sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Mieti mitä rakkaus tekisi?

Tällä viikolla on sitä omaa sydäntä ja olemista ravisteltu taas oikein urakalla. Viime vuoteen verrattuna, erona on kuitenkin se, etten enää haavoitu asiasta niin kovin, vaan sinnikkäästi pidän pintani ja olen se mitä olen enkä lähde miellyttämään muita heidän vaatimuksiensa perusteella.

Minä olen opetellut sanomaan - Ei! sille mikä ei ole minun sydämeni mukaista. Tämä koskee niin ihmisiä kuin heidän vaatimuksiaan, tämä koskee myös ympäristöä ja myös vaikka sitä ruokaa mitä keholleni energiaksi annan. Ei ole enää kompromisseja vaan vain sitä omaa juttua.



Eilen näin pitkästä aikaa näitä mun ihania henkisen matkan kanssakulkijoita. Ystävä piti luonaan Dharmada-illan ja muutaman kanssa jatkettiin iltaa vielä myöhälle yöhön asti ja koko illasta mun sydän vaan niin sykki ilosta ja siitä rakkaudesta, että tämä on oikein, näin tämän elämän pitää vaan minun kohdallani mennä. Ei ole paluuta verhojen tai muurien taakse piiloon.

Ilta antoi myös minulle johtotähden, ajatuksen jota nyt seurata ihan konkreettisesti.

Mieti mitä rakkaus tekisi?

Ja sitä rakkautta yritän kaivella sieltäkin, missä se hyväksyminen on vaikeaa, sielläkin missä minua haastetaan.


Kortit kertoivat, että minun pitäisi keskittyä päämäärääni nyt, just nyt. Ja olin ihan et mitä ihmettä, kun ei minulla ole sitä päämäärää, kun minä olen niin jotenkin tuuliajolla... kunnes tajusin, että se päämäärähän on tämä ihan sama asia. Mieti mitä rakkaus tekisi? Mieti mikä on se sinun oma sydämen äänesi ja tapa olla ja elää? Ja että pysytkö sinä siinä vai et?

Tajusin, että tämä koko viikkohan on vain ollut universumin tökkimistä, että tipahdanko vai seisonko siinä omassa sydäntotuudessa ja valossa. Ja minähän seison. Välillä itkettää ja välillä vituttaa ja välillä tekisi mieli vain sanoa, että pitäkää tunkkinne! ja häipyä. Mutta en minä nyt vaan häivy vaan sanon sen sijaan, että Ei! Kun minua yritetään laittaa johonkin muottiin tai malliin, joka ei ole sitä minun juttua. Sanon siitäkin huolimatta, että siitä ei tykätä.

Ja minäkun niin haluaisin, että kaikki vaan tykkäisi, haluaisin olla se kiva, miellyttää... mutta se ei vaan enää nyt käy.


Tajusin, että onhan minulla myös toinenkin päämäärä. Se päämäärä on olla terve. Uskaltaa parantua. Fibro ja masennus minun elämässä, ne on vain haaste ja pysäytys sille, että minä alan elää tätä minun elämääni. Alan elää MINUN elämääni minun tavallani, niin kuin on minulle hyvä, ei jollekin toiselle.

Ja niin kiitollinen olen ollut siitä, että vaikka se oma aika ja oma tila oli tällä viikolla niin minimissä (lapsi sairas, joka päivä töitä jne. kaikkea tätä arkielämää mitä nyt on), niin silti sain jotenkin napattua niitä omia pienen pieniä hetkiä luonnossa ja menin sinne puun alle ja halasin sitä ja hengitin sen kanssa yhtäaikaa...

Tänään auringonpaisteessa suuntasin jäälle ja vaan hiihdin ja hiihdin ja hiihdin, nautin auringosta enkä ajatellut yhtään mitään muuta kuin sitä luontoa ja avaruutta ympärillä.


Säihkyen ja säteillen (ihan sairaan väsyneenä tosin)
iive

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Tämän vuoksi olen ylipainoinen

Syksystä asti olen käynyt läpi masennuksen lisäksi elämääni syömishäiriön kanssa. Syksyllä syömishäiriö oli päällä ja ahdisti kun en pystynyt hallitsemaan sitä lähes lainkaan, vaan aikamoista kyytiä sen mukana mentiin. Se ero asiassa kuitenkin oli, että syödessäni käsittelin asiaa miksi nyt syön sellaista mitä oikeasti en edes haluaisi syödä? Mitä se "hoitaa" minussa? Mihin tarvitsen syömishäiriötä? Yritin syödä itseäni rankaisematta. Päätin, että syön myös kaiken normaalin ruuan herkkujen lisäksi, että en ryhdy nipistämään terveellisestä ruuasta nyt. Niinpä vedin syksyllä vuorotellen marjasmoothieta, pähkinäsuklaata ja vihermehuja :D


Tammi ja helmikuun herkkulakon myötä olen tietoisesti käsitellyt tätä asiaa minussa, mistä se johtuu, mikä sen laukaisee ja mitä asialle voisi tehdä. Koskaan en ole saanut tähän asiaan ulkopuolista apua ja koen, että julkisella puolella, ainakin oman nuoruuteni aikaan, ei syömishäiriöistä tunnettu kuin anoreksia. Jossain vaiheessa löysin syömishäiriölleni diagnoosin BED. Käypä hoito suosituksiin BED on lisätty vasta vuonna 2014.
Ahmintahäiriössä eli BED:ssä (binge eating disorder) oireilu on samankaltaista kuin bulimiassa. Sairastava pyrkii hallitsemaan syömistä ja kehoaan. Jatkuva ruuan säännöstely johtaa kuitenkin ahmimiseen, jolloin sairastunut menettää syömisen hallinnan. Bulimiaa ja BED:tä erottavana tekijänä on se, että BED:tä sairastava ei pyri eroon ahmimastaan ruuasta, ja näin ollen tyhjentäytymiskeinot ja niistä aiheutuvat seuraukset jäävät pois. (lainaus - SYLIry)
Ahmimishäiriö alkoi kun olin 7 vuotias. Eli tätä helvettiä on kestänyt kohta 29 vuotta. Se on aivan mielettömän pitkä aika! Enhän toki lapsena käsittänyt koko asiaa. Teini-iässä ulkonäköpaineet ja mahdollisuus käyttää rahaa syömiseen pahensivat tilannetta huomattavasti ja tajusin, että tämä on nyt jotain oikeasti epänormaalia. Tällöin ahmiminen oli myös niin pahaa, että hetken (noin vuoden-parin) ajan myös oksensin säännöllisen epäsäännöllisesti. Jätin myös tavallisen ruuan syömistä väliin tai piilotin ruokaa, koska jotenkin vain yritin hallita päivittäistä kalorinsaantiani. 23 vuotiaana päätin, että en enää ikinä oksenna! Vaikka kuinka ahmisin, niin sen päätöksen pitäisin ja niin olen tehnyt.

Ahmimishäiriö jäi taka-alalle oikeastaan vasta kun olin 25 vuotias. Silloin ahmimiskohtaukset ja aikakaudet olivat enemmän satunnaisia.  Lapsen syntymän jälkeen olen tehnyt aivan julmetusti töitä terveyteni ja painoni eteen. Olen dietannut eri tavoin (ei kyllä välttämättä tosiaankaan hyvä, mutta opinpahan että ei ole hyvä) ja opetellut tykkäämään liikunnasta. Viime vuodet ovat asian suhteen olleet aivan parhaita. Rakkaus puhtaaseen ruokaan ja esimerkiksi mehustamiseen ovat olleet ihana asia elämässä. Se oikea minä syökin todella terveellisesti ja rakastaa sitä ruokaa mitä syö. En syösty syömään enää "paskaa" ruokaa eli ruokaa joka maistuu pahalle.

Ja jotenkin tuntuu siltä, että mitä vähemmän syön teollista käsiteltyä ruokaa ja mitä enemmän syön hyvää ravintotiheää ihanaa ruokaa, sitä helpompi minun on ollut pärjätä myös ahmimisen kanssa. En ole tuntenut enää fysiologista tarvetta ahmia kun saan hyvin ravintoaineita päivittäisestä ruuastani.


Mutta syömishäiriö ei ole vain pelkkää fysiologiaa. Syömishäiriö on myös psykologista, se on reaktiota kaikelle sille mitä sillä yrittää itsessään ja elämässään turruttaa. Niitä asioita olen nyt käsitellyt oikeastaan koko viime vuoden, syksyllä vieläkin enemmän masennuksen kanssa ja nyt toipuessani kaikesta viime vuonna tapahtuneesta olen jatkanut asian käsittelyä.
Ahmintahäiriössä ahmimista määrittelee hallitsemattomuuden kokemus, eikä syöminen tällöin liity nälän tai kylläisyyden tuntemuksiin. Sairastunut ei välttämättä tunnista ahmimisen laukaisevaa tekijää. Ahmimisoire palvelee usein jotain tarvetta, kuten turvallisuudentunnetta tai rutiinia. Tarve ohittaa tietoisen mielen ja loogisen päättelyn, jolloin pelkkä ateriasuunnittelu tai ravitsemusohjaus eivät riitä kierteestä pääsemiseksi. (lainaus - SYLIry)
Tammikuun herkkulakko ja tipaton (sillä huomasin myös alkoholin toimivan samoin) herättivät minut huomaamaan, että jotain on tosiaankin tapahtunut näitä asioita käsitellessä. Vaikka syömishäiriön hoidossa ei suositellakaan dieettejä tai lakkoja, on se tuntunut nyt itsestä vapauttavalta. Kuukausi on niin lyhyt aika, että olen voinut siirtää himon syödä ns. tulevaisuuteen. Tammikuun herkkupäivänä mietin repeääkö nyt kaikki ihan käsistä? Muistan nimittäin eräänkin Fitfarmin nettivalmennuksen herkkupäivän, jolloin ostin pussillisen erilaisia uutuusjäätelöitä ja söin ne kaikki yhden päivän aikana ja ihan vain siksi kun sai.
Eronahan tietenkin nyt tähän on se, että en ole mennyt arjessa minkäänlaisilla miinuskaloreilla. Tammikuun herkkupäivänä söin tietoisesti gluteenittoman lakun ja Fazerin kookossuklaa-uutuuden. En syönyt niitä siksi, että syömishäiriö olisi käskenyt minua syömään niitä vaan siksi, että halusin maistaa näitä uutuuksia, ovatko ne hyviä? Ensimmäistä kertaa elämässäni en syönyt näitä myöskään kokonaan. Ensimmäisenä päivänä söin suklaasta pari palaa, samoin lakusta haukun. Siinä ne sitten yöpöydällä odottivat kunnes seuraavana päivänä söin ne loppuun.


