset. Lapsikin on oppinut paljon uusia makuja vain maistelemalla kaikkea mitä palstalta on löytynyt.


Lintunen palstalla ja metsässä 3vuotiaana

Muistan järkyttyneeni kun vuosia sitten kuulin uutisesta missä kaupunkilaislapset eivät osanneet kulkea metsässä vaan kaatuilivat juuriin ja kiviin koska olivat tottuneet kävelemään asfaltilla. Liekö totta vai urbaani legenda. Toisaalta isompi osa suomalaislapsista eivät edes tunnista yleisimpiä luonnonkasveja. Tämä on fakta, tunnistatko sinä nimeltä kasveja? Metsässä kulkeminen ja kasvien kasvattaminen ovat myös lahja lapselleni. Metsä parantaa ja ihmiset tarvitsevat luontoa voidakseen hyvin.

Eilen laitettiin siemeniä multaan, vielä on tämä päivä aikaa laittaa siemenet yläkuulla kasvamaan. Lintunen oli innoissaan taas multahommista, enkä ihmettele, olenhan itsekin aina yhtä innostunut ja mielissäni kun saan multahommia puuhailla. Aiemmin viikolla tehtiin Puutarhaunelmia eli palstasuunnitelmia. Sekin on mukavaa yhteistä puuhaa.



Google tietää, että tänään on maan päivä. Päivää on vietetty vuodesta 1970, ja tarkoituksena on järjestää kansalaistoimintaa puhtaan veden ja ilman sekä koko elinympäristön hyväksi. Tämä kirjoitus olkoon minun kansalaistoimintaani ja toivon, että blogini innostaisi edes jonkun menemään sinne metsään tai kokeilemaan vaikkapa parvekeviljelyä, se ei ole vaikeaa!

Tänä vuonna itse toivon että palstaviljelyn lisäksi saan viimeinkin aloitettua villivihanneksien keruun ja käytön ja tuotua niitä päivittäiseen ruokavalioon edes jossain muodossa.

iive

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hyvän olon hormonidieetti vko7-onko kaikki mennyt putkeen?

Ihan jo ahdistaa ajatellakin, että ensi viikko on viimeinen verkkovalmennusviikko. Koko homma on ollut paljonkin poikkeava muihin verkkovalmennuksiin verrattuna ja vaikka olen ollut reilusti yli puolet ajasta kipeänä enkä ole voinut tehdä treenejä siis lainkaan, niin koen että en ole jäänyt mistään paitsi.
Pikemminkin olen pystynyt keskittymään juuri niihin juttuihin, joihin puuttumalla voin tehdä ne pysyvän elämänmuutoksen viimeiset säädöt joilla pääsen siihen tavoitteeseeni. En ole voinut vaan treenata ja skipata pääkoppa-asioita...

Ja toivottavasti se flunssakin nyt häviää maanantaina poistetun tulehtuneen viisaudenhampaan kanssa, nyt ainakin tuntuu jo huomattavasti paremmalta! Taisi tulehtunut hammas ylläpitää sitä tukkoisuutta ja huonoa oloa :( Mutta onneksi aina voi joogata, vaikka olisi nuhainenkin <3 Ja käydä metsässä <3


Kirjoitin edellisessä postauksessa oivalluksestani jonka sain valmennuksen facebook-ryhmässä. Tajusin, että niillä elämäntapamuutoksilla olin päässyt pysyvästi tämän hetkiseen kokooni ja jos jatkaisin elämää samalla mallilla niin uskon, että paino pysyttelisi tässä samassa aika hyvin.

Tästä painosta alaspäin pääsin Bikini Challengen dieetillä ja kun dieetti loppui tulivat ne kilot takaisin pikkuhiljaa, koska pysyvää muutosta ei ollut tapahtunut ja etenkin siksi, että olin vetänyt itseni dieetillä aika piippuun niin fyysisesti ja henkisesti. Se dieetti oli yksinkertaisesti minulle aivan liian raskas silloin. Kilojen takaisin tulon syy ei ollutkaan minun huono itsekurini tai muu itsensäruoskimis-asia, vaan se, ettei niitä pysyviä elämäntapamuutoksia ollut sen valmennuksen aikana tullut.
Tämä on ehkä yksi isoimmista oivalluksistani koko tämän Hyvän olon hormonidieetti-valmennuksen aikana, sillä aiemmin kokemani epäonnistumisen tunne on masentanut minua aikalailla koko viime vuoden ja sehän on tietenkin vaikuttanut aivan kaikkeen.

