lauantai 16. huhtikuuta 2016

Säästöliekin purkamisesta, sovinnosta, luonnosta, multaterapiasta ja kiitollisuudesta

Whoo... olis niin paljon juttua viimepäiviltä, kun ne vain sais sanoiksi...
Eilen meillä oli bonuksena Hyvän olon hormonidieetissä webinaari säästöliekin purkamisesta ja täytyy tuumailla, että pisti taasen ajattelemaan aikalailla. En tiedä mahdanko itse välttämättä olla säästöliekillä, mutta siinä liian vähäisen syömisen - ahmimisen kierteessähän tässä ollaan, joten sinänsä neuvot ovat ihan relevantteja vaikkei sitä säästöliekkiä välttämättä olisikaan (vaikka luulen että on).

Metsässä piti käydä asioita tuumailemassa ja tekemässä sovintoa itsensä kanssa tämän asian suhteen (sekä lapsen kanssa kun meillä oli ollut riitaa päivällä). Tänä kesänä tuskin esiinnytään bikineissä, joten kevätdieettejä ei ole luvassa, mutta ehkäpä nyt viimein pääsen lopettamaan tämän 15 vuotta kestäneen laihdutuksen. Vaikka se kestäisi sen vuoden tai kaksi tai kolme. Käytän sen ajan ilomielin kuin että taas tekisin 10vkon dieetin, olisin kesän bikinikunnossa ja syksyllä lihoisin taas takaisin ja vuoden päästä olisin taas samassa tilanteessa. Ja tämä toistuisi ja toistuisi ja toistuisi kunnes olisin siinä tilassa ettei se enää olisi mahdollista.



Metsässä hengailu sai ärtyneen mielen tasaantumaan, sillä oikeasti ketä nyt ei päässä ahdistaisi ajatus siitä, ettei tulekaan laihtumaan, kun oma koko tällä hetkellä ei ole mieluinen, vaan jopa voi hieman painoa tulla lisää... Kuitenkin kun mietin sitä mitä oikeasti haluan, niin se koko ja paino on aivan yhdentekevä asia, kunhan vain voisin olla hyväkuntoinen ja terve.


Onneksi voi ajatella kesää ja hyötyliikuntahommia (ja terapiahommia) tulevassa puutarhassa. Mukulaarin mainokset löytyivät kaupalta, jee! (ekat talkoot on jo alle kuukauden päästä), puutarhaesitteitä löytyy kaupasta kuin kaupasta ja ekaa kertaa on tulossa oma puutarha, jota ei tarvitse ajatella "vain yhdeksi kesäksi", sillä Mukulaarin palstoja ei vedetä joka syksy nurin.


Lisäksi diggailen heidän ideologiastaan (kestävyys, käytännöllisyys, viihtyvyys). Palstoilla käytetään luomu-viljelymenetelmiä, joten tietää sen ettei naapuri vedä palstalleen rounduppia tai muuta myrkkyä. Toivon, että Kesämaan palstojen ympäristö tulisi myös olemaan sellainen, että sieltä voisi hyvin keräillä myös villivihanneksia.

Illalla kirjoitan kiitollisuuspäiväkirjaa ja tajuan kuitenkin olevani niin onnekas ja niin kiitollinen.
Kun ihmisen perustarpeet täyttyvät ja muuttuvat itsestäänsevyydeksi, syitä olla kiitollinen voi olla vaikea löytää. Voisimme olla kiitollisia uudesta päivästä, terveydestä, syvästä hengityksestä, toisen hymystä, auringosta tai vaikka raikkaasta vesilasillisesta, mutta... (lainaus: Hidasta elämää, Irti epämukavuuksista kiitollisuuden avulla)
iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)