maanantai 24. huhtikuuta 2017

(Yöllisiä) hiljaisuuksia

4 yövuoroa takana ja nyt 5 päivän vapaa! Jee! On tätä odotettukin, täytyy myöntää.

Yövuorot sujuivat ihan näppärästi. 2. yö oli tapansa mukaan haastava, silmät meinasi mennä väkisin kiinni vaikka mitä teki.
Kokeilin yövuoroissa yhtenä yönä myös hiljaisuutta (meillähän yöllä siis lähinnä vaan valvotaan eikä normaalisti mitään äksöneitä ole lainkaan). Kännykkä pois, tabletti pois, telkkari kiinni. Siinä sitten olin puolet yöstä hiljaisuudessa ja mietiskelin. Osan ajasta yin-joogasin.

Oli mielenkiintoinen kokemus, joka täytyy kyllä toistaa päiväsaikaan joskus, koska tällainen virikkeettömyys ei ole yöaikaan kauhean helppoa näin niin kuin hereilläolon kannalta ja kun ei mitään syvämeditaatioitakaan voi tietenkään tehdä, koska a) ei saa nukahtaa tietenkään ja b) pitää kuitenkin olla valppaana ja skarppina. Ilahduttavaa oli se, että ei ahdistanut. Kaikkien tuntemusten ja ajatusten kanssa pystyi olemaan.
Muistan edelleen kun 20 vuotiaana omat ajatukset ja tunteet ahdistivat niin paljon, että täytyi nukkua elokuva päällä. Siitä olen onneksi eroon päässyt.
Viime kesänähän toteutin tuollaista hiljaisuutta muutaman kerran osapäiväisesti, mutta esim. kännykkä ja some olivat läsnä vaikka puhumatta olinkin. Nyt täytyy kyllä koettaa olla ilman mitään, siitä tulee varmasti ihan huippu kokemus!

Kävin myös ennen yövuoroja harjoittelemassa luontomeditaatioita. Minulle luonnossa liikkuminen ja tekeminen (kävely, uiminen, palstaviljely ym.) on sitä luontaisinta luontoyhteyttä. Puun halailuhetket ovat nekin yleensä hyvin pikaisia ja luontoyhteyskoulutuksessa minulle tuotti vaikeuksia olla pitkiä aikoja paikoillaan. Nyt olen kuitenkin harjoitellut aistiharjoituksen avulla myös tuota paikoillaan oloa ja hiljentymistä. Tunnen, että kehollani on valtava tarve liikkua, toisaalta ilmiö on mielenkiintoinen, koska kotona meditoidessa tällaista tuntemusta ei tule.


Meditaatiopaikkani💙


Tämä vapaaviikko olisikin tarkoitus viettää luonnossa ollen, erityisesti palstalla. Tosin hieman huonoa säätä on luvattu. Tänään ripustimme viimein palstalla pöntön puuhun, ihastelimme sipulikukkia ja tsippailimme metsässä etsimässä Lintusen kevätseurantaan havaintoja (löysimme silmut, muurahaispesän ja sinivuokon).






Onneksi bokashiryhmässä vinkattiin hyvästä taimienkasvatusvinkistä (siemenet laitetaan reijitettyihin kannellisiin karkkirasioihin ja esim. kasvihuoneeseen vielä lisäksi). Näin saadaan myöhässä olevaa kevättä tasaannutettua ja kylmänkestäviä taimia.

iive

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Erityisherkän tunneskaala

Viime aikoina olen uinut syvissä tummissa vesissä. Olen miettinyt miksi minun täytyy tuntea kaikki niin valtavan vahvasti ja syvältä. Olen toisaalta ajatellut, että minulla on ollut oikeuskin tähän kaikkeen. On tapahtunut niin paljon asioita ettei ole ihmekään, että jokin kohta murtuu ja rikkoutuu. Olen itkenyt, minuun on sattunut ja olen niin kaivannut. Ja tiedän, että kaikki eivät tuntisi näin niin kuin minä tunnen. Kun itkin ahdistuksesta ja surusta, mies otti esiin Lintusen piano-nuotit ja näytti että hänen tunneskaalansa menee siellä nuottiviivastolla, minun skaalani huitelee kaukana siitä, niin yli kuin ali, jos edes paperi riittää. Tämä oli miehen tapa ymmärtää minua, minä kun en viivastolle vain kertakaikkiaan mahdu.

Tälläisina hetkinä erityisherkkyys on välillä taakka eikä ilo. Toisaalta koitan myös arvostaa sitä, että pystyn tuntemaan näin syvästi, vaikka itse tunteet eivät olekaan niin ihania vaan pikemminkin kuristavia. Silti minä tunnen, minä olen elossa.

Niinä hetkinä kun väsymys ja ahdistus ei ole ollut kaiken alleen peittävä sumuverho, olen koettanut nauttia jokaisesta hetkestä. Olen kävellyt paljon ulkona, hengittänyt, halannut puita ja vain ollut. Olen saanut kuulla mahtavia lintukonsertteja ja kun tarkasti katsoo voi nähdä kevään saapuvan yöpakkasista huolimatta.

Vapaapäivänä Lintusen ollessa koulussa, suuntasin palstalle. Puikahdin siellä viereiseen metsään, etsin polun ja aloin kulkea. Aika mahtaviin maisemiin päädyin.


Ja jälleen puut olivat ystäviäni (ja kivet, sillä löysin myös aivan upeita isoja siirtolohkareita). Halasin isoa kuusta, joka oli ollut metsässä kauan ja kuuntelin kun linnut lauloivat kuusen latvassa. Ja siinä hetkessä erityisherkkyyteni onkin siunaus, sillä niin mielettömältä tuo pieni hetki tuntui.


Remember, remember, this is now, and now, and now. 
Live it, feel it, cling to it. 
I want to become acutely aware of all I've taken for granted. 
~Sylvia Plath~ 


 Tänään yövuoron jälkeen herätessäni tunsin, että ehkäpä on jo hitusen helpompi olla. Että sieltä silmistä loistaa siltikin se ilo ja rakkaus kuitenkin.

iive

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Luontoyhteydestä

Vietin viime viikonlopun Luontoyhteyden ohjaaminen opetus ja ohjaustyössä-kurssilla. Uusi työnantajani tuki jopa kurssille osallistumista ja olinkin tästä positiivisesti yllättynyt ja ilahtunut. Varsinaisestihan jatkossa luontoyhteyden ohjaaminen omassa työssä kun ei maksa mitään, mutta voi antaa paljon, joten sinänsä varmasti hyvä investointi.

Vaikka sainkin kurssista todella paljon inspiraatiota työhön, niin vielä enemmän sain siitä itselleni. Harjoitukset teimme oman itsemme kautta ajatellen ja kokien, joten aikalailla aikamoinen itsensäterapioimis-viikonloppu tuo sitten oli. Viikonlopun jälkeen kyllä tuon huomasi, sillä niin sippinä olin alkuviikon.

Käsittelimme kurssilla paljon taustainformaatiota mm. luonnon terveysvaikutuksista, eri metodeista ja lisäksi perehdyimme hommaan myös ihan käytännön harjoituksilla. Omat viikonlopun harjoitussuosikit olivat aistiharjoitus ja lapsuuden muistoharjoitus.

