perjantai 29. joulukuuta 2017

Suklaakuplasta Vihermehukuplaan

Suklaakupla on elämän tila, jossa suklaa toimii addiktiona tai jonkin asian "lieventäjänä" esim. stressi, masennus, ketutus tai muuten vaan on ihan p**ka päivä. Suklaata ei siis juurikaan syödä siksi, että olisi kivaa tai jotenkin haluaisin nyt erityisesti syödä suklaata. Suklaan tilalle käyvät myös muut asiat kuten irtokarkit tai muut namut. Bulimiakavereista kuten Nutellasta pysyn sen sijaan kaukana edelleen. Sipsit käyvät myös joskus suklaakuplailuun, mutta niitä voi jopa syödä "koska on kiva päivä/ilta"-fiiliksellä, joten aivan täysin tätä genreä ne eivät siis ole.
Suklaakupla ei myöskään ole elämässäni kovinkaan valinnainen tila, siksi nimitänkin sitä addiktioksi tai tunnesyömiseksi. Silloin kun suklaakupla on päällä, on elämässä aina jotain ikävää meneillään.



Vihermehukupla on elämän tila, jossa energisiä päiviä riittää. Tällöin riittää aikaa ja huomiota sille mitä sieltä suusta alas pistetään. Sittenpä sitä mehustellaan ja värkätään smoothieita ja tehdään kaikkea hyvää ruokaa. Vihermehukuplaan liittyy usein myös tarve liikkua, koska energiaa on toisin kuin suklaakupla-aikaan.
Vihermehukupla on siitä mukava juttu, että silloin olen yleensä iloinen, onnellinen ja hyväntuulinen. Elämä soljuu mukavasti eikä ihan pienet huolenaiheet tai stressinpoikanen voi kaataa hyvin päällä olevaa vihermehukuplaa.
Vihermehukuplasta on myös mahdollista sutjahtaa ihan Onnellisuuskuplaan asti, mutta se onkin toinen tarina jo se <3

Joskus tuntuu, että en millään lailla ole oman elämäni päättäjä. Eilen nukuin ensin 10h, sen jälkeen vaivoin hereillä pysyin 2h, jonka jälkeen nukuin taas. Viralliseksi heräämisajankohdaksi voisi ehkä laskeskella, että kello oli suurin piirtein puoli viisi kun jotain älyä sentään oli päässä.
Mietin eilen taas sitä, että tätäkö tämä elämä on? 2 päivää töissä ja sen jälkeen jäätävä kooma eikä mihinkään kykene? Mitä se on 5 päivän työputken jälkeen? Toisaalta, ei se ihmekään ole kun työ-öinä ei vaan saa nukuttua... mitään ongelmaa vapaapäivinä ei ole. Työ-öinä sen sijaan ajatukset pyörivät päässä kuin hyrrä, nukahdan ja herään, valvon ja nukahdan, herään ja ajatukset vain surisevat ja surisevat. Ja vaikka ajatukset eivät ole enää edes ahdistavia vaan lähinnä pelkkää ajatusten virtaa, niin silti ne hereillä pitävät eivätkä päästä syvään uneen.

Sitten tänään herätessä se iski. Vihermehukupla.
Jäätävä siivouspäivä, kaikki kondikseen mitä vain kerkesi ja jaksoi. Hyvää ruokaa, suola-sitruunavettä nesteytykseksi ja smoothieta välipalaksi.
Ja oikeasti aivan paras juttu on se fiilis. Kun tunnet olevasi niin elossa!

Siivoamisen ja sisustamisen jälkeen lähdin tuhlaamaan viimeiset ePassi-saldot kylpylään. Hierovia suihkuja, infrapunasaunaa, vähän uimista ja turkkilaisen saunan hiljaisuuteen syvä hengähdys.
Kotiin kaupan kautta. Kassillinen vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä... mehustin ja smoothiekone pyörimään. Nyt on hyvä olla.


Millainen päivä mahtaa olla huomenna? Sitä ei tiedä. Menikö viikon energiat tässä vai vieläkö olisi jotain jäljelläkin? Sen näyttää vain huominen.

Yöksi sentään on boostattu magnesiumsatsilla ja Nukkumatti-smoothiella, joten ei siitä luulisi kiinni olevan.

Kovasti toivon, että saisin tämän kuplailun joskus aisoihin. Että voisin elellä lähinnä Onnellisuus- tai Vihermehukuplassa. Toivon, että joskus Suklaakuplailut olisiva taaksejäänyttä elämää. Ikävästikin kun se näkyy terveydessä ja painossa asti. Eikä oikein jaksa liikkuakaan niin kuin pitäisi. On se kummallista, että se mistä nauttii ja missä on hyvä olla, niin sieltä sitten pitää moiseen monttuun aina kapsahtaa...

