torstai 1. syyskuuta 2016

Voiko kroonisesta sairaudesta parantua?

Kirjoittelin jo aiemmin siitä kuinka aion parantaa itseni Fibromyalgiasta. Aion ainakin kaikkeni yrittää. Aikaisemmin ajattelin, että järjestän elämäni ja syömiseni niin, että olen kivuton, mutta nyt minulle on tullut vahva tunne siitä, että voisin jopa hyvästellä Fibron lopullisesti.

Ajatus lähti oikeastaan siitä kun aloin miettimään sitä, että KUKA sanoo Fibromyalgian olevan parantumaton sairaus? Osa lääkäreistä on sitä mieltä ettei koko sairautta ole olemassakaan vaikka siihen järjestetään Kelan sopeutumisvalmennuskursseja ja sillä on oma dg numero M79.0
On valitettavaa, että monet lääkärit suorastaan purkavat turhautuneisuuttaan fibromyalgiapotilaisiin. Monet erikoislääkärit eivät huoli tutkittavakseen tällä diagnoosilla lähetettyjä potilaita. Korkeintaan näistä potilaista pyritään seulomaan sairaudet, joihin on vaikuttavaa hoitoa tarjolla. Potilasta ei pyritäkään hoitamaan.
Yllä oleva lainaus on karua arkea lähes jokaisen fibron elämässä. Jollakin saattaa olla kultakimpale lääkärinään, joka ymmärtää ja auttaa. Tiedä sitten mikä on se syy miksi suurinosa lääkäreistä kuitenkin "kieltää" sairauden/oireyhtymän eikä halua ko. potilaita hoitaa. Onko se kyvyttömyyden tunne, ajan puute vai tosiaankin se, etteivät he usko potilaita tai ko. sairauden olemassaoloa?


Minä olen onnekas ihminen etten kärsi kivusta kovinkaan paljon, olen paljon täysin kivuton, välillä kipu haittaa elämää aika paljonkin, mutta onneksi nämä ajat eivät ole olleet kovinkaan pitkäkestoisia. Nykyään etenkin tänä kesänä voisin verrata kipuja ihan normaalin liikkuvan ihmisen rasituskipuihin, niihin mitä nyt treenatessa yleensäkin tulee. Tiedän että jo yksistään suomessa on tuhansia ihmisiä todellisessa ahdingossa tämän sairauden kanssa. Työkyky voi olla menetetty, elämä on liian raskasta ja kukaan ei auta. Ei auta lääkkeet, ei lääkärit eikä ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa kuten muilla sairailla ihmisillä. Minä en missään nimessä sano sitä etteikö kaikki tämä olisi totisinta totta. Minulla itselläni on vain asiat hieman helpommin kuin joillakin ja ehkä siksi mietinkin ja kyseenalaistan omalta kohdaltani koko juttua. Se että nyt sanoisin kaikille, että hei ottakaa itseänne niskasta kiinni ja parantukaa (kuten masentuneille sanotaan...) niin sitä ei voi tosiaankaan tehdä. Mutta itselleni voin sanoa ja miettiä kuinka voisin elämääni helpottaa.

Kun googletin *Voiko Fibromyalgiasta parantua?* sain luettavakseni CFS-verkon "artikkelin" fibrosta. Siellä kirjoitettiin mm. näin.
Fibromyalgia saattaa joskus parantua itsestään, mutta yleensä se jää krooniseksi sairaudeksi. Varsinaista parannuskeinoa ei tällä hetkellä tunneta, mutta hoitoja on olemassa runsaasti ja on todennäköistä, että 10 vuoden päästä sairaus voidaan parantaa esim. geeniterapialla. Fibromyalgia ei tiettävästi altista muille sairauksille, mutta fibromyalgiapotilailla esiintyy usein autoimmuunisairauksia ja siten heillä voi olla muita suurempi riski sairastua autoimmuunisairauksiin (joka ei siis johdu fibromyalgiasta sinänsä). Joidenkin lääkäreiden mielestä fibromyalgia voi olla progressiivinen eli etenevä, mutta tämä ei ole yleisesti hyväksytty näkemys. (lainaus: cfs-verkko/fibromyalgia)
Tässä kohdassa tietenkin kolahti tuo lihavoitu tekstin kohta. Ja nyt todellakin aloin miettiä sitä aionko sopeutua tähän sairauteen vai aionko parantua tästä sairaudesta?