Päätin siis jatkaa herkkulakkoa myös helmikuussa. Tässä kuussa somessa ja uutisissa (ja oikeastaan ihan joka paikassa) pyörivät runebergin tortut, laskiaispullat ja ystävänpäiväleivokset. Olen mutustellut mielessäni, mitä haluankaan syödä helmikuun herkkupäivänä? Tällä hetkellä jotenkin tuntuu siltä, että enpä halua oikeastaan syödä ainakaan noista edellämainituista mitään! Tällä hetkellä haaveilen vain Hyve&Paheen wokkiannoksesta :D (Olemme Joensuussa herkkupäivänä).
Mietin olenko oikeasti löytänyt asiassa vapauden?


Nämä kaikki vuodet syömishäiriön kanssa ovat olleet ahdistavia. Olen kokenut, että en saa asian kanssa ulkopuolista apua, vaan asiaa vähätellään ja minua syytetään huonosta itsekurista. Tästä seuraa loppujen lopuksi vain julmettua itsensäruoskintaa ja pahaa oloa ja syömishäiriökierre vain jatkuu.

Totuus on, että ilman syömishäiriötä en olisi ylipainoinen. Ne oikeat ruokatottumukseni kun ovat todella terveelliset. Rakastan smoothieita, vihermehuja, kasviksia, marjoja, hyviä puhtaita raaka-aineita. Näitä asioita osaan syödä myös kohtuudella, sillä oikeasti en edes pidä kauheasti mistään imellyksistä tai super-rasvaisista jutuista esim. raakakakuista tai muista erittäin energiapitoisista jutuista.

Syömishäiriöni rakastaa McDonald'sia, sokerisuklaata ja rasvaa. Minä en rakasta.

Toivon, että tämä vuosi on viimeinen vuosi syömishäiriöni kanssa, vihdoinkin.
Toivon, että saan viimeinkin elää vapaana, ilman tätä pimeyden mörköä, jonka edessä olen joskus tuntenut itseni niin pieneksi ja avuttomaksi.

iive

ps. ihanaa ystävänpäivää kaikille <3

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Älä anna sun voimaa kenellekään!


Huikea messupäivä takana!
Rankka reissu ja aamulla heräsin hirmuisessa olotilassa, ihan niin kuin olisi krapula, sitä se bussissa istuminen valitettavasti teettää, oi kun olisi teleportaali <3

Vuoden alku on ollut aivan mahdoton, mutta toisaalta aivan upea ja ihana. Universumi (tai miksi sitä haluatkaan nimittää) tykittää täysillä.

Käynnissä on todella vahva kasvu omaan voimaan. Esiin on noussut kaikki sellainen, mikä estää oman loisteen kirkkautta. Et voi raahata enää mukanasi mitään, tai ketään, ellei se tue omaa kasvuasi. Kaikki mikä vie energiaasi, antamatta saman verran virtaavasti tilalle, jää elämän kierrätyskeskukseen. (Lainaus: Päivi Kaskimäki - Hidasta elämää)

Tiesin, että messumatka tulee olemaan minulle jotain tärkeää, sillä reissuun lähtö vain kertakaikkiaan tapahtui, soljui eteenpäin, ilman minkäänlaisia kommervenkkejä. Minua ikäänkuin työnnettiin matkaan. Ajatus täysin vieraiden ihmisten kanssa lähtemisestä ja eräänlaisesta aikatauluttomuudesta, olisi yleensä ollut minulle täysi mahdottomuus, olisin moisesta ollut aivan todella ahdistunut. Erona oli se, että tiesin, tiesin, että kaikki menee juuri niin kuin pitää ja niin menikin. Ystävällisiä kohtaamisia, mukavia pieniä juttutuokioita, mutta myös aikaa tuntea ja ajatella vain sitä omaa juttua koko pitkän bussimatkan ajan kotiin.

En usko, että aivan täysin vielä ymmärrän miksi messuille piti kertakaikkiaan mennä. Uskon, että sieltä kehkeytyy jotain aivan uutta tai jotain vanhaa juttua vahvistavaa, joka vie minua eteenpäin elämän polulla. Joistain jutuista sain jo kiinni, ehkä näistä on se jokin tai ne kaikki ovat yhtä tärkeitä...

Voima
Älä anna sinun väkeäsi - sinun voimaasi - älä anna sitä kenellekään! On myös sitä ulkopuolista voimaa ja väkeä (valonauttajiksikin heitä voi kutsua), mutta se oma voimasi, se on sinulle se tärkein. Kuuntele sitä, mitä se sanoo sinulle? Älä anna sitä muiden käyttöön, älä anna alentaa, pienentää tai vähätellä itseäsi vaikka kuinka olisit joukossa "erilainen". Kyllä se oma heimo sieltä jostain ympärille tulee. Ne jotka väkevöittävät voimaasi ja sinä heidän. Etkä enää ole yksin.


Luennolla mietin sitä kuinka vaikeaa onkaan elää loppujen lopuksi sitä omannäköistä elämää koska nyky-yhteiskunta vain tekee siitä todella vaikeaa kun kaupasta ei saa sitä ruokaa mitä söisit, asuminen niin kuin haluaisit - mahdotonta ja kertakaikkiaan yhteiskunta vaan pyörii sellaista pyörää, josta on vaikea irtautua, mutta joka päivä se on helpompaa vaikka ulkopuolelta sitä haastetaankin tai kyseenalaistetaan. Mutta se vain vahvistaa sitä tietoa ja tunnetta siitä, että tämä on se elämä mitä minä haluan! Ja joka päivä jatkuvasti uudet ihmiset heräävät ja alkavat kulkea sitä polkua - kyseenalaistavat sen vallalla olevan mallin. Ja joka päivä ne uudenlaisen elämän kulkijat jaksavat innostaa meitä muita jatkamaan matkaa ja näyttämään, että hei ihan totta tämä on mahdollista ja tämä onnistuu, et ole outo ja yksin, vaan me ollaan täällä myös!

Mutta lopulta, kukaan muu ei voi tehdä sitä sun puolesta.


Uskalla! 
Uskalla olla sitä mitä olet, loistaa omaa valoasi, sillä silloin olet se puhtain sinä. Uskalla olla eri mieltä. Uskalla seurata sitä omaa juttua, äläkä ole lammas, joka seuraa vain sitä mitä muut "lauma" tekevät. Uskalla Parantua, kyseenalaistaa se informaatio mikä meillä nyt on, sillä mitään edistystä ei tapahdu, eikä uutta löydetä jos alistumme vain nykyiseen informaatioon. Tosiasia on se, että ei kukaan oikeasti tiedä.

Mukaudu
Tämä sana on hieman haasteellinen, mutta kuulemani selvennys sen sijaan mainio. Sen toteuttaminen tässä nykymenossa - haastavaa - ei kuitenkaan mahdotonta.
Me kuulumme luontoon, metsään, emme kaupunkiin rakennusmateriaalien keskelle. Mukaudu - tuo luonto, kasvit, kivet, kaikki se niin mahdollisimman paljon lähelle sinua, syö mahdollisimman luonnonmukaista ruokaa, sellaista mitä on sörkitty mahdollisimman vähän. Tai jos voit, mene itse sinne, luontoon, keskelle sitä kaikkea. (Ja suomessahan me voimme, todellakin!) Mukaudu takaisin sinne minne me kuulumme - luontoon.


Kävin siis kuuntelemassa
Raija Kivimetsää - Hortoilun pioneeria.
Sanna Wikströmiä - Hidasta Elämää sivuston perustajaa, uudenlaisen median luoja.
Teemu Syrjälää - Elinvoimainen mies-kirjan kirjoittaja, bloggaaja, Tarkastelussa ihminen videosarjan tekijä, tanssija ja mitähän vielä kaikkea :)
Marjut Hjelt - Loitsujen parantava voima, tietokirjailija, filosofian maisteri, akateeminen mutta millä twistillä!
Ja viimeisimpänä, mutta ehkäpä aivan parhaana <3
Karita Aaltonen - kävelevä ihme ja ihminen joka päätti ottaa oman voimansa käyttöön ja olla terve.

Ja oikeastaan jokaiselta löytyi ainakin se yksi ja sama sanoma - kuuntele itseäsi, sydäntäsi, kehoasi ja mieltäsikin (sitä uskalla myös haastaa, puhuuko siellä se oikea sinä vai jokin leima tai tunnelukko, jonka olet muilta itseesi ottanut?).

Ennen kotimatkaa hilppaisin vielä pikapikaa Töölönlahden rantaan ja hengitin. Hengitin niin vaan mahdottomasti. Onneksi kotona on hieman raikkaampaa ilmaa - metsässä.

iive


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Ei enää jossitteluja

Ihana aurinko helli meitä pari päivää ja täytyy tuumata, että onnea on työ jossa myös pääsee ulos, sillä sunnuntaipäivästä melkein puolitoistatuntia vietin ulkoillen upeassa aurinkoisessa pakkassäässä. Jännäsin hieman, että jäädynkö, sillä menin töihin suoraan uintitreeneistä, mutta tarpeeksi kun oli päällä vaatetta, niin ulkoilu meni hyvin palauttavana loppuverryttelynä (meillä töissä kun tuo lenkkeilyn vauhti ei aina niin päätä huimaa).


Uintitreeneissäkin oli aivan mahtavaa kun isoista ikkuinoista tulvi auringonvaloa altaaseen, saattoi kuvitella olevansa aivan jossain muualla... Meillähän uimahalli aukeaa arkisin vasta klo 14, joten iltavuoropäivinä ei ole toivoakaan päästä uimaan, mutta viikonloppuisin halli aukeaa jo klo 12 ja kun itsellä työtkin alkoivat vasta 13.30 niin hyvin kerkesi uida tunnin ja pikalöylyt vielä ottaa päälle.

Lintunen on ollut aivan mahtava treenikaveri. Ollaan nyt useampi kerta treenailtu vapaauinnin potkuihin lisää tehoa, kilpailuhenkinen lapseni voittaa mut kyllä 100-0 lähes joka kerta. Tuollainen täysillä uiminen kun ainakin mun jalat hapottaa tosi nopeasti. Toisaalta parin kiekan jälkeen yleensä aina helpottaa ja aika nopeasti on saanut tuohon potkuun lisää voimaa ja kestävyyttä. Samalla ollaan saatu Lintuselle hyvää hengästystreeniä. Hän kun jotenkin varoo hengästymistä ja ns. äärirajoille menemistä. Vähänkin kun tulee epämukava olo niin stopataan. Vaikka hän liikkuukin monta tuntia päivässä, on se paljon kävelyä, leikkiä ym. tasaista menoa, missä ei sitä hengästymistä kuitenkaan niin tule. Mutta kilpaillessa näköjään kaikki unohtuu, joten kaipa tässä täytyy rueta kilpailemaan... tosin nytkin uimassa olin "senkin inhottava apina" (mistähän se tänkin keksi???) ja uimalauta lensi mun päähän, kun sen yhden kerran olin metrin aikaisemmin altaan päässä kuin hän :D Ihanaa lapsen pettymyksien oppimista... :D Onneksi tätä mökötystä asiasta kesti ehkä sen 10sek. joten edistystä on tapahtunut!