Aistiharjoituksessa olimme ulkona. Seisoimme piirissä silmät kiinni ja ohjaaja ohjasi harjoitusta sanallisesti. Harjoituksessa keskityttiin omien aistien avulla ympäröivään luontoon. Viimeiseksi vasta avattiin silmät. Tätä harjoitusta aion tehdä tästä lähtien luonnossa liikkuessa. Odotan oikein kesää jolloin voin riisua kengät ja seisoa paljain varpain hiekalla tai kalliolla.


Lapsuuden muistoharjoituksessa käytimme Isla Peuran ihania Luonnonvalo-kortteja. Jokainen valitsi itselleen kortin josta tuli mieleen jokin lapsuuden luontoon liittyvä muisto. Ajatuksena omaan päähän tuli heti järvi ja uiminen, mutta kun näin tämän kuvan pitkospuista niin nappasin sen heti. Oli aika wau tuntemus humpsahtaa lapsuuteen ja mieleen tulvivat äänet ja tuoksut pitkospuilta. Tämä harjoitus oli ehkäpä siksi niin ihana koska se oli niin onnentäyteinen ja kepeä, molemmat asioita joita tässä normaalissa raskassoutuisessa elämässäni tarvitsen paljon paljon lisää.

Luonnon terveysvaikutuksiin liittyvistä keskusteluista jäi vaikuttavimmin mieleen niiden syntymekanismi. Tai ainakin ajattelutapa niiden syntymisestä, jonka koetan jotenkin selittää tähän...

Ihminen on alunperin syntynyt luontoon ja elämään yhteistyössä luonnossa ja sen kanssa. Teollistunut ihmiskunta on kuitenkin rakentanut ja oikeastaan ulkoistanut itsensä luonnosta jolloin kehomme ja mielemme reagoivat sairastuttavasti. Kun palaamme luontoon, palaamme oikeastaan omaan luonnolliseen ympäristöömme ja tällöin kehommekin alkaa palautua luonnolliseen tilaansa.

Jos ihminen on kovinkin eriytynyt luonnosta, voi olla ettei tätä ehkä tapahdu, mutta ainakin itse koen luonnossa olevani enemmän "sisällä" omassa elämässäni ja kehossani.


Haluan antaa tämän kokemuksen myös lapselleni. Tähänkin sain kurssilta paljon eväitä. Luonto-Liiton kevätseuranta on siis startannut ja Lintunen innostui myös Pihka-luonnonharrastusmerkin ansaitsemisesta. Kirjoitammekin näistä jutuista yhteiseen Luontotutkijat-blogiimme🌳
Luonnossa liikkuminen on myös oivaa liikuntaa, sitäkään ei ole syytä unohtaa. Tänäänkin puuhailimme ulkona Pihka-tehtävien kera useamman tovin ja käveltyä tuli siinä samalla jo ihan hyvänmittainen matka ihan huomaamatta. 


Tänään yllätykseksemme löysimme myös ensimmäiset leskenlehdet ja pääsimme merkkaamaan ensimmäisen havainnon kevätseuranta-kaavakkeeseen.
Ja kuin sattumalta kadonneet kiikaritkin löytyivät juuri tänään, kas kummaa 😊


Koska Luontoyhteys-ohjaaja ei ole mikään suojattu nimike niin voisinpa siis nimittää itseäni siten jos niin tuntisin. Ehkäpä joskus tunnenkin olevani. Nyt olen vain noviisi vielä.

Erittäin onnellinen olen tässä hetkessä ollut siitä, että ainakin juuri nyt tuntuu siltä että shokkivaihe työn suhteen on ohitse. Ja kaikesta mullistuksesta ja perehdyttämisestä ja asioiden huolehtimisesta syntynyt lievä burn out tuntuu myös hieman hellittävän. Uskon tästä toipumisen olevan hidas prosessi ja varmasti tulee vielä takapakkia, mutta onneksi juuri nyt tuntuu asian suhteen hyvältä sen kuristavan tunteen sijaan.

iive

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Tunnolliset Tytöt

En tiedä milloin tunnollisten työpanos muuttui vähemmän arvostettavaksi ja merkittäväksi? Tapahtuiko se silloin kun laadun sijaan tärkeimmäksi arvoiksi yrityksissä muuttuivat halvat tarjoukset-suuret voitot vai mikä muutti tilanteen? Silti kuitenkin tuntuu siltä, että elämästä on hävinnyt pitkäjänteisyys ja näin ollen meitä Tunnollisia Tyttöjä ei enää tarvita. Tarvitaan tyyppejä jotka saavat kaiken näyttämään nopeasti innovatiivisen hyvältä, aivan sama miltä lopputulos näyttää vaikkapa vuoden päästä.


Muuallakin Tunnollisia Tyttöjä syytetään ylitekemisestä ja uupumisesta kun he tekevät vain työnsä. Välillä mietin, että miksi ei syytetä niitä jotka jättävät työnsä tekemättä? Tunnolliset Tytöt kun monesti joutuvat nekin tekemättömät työt tekemään. En ihmettele että uuvutaan. Mutta onko tarkastelun paikka sen kohdalla, joka työt jätti alunperin tekemättä vai sen kohdalla joka ne teki ja sitten uupui?

Pitäisi tietenkin osata sanoa ei. Kaikkeen pitää nykyään osata sanoa ei, jopa omalle päälle, omille ajatuksille ja vaatimuksille.

Olen elämässä opetellut sanomaan ei kaloreiden laskemiselle, liikuntapäiväkirjoille, ulkonäkövaatimuksille, photosopattujen kuvien vääristämälle kauneusihanteille. Olen opetellut sanomaan ei ruuan demonisoinnille, josta voisi kirjoittaa melkeimpä kokonaisen kirjan.
Ja nyt minä sanon ei Tunnollisten Tyttöjen dissaamiselle!


Olen opetellut sanomaan kyllä itselleni. Olen opetellut sanomaan kyllä armolle, rakkaudelle ja ilolle. Olen opetellut sanomaan kyllä kehoni kuuntelemiselle, se kyllä kertoo mitä minun pitää syödä ja miten minun pitää liikkua jos vain tarkasti kuuntelen.
Olen opetellut sanomaan kyllä surulle, huonolle fiilikselle ja alakuloisuudelle.

On ihan yhtä normaalia olla joskus alakuloinen ja vetämätön kuin olla välillä iloinen. Olisi aika kummallista jos elämän vastoinkäymiset ja surut eivät tuntuisi missään. Ei ole normaalia olla koko ajan positiivinen jos elämä viskoo kuraa niskaan. Silloin on lupa masentua tai olla surullinen, se on aivan normaali reaktio.

Tämä Tunnollinen Tyttö on tällä hetkellä alakuloinen. Hänestä tuntuu ihmeelliseltä, että häntä käsketään himmaamaan vähän. Ihan kuin sanottaisiin, että jätä vaan osa töistä tekemättä. En ymmärrä tätä. Jos työpäivän aikana on tehtäväksi esimerkiksi 10 tehtävää, niin montako sitten tehdä jos "himmataan" vähän. Tehdäkkö 9, 8 vai 5? Kuka tekee ne tehtävät jotka jätettiin tekemättä?