Kaipaan edelleenkin treenaamista niin paljon, että välillä oikein itkettää, en tiedä pystynkö koskaan hyväksymään sellaista vaihtoehtoa etten voisi enää treenata kunnolla. Käsittämätöntä kuinka tällainen sohvaperuna saikin muutamassa vuodessa itsestään niin treenihullun. Ja niin kauan kun on toivoa niin jaksan uskoa, että joku päivä pystyn treenaamaan taas täysillä.


Toinen asia on ollut sen tajuaminen, että oikeasti syön oikeata ruokaa aivan liian vähän, joka taas johtaa siihen että ahmin sitten niitä herkkuja. Ja oikeasti tämä on siis aivan luonnollinen reaktio! Eikä tästäkään minun tarvitse itseäni haukkua ja mollata ja nipistää entisestään vähistä oikeista ruuista. Tämä on tosin sellainen asia, mitä pitää opetella ja opetella ja opetella. Ja ehkä käydä sitten vähän psykologillakin syömishäiriötaustan vuoksi.

Kolmanneksi voisin listata ajatuksen laihduttamisen lopettamisesta. En tiedä kuinka voin tämän laihdutus-asian saada päästäni pois ja blogikin tätä ajatusta pitää tietenkin yllä. Ensisijainen tavoitteeni on saada itseni terveeksi. Bye bye kasvain ja fibromyalgia. Tervetuloa terve ja hyväkuntoinen minä. Toissijainen sivutuote on kuitenkin laihtuminen, jonka siis toivon kuitenkin tapahtuvan. Mutta täytyy kyllä sanoa, että jos saan tehtyä sellaiset elämäntapamuutokset, että pystyn harrastamaan liikuntaa ilman suurempia vaikeuksia ja että hormonitoimintani ja vastustuskykyni toimivat hyvin = olen terve, niin silloin minulle on kyllä aivan yksi lysti mitä se vaaka näyttää.


Neljäs asia on se uni. Asia jonka kanssa olen saanut vääntää koko elämäni ajan. Nyt tuntuu siltä, että jokin on muuttunut tässäkin asiassa. On öitä, jolloin herään ja puolihorteessa valvon parisenkin tuntia. Seuraavana päivänä väsyttää ja syömisen kanssa on ongelmia. Nyt vain tiedän miksi näin on eikä minun tarvitse enää lisää rangaista itseäni jos tällaisena päivänä ei kaikki aivan putkeen mene. Olen ensimmäistä kertaa oikeasti opetellut menemään nukkumaan ajoissa enkä ole odottanut sohvalla, että joskos nukuttaisi vai ei. Mielenkiintoista on nähdä mitä eilen alkaneet yövuorot vaikuttavat asiaan. Kehittämisen kohteena tässä on vielä näiden some-juttujen käyttö iltaisin. Yöksi olen jo opetellut laittamaan sekä tabletin että kännykän pois verkosta, joten jos yöllä heräilen en heti ala selaamaan facea tai muuta niin kuin aiemmin olen tehnyt.


Lisäksi valmennuksesta ollaan saatu paljon ruokaohjeita ja syömisvinkkejä, treeniohjeet tietysti ja monille uusia meditaatio-, keskittymis- ja joogaharjoituksia. Itse olen ehkä tykännyt enemmän omista vanhoista harjoituksistani, mutta olen minä kaikki valmennuksenkin harjoitukset tehnyt ja hyviä nekin ovat olleet. Ravintolisä-arsenaali on nyt vakiintunut tiettyihin juttuihin valmennuksen ohjeiden mukaan ja nyt ensimmäistä kertaa oikeasti sisäistän ja tiedän miksi niitä vitamiineja yms. on hyvä ottaa ja mitä ne minun kehossa oikein tekee.

Mielenkiinnolla odotan mitä meille vielä täksi ja ensi viikoksi keksitään. Tuleeko vielä suuria oivalluksia? Toisaalta näin monta isoa elämään suuresti vaikuttavaa oivallusta 8 viikkoon on jo aivan loistavasti.

Mutta nyt nukkumaan mars!
iive

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pidänkö itseäni epäonnistuneena turhaan?