Maanantaina oli hiihtopäivä. Toiveina olisi ollut päästä jäälle hiihtämään, mutta latuja ei oltukaan vielä tehty. Päädyin sitten meidän harjualueelle hiihtämään ja kipuamaan ja laskemaan mäkiä ylös alas. Ei ihan sitä mun lempihommaa kumpikaan. Ladulla koen olevani sellainen tasamaa-tyyppi, puskahiihtäjä. Pääasia on olla ulkona, liikkua ja että on kivaa, tyylillä ei todellakaan ole niin väliä. Kai nimityksenä voisi olla myös joku sunnuntaihiihtelijä.

Hikipäässä menevä urheilijahiihtäjä pitää varmaankin tällaista puskahiihtäjää aivan kauhuna, mutta onneksi tähän mennessä en ainakaan ole joutunut laturaivon uhriksi. Lapsen kanssa hiihtäessä etenkin olemme saaneet oikein kannustavia kommentteja, vaikkakin lapsi on maannut ehkäpä pitkin pituuttaan keskellä latua ja hikihiihtäjän on pitänyt sitten väistää. Tosin hiihtopaikkammekaan ei ole ollut se pahimpien hikipäiden suursuosiossa toisin kuin tämä harjualue... mutta eilinen maanantai-aamupäivä -10 astetta pakkasta ja kaikki muut töissä... eipä paljon muita hiihtäjiä näkynyt.

Toisaalta myös minulla on oikeus tuolla hiihtää aivan yhtälailla ja niin on lapsillakin, joten so what vaikka vähän tukkeena oltaisiinkin! Ladut ovat kuitenkin aivan kaikille hiihtäjille tarkoitetut <3


Liikunnan suhteen olen mennyt 2/2 systeemillä aikalailla. Eli kaksi liikuntapäivää ja niiden jälkeen 2 palautumispäivää. Fibromyalgiakipua ei ole ollut pitkään aikaan. Olisiko ollut tänä vuonna lainkaan? Väsymystä on kyllä ollut kehossa, mutta silloin on ollut sitten levättävä, kuten tänään. Eilen kävin hierojalla, joka teki kyllä todella hyvää kaiken hiihtämisen ja uimisen jälkeen. Juteltiin hierojan kanssa myös LPG hoidosta ja varasinkin jaloille hoitoajan. Mun jalathan ovat ihan tukkeessa, mutta niiden hierominen on minulle niin epämiellyttävää, että jospa tuo LPG-hoito olisi parempi. Hieroja ainakin kertoi, että juuri fibrot ovat tuosta LPGstä tykänneet. Saa nyt sitten nähdä parin viikon päästä miltä tuntuu.

Ainakin tällä hetkellä pätkäpaasto (16:8) tuntuu toimivan ja kroppa tuntuu palautuvan liikunnasta paremmin kuin pitkään aikaan. Ruokailun suhteen pätkäpaasto on jotenkin helpottanut niitä jumiutuneita ruokailumalleja ja ruoka-ainepelkoja. Olen pystynyt syömään ajattelematta kaloreita tai varsinaisesti ruuan annoskokoja. Etenkin rasvaa olen uskaltanut selkeästi lisätä ruokavalioon enemmän ja vieläkin enemmän voisi vielä lisätä.
Smoothieen (jonka syön lounaaksi) on etenkin ollut helppoa lisätä rasvaa sen jälkeen kun tajusi, että hei tännehän voin sen päivän oliiviöljyannokseni hurauttaa lähes kokonaan.


Lauantaina suuntaan bussilla Minä Olen Messuille Helsinkiin. Hieman jännittää lähteä porukassa, josta ei tunne ketään, sillä vakkarimessukaverini eivät tänä vuonna messuille lähteneet, niin ilmoittauduin tällaiselle "seuramatkalle" sitten. Messuilla aika kuitenkin menee pitkälti luentoja kuunnellen ja väliajoille puuhaa riittää näytteilleasettajien kamppeita katsellen.

Muuten elämässä aivan selkeästi puhaltaa aika jännät tuulet. Meidän alalla on käynnissä työehtosopimus-neuvottelut ja aika tiukkaa tuntuu olevan. Huomenna meilläkin alkavat nämä "työtaistelut" jotka siis tarkoittavat sitä, että tehdään juuri sitä työaikaa, mikä työvuorolistaan on merkattu :D Hieman kyllä huvittaa se kuinka tähän suhtaudutaan. Ainakin mediassa on ollut aikamoisia kommentteja. Jotkut ovat olleet ilmeisen järkyttyneitä siitä kun hoitajat eivät enää annakkaan pitää itseään kynnysmattoina. Hoitotyö kun kuitenkin on kutsumusammatti, valitettavasti se kutsumus kun ei vaan elätä, sillä kutsumuksella kun ei voi ostaa ruokaa tai maksaa vuokraa.

Uusi puheenjohtaja Tehyllä tuntuu aikas napakalta tyypiltä, jolla on kanttia sanoa, että nyt riittää! Ja jotenkin muutenkin tällaista energiaa on ilmassa, mutta ei ns. räkyttäen tai tapellen vaan todeten, että tämä ei nyt vain enää käy minun elämässäni ja tämä energia tuntuu kyllä aika monessa paikassa ja asiassa...
Kali edustaa egon ja mielen kuolemaa, kaiken sellaisen purkua, joka ei enää palvele korkeinta valoa. Kali edustaa raivoisaa mutta ehdotonta rakkautta, kuoleman kautta uuteen elämään nousemista. Henkilökohtaisessa elämässä tämä saattaa tarkoittaa sitä, että oma sielu ja sydän vaatii saada linjautua sen mukaan, mikä sinulle on todellisuudessa totta - näyttää se ulospäin miltä hyvänsä tai vaatii se minkälaisia toimia tahansa. Ei enää jossitteluja, selityksiä eikä itsensä laiminlyöntiä. Nyt astutaan kaapista ulos. On muutoksen aika, on aika ottaa uusi, rakkauteen linjautunut valo sisään! (Deepthi-Be The Light You Are)
iive

ps. Hyvää draivia antaa muuten elämään myös se, että mä nukun öisin! En jotenkin vieläkään voi uskoa sitä todeksi, mutta se fiilis aamuisin on ihan älytön kun heräät sikeästi nukutun yön jälkeen <3 Täytyy sanoa, että i h a n a a !

lauantai 3. helmikuuta 2018

City of Digital Art festival

Eilen luin juttua oksitosiinista ja kuinka se on nyt Se juttu, jolla saadaan mm. stressiä vähenemään kehossa. Oksitosiinia elimistö alkaa tuottaa kun asiat tuntuvat hyvältä, joten enemmän ihania asioita elämään kiitos!
Oksitosiini lisää sosiaalista kanssakäymistä, alentaa verenpainetta ja kortisolitasoa, lisää kipukynnystä, vähentää ahdistusta, ja stimuloi kaikenlaisia positiivisia sosiaalisia vuorovaikutustilanteita. Sen lisäksi se tukee kasvua ja paranemista. (Lainaus Mielen ihmeet)


Tässä jo sitten pähkäilinkin, että joo pitäisi vieläkin enemmän rentoutua, relata, iloita, ihmetellä, nauraa, nauttia, mutta miten...?

Sitä saa mitä tilaa, sillä lähes samointein bongasin ennen nukkumaanmenoa Jyväskylän taidemuseolla olevan tapahtuman City of Digital Art festival ja koska Lintusen sukset olivat koulussa eikä hiihtämään voinut töiden jälkeen lähteä, niin mentiin siis museoon.

Lähdin tuonne oikeastaan ilman mitään ennakko-odotuksia. Digitaalinen taide ei ole suosikkitaidemuotoni, mutta koska selvisin Kiasman ARS17:sta myös hyvin mielin, annoin tällekin mahdollisuuden ja enkä turhaan.


Ensimmäiseksi esillä oli kuva Jyväskylään kesällä maalatusta muraalista, jossa on myös lisättyä todellisuutta. Arilyn sovelluksella saa esiin kuvan (myös muraalista) lisätyn todellisuuden, jossa on esimerkiksi äänimaailmaa ja liikkuvaa kuvaa fyysisen teoksen lisäksi. (Lisää teoksesta)


Näyttely sisälsi lukuisia erilaisia teoksia, jotka heräsivät "henkiin" kun niitä skannasi sovelluksella. Ja tämäkös oli 8 vuotiaalle sekä myös minulle erityisen hauskaa. Teosta kun ei nähnytkään ensisilmäyksellä vaan sai jännittää mitä teoksesta oikein paljastuukaan. Jotkut teoksista olivat hyvin yksinkertaisia, jotkut erittäin monimutkaisia ja moniulotteisia, jotkut olivat vakavia ja kantaaottavia, jotkut hersyvän iloisia, jopa parodisia.

 Suosikkini vanha erittäin vakava setä Bach, joka sai päähänsä mm. hyppiviä kaloja :)

Yksi festivaalin mielettömimmistä jutuista oli päästä kokeilemaan virtuaalista todellisuutta VR lasien ja ohjaimien kautta. Lintunen oli rohkea maalaaja, uskalsi mennä innoissaan kokeilemaan vaikka ohjeistus oli englanniksi. Itse yritin siinä hieman tulkata (asiaa josta en tajunnut itsekään ensin mitään), no loppujen lopuksi toiminnot olivat suht yksinkertaisia kun ne vaan hoksasi ja virtuaalimaalaus oli lapselle upea kokemus!


Ja kuinka aloituksen glitterposkinen omakuva liittyy asiaan?

Matkalla museolle bongasimme naisen, jolla oli laukku, jossa luki - ÄLÄ AIKUISTU!
Tätä siis pohdimme Lintusen kanssa, mitä tämä tarkoittaa. Koitin lapselle selittää, että aikuistuessaan ihmisistä saattaa tulla turhan tiukkapipoisia, velvollisuudet ahdistavat ja stressiä pukkaa. Aikuistenkin olisi hyvä siis muistaa olla vähän lapsellisia, iloita, pelleillä, nauttia, nauraa ja hassutella. Sieltä sitä oksitosiiniakin saa.