Kotona asian kanssa on erilailla. Jos jätetään astiat tiskaamatta löytyvät ne tiskialtaasta seuraavanakin päivänä hyvin todennäköisesti. Silloin ne tiskialtaassa odottavat astiat eivät rasita eivätkä haittaa, koska ne voi hoitaa kotona sitten kun jaksaa (tai kun astiat loppuvat :D )


Onneksi viikon 168 tunnista ne 128 tuntia ovat aivan vapaasti omassa käytössä. Silloin voit päättää itse mitä arvostat ja mihin panostat. Mille sanot ei ja mille sanot kyllä.

Eilen sanoin kyllä suklaapatukalle, tänään sanoin kyllä sitruuna-inkivääri-minttu-vehnänoras-mehulle. Suklaapatukasta ei kuvaa saanut, niin nopeasti se katosi.

iive

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Welcome back Fibro!

Ennen jouluahan kerroin vakaasti parantuneeni fibrosta ja kyllä näin olikin aikalailla pitkän aikaa. Oliko se kokonaisvaltaista parantumista vai elämistä sellaisella tavalla että fibro ei oireillut? Se taas riippuu katsantokannasta. Jos olisin jatkanut elämääni samalla tavalla kuin syksyllä/jouluna niin uskoisin että edelleen olisin fibrovapaa. Koska kuitenkin aloin pikkuhiljaa lipsumaan erinäisistä asioista, niin tässä sitä nyt istutaan kokokompressiot päällä ja fibro on jyllännyt sellaisen viikon verran.


Miksi lipsuin? Sitä voi vaan kysyä ja mielestäni minulla on ihan inhimilliset vastauksetkin. Työstressi on ollut aivan järjetöntä viimeaikoina (vuodenvaihteesta asti). Muut sanovat, että hellitä vähän, mutta kun minun luonteeseeni ei vain kuulu tehdä asioita huonosti / puolittain, siitä se riemu vasta repeääkin ja huono omatunto jylläisi 24/7. Jo pelkästään se, että on joissain asioissa pakko tehdä edellä mainitulla tavalla on jo liikaa, joten jos sen voin välttää niin mieluiten sitten niin. Toivon edelleen että tilanne hellittää sitten jossain vaiheessa, että työ ei kuormita ylimääräistä.

Lisäksi ystäväni nukkui yllättäen pois. Surun käsitteleminen on ollut vaikeaa ja tuskallista. Ensimmäisinä päivinä tuntui että seinät kaatuisivat päälle. Enkä edes voi kuvitella millaista surua hänen perheensä koki ja kokee edelleen. Nyt suru alkaa hieman helpottamaan, silti päivittäin tulee vastaan asioita jolloin huomaa miettivänsä ettei koskaan enää tee tätä ystävän kanssa.

Fibromyalgiakuntoutuksen ensimmäisen osion jälkeen olin aivan täysin valmis vaikka seisomaan tunnin päälläni joka päivä, jotta fibro ei veisi elämääni. Muutin elämäntapojani valtavasti ja nautin valtavasti siitä kun kivut hävisivät ja elin aktiivisesti taas. Nyt ruokavaliossani olen lipsunut erityisesti sokereiden kanssa. Mehustustakaan en ole jaksanut tehdä päivittäin, ehkä 2 kertaa viikossa vain. Plussaksi voin kyllä tuumata sen, että oikeata hyvää ruokaa on kuitenkin syöty ja salaattia ja vihanneksia muutenkin. Suurimmaksi peikoksi voisin kyllä siis nostaa sokerin, joka on koukuttanut mut aivan liian pahasti.



Mutta aina on mahdollisuus aloittaa uudelleen. Joten vihermehut nassuun. Sokerit ja suklaat kaapeista pois. Boostiksi Ruusunjuuri ja Pakurikääpäuutetta. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja koska olen selvinnyt tästä aikaisemminkin voittajana niin miksi en selviäisi nytkin!

iive

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Saliblokki

Tammi ja helmikuu olivat auttamatta aivan onnettomia salitreenin suhteen. Tiedän, että töissä oli valtava kiire ja stressi, mutta juuri silloin siellä salilla olisi pitänyt käydä huolehtimassa itsestään. Miksi siis salilla käyminen alkoikin taas tuntua niin epämiellyttävältä?

Olen ihminen, joka vaatii itseltään (ja joskus myös toisilta) ehkä vähän liikaa. Minun on vaikea hyväksyä sitä, että kehoni asettaa minulle rajoituksia jonka mukaan minun pitäisi elää. Tunnen epäonnistuvani jos kaiken ruuhkavuosien (hirveä sana) keskellä en jaksa suorittaa omaa elämääni. Tällaiselle ihmiselle nykyelämän rumba on ihan mahdotonta. Sillä suorittamisen muotoja oikein tyrkytetään ovista ja ikkunoista ja netistä ennen kaikkea.

Syksyn salitreenit alkoivat vuodenvaihdetta kohti mennessä kulkea kohti "pakonomaista" treenaamista. Tarkkoja salipäiviä, paljonko meni jalkaprässissä viimeksi, montako minuuttia/liikettä/toistoa jaksan. Aloin merkata treenejä kalenteriin, myöskin aloin ajatella saliohjelmaa sen sijaan, että kuuntelisin sitä mitä kehoni tarvitsee. Vaikka jalat olisivat olleet hyytelöä, olisi jalkapäivä vedettävä. Ja sitten sinne salille ei enää halunnutkaan mennä.


Putsasin vaatekaappiani vaatteista joita en käytä ja lisäilin sinne ilokseni vaatteita jotka taasen mahtuvat päälle. Silti oli kovin ankea tuo väriskaala mitä kaapissa enää oli, harmaata, mustaa, tummansinistä. Asetin itselleni näiden värien ostokiellon tai koska pitää ajatella toisinpäin, niin saan ostaa ainoastaan värikkäitä vaatteita.

Salille asetin vähän samanlaisen jutun. Niin kauan kun homma ei pysy käsissä, niin niin kauan minä treenaan ainoastaan salin toiminnallisella puolella. Keppijumppaa, kahvakuulaa, kehonpainoharjoittelua, tasapainoharjoittelua. Ei kirjallisia treenejä, ei toistojen tai kierroksien laskuja. Treenit aloitetaan kuuntelemalla kehon tarpeita. Tarvitseeko tänään liikettä mikä osa kehosta? Mistä kohden tarvitsee lepoa?

Ja ylipäätänsä ajatus siitä, että menen sinne salille. On aivan sama mitä siellä teen, kunhan sinne menen ja teen jotain. Se on aina paljon parempi kuin ei mitään.

