tiistai 6. syyskuuta 2016

Onko Freetox uusi paleo?

Olen seurannut nyt ihan todella mielenkiinnolla tätä Freetox ilmiötä ja huomenna pääsen kuulemaan livenä lisää Olli Postin ja Susanna Tannin luennolla Jämsänkoskella.

Samalla kun olen tutkinut ko. ilmiötä, olen miettinyt mitä eroa Freetoxilla ja Paleolla oikeastaan on ja miksi Paleo ikäänkuin ei oikein ottanut nostetta ja Freetox taas tuntuu nousevan aikamoiseen lentoon. Minun mielestäni kyse on tuotteistamisesta, sillä vaikka perusruokavalio molemmissa on aika sama ja tosi jeeskin mun mielestä (syödään puhdasta, käsittelemätöntä ruokaa, paljon kasviksia ja hyvälaatuista lihaa, sekä pyritään vähentämään kehossa ruoka-aineiden aiheuttamaa "tulehdusta"/rasitetta) niin Freetoxissa on se ero, että siinä loppupelissä myydään jotain ja se jokin on tietysti Juice+. Ei kukaan järjestänyt esim. Paleosta ilmaisia luentoja ympäri suomea, ylipäätänsä ei ole sellaista asiaa kuin ilmainen toisen ihmisen toimesta monestikaan, etenkään yhtään isommassa mittakaavassa.


Mutta ei siinä, minun ei ole pakko ostaa Juice+ssaa, mieluiten vedän ne kasvikset ja marjat sellaisenaan ihan vaan, sanoi kuka tahansa mitä tahansa. Ilolla otan vastaan sen kaiken tiedon ja kokemusten vaihdon mitä asian ympärillä liikkuu ja iloitsen jokaisesta ihmisestä joka päättää siistiä ruokavaliotaan edes yhtään vähemmän eines-puolivalmiste-linjalta luonnollisempaan suuntaan. Vaikka he sitten lisäksi vetäisivätkin sitä Juicea, se on sitten jokaisen oma valinta mitä tekee.

Tämän asian tiimoilta on myös saatavana ilmainen (Juice+) Jumalatarvalmennus. Kyllä luit oikein :) Jumalatar valmennus. Löydät sen täältä KLICK!
Ja vaikka takana nyt onkin tämä Juice+ osaltaan, niin hei, ihan mieletön paketti näin ensituntumalta. Ihana Valonpolun Hennan meditaatio ja vakuuttava paketti mm. villivihanneksista naiseuden tukena ja kuinka upeat naiset ovat tämän koonneet <3 Ja se jatkuu vielä viisi viikkoa! Eli siis kuusi viikkoa yhteensä. En malta odottaa!


Ja sitten kun on tuntikaupalla lukenut ruokavalioita, Freetoxia, 3,50e päivässä ym. ym. niin tää Henri Alenin juttu on mitä mainioin (vaikka saikin siitä lokaa tuulettimeen aikalailla).
– Ihmiset ovat nykyään aika kovassa ruokavalioiden, dieettien, tapojen ja trendien ristipaineessa. Koko ajan meille kerrotaan, miten pitäisi syödä. Ja me mietimme, että olenko hyvä ihminen, jos syön näin, Alèn pohtii. Sen sijaan Alén ehdottaa, että kuukauden verran saisi elää niin kuin haluaa, kenenkään ei ole pakko tehdä mitään tai olla mitään. Ruoasta voi nauttia ja olla kiitollinen siitä, että lautasella on ruokaa. (Lainaus: Henri Alen iltalehdessä)
Aikoinaan ruokaa syötiin, jotta pysyttiin hengissä, nyt se on osa identiteettiä.

Enpä voisi olla enempää samaa mieltä, vaikka olenkin ruokatietoinen, silti se raja on häilyvä, milloin se on hyväksi sun terveydelle, milloin sä olet sen kaiken informaation ja muun ristitulessa etkä tiedä mitä syödä. On terveydelliset, taloudelliset ja eettiset perusteet ja varmaan vielä aika monta muutakin juttua lisäksi.


Luonnollisuus ja luonto pyörii muutenkin nyt mielessä, ei pelkästään ruuan osalta. Arvasin koulun aloittamisen tuovan tämän asian esille ennemmin tai myöhemmin. Ja sieltähän sitä alkaa tulla. Lintusella on haasteita istua luokassa hiljaa ja keskittyä. Niinpä niin. Mietin vaan, että onko lapsia luotu istumaan hiljaa paikallaan? Onko se luonnollista käyttäytymistä ihmiselle?

Mitään keskittymisongelmia ei ole kun ollaan esim. luonnossa tai kun hän vetää jotain 2h legomaraton-mielikuvitusleikkiä tai tutkii ötököitä ja samalla liikkuu koko ajan. Ei päiväkodissakaan istuttu koko päivää, ei etenkään siinä päiväkodissa missä Lintunen oli. Ja nyt yht'äkkiä pitäisi liikkumaan tottuneen lapsen istua monta tuntia päivässä ja vieläpä hiljaa.
Ai että ahdistaa!


Onneksi asia ei kuitenkaan ole mikään jäätävä ongelma, sillä opettajalla tuntuu olevan tatsi myös vaihtoehtoisiin opetusmenetelmiin, kuten matikantuntiin ulkona jne.

Ja kun ahdistaa niin minne mennään?
No sinne metsään. Kahdestaan. Poimitaan puolukoita, kiviä, joutsenen sulkia, tutkitaan, ihmetellään, ollaan yhdessä, liikutaan, nautitaan, kuunnellaan metsää ja aaltoja, ollaan. Ja voi luoja mitä aurinkoenergiaa saatiin!



 iive

ps. ja nyt meikäläinen suuntaa kuulkaas kuntosalille ihmettelemään, että mitäs siellä tehtiinkään ja onko paluu sinne mahdollista <3 <3 <3 Paikallisella ALIVE-kuntosalilla kun on avoimet ovet tämän viikon ja ilmaisia tunteja ym. vaikka kuinka!

2 kommenttia:

  1. Aa, tää oli tämä mitä jengi mainostaa! Mulla meni heti sen jälkeen ohi, kun jotain alettiin myymään. Propsit paleolle, kroppa voi hyvin ja mieli :)

    VastaaPoista
  2. Tässä on kyllä se hyvä puoli ettei kukaan tuputa mitään eikä kukaan arvostele jos et ko. tuotetta halua käyttää. Silti voit osallistua yhteisöön ja keskusteluun terveellisestä elämästä. Tosi suvaitsevaista, avointa ja avuliasta porukkaa on kyl Freetox-ryhmissä. Ja tosiaan ruokavalio aika paleo. Valkosokerit, valkojauhot ja maitotuotteet veks tai ainakin minimiin.

    VastaaPoista

Kiitos :)