Keskustelimme tänään facebookin ryhmässä laihdutusohjelmista ja siellä oli linkkaus Patrik Borgin blogaukseen Laihdutus TV:ssä - vuosi ja kilot ei kerro mitään. Olin jo aiemmin tämän jutun lukenut sen ilmestyessä, mutta nyt kolahti tämä kohta erityisesti.
Eli toivoisin huomiota pois kiloista ja kohti oppimista ja tekemisen laatua. Aivan yksi lysti onko joku henkilö laihtunut puolessa vuodessa -30 kg jos käsissä ei ole pysyvän painonhallinnan monipuolista opettelua - äkkiä se sieltä takaisin tulee. Ja jos joku on laihtunut samassa ajassa -3 kg, mutta on saanut selvästi kiinni uudenlaisesta paremmasta mutta positiivisesta ajatusmallista niin hän on paljon pidemmällä painonhallinnassa - ja jatkossa painonlasku todennäköisesti vain ottaa lisävauhtia. (Lainaus: Patrik Borg)
Kun aloitin elämäntapamuutoksen painoni oli noin 98,8kg. Alimmillaan painoni on ollut 64kg Bikini Challengen jälkeen, josta nyt on tultu kymppi takaisin sairastelun ja muiden haasteiden myötä. Kuitenkin se paino on ollut aika tasaisesti nyt tässä kohtaa jo tovin. Tämä on syy, että pidän itseäni epäonnistuneena. Siis vain ja ainoastaan siksi etten ole päässyt nykyisestä 74kg:stä takaisin alaspäin, olen mielessäni epäonnistunut.

Ei ollut mahaa ei.
 Mihin jäi se iloitseminen siitä missä olen onnistunut?

Se vanha minä (josta olen täällä joskus iät ja ajat sitten kirjoittanut), poltti tupakkaa, inhosi liikuntaa (koska koki olevansa huono siinä), joi Pepsi Maxia 3litraa päivässä + kahvi/energiajuomat, söi paljon suklaata ja mättöä, söi todella vähän kasviksia tai ylipäätänsä oikeaa ruokaa, ei ainakaan ikinä aamupalaa, lähinnä töissä tuli syötyä koska se oli työsuhde-etu.
Se vanha minä oli 28 vuotias sohvaperuna, joka oli tuomittu ikuisesti huonokuntoiseksi ja ylipainoiseksi. Se oli kokeillut kaikki dieetit pussikeitoista kaalisoppaan ja sinne ja tänne ilman tuloksia. Ja sitten sillä vanhalla minällä olikin "yht'äkkiä" lapsi ja se rupesi ajattelemaan, että ei tässä nyt näin voi käydä ja näki silmillään tulevaisuuteen, jossa hänen lapsensa oli tässä samassa kierteessä.


Molemmissa kuvissa hymyillään, mutta muuten elämä on kyllä aivan erilaista.

Nykyinen minä on ollut savuton jo yli 8 vuotta. Rakastan liikuntaa ja olen kokeillut paljon eri liikkumisen muotoja ja liikunta kuuluu jokapäiväiseen elämään tavalla tai toisella. Pepsi Maksit ovat mennyttä, nykyään juodaan ihan sitä mitä tulee hanasta eli vettä ja paljon! Suklaata ja mättöä kyllä syön, siinä on vielä oppimisen paikka ja paranneltavaa syömishäiriön kanssa. Oikeata ruokaa syödään joka päivä ja kasviksia paljon. Aamupalaa syödään aina!


Näin paljon elämääni olen tehnyt muutosta noin 8 vuoden aikana ja vasta nyt tuli se hetki, että tajusin kuinka PALJON olenkaan saavuttanut! Nämä kaikki ihanat asiat olen saanut elämääni, vaikka nämä vuodet ovat todella koetelleet. Kaksi kertaa olen odottanut "kuoleman tuomiota" saaden luojan kiitos lievemmät diagnoosit. Niidenkin kanssa on ollut opittava elämään, ehkä välillä suossa rämpien, mutta tässä kuitenkin ollaan.
Minä olen oppinut ja muuttanut elämääni pysyvästi ja se on johtanut minut tähän pisteeseen, joka on jo oikein mainio piste. Siitä on syytä olla ylpeä, että on tähän asti päässyt. Nyt matkaan vain eteenpäin, opin uusia asioita niin kuin ennenkin ja joku päivä voin taas katsoa taaksepäin ja tuumata kuinka hienosti olen onnistunut. Matka siihen tulee taittumaan hitaasti, mutta se tulee olemaan pysyvää muutosta. Pysyviä asioita.