Terveystarkastuksessakin kävin, kaikki hyvin sillä saralla. Lievää työuupumusta testien mukaan mikä ei ole mikään yllätys kaiken tämän alkuvuoden rumban jälkeen. Myös diabetespisteet olivat aika korkeat (vaikkakin paastoverensokeri täydellinen, niin silti sukurasitetta ja raskausdiabetestä ei voitu jättää huomiotta).
Ja vaikka stressiä on riittänyt ja että ruokailut ei ihan tosiaankaan ole mennyt nappiin, silti superlatiiveja käyttävä työterveyslääkäri kertoi verenpaineeni olevan mitä mahtavin ja kolesteroliarvojeni olevan todella upeita. Oli kyllä hauska lääkäri :) enkä saanut edes saarnaa voin ja kananmunien syömisestä. D-vitamiiniarvokin oli oikein mallikkaalla tasolla, niin kuin oikeastaan aivan kaikki muukin kun hypin ja pompin ja heilutin käsiä, kumartelin, kyykkäsin ja ojentelin kehoani ylipäätänsä sinne sun tänne lääkärin testatessa miten menee.


Kotona taimipöytä notkuu jo nyt. Ehkä sen 100 samettikukkaa on itänyt, samoin ruohosipuli, persilja, basilika, herneet ja vehnänoras. Tuon vehnänoraksen kyllä leikkelen vihermehua varten alas. En tiedä mihin ihmeeseen laitan kasvamaan kaiken muun kuten kurkut, kesäkurpitsat, kaalit jne. Muutamat kukatkin vaativat esikasvatuksen, ainakin jos haluaa niiden kukkivan aikaisin. Tosin kevät näyttää tulevan aikalailla nopeasti, että ehkä se helpottaa tätä sisäkasvatusrumbaa sitten siltä osin.

iive

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Rajoittavat uskomukset

Heräsin vähän aikaa sitten erääseen omaan ajatukseeni "en ole rakastumisen arvoinen". Vaikka juurikin kirjoitin siitä mahtavasta rakkauden tunteesta, jonka olen saanut taas kokea, on se erilaista kuin tämä.

Kohta 12 vuotta olen ollut samassa parisuhteessa. On ollut hyviä ja huonoja aikoja, mutta kaikesta on selvitty ja yhdessä ollaan pysytty. Meillä on voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne ja mieheni rakkaus pitää meitä yhdessä. En voi sanoa ettenkö rakastaisi miestäni, totta kai rakastan, mutta sitten kun mennään syvemmälle tunteisiin, kyseenalaistan ja väistelen sitä ajatusta, että minä olisin rakastumisen tai rakastamisen arvoinen. Jostain syystä uskon, että rakkaus ei ole minua varten. Onneksi mieheni sitkeästi rakastaa minua jostain ihmeen kumman syystä <3


En tiedä miksi ajattelen näin. Miksi menen piiloon kun minua kohtaan osoitetaan rakkautta. Väistän tai vaikka olisin paikoillani niin sisälläni joku huutaa "en ole tämän arvoinen". Ja jotenkin juuri nyt tämä kolahti ja kovaa.

Miksi ajattelen itsestäni että minusta on vaikea pitää? Miksi ajattelen itsestäni, että olen hankala ihminen? Miksi ajattelen, että olen kylmä ihminen vaikka aina haluan vain hyvää muille? Miksi minulla on kuitenkin ollut aina aivan valtava rakkauden nälkä, mutta kun sitä saisin, niin lyön liinat kiinni ja sisimpäni huutaa "en ole tämän arvoinen"?

Onneksi tämä on vain elämäni varrella syntynyt uskomus, ei suinkaan totuus ja minulla on nyt mahdollisuus muuttaa tämä asia.


Nämä uskomukset itsestä ovatkin mielenkiintoisia. Perehdyin asiaan lukemalla ja voi kuinka paljon voikaan olla uskomuksia itsestä jotka eivät edes ole totta. Pikaisella itsetutkiskelulla löysin uskomuksia, jotka ovat jo muuttuneet ja uskomuksia jotka ovat vielä reippaasti käsittelyn alla.

Muut pitävät minua kylmänä, kovana ihmisenä.
Tulen aina olemaan erilainen kuin muut, en kuulu joukkoon.
En ole rakkauden tai rakastumisen tunteen arvoinen.
Olen liian äänekäs.
Olen lihava (painoin mitä tahansa).
Olen huono hiihtämään.
En pidä liikunnasta/en ole urheilullinen ihminen.

Onko kuvassa tunnekylmä, lihava sohvaperuna?
Ei oo!

Tunnistan joidenkin uskomuksien syntytavan, osasta ei ole harmainta aavistustakaan miten ne ovat syntyneet. Pääasia on kuitenkin nyt ymmärtää etteivät ne välttämättä ole laisinkaan totta.
Esimerkiksi näistä luetteloimistani uskomuksista voisin kirjoittaa myös näin.

Sisimmässäni ajattelen ja haluan kaikille ihmisille hyvää.
Erilaisuus on rikkaus ja kaikki ovat itseasiassa erilaisia. Ei ole kahta juuri samanlaista ihmistä.
Minä osaan rakastaa ja minäkin olen rakastamisen arvoinen.
Toiset puhuvat hiljaa ja toiset kovaa. Miksi pelkästään hiljaisuus olisi hyve?
Olen juuri sopivan kokoinen tällaisena kuin olen. Paino ei määritä hyvyyttäni ihmisenä.
Hiihtäminen on kivaa, se vain pitää tehdä omassa tahdissa ja omalla tyylillä.
Oma liikuntatapa ja lajit on vain löydettävä. Jokaisella on mahdollisuus löytää liikunnan ilo.

Olen miettinyt myös sitä millaisia uskomuksia minä luon muille ihmisille. Esimerkiksi kun puhun lapselleni, sen puheen perusteella hän tulee heijastamaan itseään. Toivottavasti pystyn luomaan hänelle enemmän positiivisia kuin rajoittavia uskomuksia.

Uskomuksista ja niiden muuttamisesta löytyy hieno kirjoitus Hidasta Elämää sivustolta - Usko tai et, niin se vaikuttaa joka hetki

 iive

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Henkinen katalysaattori

Takana on ihanat 3 vapaapäivää, tänään aloitan töissä yöt ja muutenkin aikamoisen työputken ykkösvapaineen. Silti vaikka seuraavat reilut 2 viikkoa tuntuvat aika ahdistavilta, niin silti eilen tunsin taas sen tunteen joka oli viime syksynä niin läsnä.

Se tunne on onnellisuus. Sellainen kaikkivoipainen onnellisuus millä ei ole oikeastaan mitään tekemistä sen kanssa miten noin niin kuin arkielämässä menee, vaan se on jotain sisäistä tasapainoa ja onnen tunnetta maallisista olosuhteista välittämättä. Kun katsot ympärillesi ja tunnet olevasi yhtä kaiken kanssa ja rakastavasi kaikkea ja kaikkia. Kuinka sydän on pakahtumaisillaan, hyvällä tavalla. Ja se onni on minussa edelleen ja olen siitä niin iloinen ja onnellinen.


Vapaapäivinä sain vihdoinkin ensimmäiset siemenet multiin (mihinköhän mä koulin sitten nuo kaikki taimet???), kävin kirppiksillä etsimässä värikkäämpiä vaatteita ja kävin kuvailemassa luontopolulla. Oli haastava keli kuvata kun aurinko paistoi ja lumi kirveli silmiä, mikä oli kuitenkin ihan ihanaa <3 Kevät tuoksui niin vahvasti ja väkevästi. Seisoin välillä keskellä puskaa ja katselin kuinka tintit lentelivät ja lauloivat ympärillä. Olin vain ihan hiljaa siinä, siinä hetkessä.