Joten tästäpä syystä minäkin siis päädyin taidemuseolla pop-up kahvila Unicornerin glitterimeikkauspisteeseen. Tämän jälkeen olikin ihan parasta suunnistaa Prismaan ruokaostoksille ja sisäisesti hykerrellä ihmisten kummaksuville katseille. Aikuinen nainen ja glitterit naamassa keskellä päivää HeVi-osastolla! Ja minua hymyilytti ja tiukkapipojen pikkuprinsessat ostoskärrissä olivat minusta oikein ihastuneita. Ihana täti pinkissä takissa glitterit naamassa :)

iive

City of Digital Art Festival 2.–4.2.2018
avoinna pe klo 11–20, la–su klo 11–18
Vapaa pääsy, Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23.
Koko perheelle sopivassa digitaalisen taiteen ilmaistapahtumassa voi kokea lisätyn todellisuuden elävöittämiä taideteoksia monessa toimintapisteessä ja luoda virtuaalimaalauksia yleisön nähtäväksi.
Avoimet näyttelynavajaiset perjantaina 3.2. klo 18–20.
Katutasossa yksisarvishenkinen pop-up -kahvila Unicorner tapahtuman ajan.

torstai 1. helmikuuta 2018

Tunnesyöjän Pätkä- & Herkkupaasto

Olen viimeaikoina törmännyt usein pätkäpaastoon ja tajunnut, että toteutan tuota itsekin elämässäni, tosin en mitenkään järjestelmällisesti vaan tahattomasti. Pätkäpaastoan etenkin iltavuoropäivinä, sillä usein syön päivän viimeisen aterian töissä noin klo 17 ja seuraavan kerran vasta aamulla.
Paastosta tulee usein noin 18h mittainen ja päivän aterioita ovat olleet aamupala + vihermehu, lounassmoothie (tuhti) ja kotiruokapäivällinen. Tämä on tuntunut hyvältä.
Olen toisaalta jopa miettinyt, että tätä voisi toteuttaa hieman järjestelmällisemmin, mutta tähän asti olen toteuttanut ns. intuitiivista syömistä eli syön silloin kun on nälkä ja sitä mitä keho kertoo tarvitsevansa, koska liiallinen syömisen säätely voi laukaista syömishäiriön taas päälle. Järjestelmällisempää pätkäpaastoa aloin ajattelemaan kuitenkin kun kuulin autofagiasta ja että paastoamalla 12-16h sitä voi aktivoida.
Autofagia on kehon sisäinen kierrätysohjelma, jonka avulla kuona ja turha aines siivotaan soluista ulos ja tärkeät osat käytetään energiantuotantoon ja uusien solujen rakennusaineena. Tämä mekanismi on oleellinen osa taistelussa niin syöpää kuin monia rappeumasairauksia, kuten alzheimeria tai Parkinsonin tautia vastaan.

Kun ruoansulatukselle ja elimistölle antaa hieman paastoa, niin autofagia käynnistyy. Mitä pidempään paastoaa, sitä tehokkaampaa se on.
Oma syömishäiriötausta (bulimia, ahmimishäiriö) ja tunnesyöminen kuitenkin ovat rajoittaneet tätä ajattelua. Eikä oikeastaan ole ollut virtaakaan keskittyä tähän, vielä. Minun on helppoa innostua aina jostain oikein paljon, noudattaa sitä erittäin tarkasti juuri prikulleen kuuntelematta mitä keho sanoo ja jos keho sanoo -Ei! enkä sitä kuuntele, niin siitähän ei hyvää seuraa. Joten tällä kertaa keskityn asiaan pikkuhiljaa tunnustellen. Jos tätä pätkäpaastoa aikoisi jatkaa järjestelmällisemmin, tulisi minun huomioida etenkin ruuan laatua vieläkin paremmaksi. Etenkin tämä "aamupala" tahtoo jäädä turhan huonoiksi ravitsemuksellisesti.
Toisaalta tällä vapaalla meiningillä olo tuntuu hyvältä, paino on tippunut pikkuhiljaa, joten onko tarvetta mennä tiukempaan suuntaan jos luontaisestikin kaikki tuntuu rullaavan kivasti ja tällainen syöminen ei tunnu tällä hetkellä ainakaan ruokkivan syömishäiriötä?


Tammikuun pidin herkkupaastoa ja tipatonta. Ajatus lähti ihan kokeilusta ja siitä ettei tehnyt enää mieli mässyttää tai tissutella. Paasto sujui hyvin ja kun aika oli tarpeeksi lyhyt, oli vastaantulevat mielihalut helppo siirtää tulevaisuuteen joka kuitenkin oli tarpeeksi lähellä. Tiistaina lähdimme Kuopioon pienelle minilomalle miehen työmatkan ohessa ja sovin itseni kanssa, että reissussa herkkupaasto loppuu. Hieman jännäsin tuleeko se jättimättö-tahdon syödä kaiken olo, niin kuin esim. dieeteillä on ollut, mutta eipä tullut. Tämä oli yllätys itselle. Johtuuko se siitä, että kuitenkin söin normaalisti dieettaamatta vai olenko oppinut jo viimeinkin jotain? Se jää nähtäväksi.

Loppujen lopuksi ns. nämä kaksi "vapaasyömispäivää" menivät ihan hyvin. Söin Ikeassa tyytyväisenä broilerinfilettä bearnaisekastikkeella ja ranskalaisilla (en tosiaankaan jaksanut syödä koko annosta, huh!) ja illalla shoppailun (shoppailu piti kyllä sisällään enimmäkseen kiertelyä ja katselua) ja 2h kylpylässä uimisen jälkeen kävimme syömässä Amarillossa.

Illaksi olin ostanut gluteenittoman lakun ja Fazerin uutuus kookossuklaan (huom. ei ole gluteeniton täysin vaan saattaa sisältää tuote!).  Amarillon ruoka oli niin tuhti etten sitten näitä herkkujanikaan syönyt kerralla vaan muutaman palasen maistoin. Laku oli ihan jees, vähän liian salmiakkinen, mutta muuten hyvä ja plussaa koosta, sillä aiempi vaihtoehto on ollut ostaa lakua pussillinen, joka on taas aivan liian paljon lakua.
Fazerin kookossuklaa oli yllättävän kookoksinen, mutta aivan liian suklainen ja imelä. Saatan syödä toistekin tai sitten en.

Illalla pari lasia viiniä riitti mainiosti ja fiilis oli kaikenkaikkiaan koko hommasta niin hyvä, että aion jatkaa herkkupaastoa ja tipatonta toisenkin kuukauden. Helmikuun lopussa alkaa hiihtoloma ja sinne on vastaavaa minilomaa suunniteltu, joten siellä sitten herkutellaan seuraavan kerran. Saa nähdä jääkö tämä pysyväksi tavaksi?

Sokos Hotellit mainostivat aika isostikin, että heidän gluteeniton aamupalansa tulee nyt muuttumaan. Tämä koski myös muita allergiaruokavaliota ja käsittääkseni myös vegaanit tullaan huomioimaan jatkossa paremmin. Jos nämä muutokset olivat jo Sokos Hotel Puijonsarvessa tulleet käyttöön, niin täytyy myöntää, että kakkoseksi jäi Scandicille. Ei aamupalassa mitään valittamista ollut, mutta ei kyllä hehkuttamisen aihettakaan. Plussaa on toki se, että jatkossa pitäisi aamupalan olla standardi kaikissa Sokos Hotelleissa. Tällöin myös katastrofiaamiaiset jäisivät pois, mikä on tosi hyvä juttu.


Plussaa oli myös se, että valitsemani tattarileipä oli kuitenkin sulatettu oikein eli se oli suht kosteaa ja mehevää eikä yhtään kuivaa niin kuin näiden kohdalla monesti on. Muroina tuttua ja turvallista sitä ihan samaa mitä aina joka paikassa.


Aamupalan jälkeen suuntasimme Kuopion Taidemuseoon, jossa oli meneillään kolme eri näyttelyä. Taiteilijan matkassa (Kuopion taidemuseon peruskokoelmat), Kaunista kauhua, sekä Suomi100-teeman Suomen taiteen tarina-näyttely.

Saimme matkaan Tutkimusmatkailijan korin, joka oli kyllä ihan täyden kympin juttu. Pienellä yksinkertaisella twistillä tuotiin lapsivierailijalle aivan uusi ulottuvuus taidemuseossa käyntiin. Tämä tutkimusmatkailijan kori oli suunniteltu Taiteilijan matkassa-näyttelyyn ja sisälsi eri aisteja stimuloivia juttuja mm. "kaukoputken", tunnustelupussin (sisältö salaisuus), tuoksupurkkeja, höyhenpurkin (lintuteemaiseen näyttelyhuoneeseen) sekä peilin. Jokaisessa näyttelyhuoneessa oli muutama eri tehtävä liittyen välineisiin ja esillä olevaan taiteeseen.



Kaunista kauhua näyttely, ei uponnut oikein kumpaankaan meistä. Lintusella etenkin on jokin "inhoan pääkalloja" vaihe kaikkien Monster High-juttujen jälkeen. Tähän liittyy jotenkin tarve vieläpä korostaa sitä mainitsemalla joka ikisen pääkallon tai siihen viittavan jutun kohdalla, ettei hän pidä pääkalloista ja ällöistä jutuista.
Ja no, itsekin pidän enemmän esteettisesti kauniista taiteesta. Etenkin sudenkorennon "syömis"video oli molempien mielestä kertakaikkiaan inhottava.



Suomen taiteen tarina, no ehkä se oli vain niin nähty. Kyseessähän on Ateneumin kiertävä näyttely ja se on ns. pikkusisarus Ateneumissa esillä olevaan saman nimiseen näyttelyyn, jonka olimme jo käyneet katsomassa. Joten tästä syystä niin nähty-olo ja lisäksihän kaikista upeimmat teokset ovat siellä Ateneumissa eivätkä kiertämässä ympäri suomea.
Kuitenkin on erittäin hienoa lähettää tällainen näyttely kiertämään (Rovaniemi, Oulu, Kuopio), koska kaikilla ei tosiaankaan ole mahdollisuutta lähteä käymään Ateneumissa asti.
 Suomen taiteen tarina johdattaa läpi Suomen taiteen kehityskulun 1800-luvun alusta 1960-luvulle. Teemoina ovat maisemamaalaus, henkilö- ja kansankuvaus sekä tärkeät kuvataiteen suuntaukset symbolismi ja modernismi. Ateneumin taidemuseon kokoelmista koottu näyttely tuo Kuopioon sekä klassikoksi nousseita teoksia, mutta myös harvinaisempia poimintoja nimekkäiltä taidemaalareilta ja kuvanveistäjiltä. (Lainaus: Kuopion taidemuseo)

Kulttuurikierroksen jälkeen suuntasimme takaisin Ikeaan. Olimmehan jo edellisenä päivänä käyneet tuolla kierroksella ja sen pohjalta ideoineet mitä oikeasti kotiin tarvitaan. Lintuselle syntyi valtava tarve uudistaa hänen huonettaan ja tottahan tuo oli, että kesäisen huoneiden vaihtorumban jäljiltä hänen huoneensa oli jäänyt vähän puolitiehen.
Kotiin päästyämme alkoikin siis sisustus ja järjestelyhommat ja onnea on kätevä äiti (ja isä), jotka muutamalla ruuvilla, liimapuulevyllä ja maalilla saavat ihmeitä aikaan. Hommia jatketaan vielä tänään, joten itselle onnea on kolmas vapaapäivä.