Joka ilta kirjoitan kiitollisuuspäiväkirjaa, tänään ei tarvitse miettiä mistä oivalluksesta kiitän <3


Ja se lapsi on kohta koululainen, iloinen ja reipas tyyppi. Rakastaa liikkua ja kulkea luonnossa, polkee polkupyörällä kuin tuulispää. On ennakkoluuloton syöjä ja tykkää erityisesti parsasta (molemmista sellaisista), avocadoista ja oliiveista, sekä äidin jauhelihapihveistä. Mieluiten näistä kaikista yhdessä <3

iive

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Säästöliekin purkamisesta, sovinnosta, luonnosta, multaterapiasta ja kiitollisuudesta

Whoo... olis niin paljon juttua viimepäiviltä, kun ne vain sais sanoiksi...
Eilen meillä oli bonuksena Hyvän olon hormonidieetissä webinaari säästöliekin purkamisesta ja täytyy tuumailla, että pisti taasen ajattelemaan aikalailla. En tiedä mahdanko itse välttämättä olla säästöliekillä, mutta siinä liian vähäisen syömisen - ahmimisen kierteessähän tässä ollaan, joten sinänsä neuvot ovat ihan relevantteja vaikkei sitä säästöliekkiä välttämättä olisikaan (vaikka luulen että on).

Metsässä piti käydä asioita tuumailemassa ja tekemässä sovintoa itsensä kanssa tämän asian suhteen (sekä lapsen kanssa kun meillä oli ollut riitaa päivällä). Tänä kesänä tuskin esiinnytään bikineissä, joten kevätdieettejä ei ole luvassa, mutta ehkäpä nyt viimein pääsen lopettamaan tämän 15 vuotta kestäneen laihdutuksen. Vaikka se kestäisi sen vuoden tai kaksi tai kolme. Käytän sen ajan ilomielin kuin että taas tekisin 10vkon dieetin, olisin kesän bikinikunnossa ja syksyllä lihoisin taas takaisin ja vuoden päästä olisin taas samassa tilanteessa. Ja tämä toistuisi ja toistuisi ja toistuisi kunnes olisin siinä tilassa ettei se enää olisi mahdollista.



Metsässä hengailu sai ärtyneen mielen tasaantumaan, sillä oikeasti ketä nyt ei päässä ahdistaisi ajatus siitä, ettei tulekaan laihtumaan, kun oma koko tällä hetkellä ei ole mieluinen, vaan jopa voi hieman painoa tulla lisää... Kuitenkin kun mietin sitä mitä oikeasti haluan, niin se koko ja paino on aivan yhdentekevä asia, kunhan vain voisin olla hyväkuntoinen ja terve.


Onneksi voi ajatella kesää ja hyötyliikuntahommia (ja terapiahommia) tulevassa puutarhassa. Mukulaarin mainokset löytyivät kaupalta, jee! (ekat talkoot on jo alle kuukauden päästä), puutarhaesitteitä löytyy kaupasta kuin kaupasta ja ekaa kertaa on tulossa oma puutarha, jota ei tarvitse ajatella "vain yhdeksi kesäksi", sillä Mukulaarin palstoja ei vedetä joka syksy nurin.


Lisäksi diggailen heidän ideologiastaan (kestävyys, käytännöllisyys, viihtyvyys). Palstoilla käytetään luomu-viljelymenetelmiä, joten tietää sen ettei naapuri vedä palstalleen rounduppia tai muuta myrkkyä. Toivon, että Kesämaan palstojen ympäristö tulisi myös olemaan sellainen, että sieltä voisi hyvin keräillä myös villivihanneksia.

Illalla kirjoitan kiitollisuuspäiväkirjaa ja tajuan kuitenkin olevani niin onnekas ja niin kiitollinen.
Kun ihmisen perustarpeet täyttyvät ja muuttuvat itsestäänsevyydeksi, syitä olla kiitollinen voi olla vaikea löytää. Voisimme olla kiitollisia uudesta päivästä, terveydestä, syvästä hengityksestä, toisen hymystä, auringosta tai vaikka raikkaasta vesilasillisesta, mutta... (lainaus: Hidasta elämää, Irti epämukavuuksista kiitollisuuden avulla)
iive

torstai 14. huhtikuuta 2016

Uneton ahmija

Hyvän olon hormonidieetti-verkkovalmennuksen myötä on tosiaankin tullut selväksi ne minulle isoimmat kompastuskivet ja jojoilun sekä painonhallinnan vaikeuden pahimmat aiheuttajat.

a) Unettomuus tosiaankin aiheuttaa ahmintaa
b) Liian vähäinen tavallisen ruuan syöminen aiheuttaa ahmintaa
c) Ikuinen laihduttajan identiteetti aiheuttaa ahmintaa

Päivittäinen ruoka, jota syön normaaleina päivinä on itseasiassa todella terveellistä. Pidän kasviksista niin salaattina tai kypsänä. Mielestäni ruokavalioni on aika laaja vaikka olenkin gluteeniton, vai pitäisiköhän tuumata, että se on laaja oikeastaan osittain siitä syystä? Sellaisina päivinä kun kaikki rullaa olen nukkunut silloin hyvin, ei iske pakkomiellettä syödä kolmea suklaapatukkaa tai hampurilaisateriaa. Jos kaikki päivät olisivat sellaisia hyviä päiviä, olisin hyväkuntoinen ja normaalipainoinen.