Illaksi suuntasin Dharmada-iltaan ystävän luokse.
Dharmada- tapahtumat
(Entiset Enkeli-illat, Enkelit edelleen mukana mutta uusissa energioissa mennään)
Dharmada-tapahtumien aiheet linkittyvät Rakkauteen, Rajattomuuteen, Onnellisuuteen,
Hyväksyntään, Totuuteen, Aitouteen ja Vapauteen.
(Dualismi, vetovoimanlaki, Jumalattaruus,
herkkyys, ulottuvuudet, energiat, feminiini/maskuliini jne.mukaan luettuna)

Tapahtumissa voitesittää kysymyksiä, kertoa omista ajatuksistasi tai vaikka vain kuunnella. Illan tarkoitus on muistuttaa täydellä sydämellä sekä avoimella aitoudella elämisestä, antaa työkaluja ja helpotusta oivallusten syntymiseen.
 
Välitän myös henkilökohtaista ohjausta enkelikorttien välityksellä, lisäksi hiljennymme
meditaatioon. Illat ovat intuitiivisia ja saat tulla omana ihanana itsenäsi paikalle.
Henkisenä katalysaattorina tehtäväni on ravistella, muistuttaa, painella nappeja, opettaa, käynnistää prosesseja sekä puhdistuksia. Katalysaattorin tehtävä
on opettaa Rakkautta, auttaa ihmisiä löytämään oma potentiaalinsa ja astumaan siihen. Sinä olet avain omaan totuuteesi ja elämääsi. (Lainaus: Rakkauden siivin)


Olin toista kertaa Nooran Dharmada-illassa ja tällä kertaa kolisi enemmän kuin viimeksi. Pääsääntöisestihän itse kuuntelen mieluiten ns. "omaa ohjaustani" ja luotan vahvasti omaan intuitiooni enkä niinkään siihen mitä esimerkiksi henkisissä kirjoissa kirjoitetaan tai mitä joku "henkinen opettaja tai tulkitsija" minulle sanoo. Mutta joskus on ihan tarpeenkin se, että joku vähän painelee sun nappuloita, sanoo ehkä sellaisia asioita mitä et halua kuulla. Tai kyseenalaistaa sun ajatuksia tai mielipiteitä omasta itsestäsi tai ajattelustasi (tätä kyllä mies ihanasti toteuttaa myös kotona).


Usealta taholta olen saanut kuulla, että minä olen myös sellainen ihminen, jonka tehtävänä on sanoa tai peilata ihmisille sitä mitä he eivät halua kuulla tai nähdä. Se tilanne tai tällaisessa tehtävässä toimiminen on vaikeaa, siitä saa harvoin kiitosta, yleensä tapahtuu päinvastoin, vaikka millään tavoin en kenellekään "ilkeile" tai todellakaan en halua kenellekään mitään pahaa. Tämän vuoksi ehkä tykkään toimia tai olla paljon yksin. Kuljen mieluusti omaa polkuani, mutta olen niin kiitollinen myös niistä ihmisistä jotka kuitenkin jakavat sen polkuni tässä elämässä.

Eilen sain vahvasti viestiä siitä, että minun todellakin tulee kirjoittaa tänne näistä asioista, mutta edelleenkin emmin kovasti, en häpeä näiden asioiden olemassaoloa, mutta oikeiden sanojen löytäminen on vain niin vaikeaa.

En tiedä mitä Robbie Williams ajatteli kirjoittaessaan tätä, mutta ihan kaikista elämän vastoinkäymisistä huolimatta tuntuu niin tältä

Tether your soul to me
I will never let go completely.
One day your hands will be
Strong enough to hold me.

I might not be there for all your battles,
But you'll win them eventually.
I pray that I'm giving you all that matters,
And one day you'll say to me,

"I love my life
I am powerful, I am beautiful, I am free
I love my life,
I am wonderful, I am magical, I am me,
I love my life."

I am not my mistakes,
But God knows, I've made a few.
I started to question the angels,
And the answer they gave was you.

I cannot promise there won't be sadness,
I wish I could take it from you.
But you'll find the courage to face the madness,
And sing it because it's true.

I love my life
I am powerful, I am beautiful, I am free
I love my life,
I am wonderful, I am magical, I am me,
I love my life.

Find the others with hearts like yours
Run far, run free, I'm with you.

I love my life
I am powerful, I am beautiful, I am free
I love my life,
I am wonderful, I am magical, I am me,

I love my life.
I am powerful, I am beautiful, I am free
I love my life,
I am wonderful, I am magical, I am me,
I love my life,
And finally, I'm where I want to be.
 iive

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kevätauringon huumaa

Viime viikolla vietettiin talvilomaa tai Lintunen vietti ja minulle sattui kivasti useampi peräkkäinen vapaapäivä yövuoroputken päätteeksi. Oli ihanaa päästä pois omista maisemista kun "lomaa" vietettiin äidin luona. Ja vaikkei minnekään sen erikoisemmalle matkalle lähdettykään niin Lintunen tuntui nauttineen lomastaan.

Ja miksi ei olisi nauttinut? Hiihtämistä, ulkoilua, shoppailua, laskiaispullien tekoa ja syömistä, hyvää seuraa, ihanat koirat kaverina, kylpylässä uimista jne. Ei siinä tarvita lainkaan laskettelukeskuksia tai muita erikoisuuksia.

Saatiin siis viimein hiihtokausikin avattua, myöhässä jälleen kuten joka kevät.
Joka kevät käyn hiihtämässä pari kertaa, fiilistelen kuinka siistiä se on ja sitten lumet sulaa. Taidan laittaa jo tämän vuoden kalenteriin joulukuulle merkinnän, että sukset esiin ja huoltoon, jotta ladulle pääsisi heti kun se on mahdollista!



Voitin itseni laskemalla hieman mäkeäkin. Ensimmäisellä kerralla piti tosin hieman laskeutua mäessä ensin alemmas että uskalsi laskea. Toisella kerralla Lintunenkin oli mukana, laski mäen tyytyväisenä alas ja minä perässä. Laskun jälkeen Lintunen tuumi "Äiti miksi sinun piti kiljua kun laskit mäkeä?" Ja myönnettävähän se oli, että kiljuminen johtui pelkäämisestä, johon lapsi tuumi ettei se haittaa jos vähän pelottaa ja että olipas äiti rohkea kun laski vaikka pelotti :) Eikö tän pitäisi mennä niin kuin toistepäin?

Käytiin tietenkin myös kylpylässä Vesileppiksessä jossa olikin ihan huippua nyt kun Lintunen on uimataitoinen. Hyvin kului lapselta energiaa kun veti sen 20 kierrosta Wibittiä ja toiset samanmoiset vesiliukumäkeä. Matkalla kurvailtiin KirjaPörssin kautta josta löytyikin iso kasa lukemista mm. Suomen Talvilinnut (kirja jossa myös äänet), dekkaripokkari, hyönteishotellikirja ja Maan voimaa- magiaa luonnosta pokkari.