Mutta jokainen päivä ilman Suklaakuplaa on hyvä päivä! Ja siitä lähdetään nytkin. Tänään oli hyvä päivä. Toivotaan sitä huomisellekin!


Nukkumatti
1 kypsä banaani
0,5dl manteleita(pähkinöitä) liotettuna
0,5dl kaurahiutaleita (gluteenitonta) liotettuna
2rkl raakasuklaa-rouhetta
tai
1rkl raakakaakao-jauhetta
ripaus aitokaneli-jauhetta
ropsaus aitovanilja-jauhetta


Hyvää viikonloppua!

iive

tiistai 26. joulukuuta 2017

Kaikki on juuri niin kuin on ja se on hyvä

Istun täällä kotona ja juon Blossa-glögiä ensimmäistä kertaa elämässä (on kyllä hyvää täytyy myöntää), katselin samalla joulukuvia ja fiilistelin niin kivaa joulua. Jotenkin ihanaa, että varsin rankalle vuodelle on kuitenkin muodostumassa näinkin hyväntuntuinen loppu. Toivon että se enteilisi ensi vuoden paremmuutta se.

Tänään töissä valmistauduin kehityskeskusteluun ja samalla mietin mitä ensi vuodelta oikein haluan. Ainakin haluan vain olla ja jotenkin irtipäästää tietyistä jutuista. Ensi vuonna haluaisin tosiaankin keskittyä todella paljon vähemmän työhön ja enemmän omaan elämään. Siihen mun elämään. Edelleen tuntuu, että tänä vuonna on töihin mennyt energiaa ainakin kolmen vuoden edestä. Joten sinne siis toivotaan tasaisuutta ja sellaista normaalia meininkiä ja sinne omaan elämään jotain kivaa menoa ja meininkiä.


Ja vaikka olisinkin jotenkin voinut jo ajatusasteella skipata joulun kokonaan ja siirtyä suoraan aurinkoiseen energiseen tammikuuhun, niin olishan se nyt ollut sääli jos niin olisi käynyt, sillä niin paljon hyvää olisi jäänyt välistä. Niin kuin vaikkapa tämä lumiukkonen, joka aaton aaton iltana saatiin yhdessä rakentaa kun koko päivän oli satanut lunta niin maan mahdottomasti.


Eilen palattiin miehen kanssa kotiin ja työn ääreen. Lintunen sai onneksi jäädä nauttimaan lomasta Mammalaan. Tosin joulunpyhät ja muut suovat itsellekin työn suhteen hieman extraa kun töissäkin on varsin paljon rennompi meininki.

Jokin ihme innostuspiikki sai vieläpä vääntäytymään ylös reilusti ennen iltavuoroa ja nauttimaan luontopolun maisemista. Koko syksynä en ole juurikaan metsässä käynyt, ei ole vain jaksanut. Tänään sitten sen oikein tunsikin, että voi tänne on ollut niin ikävä ja täällä on ihana olla. Ja olihan se aikamoinen talven ihmemaa vaikkei aurinko paksun pilvikerroksen läpi paistanutkaan. Mutta olihan siellä lumi, puut ja joki. Ja linnut, miten ihmeessä niitä olikin niin mahdottomasti?

Jotenkin ajattelin, että tässä vaan vähän tsippailen ja ehkä vähän tulee jopa kylmäkin. No ei tullut kylmä enkä tsippaillut kun melkoista lumessakävelyähän tuo oli, mutta sekin tuntui vaan hyvältä, kivalta ja virkistävältä. Tuntui, että olisi oikeasti ihan elossa, täällä metsässä.




Olo on jotenkin seesteinen ja hyvä. Tässä on hyvä olla nyt ja huomennakin on hyvä olla.

Kaikki on juuri niin kuin on ja se on hyvä.

iive

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Mille elät elämääsi?

Tämä vuosi on opettanut katsomaan useaa asiaa aivan erilaiselta kantilta. Osa asioista on ollut sellaisia, joiden olemassa olon olen tiennyt, mutten kuitenkaan ole saanut niistä kiinni tai tehtyä mitään konkreettista.

Sairaslomalla notkuin paljon (liikaa) netissä ja Facebookissa. Täytin sillä niitä päivän tyhjiä hetkiä jolloin ei ollut voimaa tehdä tai saati käsitellä mitään sen vakavampaa. Lyhytkestoinen popahtelu somessa sen sijaan onnistui oikein hyvin. Tuolta some-virrasta sain kuitenkin muutamia tutkiskelun arvoisia ajatuksia, jotka ovat jääneet mieleeni pyörimään ja muodostamaan jonkinlaista vastaavuutta omaan elämääni.