Kaikista pahin ja nopein vaikutus on unettomuudella tai huonolaatuisella unella. Se tuli todettua nyt kun olen tietoisesti syönyt ne täydet kalorit puhdasta perusruokaa ja yhden yön huonojen unien jälkeen ruokahalu oli pohjaton. Ja nimenomaan ruokahalu oli pohjaton kaikkea epäterveellistä kohtaan. En kertakaikkiaan pystynyt hillitsemään itseäni ja illalla olikin sangen paska olla. Plussaa oli se, että sitkeästi sen päivän söin MYÖS ne hyvät päivän kalorit, joka on entisestä käyttäytymisestä poikkeavaa.

Seuraavana päivänä hyvien yöunien jälkeen ei ollut mitään ongelmia ja viime yön superpitkien ja poikkeuksellisen hyvin nukutun yön jälkeen tänään onkin riittänyt energiaa vaikka kuinka eikä syömishimot ole jyllänneet millään tavalla.


Minulla on aina ollut vaikeuksia nukkua, joskus tilanne oli aivan mahdoton ja nukuin sitten milloin sattuu ja se häiritsi normaalia elämää paljonkin. Kouluun ei jaksanut herätä läheskään niin hyvin kuin olisi pitänyt (onneksi muuten olen ns. lahjakas opiskelija niin ei koko koulu aivan päin mäntyä mennyt) ja vaikutti se sosiaaliseen elämäänkin aika paljon. Koskaan en ole tajunnut kuinka paljon se vaikuttikaan syömiseeni. Ja kuinka paljon syömiseni tai oikeastaan juomiseni oikein vaikutti unettomuuteeni...
Mitäpä luulette, jos juo 3litraa Pepsi Maxia ja muutamat energiajuomat siihen päälle niin nukuttaako?
Olin useamman vuoden todellisessa kofeiinikoukussa. Lapsen myötä vaihdoin energiajuomat kahviin ja useamman vuoden ajan olen ollut täysin irti myös colajuomista. Viime syksynä lopetin myös kahvin juomisen hetkeksi täysin kun tajusin olevani samassa kierteessä kuin muidenkin kofeiinituotteiden kanssa aiemmin olin ollut. Nyt nautin sen yhden, korkeintaan kaksi kuppia kahvia päivässä. Mitä myöhempään kahviannokseni juon, sitä pidemmälle nukahtaminen menee, joten aikalailla aamupäiviin on kahvit ajoitettava.

Vuorotyö on tällaiselle nukkujalle aikamoinen rasite. Silti sen kanssa pärjää kunhan vain tekee töitä sen eteen. Pahimpia itselleni ovat iltavuorosta aamuvuoroon menot. Olen silloin kotona yleensä noin 21.30 ja rauhoittuminen työn hälinästä vie oman aikansa sekä aamun valmistelut toisen mokoman. Usein kello on puolenyön paikkeilla kun uneen pääsen ja aamulla kello soi 06.20  
Kuusi tuntia unta on minulle aivan liian vähän.
Nyt kun tiedostan unen merkityksen myös tähän paino/hyvinvointiasiaan niin todellakin täytyy skarpata! Ja sekin jo auttaa ahmimiskohtauksen iskiessä, että tietää miksi niin nyt kävi. Jospa senkin käsittelyyn tulevaisuudessa jotain keksisi. Tärkeää on nyt tiedostaa se kuinka suuri vaikutus tällä onkaan elämääni.

Toinen unen määrään vaikuttava tekijä on puoliso. Mies kun ei tunnu sitä unta tarvitsevan niin kuin minä, vaan hän valvoo monesti reilusti yli puolenyön ja nukkuu 5-6h unia ja sitten niitä päiväunia silloin tällöin. Tuntuu pöljältä mennä nukkumaan aikaisin kun toinen jää valvomaan. Siihen toisen kainaloon on niin helppo jäädä vielä hetkeksi jos toiseksi ja hups jäi uniaika aika lyhyeen.
Voiko toinen ymmärtää sitä, että jos itse voi nukkua noin vähän, niin miksi toisen täytyy nukkua niin paljon?
Jos itse menen nukkumaan aikaisin ja päivällä mies nukkuu niitä päiväunia, niin milloinkas sitä sitten oikein yhdessä ollaan kaksin? No välillä tuntuu ettei juuri ollakaan kun yhtälöön lisätään miehen jääkiekkotreenit, golf-kierrokset sekä 24/7 luontoisen työn. Minä teen vuorotyötä ja onhan minullakin omat menoni. Lisäksi on lapsi, joka tosiaankin tarvitsee oman aikansa perheen kanssa. Ja sitten on ne kotityötkin, asioiden hoitamiset jne.