Edellisen päivän raskaat ruuat pyörivät vielä vatsassa, joten aamupalan jälkeen lounaaksi ja välipalaksi riitti pelkkä Kaleface-mehu. Iltasella syötiin remppahommien keskellä vielä pakastepitsaa ja sainpa siinä tulipalonkin aikaiseksi kun sain leivinpaperin syttymään ahdettuani 3 peltiä yhtäaikaa uuniin. Onneksi pitsat säästyivät ja kotikin.

Eilen oli kotimatkalla erityisen ihanaa kun aurinko paistoi aivan mielettömän kirkkaasti lähes koko matkan ajan. Jännä ilmiö esiintyi pelloilla ja järvillä, ne kun olivat aivan täynnä sumua. Ilmeisesti kosteus lähti nousemaan kun pakkanen kiristyi.


Jotenkin maagista oli myös välillä nähdä kuinka aurinko ja täysikuu loistivat kirkkaina vierekkäin, kuu näkyi todella kirkkaana ja selvästi kun aurinko jäi hitusen verran pilvien taakse. Kännykän kameralla näistä ei tietenkään kuvaa saanut, mutta huikean näköistä oli!
Eilenhän oli siis täysikuu ja samalla kuunpimennys. Aikamoiset energiat liikkeellä!

Helmikuun alku tuntuu hyvältä. Aamulla laitoin Lintusen kouluun ja iloitsin kun ulkona oli jo ennen yhdeksää ihan valoisaa. Kesä tulee ja kesäloma <3 ja syksyllä tulee vielä lisäloma kun suuntaamme Torreviejaan <3 <3 <3 Jo se, että matka on varattu tekee onnelliseksi. On aivan todella ihana fiilis jo vähän etukäteen ajatella miten ihanaa se onkaan. Meri, aurinko, suolajärvet...


iive

perjantai 26. tammikuuta 2018

Energiahoitoja ja kaikenmaailman huuhaata? Vai onko?

Kuluneella viikolla ja jo sitäkin edellisellä, on media ollut aivan valtavan kiinnostunut vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja ns. puoskarilakia ajetaan eteenpäin. Tästä aiheesta on kirjoitettu niin puolesta kuin vastaankin. Julkinen media aika selkeästi tuntuu olevan puoskarilain puolesta, ne jotka taasen ymmärtävät myös vaihtoehtohoitojen hyvät puolet... heidän äänensä kuuluu taasen somessa.

Koska en ole tieteellinen kirjoittaja, en halua ottaa tähän asiaan tieteellistä kantaa, mutta koska minulla on omakohtaista kokemusta, niin sen haluan puolestani jakaa. Yksikin joka sen jälkeen on hieman suvaitsevampi... sekin on hyvä se.

Olen lähes koko ikäni ollut huono nukahtamaan. Reagoin erikoisesti perinteisiin nukahtamislääkkeisiin eli ne eivät minua nukuta vaan pikemminkin valvottavat. Sekava olo niistä toki tulee ja aamulla olo on melkoinen kun et ole nukkunut, mutta elimistössäsi on lääkkeen jäljiltä vielä sekava ja tokkurainen olo. Ennen melatoniinia lääkärit olivat kanssani täysin voimattomia, koska heillä ei ollut tapaa hoitaa minua.

Viime vuosien aikana olen alkanut heräillä öisin. Nukahdan kyllä melatoniinin avulla, mutta 3-4 aikoihin herään ja valvon enkä oikein saa enää unta tai saamani uni ei ole enää ns. syvää unta, joten aamulla herätessäni olen todella väsynyt. Olen useampaan otteeseen käynyt asian tiimoilta lääkärissä, mutta heillä ei ole minulle antaa minkäänlaista muuta hoitoa kuin mielialalääkkeitä.
Mirtatsapiini pienellä annoksella auttaa tukemaan yhtäjaksoista unta. Valitettavasti lääkkeellä on melkoisia haittavaikutuksia ja reagoin tähänkin lääkkeeseen vahvasti. Paino nousee, parisuhde-elämä ei kiinnosta ja mikä parasta lääke aiheutti aistiharhoja ja maniaa (vakava mielialahäiriö).
Muita mirtatsapiinin mahdollisia haittavaikutuksia ovat:

Hyvin yleinen (voi esiintyä yli 1 käyttäjällä 10:stä):
ruokahalun lisääntyminen ja painon nousu, väsymys ja uneliaisuus,päänsärky, suun kuivuminen.

Yleinen (voi esiintyä enintään 1 käyttäjällä 10:stä):
horros, heitehuimaus, vapina, pahoinvointi, ripuli, oksentelu, ummetus, ihottuma tai iho-oireiden puhkeaminen (rokkoihottuma), kipu nivelissä (artralgia) tai lihaksissa (myalgia), selkäkipu, huimaus tai pyörrytys noustaessa nopeasti seisomaan (ortostaattinen hypotensio), nesteen kertymisestä johtuva (tavallisesti nilkkojen tai jalkaterien) turvotus (edeema), väsymys, vilkkaat unet, sekavuus, ahdistuneisuus, unihäiriöt.
Ketipinor eli ketiapiini kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään. Pakkausselosteessa ei lue käyttöaiheeksi unettomuutta, mutta tähänkin vaivaan lääkärit tätä lääkettä määräävät. Tämäkin lääke nostaa painoa, joka ei sovi muutenkin painon kanssa kamppailevalle. Sen haittavaikutuslista on aika kattava ja jokainen voi omalla kohdallaan miettiä söisikö vai eikö söisi.

Yleiset Ketipinorin haittavaikutukset (saattaa esiintyä enintään 1 henkilöllä 10:stä):
nopea pulssi, sydämentykytys, hakkaus tai muljahtelu, ummetus, ruoansulatusvaivat, voimattomuus, käsien tai jalkojen turvotus, matala verenpaine etenkin ylösnoustessa (tämä voi aiheuttaa huimausta tai heikotusta, voi johtaa kaatumiseen), korkea verensokeri, näköhäiriöt, epänormaalit unet ja painajaiset, lisääntynyt ruokahalu, ärtyisyys, puhekyvyn ja puheen häiriöt, itsemurha-ajatukset ja masennuksen paheneminen, hengenahdistus, oksentelu (lähinnä iäkkäillä), kuume, muutokset veren kilpirauhashormonipitoisuuksissa, tietyn tyyppisten verisolujen määrän pieneneminen, verestä mitattavien maksaentsyymien määrän suureneminen, prolaktiinihormonin pitoisuuden suureneminen veressä. Prolaktiinihormonin pitoisuuden suureneminen veressä voi harvoissa tapauksissa aiheuttaa: rintojen turpoamista miehillä ja naisilla ja odottamatonta maidonvuotoa kuukautisten poisjäämistä tai epäsäännöllisyyttä naisilla.
Tämä viimeinen kohta luettelosta onkin kohdallani huomioitava. Koska olen aivolisäkekasvainpotilas, jolla on nimenomaisesti prolaktiinikasvain aivolisäkkeessä, ei lääkäri olisi saanut koskaan edes määrätä minulle kyseistä lääkettä.

Nyt kun unettomuuden suhteen oli käyty a) perinteiset nukahtamislääkkeet ja b) nukahtamiseen vaikuttavat mielialalääkkeet läpi (tässä nyt vain kaksi tosiaankin edustettuna) ja todettu ne kohdallani sopimattomiksi voi lääkäri nostaa kädet pystyyn ja todeta etteivät he pysty minua hoitamaan. Tästähän seuraa se, että jään ilman hoitoa.

Vuonna 2015 sairastuin fibromyalgiaan, jonka hoito tuntuu suomessa olevan aivan lapsenkengissä (vrt. esim USA) ja suhtautuminen on erittäin vaihtelevaa erinomaisesta - erittäin asiattomaan. Sairaudella on diagnoosinumero ja esim. Kela antaa maksusitoumuksia (oli ennen järjestävänä tahona) sopeutumisvalmennuskursseille. Siltikin osa lääkäreistä on sitä mieltä ettei potilas ole "oikeasti sairas" vaan hänellä on niin sanotusti "vikaa päässä" ja vaikka kipuoireyhtymä aiheuttaisi työkyvyttömyyden, ei se ole sen peruste vaan työkyvyttömyys todetaan jonkin sen sivuoireen kuten masennuksen perusteella.
Duodecim 2004;120:237–46
M79.0 – mistä fibromyalgiassa on kyse,
mitä hoidoksi?
Pekka Hannonen ja Marja Mikkelsson 
Fibromyalgia on krooninen kipuoireyhtymä. Sitä potevat ovat uupuneita ja heillä on
runsas psykosomaattinen oirekirjo. Oireyhtymää esiintyy noin 2 %:lla väestöstä. Suurin
osa potilaista on naisia. Potilaiden keskushermoston kivunkäsittely- ja stressivastemeka-
nismit toimivat poikkeavasti. Fibromyalgiaa sairastavan kipukynnys on alempi kuin ter-
veiden. Samanasteinen kiputuntemus aiheuttaa sekä terveillä että fibromyalgiapotilailla
samansuuruisen subkortikaalisen ja somatosensorisen aivokuoren neuroaktivaation, mut-
ta terveillä sen aikaansaaminen edellyttää suurempaa energiamäärää. Hoidon kulmakivet
ovat potilaan elämäntilanteen kartoitus, informointi sekä terveysliikunnan ja stressinhal-
lintakeinojen opettaminen. Diagnoosi on kiistanalainen ja herättää lääkäreissä ristiriitai-
sia tunteita. Vaikeimmin oireilevat potilaat ovat vajaakuntoisia, mutta Suomessa fibro-
myalgiadiagnoosi ei ole työkyvyttömyyseläkkeen peruste. (lainauksen lähde)
Fibromyalgian hoito tuntuu olevan asia johon, ainakaan omalla kohdallani, ei lääkäreillä ole keinoja. Taas hoidoksi suositellaan mielialalääkkeitä kuten Triptyliä, joka kohdallani aiheuttaa mm. manian, joka on erittäin vakava mielialahäiriö. Muistakaan kokeilemistani lääkkeistä (mielialalääkkeitä, vahvoja kipulääkkeitä (jotka aiheuttavat riippuvuutta), epilepsialääkkeitä) ei ole ollut hyötyä vaan kipujen lisäksi saan myös lääkkeiden aika laajat ja rankat sivuvaikutukset, joiden seurauksena olisin työkyvytön. Olen taas henkilö, jonka vaste länsimaisiin lääkkeisiin on huono, joten lääkärit nostavat kädet pystyyn.


Potilas ei reagoi tavanomaisiin hoitomuotoihin. Ei voida hoitaa.

Jos jäisin tämän asian kanssa tähän, olisin mitä luultavammin alle 40-vuotiaana työkyvytön, masentunut ja eläisin yhteiskunnan tarjoamalla minimituella. Sen sijaan, että diagnoosini olisi kipuoireyhtymä ja nukkumisen häiriötila, olisi diagnoosini sen sijaan vakava asteinen masennus ja määrittelemätön ahdistustila tai jokin muu vastaava. Näin ollen minut olisi luokiteltu tämän jälkeen kipupotilaasta mielenterveyspotilaaksi (jota siis en ole).