Kotiin palattuani tein päätöksen, että myös jääkammo on peitottava. Mulla on aina ollut aikamoinen jäällä liikkumisen kammo, mutta nyt saa riittää :) Työpaikan pihasta lähteekin aivan mahtavat jääreitit suoraan Päijänteelle, joten nyt on pakattu sukset, monot ja myös luistimet ja kypärä auton takakonttiin. Ei enää tekosyitä sille että jättäisi liikkumisen välistä ja huristaisi vaan autolla kotiin. Eikä meillä hiihtomahdollisuutta muualla olekaan kuin jäällä koska lunta on niin vähän. Ja ne ladut mitkä täällä on jos lunta olisi ovat täynnä mäkiä, jyrkkiä mäkiä :( yöks!

Jäähiihtoa varten pitää vielä hommata kaulapussukka kännykälle (jonka sisään kännykkä laitetaan Minigrip-pussiin kastumisen varalta), naskalit ja vyölaukku pikavoiteille. Yhtäänhän en ole yltiöhysteerinen? Pitäisiköhän hiihtää pelastusliivit päällä? Siitä riittäisi iloa muillekin sitten :D




Täytyy sanoa kahden useamman tunnin reissun jälkeen, että hiihtäminen järvenjäällä auringon paistaessa on aikamoisen voimauttava kokemus vaikkakin kropassa se kyllä tuntuu. Harmi vain että aurinkoiset kelit loppuvat hetkeksi, tosin lunta ehkä pitäisi tulla lisää, se tietäisi sitten latuja joka olisi taas hyvä juttu.

Aurinkoenergia-fiiliksissä kauppareissukin sujui kuin tanssi ja ihanat keltaiset ruusut olivat vieläpä alennuksessa. Keltainen on niin kevään väri <3


iive

maanantai 27. helmikuuta 2017

Tietoisen ajattelun voima

Katselin tässä tallenteelta Yökylässä Maria Veitola ohjelmaa, vähän siinä sivussa kun ajattelin kuitenkin ettei Saara Aalto ole ihan "mun juttu" kun en ole sellaista "prinsessatyyppiä". Olinpas taas väärässä. Ihana Saara <3 Ja ei tullut katseltua "siinä sivussa" enää parin minuutin jälkeen.

Varsinkin ohjelman loppumetreillä Saaran sanat voisivat olla ihan minun suustani. Oli jännä kuunnella ihmistä, joka puhuu siitä miltä itsestä tuntuu joka päivä. No, jotkut asiat ovat jo muuttuneet, ehkä elämästä on oppinut jotain niin kuin Saarakin.
Ei ole aina pakko jaksaa ja hoitaa ja olla reipas.
Reippaus voi tehdä yksinäiseksi koska ei välttämättä pyydä apua vaikka tarvitsisi.
Ei kuuntele välttämättä kaikkia tunteita.
Ole armollinen itsellesi.
Mä olin aina aatellut, että mä oon semmonen, että mä tykkään touhuta omia juttuja, että mä oon sellainen erakko. 
Mua vähän pelottaa ne muut ihmiset. 
Mä oon tottunut, että mua ei hyväksytä.
(Lainauksia Saaran tuumailuista)

En tiedä ketään toista, joka samaistuisi tuohon kaikkeen, joten oli todella outoa kuunnella kaikkea tuota. Olin kuunnellessani ihan että siis mitä WOW, toinen tällainen ihminen!

Se, että ihmisellä on niin valtava erilaisuuden tunne, voi olla aika raskas taakka elämässä. Siinä ei tunnu oikeastaan auttavan muu kuin oltava se erilainen aidosti ja rehellisesti. Ja välillä on hyvä sanoa ääneen näitä asioita. Että en ole kylmä ihminen, mutta että toinen voi olla aika pelottava koska hän nyt vaan on toinen ihminen ja siksi menen karkuun tuhatta ja sataa tai en päästä heti kauhean lähelle...

Ostin vihdoin kauan haaveilemani Kuukalenterin ja muutenkin olen alkanut työstää ehkäpä sitä mun elämäntehtävääni Äiti Maan, kasvien ja muun sellaisen parissa. Kesämaan puutarhaan syntyy elementtipuutarha ja muutenkin nyt tuntuu että kasvit, luonto ja kaikki muu tällainen vetää puoleensa.

Olen tehnyt myös Brian Mayne's Goal Mappingia. Tosin tavoitteeni ei ole se kaikkein tavallisin vaan aika korkealentoinen. Brian Maynea kuuntelin Minä Olen messuilla ja innostuin valtavasti hänen esityksestään ja etenkin hänen systeeminsä perusteluista kuinka positiivisen ajattelun kautta serotoniini muodostaa kahden aivosolun välille ns. sillan ja se vahvistaa tavoitteesi toteutumista. Mielenkiintoista oli myös molempien aivopuoliskojen toimintojen yhdistäminen sanallisen ja kuvallisen tavoitekartan avulla. Goal Mapping Suomi sivustolta löytyy muuten ohjeet tavoitekarttoihin ja mallipohjat ihan ilmaiseksi!
Goal Mapping on ainutlaatuinen ja kumpaakin aivopuoliskoa hyödyntävä järjestelmä. Se on suunniteltu yhdistämään tietoisesti asettamasi tavoitteet alitajuntasi kanssa, niin että alitajuntasi alkaa automaattisesti lähentää sinua ja tavoitteitasi toisiaan kohti. - See more at: http://www.uskallainnostua.fi/goal-mapping-suomi#sthash.DLKFAgte.dpuf
Goal Mapping on ainutlaatuinen ja kumpaakin aivopuoliskoa hyödyntävä järjestelmä. Se on suunniteltu yhdistämään tietoisesti asettamasi tavoitteet alitajuntasi kanssa, niin että alitajuntasi alkaa automaattisesti lähentää sinua ja tavoitteitasi toisiaan kohti. - See more at: http://www.uskallainnostua.fi/goal-mapping-suomi#sthash.DLKFAgte.dpuf
Goal Mapping on ainutlaatuinen ja molempia aivopuoliskoja hyödyntävä järjestelmä. Se on suunniteltu yhdistämään tietoisesti asettamasi tavoitteet alitajuntasi kanssa, niin että alitajuntasi alkaa automaattisesti lähentää sinua ja tavoitteitasi toisiaan kohti.
Goal Mapping on ainutlaatuinen ja kumpaakin aivopuoliskoa hyödyntävä järjestelmä. Se on suunniteltu yhdistämään tietoisesti asettamasi tavoitteet alitajuntasi kanssa, niin että alitajuntasi alkaa automaattisesti lähentää sinua ja tavoitteitasi toisiaan kohti. - See more at: http://www.uskallainnostua.fi/goal-mapping-suomi#sthash.DLKFAgte.dpuf
Ehkäpä en olisi ollut niin innoissani aiheesta, olisin ehkä tuumannut, että plaah, jos en juuri edellisellä luennolla olisi ollut kuuntelemassa professori Dominique Surellia, joka puhui aiheesta Placebo.
Placebo-vaikutus kuuluu selittämättömien poikkeusten listalle. Vai kuuluuko? Esimerkissä placebo-vaikutuksesta henkilölle kerrotaan, että hänelle annetaan jotakin tiettyä lääkettä, joka helpottaa hänen oloaan. Koehenkilö nauttii lääkettä ja toipuu, juuri sillä tavalla kuin lääkkeen olikin tarkoitus vaikuttaa. Yksinkertainen koe ja ilmeinen tulos. Lukuun ottamatta sitä seikkaa, että henkilön nauttima lääke oli pelkästään sokeripilleri, jossa ei ole mitään muuta. Tässä vaiheessa ajattelemme, että mieli on vakuuttanut ihmiselle, että hän voi paremmin, mutta aiempi tila tulee palautumaan. Tai että aiempi tila ei palaudu, koska se ei alun perinkään ollut todellinen. Mutta mitä meidän pitäisi ajatella, kun tila on todettu oikeaksi ja on mitattavissa olevia fysiologisia todisteita siitä, että henkilön keho on todellakin reagoinut placeboon aivan kuin kyseessä olisi aito lääkitys? (lainaus: Minä Olen-messulehti)
Nämä kaksi luentoa yhdessä saivat miettimään sitä kuinka valtava voima on ihmismielellä. On tutkitusti todistettu, että tietyissä tapauksissa ihminen voi pelkästään ajattelulla (tiedostamattomalla/tiedostetulla) jopa parantaa itsensä. Olenkin miettinyt onko paranemiseni Fibromyalgiasta elämäntapamuutoksen vai päätöksestä johtuvaa. Minähän päätin että paranen, joten aivan kuin tutkimuksissakin oli todettu, niin sekin voi riittää aivoissa sekä kehossa tapahtuvien oikeasti parantavien reaktioiden synnyttämiseen.