Viime aikoina kun olen pitänyt kiinni niistä aikaisista nukkumaan menoista, on oikeastaan tuntunut aika yksinäiseltä. Olen kyllä nauttinut siitä aikaisin rauhoittumisesta todella paljon ja etenkin siitä että ylös noustessa ei tunnu niin tärähtäneeltä ja umpiväsyneeltä. Ei vaikka flunssa vaivaa kolmatta viikkoa :(

Ja nytkin pidän kiinni siitä unesta vaikka olisi vapaapäivä (etenkin kun mies on jääkiekkoilemassa ja ei ole sitä kainaloa tässä) ja häivyn tuonne sänkyyn ensin Kiitollisuuspäiväkirjan ja sitten unien pariin ja toivottavasti nukun hyvin ja huomenna on ihana pirteän virkeä vapaapäivä!

Sitä samaa toivon myös teille kaikille muille siellä <3 Menkäähän ajoissa nukkumaan <3

iive

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Laihduttajan identiteetti

En tiedä johtuiko se mummosta joka huomautteli takapuolen koosta ja kaloripommeista vai muista ympäristön naisista, jotka aina laihduttivat, mutta niin kauan kuin muistan olen aina ollut ihminen jolla on Laihduttajan identiteetti - Vaikka ei olisi ollut mitään syytä siihen!


Olenpa ollut minkä kokoinen vain niin vääränkokoinen ollaan oltu. Ja kun vanhoja valokuvia katsoo, niin ihan turhaan.
Ajattelin tämän laihdutus asian olevan jo käsitelty juttu, kunnes sain itseni kiinni ajattelemasta taas kaikenlaista ja siellähän se Laihduttaja lymysi lukittuna mielen sopukoissa tiirikka taskussa. En nyt oikein tiedä mitä tälle asialle tekisin ja kuinka tuon "tyypin" saisin päästäni ulos tai lopullisesti lukkojen taakse... voisko joku järjestää sellaisen verkkokurssin missä tuo järjestettäisiin jooko??? Hyvän olon hormonidieetti-verkkokurssilla asiaa on käsitelty jo moneen kertaan, harjoitukset on tehty ja edelleen on aivan sairaasti työstettävää tällä saralla.

Mietinkin mitä konkreettista sitten tehdä tälle asialle kun nuo mieli jutut ovat niin vaikeita?


Eilen ensimmäistä kertaa kirjauduin kalorilaskuriin sillä periaatteella, että kerrankin siellä on tavoitteena kuinka paljon olisi syötävä - ei se kuinka vähän. Sillä siellähän se piilee se minun aikapommini kohti herkkuja, ahmimista ja lihomista. Se, että syön aivan liian vähän oikeaa ruokaa ja ajattelen aina kuinka hyvä on syödä vähän.

Nyt on tavoitteena syödä X-määrä kaloreita vuorokaudessa oikeasta ruuasta ja katsoa mitä tapahtuu. Tässäkin kohtaa "Laihduttaja" hihkuu innosta päässäni ja toivoo, että laihtuisin. Ja minä haluan vetää sitä turpaan kiitos.

Minä itse toivon, että saan keholleni enemmän ravintoaineita ja rakennusaineita siihen että se voisi hyvin. Että minusta tulisi joku päivä terve nainen, joka jaksaa kantaa itseään arjessa ja työssä joka itsessään on jo aikamoinen rasite.

iive

torstai 7. huhtikuuta 2016

Elämän demonisointi

Joka tuutista meille työnnetään elämää millaista meidän pitäisi elää ja kas, yllätyshän ei ole, etteivät eri "asiantuntijoiden" mielipiteet yleensäkään kohtaa toisiaan.

Uutisointi johtaa siihen, että ihmiset aivan oikeasti romahtelevat kaupoissa kun eivät enää edes tiedä mitä ostaa ruuaksi. Ei tarvitse kuin aukaista iltapäivälehden sivu niin johan löytyy -Juissauksessa hepatiitin ja vatsataudin vaara (siis ei voi olla totta, tämäkin siis vaarallista!) -Teetkö vatsalihasliikkeen väärin? Voi olla haitallista terveydelle! (Kuhan nyt joku tekisi edes jonkun vatsalihasliikkeen...)