Eräässä facebookin videossa esitetään hypoteesi, että kuolisit juuri nyt, maailma jatkaisi pyörimistään ilman sinua, muiden elämä jatkuisi niin kuin ennenkin...


1. Mitä elämässäsi rakastit?
2. Kadutko jotain elämässäsi?
3. Jos saisit uuden tilaisuuden, niin mitä tekisit?

Ja kyllä minun täytyy myöntää, että yksikään vastaus näihin kysymyksiin ei ole työ, joka on saanut identiteetissäni ja elämässäni liian suuren osan. Olen levännyt kotona, jotta jaksaisin tehdä työtä. Olen jättänyt tekemättä asioita omassa elämässäni, jotta jaksaisin töissä paremmin. Olen sanonut -Ei nyt! tyttärelleni, jotta olisin tehokkaampi työssäni tai kun olen ollut työn täysin uuvuttama.

Rakastan elämässäni perhettäni ja läheisiäni. Lastani ja puolisoani ja itseäni. Näiden kaikkien asioiden pitäisi olla elämäni tärkeysjärjestyksessä numerolla yksi.

Jos nyt kuolisin, en suinkaan jäisi katumaan sitä, että tein liian vähän töitä, sillä mielestäni olen tehnyt töitä vähän liikaakin. En ole koskaan nostanut työttömyyskorvausta ja joskus olen tehnyt useampaa työtä yhtä aikaa. Jos nyt kuolisin, katuisin sitä, että olen aivan liian vähän jaksanut/pystynyt olemaan tyttäreni kanssa koska olen väsyttänyt itseni liialla työn tekemisellä. Jos nyt kuolisin, katuisin sitä, että olen aivan liian vähän pystynyt ottamaan saati antamaan hellyyttä ja rakkautta puolisolleni koska olen töiden jälkeen ollut niin uuvuksissa.

Jos saisin uuden tilaisuuden, niin tekisin elämässäni niitä kaikkia asioita joita rakastan ja olisin niiden ihmisten kanssa, jotka ovat minulle tärkeitä. Huolehtisin enemmän itsestäni ja murehtisin paljon vähemmän työasioita. Sen sijaan että lepäisin ja vain keräisin voimia vain jaksaakseni tehdä töitä (laittaen oman elämäni toiselle sijalle) aion jatkossa laittaa oman elämäni sille tärkeimmälle paikalle ja valitettava tosiasia on nyt se, että siellä töissä on käytössä sitten se energiamäärä mitä jäljelle jää.

Ja koska elämä on ihmeellinen ja koska en ole kuollut vaan todellakin elossa, minulla on joka päivä uusi mahdollisuus tehdä näin.
iive

tiistai 19. joulukuuta 2017

On se masennus aikamoinen vääristelijä

Vuosi sitten olin jotenkin todella elossa ja onnellinen. Elelin sellaisessa onnellisuuskuplassa, jossa kaikki oli hyvin eikä oikein tiedossa olevat tulevaisuuden mullistuksetkaan tuntuneet missään. Kai sitä olotilaa voisi kuvailla jonkinlaiseksi flowksi, josta rymähdinkin sitten alas ihan todella. Silti kun katson kuvia tältä vuodelta, löytyy sieltä valtavasti ihania asioita ja iloisia hymyjä, kaikki ei todellakaan ole ollut niin huonosti kuin masennuksen harmaus antoi ymmärtää. Nyt kun olen tämän harmauden saanut suurimmaksi osaksi karistettua pois itsestäni, näen ne kuvat, värit, ilon, kirkkauden ja onnellisuuden. On se masennus aikamoinen vääristelijä.
Toisaalta toinen totuus on myös se, että siitä ahdistuksesta tai ankeudesta harvemmin kuvaa ottaa. Tai jotkut voivat tietenkin näinkin toimia, mutta itsestäni on mukavampaa kuvata kauniita kuin ankeita asioita.


Vuosi sitten fyysinen kunto oli taas nousemassa. Tästä vuoden takaisesta kuvasta voin niin konkreettisesti muistaa sen tunteen kun pystyi taas liikkumaan ja nauttimaan liikkeestä ja elämästä. Henkisesti kaikki oli myös hyvin. Rakastan tätä kuvaa ja sitä fiilistä mitä se minussa herättää.


Nyt tänä vuonna fyysinen kunto ei todellakaan toimi. Olen siitä asiasta kyllä kovin surullinen. Paino on noussut ja treenit ei kulje. Tai no uintitreenit kyllä kulkee, muttei siellä altaassa voi joka päivä olla. Henkisesti olen käynyt hyvin pohjalla, mutta silti voisin väittää, että henkisesti olen paljon, paljon vahvempi edellisvuoteen verrattuna.