Ja koska olen tehnyt jo tällaisen Paranemis-reaktion niin enkö voisi viedä ajatusta pidemmälle? Olisiko mahdollista muuttaa ajattelun ja mielikuvaharjoittelun avulla myös paljon muutakin?

Surel kertoi tutkimuksista joissa ihmiselle oli syntynyt Placebo-reaktio myös ilman "sokeripilleriä". Pelkkä vakuuttava lääkärin kohtaaminen tietynlaisessa positiivisessa tilanteessa oli synnyttänyt myös fyysisen paranemisreaktion aivoissa ja kehossa. Joten eikö omallakin ajattelulla, tunteella ja tahdonvoimalla voida saada aikaan vastaava reaktio myös muualla elämässä?

Kun lopetin tupakanpolton seinään ilman korvaushoitoa, olin silloin päättänyt raudanlujasti, että lopetan. Ei tullut vierotusoireita, koska olin tehnyt niin vahvan päätöksen myös tunnetasolla. En ajatellut yrittäväni lopettaa. Vaan päätin lopettaa. Ja se sujui ongelmitta.
Näin myös vastaavan tempun yli 50 vuotta Norttia polttaneelta mieheltä. Siihen loppui kuin seinään nortin sauhuttelu.

Niinpä olen päättänyt tehdä itselläni taas toisen ihmiskokeen. Fibromyalgiasta parantuminen kun sujui niin hyvin. Tavoitteeni toteutuessa tulee elämäni parantumaan valtavasti koko loppuelämäkseni.

Joten mielenkiintoinen kevät/vuosi tulossa ;)

iive

maanantai 20. helmikuuta 2017

Minä Olen siis Minä

Järkyttävän stressin, flunssan ja yhden vatsataudin jälkeen voi ehkä alkaa jo hieman toiveikkaasti toivomaan, että olisiko tämä nyt tässä ja alkaisiko se vuosi 2017 nyt uudelleen hieman paremmissa merkeissä. Toisaalta tämä on ollut ja on taas melkoinen prosessi omalla polulla.


Minä olen messuilla vietin toissa viikonloppuna 2 mahtavaa päivää, jotka herättivät paljon ajatuksia ja oivalluksia. Mediassa näitä ihmeteltiin "keskiluokan hörhömessuina" ja no onhan ne niitäkin, mutta myös paljon muuta. Lisäksi se, että uskotko kaiken mitä sinulle sanotaan vai ajatteletko myös itse, siinä on aika tärkeä ajatus. Tämä koskee ihan kaikkea muutakin, vaikkapa iltapäivälehtien tai jopa Ylen uutisten seuraamista.

Lauantaina kävin ensimmäisenä kuuntelemassa Anu Wyskieliä, tältä luennolta sain itselleni yhden lauseen.
Elämäntehtävän ei tarvitse olla työsi.

Vaikkei luento muuta antia oikein antanutkaan, niin aika tärkeä ajatus tähän hetkeen kun ympärillä aika kiivaastikin pyörii ihmisten halu toteuttaa sitä elämäntehtäväänsä ja että sillä työlläkin pitäisi olla jokin syvempi merkityksensä että siinä voisi olla onnellinen. Omalle kohdalleni ei ole ilmestynyt eikä löytynyt työtä, joka voisi olla elämäntehtäväni ja kuitenkin pidän nykyisestä työstäni edelleen hyvin paljon. Ajatus siitä, että elämäntehtävää voi aivan hyvin toteuttaa muuten on aika helpottava ajatus.

Ajattelin kirjoittaa omat postauksensa herättävimmistä luennoista ja ehkä sen teenkin. En halua avata näitä kokemuksia vain pelkällä parilla lauseella, sillä ne eivät tekisi oikeutta kenellekään.

Luentojakin ehkä tärkeämpi kokemus oli matkustaa kahden aivan upean naisen kanssa. Viettää kerrankin aikaa yhdessä, keskustella, jakaa kokemuksia, syventää sitä jo olemassa olevaa ystävyyttä mikä välillemme on tullut ehkäpä aika yllättävälläkin tavalla. Tunne siitä kun puhut ja toinen ymmärtää täysin, se tunne on mieletön. Ei tarvitse selitellä, ei tarvitse miettiä mitähän toinen nyt tästä ajattelee kun näin sanon. Tällaisessa seurassa oleminen on aika kullanarvoista. Ja voin kuvitella niiden muiden bussimatkustajien ajatuksia kun puhuimme siitä kaikesta mikä on meille "arkipäivää". En tahtoisi käyttää sanaa hörhö, mutta ehkäpä se negatiivisen leimallisuuden sijaan kuvaakin minua positiivisen hassuttelevasti, sillä olenhan minä ihan hörhö kaikkine ajatuksineni ja kokemuksineni ja uskomuksineni. Ja olen juuri sitä rehellisesti häpeilemättä. Ehkäpä se on elämäntehtäväni? Olla avoimesti hörhö?

Minä Olen

Ihana, nainen, rakas, rakastettu, äiti, hörhö, epätavallinen, puunhalaaja, kasvienkerääjä, luontoa rakastava, enkeli-, keiju-, peikko-, metsänkansa-, uskova ihminen, ajattelija, tuntija, kokija, hippi, erilainen, voimakas, peili, jumalatar, minä, juuri tällainen kuin olen.