Laihdu syömällä, laihdu paastoamalla - paastoaminen on erittäin vaarallista, älä missään nimessä syö hiilihydraatteja, rasvoja tai jopa proteiinia... eikun juu noita nimenomaan pitää syödä - ei pidä syödä - pitää syödä. Treenaa - älä treenaa. Juoksu on vaarallista - ihminen on syntynyt juoksemaan... aaargghhh!

Lihaa ei ehdottomasti saa syödä tai jos syöt niin tokihan hankit lihasi ihan itse lähimmältä luomutilalta. Kaikki kasvikset luomuna kiitos tai vielä parempi jos kasvatat ja keräät ne itse. Osta lähiruokaa, reilua kauppaa, luomua, gluteenitonta, lisäaineetonta, sokeritonta, rasvatonta, maidotonta... lista on loputon!

Monet ihmiset eivät välitä näistä lainkaan, sitten on sellaisia kuin minä, joka yrittää kuluttaa kohtuudella, elääkin siinä kohtuullisilla rahavaroilla, terveellisesti ja vieläpä eettisesti. Siitä on tehty aivan mieletön suo. Ja ihan riittää jos kamppailet vain yhdenkin asian kanssa, sen huomaa kun seuraa fbssä Jenny ja läskimyytinmurtajat palstaa. En todellakaan ole yksin.

Viime keväänä ja syksynä kamppailin asian kanssa kovastikin, oli vaikeaa olla treenaamatta ja focus siirtyi selkeästi syömiseen ja muuhun elämään. Matka ekokauppaan vaatii autoa ja erillistä "ostosaikaa", joten olen päätynyt valitsemaan marketin eko-tuotteita niiltä osin kun niitä olen käyttökelpoiseksi todennut.
Kasvissyönnistä jouduin luopumaan osittain samasta syystä. Gluteenittomuus ja kasvissyönti ei vain ollut nyt se juttu. Ruuasta jäi oleellisesti puuttumaan tärkeitä ainesosia ja usean ruuan valmistaminen koko perheelle oli rasittavaa. Tätä kokeillaan sitten taas kun muilta "elämäntapamuutoksilta" jää tälle osiolle tilaa ja _rahaa on käytettävissä enemmän_ sillä gluteeniton kasvissyönti on kallista!

Liikunnan suhteen annan itselleni todellakin armoa ja tällä hetkellä elämään (eikä luultavasti enää ikinä) ei todellakaan kuulu Hurjat painonpudotukset tai muut dieettiohjelmat. Rakastan sitä kun joka ikisessä Hyvän olon hormonidieetin uudessa ohjeessa muistutetaan siitä että jokainen tekee juuri sen verran kun tuntee hyväksi. Tiedän, että myös laiskuus on "vaarana" joillekin, mutta omalla kohdallani ei ole siitä kyse, pikemminkin kyse on ylisuorittamisesta. Ja sitä en enää jaksa.

Miksi turhaan rasittaa itseään älyttömillä vaatimuksilla, etenkin kun kukaan ei oikeasti edes tunnu tietävän mitä oikeasti olisi hyvä syödä, kukaan muu kuin sinä ei voi sanoa mikä on sinulle täydellinen tapa liikkua. Kaipa jossain on "täydellisiä" ihmisiä. Minä en sellainen valitettavasti ole ja olen nyt viimein siihen ihan tyytyväinen. Ne pienetkin teot ovat tärkeitä. Ainakin parempi niin kuin ahdistuksissaan "vetää koko homma aivan överiksi (suuntaan tai toiseen) kun ei pysty saavuttamaan täydellisyyttä".


Sen mitä olen viimeaikoina erityisesti oppinut on itsensä arvostaminen tälläisena kuin olen. Ostin itselleni sopivat housut enkä enää ajatellut "laihtuvani mahdollisimman nopeasti". Syntymäpäivän kunniaksi hemmottelin itseäni ostamalla kulta"skumppaa" sen halvimman pullon sijaan. Ero hinnassa ei tosin ollut järin suuri, mutta ajatus sitäkin tärkeämpi.