Koska en halua olla alle 40-vuotiaana työkyvytön vaan haluan olla elinvoimainen nainen, puoliso ja äiti, siis ihminen ja terve sellainen, hakeuduin ottamaan selvää näistä vaihtoehtoisista hoitomuodoista. 

Olen hoitanut itseäni ruokavaliolla (jolle lääkärit eivät nähneet mitään perustetta, kunnes tapahtui tilanne jossa todettiin, että kappas sinullahan on iho-keliakia eikä ihottuma (ja näin ollen suolistovaurioita) oho!). Olen hoitanut itseäni vyöhyketerapialla, meditaatiolla, energiahoidolla ja liikunnalla. Olen lisäksi kokeillut erilaisia luontaistuotteita kuten vitamiineja, hivenaineita, yrttejä ja adaptogeeneja. Jotkut ovat olleet kohdallani toimivia, jotkut eivät. Toimimattomuudesta ei ole kuitenkaan seurannut mitään muuta kuin toimimattomuutta. Ei ole tullut kaupan päälle 22 erilaista epämiellyttävää haittavaikutusta.

Tällä hetkellä olen muussa elämässä suhteellisen tasapainossa, joten jaksan hoitaa itseäni ja näin ollen olen myös aikalailla oireeton. Nukun kohtalaisesti (vuorotyöstä ja stressistä huolimatta) ja kipuja minulla on vähän, kovia kipuja ei ole lainkaan. Mutta voin todeta ettei tämä tule ilmaiseksi vaan vaatii aivan mielettömästi työtä ja itsensä hoitamista joka päivä. Tuota itsensä hoitamisen taakkaa voi hieman pienentää käymällä esimerkiksi erilaisissa hoidoissa (hieronta, vyöhyketerapia tai energiahoito). Myös muilta saamani tuki auttaa jaksamaan.

Kaiken tämän työn jälkeen mitä olen tehnyt ja mitä joudun edelleen tekemään... niin vaihtaisinko tämän kaiken siihen, että lääkäri kirjoittaisi minulle reseptin lääkkeeseen, jota sitten tunnollisesti söisin ja olisin hyvin nukkuva ja kivuton? Voitte uskoa että todellakin vaihtaisin.

Sellaista vaihtoehtoa ei vain ole olemassa.


Olen siinä mielessä onnekas ihminen, että minulla on ollut energiaa sen verran, että olen voinut itse etsiä itselleni apua. Sairauteni eivät ole olleen vielä niin pahassa vaiheessa, että olisin lamaantunut. Se että tuolla on tuhansia ihmisiä, joilla on esimerkiksi erittäin pahoja kipuja tai väsymysoireyhtymää sairastavat tai vaikkapa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat (jotka eivät reagoi siihen perinteiseen lääkkeeseen). Heidän puolestaan minä olen huolissani. Mistä he saavat jatkossa apua jos suomessa kielletään sellaisia hoitomuotoja, jotka esimerkiksi muissa maissa ovat käytössä aivan tavallisilla terveysasemilla?

Miksi suomi on tämän asian suhteen sellainen takapajula, että kaikki itselle vieras pitää kieltää?
Minä sanon, että tutustukaa älkääkä vain pelätkö! Olkaa rohkeita.

Asioille joiden kanssa ei itse ole ollut tekemisissä, niin niille on helppo naureskella tai niitä on helppo arvostella ja pelätä. Sen sijaan että osoittaisi mielenkiintoaan tai antaisi edes olla.

Ymmärrys ja erilaisuuden suvaitseminen. Se tuntuu edelleenkin olevan kovin vaikeaa tässä maailmassa.

Ja minä niin toivon, että te jotka nyt arvostelette meitä "hulluja" sairaita, että te ette koskaan tule kokemaan sitä miltä tuntuu kun leimataan toivottomaksi tapaukseksi.

iive

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Treenasin tai en

Kuusi vuotta sitten olin ihan tavallinen töihin palannut tuore äiti. Voisin vaikka vannoa, että jos tietäisin kehon toiminnasta ja treenaamisesta sen mitä nyt tiedän... no olisin varmaan ollut aika fitissä tai missä lie. Jossain vaiheessa tavoitteeni oli olla hyvässä tikissä 30 vuotiaana ja olinhan mä, tosin pari vuotta myöhässä, ainakin paremmassa kunnossa kuin ikinä. Perus treeniviikko piti sisällään 2h treenit lähes joka päivä ja lihashuolto kaupan päälle. Siihen yhdistettynä vielä äitiys ja 3-vuorotyö.

Silloin 30-vuotiaana minulta löytyi aivolisäkekasvain, tämä aiheutti sen muutaman vuoden myöhästymisen. Parhaimman treenijakson puitteissa (Bikini Challengen jälkeen) sairastuin Fibromyalgiaan ja sen jälkeen treenit ovatkin olleet niin monimutkainen asia ettei mitään järkeä. Koskaan et tiedä mitä kroppa kestää, mistä se tänään ottaa herneet nenään... tuntuu, ettei treeneillä ole loppujen lopuksi vaikutusta vaan kaikki riippuu jostain planeettojen ja kuiden asennoista sekä niiden suhteista suhteista toisiinsa. Tuntuu, että sillä mitä minä teen... no onko sillä mitään väliä? Ja jos sillä ei ole väliä niin miksi siis välittää siitä? Koska kipu tulee jos on tullakseen, treenasin tai en.

Joskus nykyäänkin kun mieli heittää ajatukset menneisyyteen ja jossitteluun, niin sitä niin toivoisi, että oma olotila olisi niin helppoa ja yksinkertaista kuin silloin. Kuuntelin yhtenä päivänä ennen töihin lähtöä yhtä biisiä ja rupesi niin itkettämään kun se biisi vaan niin fiksoituu treeneihin ja salille. Ja nyt kun vaan tietää ettei sellainen elämä enää vaan onnistu. Toisaalta sitä voi miettiä, että jos trenaa 2h päivässä/6pvä viikossa... onko sekään sitten enää mitenkään tarkoituksellista?


Kulunut viikko oli jotenkin todella rankka. Maanantaista perjantaihin töitä, yksi vuoroista 12h, paljon iltatyötä, perhe eli elämäänsä ilman minua.
Viikko haastoi etenkin henkisesti, mietin taas omaa paikkaani elämässä ja työssä, enkä vieläkään osannut päättää olenko oikeassa paikassa työn suhteen vai en. Onko mahdollista jatkaa sillä omalla työtavalla työskentelyä jatkossa (kun tuskinpa hoitoalan hommat tästä ainakaan kauheasti helpottuvat ajan myötä) vai pitääkö työskentelytapaa muuttaa? Vai pitäisikö vaihtaa ihan kokonaan hommia johonkin ihan muuhun? Mihin?

Toisaalta tälläista veivausta on ihan turha tehdä, sillä kuitenkin pohjimmiltani uskon, että olen juuri nyt siellä missä pitääkin ja jos minun on aika vaihtaa elämänkuvioita esimerkiksi työn suhteen niin se tulee tapahtumaan ilman kokoaikaista vatvomistakin. Se vaan sitten tapahtuu.

No tällä viikolla on ainakin harjoiteltu sen oman mielen hallintaa ihan roppakaupalla ja oikeastaan olen aika tyytyväinen siihen, että se on jollakin tasolla jopa jo onnistunut. Olen osannut irrottautua ahdistavista tunteista ja pysäyttää ajatuspyörän päässäni.

Tämän viikon aivan paras juttu on kuitenkin se, että tunnen syksyllä kerätyn rasvakerroksen selkeästi pienentyneen. En ole edelleenkään käynyt vaa'alla, mutta vaatteita pukiessa sen tuntee, jotain on tapahtunut!

Myös unessa on tapahtunut jotain todella positiivista, sillä olen NUKKUNUT ja olen nukkunut pahemmin heräilemättä. Toki uni on ollut aikamoista kuolemanunta kaiken univelan taakan alla, mutta jo sen ahdistuksen puuttuminen mitä jatkuva yöheräily aiheuttaa (siitäkin huolimatta, että siihen koittaa suhtautua hyvin zen-tyyppisesti) piristää jo mieltä ihan huikeasti! Se miksi olen nukkunut. No syy löytyy varmastikin Sininen uni-tableteista (valeriaana + l-teaniini). Perjantaina hain Puhdas+ pakettini, josta löytyi magnesium- ja l-teaniini jauhetta (syötävää) sekä magnesium-suihketta iholle. Niilläkin olen nukkunut myös tosi hyvin ja olen ollut yllättynyt siitä, että ne jauheet on ihan hyvänmakuisia jopa. Mitä useampi kikkakolmonen löytyy hihasta näiden unijuttujen kanssa, niin sitä parempi!



Viikko oli siis tosi työntäyteinen, joten liikunnalle oli haasteellista repiä aikaa. Tosin hiihtämässä ollaan käyty monta kertaa ja uimaankin pääsin perjantaina kun oli aamuvuoro. Meillä kun uimahalli aukeaa vasta klo 14, joten iltavuoroviikolla voi uimisesta vain haaveilla. Paitsi jos jaksaa herätä aamu-uinnille, jota en kyllä tosiaankaan jaksa :D
Vanha minä tuomitsee tällaisen liikuntaviikon ihan surkeaksi. Uusi minä on tyytyväinen, olen tehnyt joka päivä jotain, vaikkakin pientä, mutta silti jotain. Ja se jotain on aina parempi kuin ei mitään!
Ensi viikon tavoite on tarttua kuminauhoihin ja aloittaa lihaskuntojumppa. Tälle tarvitsee varmaankin ohjelmoida ihan ohjelma, koska muuten se jäänee tekemättä. On ehkä epämotivoivinta hommaa ikinä... mutta ei auta kuin tottua ja tehdä siitä mukavaa. (Voisin vaikka lyödä vetoa, että tovin päästä hehkutan täällä kuinka ihanaa kotijumppa on :D ).


Ihan parasta tällä hetkellä kuitenkin on perheen kanssa vietetty aika. Ollaan tehty ihania juttuja yhdessä ja myös kahdestaan tyttären kanssa (eilen tehtiin yhdessä sushia <3 ). Etenkin yhteiset hiihtohommat on <3. Tänään mennään myöskin hiihtämään ja vielä keilaamaankin.