Kirjastosta löysin Sinikka Piipon Kasvien salaiset voimat kirjan ja hyvin vahvasti voin löytää tästä kirjasta itseni.
Poimulehteä rakkauden houkuttelemiseen, rosmariinia muistin parantamiseen, nokkosta pahoja voimia vastaan... Kasvit ovat terveellistä ravintoa, mutta niillä on myös vaikutusta mieleen ja kehoon. Tiesitkö esimerkiksi, että monilla tutuilla yrteillä on taikavoimia? Kasvien salaiset voimat on kiehtova tietopaketti kasvien taikamaailmasta. Kirjassa käydään läpi taiat, loitsut ja uskomukset, joilla kasvien maagiset ominaisuudet houkutellaan esiin. Lisäksi perehdytään wiccoihin, noitiin, samaaneihin ja druideihin taikojen harjoittajina sekä kasveihin liitettyjen uskomusten historiaan. Kirja on myös kattava opas kasvien rohtokäyttöön. Monien kasvien vaikutukset on todennettu käytännössä: Ginseng-juuri ja soija lisäävät elinvoimaa. Sitruunamelissa, mäkikuisma, salvia ja laventeli rentouttavat ja tuovat apua unettomuuteen, nokkonen parantaa vastustuskykyä ja kaura auttaa alentamaan kolesterolia.
Sitä toivon, että voisin luokitella itseni yhdellä sanalla. En voi lokeroida itseäni tällä hetkellä mihinkään juuri tiettyyn, en ole druidi, wicca tai shamaani. Ehkä toivoisin olevani, mutta itsensä rajaaminen yhteen ainoaan lokerikkoon? Mahdotonta. Mutta joskus olisi kiva kirjoittaa tai sanoa Minä Olen _______. Ilman selittelyjä, ilman pitkiä kuvauksia tai sanalistoja. Niin että siitä yhdestä lauseesta toinen ymmärtäisi sen mikä olen. Mutta ehkäpä olen niin monimutkainen tyyppi (kuten ehkä me kaikki) että on täysin mahdotonta luokitella itseään yhdellä sanalla?

Minä Olen siis Minä.

iive

ps. Jos omistat tarpeettomana kyseisen Sinikka Piipon kirjan, olisin erityisen kiinnostunut ostamaan sen <3

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Mustia hetkiä elämässä

Tuntuu siltä kuin tammikuu olisi ollut kaikennielevä musta aukko. Sellainen musta hetki elämässä, mitä niitä nyt joskus aina tulee. Liikaa muutoksia, liikaa murheita, liikaa stressiä, liikaa kaikkea. Ja silti kun katsoo esimerkiksi Instakuvia niin on kauheasti värikästä ruokaa ja elämää. Kai sitä yritti kaikkensa kompensoidakseen sitä muuta juttua.


Nyt tuntuu edes hieman, että olisi taas elossa. Etenkin kun aurinko paistaa, vaikka pakkanen nyt meinaakin fibroa herätellä esiin. Eikä ole enää pakko käydä ostamassa sitä suklaata siihen stressiin (tämäkin olisi vältetty kun sitä Foodinin valmissuklaaraetta olisi ollut lähi citymarketissa, mutta kun ei ollut eikä toiselta puolelta kaupunkia jaksanut lähteä hakemaan).

Mutta onneksi on smoothiet ja muut päiväsyömiset kuitenkin ihan hyvässä hallussa. En muista milloin viimeksi olen keitellyt aamupuuroa. Nyt puurohiutaleet, siemenet, marjat, banskut ja viherjauheet on menneet blenderiin ja tullut smoothiena tai tuorepuurona ulos. Helppoa ja nopeaa.


Viime viikolla pidettiin taas naistenpiirin iltaa ja siellä eräs sanoi aika osuvasti jotenkin näin "jos sinä haluat käydä ne kaikki sinun kipukohdat läpi sillä suomalaisella sisulla, niin kyllähän niinkin voi tehdä, mutta ei se mikään pakko ole, on muitakin vaihtoehtoja".

Tämä herätti siihen, että onko ihan pakko kaivella kaikkia asioita, eikö joskus voisi vaan antaa anteeksi ja antaa olla? Ja sittenhän on se Karma.
Karma, jokaisen elävän olennon nykyinen olotila on suoraa seurausta menneisyydessä tehdyistä teoista. Karma on näiden tekojen alati muuttuva summa.
 Entäs jos minun karmani on hyväksyä tietyt asiat? Ja sitten antaa olla.

No nämä nyt ovat tällaisia pohdintoja joita tällainen musta kausi elämässä herättää miettimään. Ja se oivallus siitä, että vaikka kuinka tuntuu siltä että sankolla kaadettaisiin kuravettä päälle, niin mulla on se teflon, se mikä ei ole oikeasti merkitsevää, se valuu musta pois. Mulla on tarttumaton suoja.


Ja sitten kun puhutaan muunlaisista menemisistä niin flunssa alkaa hellittää otettaan. Uintitreenit on taas käynnissä, salille menoa joutuu kyllä hieman odottelemaan sen verran kroppaa vielä kuitenkin tahmoo. Onneksi on hyvä sää, että voi kävellä luontopolkua eestaas lähes joka päivä.


Ja se aurinko, se saa mun sydämen hymyilemään.
Olen mä vaan niin auringonlapsi.

iive

torstai 2. helmikuuta 2017

Nokkosletut paleo, G, M, kasvis, viljaton

Meidän perheessä rakastetaan lettuja.

Meillä tykätään banaaniletuista, paleoletuista ja erityisen paljon meillä tykätään pinaattiletuista. Tai nykyäänhän ne on nokkoslettuja koska nokkoset on hyviä, terveellisiä ja ilmaisia!

Syksyllä keräsin kasseittain nokkosia ja vedin ne huuhtelun jälkeen tuoreeltaan tehosekoittimessa silpuksi ja pakastin ohuiksi levyiksi minigrip-pusseihin.


Pohja näille nokkosletuille löytyi Paleokeittiön omenaisista ohukaisista, joita myös suosittelen kovasti. Plussaa lisäksi tälle ohjeelle on se, että kaikkia aineksia meiltä yleensä löytyy kaapista aina :)
Letut valmistuvat myös nopeasti eli pelastavat kiireisen päivän. Jos on tosi kiire niin letut katoavat syöjien suuhun suoraan pannulta!

Itse käytän itsetehtyä omenasosetta (myöskin pakkasesta) mutta luulisin, että esim. Bonne toimii hyvin myös, tosin se on lirumpaa kuin oma jytky sose joka täytyy huomioida sitten taikinan rakenteessa.

3 keskikokoista munaa
n.1 dl makeuttamatonta omenasosetta
n.1/2 dl mantelijauhetta
luraus kasvimaitoa tai kookosmaitoa/-kermaa
suolaa n.½tl - oman maun mukaan
pienen pieni ripaus valkopippuria
n.150g nokkosia tai pinaattia

Jos taikina on kovin löysää niin siihen voi lisätä hieman riisijauhoa joka sitoo <3


Sekoita kaikki ainekset keskenään, paista pannulla esim. voissa, gheessä, öljyssä. Suosittelen tekemään pienempiä lettuja, ei sellaisia koko ison paistinpannun kokoisia koska nämä hajoavat suht. helposti.


Lettuja meillä syödään mm. kananmunakastikkeen, puolukoiden tai vaikkapa kinkkutäytteen kanssa. Tosin nämä letut ovat sen verran ruokaisia, että iso kasa lettuja riittää ihan pelkältäänkin :)






Hyviä lettuhetkiä

iive