Olen joutunut tai saanut käsittelemään elämäni asioita uudelleen ja uudelleen. Sellaisetkin asiat, jotka jo luulin käyneeni läpi, ovat nousseet pintaan vaatimaan uudelleen tsekkausta. Eikä se ole ollut lainkaan mukavaa. Vaihtoehtona kuitenkin kun on ollut käydä asiat läpi tai lakaista ne maton alle ja sitten käydä ne asiat läpi luultavasti vieläkin rankemmin. En voi vielä sanoa, että kaikki olisi valmista, mutta varovasti voisin tuumata, että olen enemmän lopussa kuin aivan alussa.


Onnekseni tukenani on ollut työterveyden psykologi. Lisäksi olen lukenut paljon ja käynyt asioita omatoimisesti läpi. Jos Rakkauden tikapuut oli lempeää tarttumista oman elämän kipupisteisiin, on Murra tunnelukkosi sitten sen hard core versio. Huh huh mitä sieltä löytyykään... mutta viisas elämä on nämäkin oikeassa aikataulussa järjestänyt. Kirjat ovat olleet kirjastosta varauksessa ja yksi kerrallaan olen niitä saanut lainattavaksi lempeämmästä järeämpään.

Tänään psykologin viimeisellä käynnillä saatoin sanoa, että olen todellakin jo hyvällä puolella. Ja siellä onnellisuuskuplassakin olen saanut taas vierailla. Toiveita olisi myös bloginkin piristymiselle. Sillä onni potkaisi ja minulla oli mahdollisuus hankkia vanhan rämän tietokoneen tilalle uusi toimiva tietokone, vieläpä minulle sopivaan hintaan. Tai annetaan kunnia sille jolle se kuuluukin eli aviomiehelle joka laitteen bongasi, maksoi ja minulle asensi <3 Nyt on vain tätä Macbookkia opeteltava käyttämään! Vaikka yllättävän hyvin tämä sujuu, outoudesta huolimatta paremmin kuin vanhalla raaskulla joka hurisi ja surisi ja jumitti ja latasi ja latasi ja latasi... uuden koneen paras puoli onkin se, että se ei päästä inahdustakaan! Se on aivan hipihipihiljaa. Tästä ääniherkkä kiittää, sillä tietokoneen hurinaääni on yksi inhokkejani.


Olen saanut palata myös töihin ja ehkä yksi ihanampia oivalluksia tänä vuonna on ollut se, että olen siellä taas kuin ennenkin. Tunnen kuuluvani taas sinne. Minun ei tarvitse lähteä eikä etsiä pakoreittiä. Minä voin jäädä ja olla onnellinen.

Viime sunnuntaina tapasin ensimmäistä kertaa vuoteen vanhoja työkavereita, niitä niin rakkkaita ja ihania ihmisiä. Oli aivan huikeaa nähdä ja tuntea se energia minkä me aina yhdessä loimme.
Mutta oli myös aivan huikea huomata, että myös niitä "uusia" työkavereita oli ollut sairaslomalla ikävä ja että ei oikeastaan ollut enää mitään "uusia" työkavereita. Oli vaan työkavereita ja se sama fiilis heidän kanssa kuin mitä vanhojen entistenkin työkavereidenkin kanssa oli ollut. Ehkäpä siis melkein kokonainen vuosi on tehnyt tehtävänsä ja yhteenkuuluvaisuuden tunne on muodostunut. Ehkä olen asioita käsitellessäni päässyt perille myös koko elämääni varjostaneesta ulkopuolisuuden tunteestani, siitä että en oikein missään kuulu joukkoon. Nyt olen ymmärtänyt, että aika moni loppujen lopuksi kokee samoin ja että se on asia joka on minussa itsessäni, ei muissa. Minä itse muodostan sen ulkopuolisuuden tunteen itseeni syystä tai toisesta. Se mikä asiassa on hyvää on se, että lopulta se on vain minusta kiinni, joten minä voin myös asialle jotain tehdä. Se on hyvä alkupiste asian muuttamiselle.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että vuosi 2018 tulee olemaan elämäni paras vuosi. Tämä vuosi näytti todellakin minulle sen mikä on elämässä tärkeää ja mitä kohti suunnata. Nyt vain pyydän, että saan kulkea sitä polkua ja vähän väsähtäneenä toivon, että tällä kertaa juuri nyt tässä se polku olisi enemmän suora kuin mutkikas. Mutta se asiahan selviää sitten vuoden päästä :)

Ihanaa loppuvuotta ja valoa pimeisiin päiviin toivottelee

iive