Ja on myös yksi asia, joka saa sydämen tykyttämään ja tuntuu vaan niin kivalta ja se on espanjan matkan suunnittelu <3 Torrevieja, Benidorm... jonnekin sinne suunnataan syksyllä ja sehän ei ole aika eikä mikään. Edellisestä ulkomaan matkasta on jo ihan liian kauan. Odotan, että pääsen aurinkoon ja mereen <3 <3 <3  Jos on vinkkejä hyvistä luontokohteista tuolla alueella niin mielelläni niistä kuulen. Itse ainakin hinkuan suolajärville ja alueella näyttää olevan luonnonpuistojakin. Jonnekin sellaiseen menisin myös mielelläni.


iive

tiistai 16. tammikuuta 2018

Rakkaudesta ja välittämisestä

Ehkä reilun kolme vuotta olen tietoisesti ajatellut sitä, ettei minun ehkä tarvitse piilotella itseäni muurien takana. Elämän karujen kokemusten myötä olin rakentanut sieluni ja sydämeni ympärille muurin tiili kerrallaan. Minua ette enää satuta!

Silloin en tosin ajatellut sitä, että piileskellessäni muurin sisällä olin heikompaakin heikompi. Sinne muurin sisälle eivät päässeet myöskään ne hyvät asiat. Minulla oli hillitön rakkauden nälkä, mutta itse olin lukinnut rakkauden ulos, sillä nälästä huolimatta mikä voisikaan satuttaa enempää kuin rakkaus?
Ja niinpä siellä muurin sisällä pelkäsin niin mahdottomasti, että joku löytäisi pienen reijän ja onnistuisi ikävästi sieltä minua kuitenkin tökkäämään ja sen myötä olin ulkoisestikin oikein ylivahva ja esitin etten tarvitse ketään tai mitään, jottei kukaan edes yrittäisi.

Elämä ajoi kuitenkin pisteeseen, jossa piti valita pelokkaana muurien sisällä kökkiminen tai rakkaus. Tämä piste antoi minulle kuitenkin voimaa valita rakkauden ja aloin purkaa muuriani pala palalta.
Tyttäreni saavutti sydämeni ensimmäisenä, hänellä oli oma pieni salaovensa muurissa jo ollutkin, sillä äidin rakkaus nakertaa reijän muuriin kuin muuriin. Joskus vielä kun pelkäsin tätä rakkautta, sanoin etten tule haluamaan lapsia koskaan. Mutta tyttäreni on ollut elämäni suurin opettaja ja muurini murtaja. Enkä silloin aikaisemmin olisi voinut kuvitellakaan kuinka mahtavaa on rakkaus omaan lapseen.

Rakkaus puolisoon oli jo kinkkisempi juttu. Nyt jos vetäisin kaikki muurit välistämme alas, niin olisin suojaton ja hänellä olisi suurin mahdollisuus minua satuttaa. Yhdessä kokemamme vastoinkäymiset ja onnistumiset viime vuosina, ovat kuitenkin osoittaneet, että puolisoni on todellakin rakkautemme arvoinen, eikä minun tule rakkauttamme pelätä vaan vaalia ja ruokkia. Ja rakkautemme onkin ollut minulle mitä suurin tukipilari elämässä. Meidän välillämme on rakkaus toisiimme, meidän välillämme on rakkaus myös lapseemme ja kuinka onnellinen olenkaan nyt tässä, hänen kanssaan, kun muurit on väliltämme purettu.

Kaikista vaikeinta minun on kuitenkin ollut rakastaa itseäni. Olen luonteeltani sellainen, että niin haluan kaikille hyvää, että joskus se omin sisin unohtuu. Olen miellyttäjä, koska niin kovasti haluan, että ihmiset pitäisivät minusta. Kyllä minä pärjään vähän vähemmälläkin - sanoo se miellyttäjä.
Jos nyt kuitenkin annan myöden tässä asiassa tälle toiselle ihmiselle, niin se voi olla rakkaudeton teko itselleni.
Joten olen siis opetellut rajoja. Mikä on rakkautta muille? Mikä on rakkautta itselleni? Onko kuitenkin muiden miellyttäminen kuitenkin karhunpalvelus myös heille, koska silloin en ole aito oma itseni vaan tilanne syntyy vääristymän kautta? Niin kauan olen tuntenut olevani vääränlainen, aina liian jotain, koska olen yrittänyt täyttää muiden vaatimuksia millainen minun tulisi olla.

Muurin purkamisen myötä olen ollut haavoittuvaisempi. Olen alttiina arvostelulle ja vaatimuksille ja vaatii hirveästi vahvuutta olla oma itsensä. Enkä aina onnistu siinä, mutta minä yritän.
En voi enää elää muurien takana.

Toki matkani on vielä kesken. En vieläkään loista valoani niin kirkkaasti kuin tunnen sen kuuluvan olla. Olen pelkotilanteissa vieläkin aivan uskomattoman nopea kasaamaan tiiliä muuriini ja sitten saan päiväkaudet taas vatvoa asioita ja purkaa hätäratkaisujani.

Välillä tunnen kuinka minua oikein haastetaan. Eteen läväytetään jotain oikein "kivaa" ja kysytään -Piiloudutko?
Enkä minä suostu enää. Vapisevin jaloin seison siinä ja otan vastaan. Ei se helppoa ole, mutta minä olen minun tielläni nyt ja se tie on rakkaus ja sitä aion kulkea.


iive

perjantai 12. tammikuuta 2018

Uneton, tipaton, sokeriton mut ei onneton

Voi luoja, että ihminen on aivan eri ihminen kun on nukkunut hyvin. Uniongelmainen tietää kyllä kuinka sitä aivan erilaista virkeyden tunnetta arvostaa aamulla herätessään. Uniongelmaiselle se kun ei ole itsestäänselvyys vaan hyvä yö on lähes enemmän bonus kuin arkea. Vapaapäivien öistä ensimmäinen sujui surkeasti, toinen ihan mukavasti josta taas pääsin hurmioitumaan virkeänä olon fiilikseen ja tänään voin taasen fiilistellä sitä kun ei nukuttanut... voihan elämä.

Olen päässyt burn outista toipumisessa jo aika pitkälle, silti sitä varjostaa edelleen huonosti nukutut yöt ja se on suuri riski sairastua uudelleen. Sillä jos keholta puuttuu palautumiskanava niin ei hyvin käy.

Onneksi vapaapäivinä olen nukkunut ihan hyvin. Työpäivien rasite sen sijaan on ollut nukahtamisvaikeudet, yöllä heräily ja liian kevyt uni. Jokin tuolla työssä ilmeisesti minua vielä rassaa kun reagoin kuitenkin näin vahvasti vaikken ahdistusta tunnekaan. Myöskään työasiat eivät pyöri päässä, mutta ilmeisesti siltikin keho käy työstä niin ylikierroksilla ettei kunnon syvään uneen oikein tahdo päästä.


Aloitin Freetoxaajissa keskustelun yövuoroista palautumisesta, mutta aikalailla se meni yleiseen nukkumis-asiaan. Toki jotain paasto/syömishommeleitakin siinä samalla keskustelimme mm. eväistä, paastosta jne. Itsellä yöllä tulee paastotessa huutava nälkä ja sitten kylmyys, joten evästä täytyy olla. Viimeksi eväänäni oli vihermehu, iso smoothie (jota join yön mittaan pienempinä annoksina) ja annos ns. kotiruokaa.

Edelleenkin lähes ainoa kokeilematon konsti näistä uniasioiden "kikkakolmosista" on pidempijaksoisempi Neurosonic-hoito, jolla voisi hermostoa rauhoittaa.  Ainoa este hoitokäynneille on tällä hetkellä viitsiminen. Hoitoon kun pitäisi ajella Jyväskylään vastakkaiselle laidalle. Eivätkä hoidot ilmaisiakaan tietysti ole. Niin ja tietenkin tuo piikkimatolla kävely on nyt testauksessa josta jo viimeksi hieman kirjoitinkin. Tämä homma aiheuttaakin kuulkaas aikamoiset surinat jalkapohjiin, hyvällä tavalla siis!

Olen nukkumisen tukena käyttänyt myös vuosia Melatoniinia. Se on ollut nukahtamisongelmaisen unelma-troppi, mutta jolla silläkin on omat haittavaikutuksensa pitkäaikaisessa käytössä. Lisäksi melatoniini ei tunnu itselläni vaikuttavan kuin nukahtamiseen, unen syvyyteen sillä ei ole juurikaan vaikutusta. Muutamana yönä olen kokeillut myös Sininen uni-valmistetta, joka perustuu valeriaanaan ja l-teaniiniin. Tällä luontaistuotteella olen kokenut olevan pientä vaikutusta unen syvyyteen. Luontaistuotteista testaamatta on vielä Tyyni-juomajauhe, lähinnä sen hirvittävän hinnan vuoksi. En ymmärrä kuinka se voi ollakin niin kallista? Itse tuotetta on kyllä valtavasti kehuttu, joten kaipa sitäkin pitää kokeilla jossain vaiheessa.


Kuten monet muutkin, vietän minäkin tipatonta tammikuuta. Jossain vaiheessa syksyä huomasin työputken päättyvän useampaankin viinilasilliseen. Oli ihanaa aloittaa "viikonloppu" rentoutumalla tv:n tai kirjan ääressä viiniä nautiskellen. Kuten lähes jokaisen suomalaisen suvusta, myös minunkin suvustani löytyy alkoholismia, joten olen asian kanssa tarkkana ja reagoin tilanteeseen (ehkä liiankin) herkästi. Sillä se mikä monelle suomalaiselle on ihan normaalia alkoholin käyttöä, on minusta jo aivan liiallista. Tipaton tammikuu kestäköön siis tammikuun tai vaikkapa muutaman muunkin kuukauden siihen päälle. Sinänsähän alkoholia ei mihinkään ihminen tarvitse, joten ilman sitä voi aivan hyvin olla ja käyttää aikansa (sekä rahansa) johonkin muuhun. Alkoholi hidastaa myös palautumista ja keventää unta, joten siitäkin syystä on syytä olla asian kanssa tarkkana.

Olen päätynyt myös pitämään sokeritonta tammikuuta. Tätä meillä viettää koko perhe, tosin lapsen kanssa ei olla niin tiukkana. Omaan masennukseen ja burn outiin reagoin syksyllä vahvasti tunnesyömällä ja kiloja kertyi se muutama häiritsevä kappale. Yhtälailla kuin tipaton, syntyi sokeriton ajatus luontaisesti. Keho luontaisesti kertoi, että nyt riittää, joten sokeria tai alkoholia ei ole tullut kaivattuakaan. Olo ei siis tunnu siltä, että minulta kielletään jotain jota tahdon. Tämä on mielestäni asiassa tärkeä pointti, sillä kieltäytyminen johtaa usein repsahtamiseen, jopa liioitellusti.