Vai onko tämä sairaus vain reagointia siihen elämään mitä me nyt elämme? Olenko vain herkempi yksilö, jonka keho ei halua pyöriä tämän elämän oravanpyörässä? Tai syödä ravinneköyhää tehotuotantoruokaa?
Erityisherkkyys on varmastikin yksi "syy" sairastumiselle, nyt kun yritän ottaa sitä huomioon elämässäni ja ymmärrän sitä paremmin, niin elämäkin on kaikkiaan helpompaa.
Mitä enemmän olen ulkona, luonnossa, metsässä ja palstalla, sitä paremmin voin. Sen sijaan että olisin koneella, sisällä, rakennuksessa joka on rakennettu betonista, liimoista ja kaikesta muusta kivasta kemiallisesta tai onhan luontokin kemiaa, mutta ehkä varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan? Puun sijaan melamiinia, kaakelin tai lautalattian sijaan muovimattoa jne.

Jo vuosia sitten törmäsin netissä silloiseen Viidakkomieheen eli Olli Postiin. Siitä asti olen tasaisesti seurannut hänen juttujaan. Ns. tavallisten tyyppien mielestä mä olen jo aikamoinen hifistelijä, mutta Olli Posti menee todellakin vielä pidemmälle, mä olen siinä hifistelijäportaan ensimmäisellä rappusella, Olli varmaan aika yläpäässä. Ei siinä, minäkin menisin jos minulla todettaisiin MS-tauti, sen verran on kyseistä sairautta sairastavia tullut itse hoidettua työn puolella. En tiedä totuutta, onko Olli parantanut itsensä tai saanut sairautensa ns. remissioon eli pysähtyneeksi, sen tiedän, että hän vaikuttaa todella hyvinvoivalta.

Jos on mahdollista pysäyttää/parantua MS-taudista niin eikö silloin ole myös mahdollista parantua fibromyalgiasta? Opettaa keho siihen ettei sen enää tarvitse reagoida kivulla joka asiaan. Opettaa keho rentoutumaan ja palautumaan tästä oravanpyörä-elämästä? Vai voisiko siitä elämästä hypätä henkisesti pois? Työtä mun pitää tehdä, sillä perheen pitää elää, mutta kuinka paljon omasta energiasta antaa sille työlle, aikatauluille, elämälle joka on rytmitetty vuorojen mukaan. Pyöriikö siinä vastavirtaan vai soljuuko mukana? Elämän rytmi kun vaan on muuta kuin 8-16 vuorotyöläisellä. Miksi jänkätä vastaan? Voisiko mennä vaan kivasti mukana, rennosti? Uskon, että tämä on paljon tuottavampaa siellä työpaikallakin.

Minulla on nyt montakin juttua kokeilun alla siitä kuinka homma toimii ja olisiko niistä apua. Ruoka on yksi juttu, mahdollisimman vähän käsitelty ruoka. Liikunta on toinen juttu eli mahdollisimman luonnollinen liikkuminen (toki sitä kuntosalia mietin edelleen kokeiltavaksi taas koska se on vaan niin tehokasta jos ei treenaa yli). Rentoutuminen ja elämästä stressaaminen on varmaan kolmas. Ja sitten on tämä kaikki extra eli vitamiinit, ravintolisät, kompressiovaatteet (kiitos tästä mahdollisuudesta ZeroPoint, kirjoitan tästä vielä lisää enemmän), luonnolliset "kipu"voiteet, lämpö/kylmähoidot jne.


Mutta yksi on ylitse muiden ja se on se mitä ajattelen ja mihin uskon.

Mielen voima on valtava!

Jos uskon, että tulen aina sairastamaan fibroa ja etten koskaan parane, niin juuri näinhän siinä käy. En taatusti silloin parane.

Mutta entäs jos ajattelee ja tosiaankin uskoo toisin. Uskoo, että on mahdollista parantua?

Ja minä uskon.

iive

2 kommenttia:

  1. .. Eve... se positiivinen energia joka susta lähtee.. on uskomatonta. Ja hitto.. se tarttuu meihin muihinkin :D Haluan kommentoida sen verran, että meissä jokaisessa pitäisi asua pikku eve. Ja nähdä ne elämän valoisat puolet. Olet uskomaton kipujesi keskellä! <3 <3 <3 Itse en fybroa sairasta, mutta tämäkin teksti auttoi muillakin tavoin. Minut se kohtasi <3 -emmi-

    VastaaPoista

Kiitos :)