sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Värisuora

Tällä viikolla olen saanut nauttia kyllä ihanasta perhe-ajasta kun ensin vierailulla kävi äiti ja loppuviikosta isä (mun vanhemmat ovat eronneet siis). Mies oli osan viikosta 3pvän pikkujouluissa Ruotsissa Åressa, joten minä ja Lintunen vietettiin mukavaa joulunalusaikaa yhdessä touhuten.

Liikunnat jäivät tällä viikolla 2 salitreeniin ja 2 kävelylenkkiin, mutta ehkäpä oli ihan hyvä näin. Ei se valvotun yön jälkeen reuhtominen varmaan olisi ollut yhtään hyödyllistä. Lintunen nimittäin valvoi yöllä korvakivun kanssa. Flunssaa onkin kovasti liikkellä, saa nähdä iskeekö minuun. Teho vitamiini-, mehu- ja inkiväärikuuri on jo menossa. Töissä suurin osa on jo sairastunut ja perheestä siis myös Lintunen. Toivottavasti viikonlopun pienet herkuttelut (sokerilla) ei nyt sitten kosauta tätä mun aikomusta olla sairastumatta.

Salitreeneissä mukava oli huomata se, että palautuminen on ollut koko ajan nopeampaa. Olisi voinut tehdä sen kolmannenkin salitreenin aivan hyvin. Olen tästä superinnoissani! Myös molemmat treenikerrat tuntuivat jotenkin erityisen hyville. Asiat alkavat mennä uomiinsa.
Salilla olen tehnyt nyt 2-jakoista treeniä. Vatsa-jalat ja selkä-kädet. Keskivartalon treenaamiseen olen panostanut nyt erityisesti. On huippua huomata kuinka lankussa sekunnit vaan lisääntyy ja syvien selkälihasten tuntuman saa pidettyä yhä vain pidemmälle.


Jotenkin tää syksy on ollut todella ihana. Sitä kamalaa mustaa aikaa oli tosi vähän ja lumi ja pakkanen on vaan niin mun juttu (siis jos ei ole kesä ja väh. 25 astetta lämmintä). Mun työmaisemat ovat kyllä huiput oli vuodenaika mikä tahansa. Onneksi saan jatkaa samassa työpaikassa.


Viikonloppuvapaalle oli ihana jäädä näin ihanalla säällä <3 Kuukin tuolla näkyi, mut ei enää kuvassa.
Perjantain päivällinen syntyi nopeasti friida-munista, pesto-mozzarellasta, graavilohesta, pähkinöistä ja salaatista. Lintusen toiveesta lämpimänä lisukkeena oli myös parsakaalia.



 Lauantai
Aamun värisuora
Vihermehu
Marjasmoothie
5am kaakao


Eggspress kävi viimeistä kertaa ennen joulua. Harmi kun tuli ostettua vain yksi glögipullo, olisi tehnyt mieli avata se samointein. Säästin kuitenkin jouluksi.

Iskän kanssa jutustellessa oli kivaa puuhata jotain pientä, joten aloitin himmelin teon. Näin jossain kirjan sivuista tehdyn himmelin ja ihastuin siihen. Muovi kun ei niin ole mun juttu, eikä olkikaan. Ensin valmistui pieni testi eteiseen koristeeksi ja tänään sain valmiiksi himmelikranssin.




Eikä sitä ovipupua sitten voinut jättää tuosta pois, joten hieman sai kranssi hauskuus-aspektia. Sopii kyllä meille. Kun tämä huusholli on sellainen Peppi Pitkätossun Huvikumpu kerrostaloasunnossa.


Naapureille jäädytin rappukäytävän oven eteen jäälyhdyt. Yllättävän kauniit tuli. En ole aiemmin kokeillut jäälyhtyjen koristelua. Harmi kun ei tullut kerättyä esim. pihlajanmarjaterttuja talteen. Ne olisi olleet nättejä lyhdyissä.


Vaikka tämän päivän lenkillä ei paistanutkaan aurinko niin silti luontopolun maisemat olivat mahtavat. Taivas kuulsi kauniin näköisenä ja pakkanen puri poskia. Joen kiviin oli jäätynyt hauskoja kuvioita. Vähemmän virtaavat kohdat olivatkin jo jäätyneet. Joka puolella näkyy pieniä jälkiä, jäniksen, lintujen ja muiden pienten piipertäjien tekeminä. Eilen meidän lähellä oli nähty Ilves! Talvellakin tuntuu elämää olevan vaikka kaikki pörriäiset puuttuukin. Tikkaakin sain ihastella pitkän tovin nakutuspuuhissa luontopolulla. Ja jos en täysin puusilmä ollut oli kyseessä Valkoselkätikka. Tosin saman bongauksen olen samassa paikassa tehnyt aiemminkin, joten uskon näin tosiaan olevan. Paikkakin on Valkoselkätikalle ominainen.



Ensi viikko onkin arvoitus. Huomenna olisi tarkoitus lähteä salille ja muuten pitää kiirettä töissä. Tosin huomista lukuunottamatta teen aamuvuoroa, joten se on poikkeuksellista. Ja jos tällä viikolla oli 5 vapaapäivää, niin ensi viikolla niitä on 1. Tämmöistä tämä on vuorotyöläisen elämä. Lintusen ensimmäinen koulun joulujuhla on myös ensi viikolla. Ja enää on 2 viikkoa jouluun! Jotenkin aika ihanaa <3

iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)