En ehkä enää suhtaudu sokeriin aivan niin kielteisesti kuin aikaisemmin. Etenkin jos käytössä on ruskea raffinoimaton sokeri. Toisaalta teolliset makeiset ja herkut sisältävät entistä useammin sokeriakin pahempaa glukoosi-fruktoosi-siirappia. Tämän kaverin kanssa olisin tarkkana, sillä esimerkiksi sen verensokerivaikutukset ovat aikamoiset.
Sokeri ja makeutusaineet tuntuvat aiheuttavan kehooni pahimmat kivut, joten senkin vuoksi sokeria olisi minun hyvä välttää ja suosittelen samaa jokaiselle fibromyalgikolle. Silti riippuvuuteni sokeriin on monimutkainen, niin fyysinen kuin henkinenkin asia etten tiedä pääsenkö koskaan eroon tästä kierteestä. Olisi kyllä vapauttavaa suhtautua sokeriin ja herkkuihin neutraalisti, mutta en tiedä onko se koskaan mahdollista. No, aika näyttää.


Toipumisen myötä keho ja mieli halajaa taas jo treenin pariin. Edellinen kuntosalitreeni-yritys meni hyvästä alusta huolimatta mönkään kun keho ei sitä pidemmän päälle kestänytkään, joten tällä kertaa yritän kotijumppaa. Etenkin kuminauha-vastuksena kiinnostaa ja sellaiset onkin maanantaina ostoslistalla Lidlistä :) Vanhat jumppakuminauhani kun olivat hapristuneet aivan piloille, katkesivat mokomat :D Kotijumppaan motivoituminen onkin sitten haaste. Itse jumppa ei niinkään. Omaan päähän tulee nyt vain takoa ajatus siitä että kevyt jumppailu on minun keholleni paljon parempaa kuin rakastamani hampaat irvessä treenaaminen. Ehkä joskus tulen kotijumpastakin ne endorfiinit saamaan. Ainakin toivossa on hyvä elää ;)

Jumpan lisäksi aion jatkaa uintitreenejä. Tavoitteena on oppia uimaan vapaa-uintia. Tällä hetkellä oma potkuvoima on aivan onneton, joten sitä treenaan. Sport directistä löytyi onneksi miniräpylät joilla saa kehitettyä niin potkuvoimaa ja samalla sitä tekniikkaakin kun ei koko ajan tunne uppoavansa altaaseen. Suosikkipuuhaani vesijuoksua en sen sijaan aio hylätä vaan uintitreenit koostuvat erilaisista uintiharjoituksista ja vesijuoksusta.

Lisäksi olen todella pikkuhiljaa ruennut kävelemään töihin. Vielä homma ei aamuvuoropäivinä onnistu, mutta iltavuoroon olen nyt muutaman kerran kipsutellut kävellen ja mennessä vielä mutkan kautta luontopolkua pitkin.  Tuo työmatkakävely olisikin järkevää, sillä siinähän sitä tulisi päivän liikunta samassa paketissa työn kanssa. Inhoan vain tuota reittiä, joka kulkee reippaasti liikennöidyn autotien vieressä ja oikein kuulokkeetkaan eivät sitä autojen äänien stressitekijää saa oikein häivytettyä. Ei tietenkään ole kovin ekoteko ajaa itse autolla työpaikan pihalle ja sitten käydä lenkillä mukavammassa ympäristössä, mutta näinkin on tullut usein tehtyä juuri tuon työmatkareitin epämiellyttävyyden vuoksi, valitettavasti.

Eilen illalla tosin klassinen musiikki siivitti sen verran mukaviin fiiliksiin, että ne autotkin aivan unohtuivat ja mälsä reitti, joten ehkäpä siinä on sitten ekologisempi ratkaisu tällekin asialle...

iive

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Erilaista hyvinvointia elämään

Usein sitä vain ajattelee, että sitä oman elämän hyvinvointia lisää liikunta, laadukas ruoka ja lepo.
Mutta myös harrastuksilla ja mielekkäällä mukavalla ja iloisella tekemisellä on tosiaankin myös merkitystä hyvinvoinnille (eikä unohdeta sitä metsää!).

Maanantaina päättyi ensimmäinen yövuoroputki sairasloman jälkeen. Oli rankkaa täytyy myöntää, joten piristystä ja hemmottelua tarvittiin. Nukkumapäivän päiväunien jälkeen suuntasin pienelle shoppailukierrokselle (piristää aina, tosin turhaa ei pidä shopata vaan tarpeellista) ja sushille Lintusen kanssa.  Lintunen se voisi vetää älyttömän määrän sushia ja vähän mökötti kun sai vaaaan S-koon annoksen (joka on mun mielestä lapselle aivan sopiva).


Nukkumapäivä on yleensä ihan suht iisi, mutta seuraava päivä aivan kaamea. Niin kävi nytkin. Tiistai oli valtavaa koomaa ja väsymystä. Onneksi olin luvannut hakea Lintusen uimakerhosta, joten tuli revittyä itsensäkin sohvalta ylös ja altaaseen. Meno oli todella tukkoista, mutta silti tein hyvät treenit. Tosin siitä sain sitten ihanaa muistuttelua tälle päivälle kun olin aivan totaalisen jumissa yövuorojen valvomisesta ja uimisesta. Onneksi siihenkin auttaa se, että nousee sieltä sängystä ylös ja jumppailee vähän (ehkä 3 tuntia).


Nautin valtavasti kaikenlaisesta kulttuuri-riennoista. Tykkään käydä teatterissa, museoissa ym. paikoissa. Aina kun käymme jossain reissussa vaikkapa Helsingissä tai Kuopiossa, niin käymme aina jossain kulttuurikohteessa, joten aikamoista oli käyttää Museokorttia omalla kotiseudulla ensimmäistä kertaa! En oikein tiedä miksi kotona en ole saanut aikaiseksi käydä kuin kerran 12 vuoden aikana paikallisessa teatterissa (tämäkin asia korjataan, sillä teatteriliput viikonlopuksi on lunastettu!) ja Taidemuseo Holvissa. Suomen käsityön museossa ollaan käyty kyllä useammankin kerran.

Tänään korjailtiin tätä puutetta Lintusen kanssa kun käytiin mun jumppailu-aamun ja Lintusen koulupäivän jälkeen museokierroksella niin Holvissa kuin Suomen käsityön museossakin. Lisäksi Tsemppikalenteriin on kirjattu kevään näyttelyiden alkamisajankohdat etteivät seuraavat näyttelyt mene enää sivusuun.


Holvissa oli esillä Jyväskylän taiteilijaseura Juhlatuulella. Minkäänlaisia ennakkokäsityksiä ei ollut, paikalliset taiteilijat eivät olleet tuttuja (vaikka löytyi sieltä sitten tuttujakin nimiä kun alkoi tekijöitä tarkastelemaan).
Näyttely oli kertakaikkisen ylitsepursuava ja millään tasolla ei tuota näyttelyä yhdellä käyntikerralla pysty sisäistämään (joten täytyy varmaan käydä vielä toisenkin kerran). Upeita, kauniita ja ajatuksia herättäviä töitä peräjälkeen sopivan soljuvassa muodossa. Lintunen 8v tsuumaili kameran kanssa ja tutkiskeli tekniikoita ja iloitsi etenkin huumorista, installaatioista ja osallisuudesta, sillä useisiin töihin oli liitetty liikkuvaa kuvaa tai ääntä.


 Päivi Hintsanen Kyyneltäjät


Päivi Meriläinen Kuu on Mustikka

Johanna Mäkitalo Putoaminen & Vastavoima

Edelliseltä Holvin vierailulta oli jäänyt jotenkin tympeä olo, ehkäpä se oli ollut syy siihen, ettei Holvin ovi ollut auennut ennen kuin tänään. Museo kuitenkin nyt yllätti hyvällä tunnelmallaan ja etenkin monipuolisuudellaan ja mielenkiintoisuudella. Yläkerran luonnontieteellinen wc nauratti ja 60-luvun grafiikkanäyttely lähes autenttisessa 60-luvun kodissa oli jopa hieman liiankin todellisen tuntuinen (creepy, mutta samalla hauska). Siellä taide taisi kyllä jäädä puitteiden varjoon.



Näyttelykierrosta jatkettiin vielä Suomen käsityön museossa, joka on Lintusen lempparimuseo (koska askarteluhuone). Siellä tutkailimme Memento-näyttelyä.
Kaija Poijulan osuus näyttelystä hieman hämmensi, etenkin 8 vuotiasta. Mitä lie ajatuksia päähän herätti. Etenkin keinupuuta tutkailimme hartaasti. Pikku Buddha –teos on omistettu kaikille lapsille, joiden isä ei tullut kotiin. 


Ulla Pohjolan teokset olivat ehkä hieman helpommin lähestyttäviä tuttuine materiaaleineen (vaikka kyllä Kaijankin voikukkateokset ihmetyttivät). Bongailtiin yhdessä teosten rakenteita ja materiaaleja, mitä kaikkea töistä löytyikään!
Ja Lintunenhan tykkäsi tietenkin bongailla lintusia :)


Lopuksi museokierroksen kohokohta! Vaikka kotoakin löytyisi kaikenlaista materiaalia niin silti askarteluhuone aina ihastuttaa. Tällä kertaa päädyimme taiteilemaan rautalankaeläimiä.



Loppuun piipahdus vielä Fafa'siin. Olen himoinnut tuolla käyntiä jo pitkään ja eipä ollut pettymys kummallekaan (parempi kuulemma kuin mäkki jos olisi saanut limppariakin, nyt mentiin vesilinjalla).
Seuraavalla kerralla mennäänkin munaravintolaan eli EGGiin <3


Teatterilippuja hakiessa bongailin Jyväskylä Sinfonian esitteen ja nyt on myös kevään konsertitkin kalenterissa. Tarkoitus olisi aloittaa helpoimmasta päästä eli päiväesityksistä. Esite kertoikin mukavasti infoa konserteista, voi vaikkapa etukäteen kuunnella onko omaan korvaan "mieluista" musiikkia tulossa. Toki joskus on myös hyvä haastaa omia mieltymyksiään, mutta aistiyliherkkä ei tahdo mennä kamalan pauhaaviin tai kakofonisiin tilaisuuksiin.


Illalla vielä pähkäilin Freetoxaajissa yövuoroista palautumista ja sain pari aika hyvää vinkkiä, jotka eivät vielä olleet kokeilussa. Tää piikkimatolla tassuttelu tai keinahtelu oli niin ykköshommaa, että suosittelen kaikille! Vie kuulkaa homman ihan uusiin sfääreihin! Nilkat, polvet ja jalkaterän pikkuluut (vai luuvälit) vaan paukkui kun ne rentoutui.


Taidanpa siis jatkaa vielä tassuttelua ennen nukkumaanmenoa. Saa nähdä kuinka tänä yönä nukutaan?

Terveisin

iive

ps. jos sulla on jotain huippukikkaa yövuorojen suhteen niin pliiiiis kerro se mulle!
pps. sokeriton tai mikälie karkiton tammikuu sujuu sairaan hyvin <3 <3 <3 ja eipä tuo tipatonkaan tuota vaikeuksia :) rentoudutaan skumpan sijaan piikkimatolla tanssien... *hörhö mikä hörhö* ;)