Läheiset muistivat ihanalla kukkakimpulla <3 Rakastan kukkia ja miehellä onkin helppoa kun ei tarvitse ikinä miettiä mitä haluan lahjaksi. Kukat ovat taattu lahja aina <3


Mutta silti parhaimman syntymäpäivälahjan ikinä antoi Lintunen kun oppi ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Nytkin se viilettää kodin viereistä pyörätietä edes takaisin <3
Että aika pienestä se onni on elämässä kiinni ja yllättäen se tulee niin hassuista asioista.
Kuten siitä kun vaan saa irroittaa lapsen pyörästä apupyörät <3

Onnellinen
iive

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Milloin elämäntapamuutos on onnistunut?

Yhden elämäntavan muuttaminen vaatii lukemattomia toistoja, jotta siitä tosiaan tulee uusi tapa tai vanha tapa jää pois. Uusi elämäntapa saattaa sujua hyvin kun elämä on balanssissa, mutta entäs jos siihen tuleekin mukaan stressitekijä?


Yli kolme viikkoa on vedetty puolikuntoisena, ensin norossa ja nyt b-viruksen kanssa (ilmeisesti jo toistamiseen/ toisella pöpöllä) eikä loppua näy. Unet on jääneet huonoiksi ja vuosiloma vaihtui lähinnä sairaslomaksi (tosin lomapäiviä ei kukaan enää korvaa) No joo. Näkyyhän sitä hyvääkin (kuten aina, kun tykkään niin elämästä ajatella), sillä ne "uudet" elämäntavat alkavat hiipiä takaisin kehiin, edes ajatuksiin ja sieltä sitten tekoihin asti. Tulee tarve vääntäytyä sohvalta Yin-joogaamaan ja ruokavalioon alkaa pikkuhiljaa hiipimään taas ne arjesta tutut syömiset "sairasmättöjen" sijaan.
Hyvän olon hormonidieetti-verkkovalmennuskin on puksuttanut eteenpäin ja minä olen lähinnä tsekannut mitä sieltä on tullut. Onneksi sekään ei kaadu useampaankaan sairaslomapäivään. Vaan jatkaa voi kun pystyy.


Ensimmäiset Tahkon lomapäivät oli kunto oli onneksi ihan ok. Muutama kerta suksilla. Kaksi kertaa kylpylässä. Lähes joka päivä toimintapuistossa. Aurinkoa, vesiliukumäen laskua, perheen kanssa oloa, kevättä ja hyvää ruokaa (terveellistä!) Ja vähän biletystä siskojen kanssa ;)

Viimeisenä päivänä käytiin vielä Tahko Farmilla ennen kotiin lähtöä. Siellä oli kyllä ihania eläimiä (jotka olivat kyllä tasan oppineet siihen, että heitä SAA SYÖTTÄÄ, niin hyvin kerjäsivät :D Pääsymaksuun siis kuului namisanko ja ohjeet mitä millekin eläimelle saa antaa.


Puput oli meidän suosikkeja, koska niitten kanssa sai hengailla ihan rauhassa (lampaat oli vähän turhan tyrkkyjä ja liiskaavia niin kuin ne yleensäkin on).


video

Ajettiin kotiin äidin kautta ja oltiin siellä vielä yksi yö. Päästiin katsomaan Eemeli metkuilee-läpimeno (harjoitus siis), ihan huippu! Sai nauraa ihanasti. Mikä tekee aina hyvää.

Ennen kotiin lähtöä kävin vielä Väinölässä, jossa pääsin katsomaan juuri ripustetun näyttelyn (ei ollut edes avajaisia keretty viettämään) Kynnyksellä (Maalaukset Kirsi Ryynänen, Keramiikka Tuula Koskela). Sykähdytti.



Ylhäällä kiertelin peruskokoelmia läpi ja tuli pakottava tarve istahtaa yhteen tuoliin ja aloin katselemaan vieressä olevalla pöydällä olevaa grafiikkaa... eipä ollut yllätys mitä pöydältä löytyi  <3



Keinutuolikin kutsui istahtamaan hetkeksi, ihmettelin vähän että miksi, mutta istumisen jälkeen ei tarvinnut miettiä kun katse osui suoraan Kadonnut kaupunki (Maria Rouvinen-Mäkelä) tauluun <3 Atlantis <3


Atlantis on toistunut milloin missäkin nykyään, vaikka sanoin taannoin "ettei se ole yhtään mun juttu". Mutta näin sitä näköjään joka paikasta löytyy kuten vaikkapa mun lempibiisistä, jota kuuntelin MONTA VIIKKOA tajuamatta mitä siinä oikein lauletaan! Niinpä niin, voisi tuumata universumin huumorintajusta taas :D


Että silleen taas tämä elämä menee.
Huomenna olis sit syntymäpäivä, mikäs sen mukavampaa. Ja vapaapäivä töistäkin on <3

iive