perjantai 26. tammikuuta 2018

Energiahoitoja ja kaikenmaailman huuhaata? Vai onko?

Kuluneella viikolla ja jo sitäkin edellisellä, on media ollut aivan valtavan kiinnostunut vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja ns. puoskarilakia ajetaan eteenpäin. Tästä aiheesta on kirjoitettu niin puolesta kuin vastaankin. Julkinen media aika selkeästi tuntuu olevan puoskarilain puolesta, ne jotka taasen ymmärtävät myös vaihtoehtohoitojen hyvät puolet... heidän äänensä kuuluu taasen somessa.

Koska en ole tieteellinen kirjoittaja, en halua ottaa tähän asiaan tieteellistä kantaa, mutta koska minulla on omakohtaista kokemusta, niin sen haluan puolestani jakaa. Yksikin joka sen jälkeen on hieman suvaitsevampi... sekin on hyvä se.

Olen lähes koko ikäni ollut huono nukahtamaan. Reagoin erikoisesti perinteisiin nukahtamislääkkeisiin eli ne eivät minua nukuta vaan pikemminkin valvottavat. Sekava olo niistä toki tulee ja aamulla olo on melkoinen kun et ole nukkunut, mutta elimistössäsi on lääkkeen jäljiltä vielä sekava ja tokkurainen olo. Ennen melatoniinia lääkärit olivat kanssani täysin voimattomia, koska heillä ei ollut tapaa hoitaa minua.

Viime vuosien aikana olen alkanut heräillä öisin. Nukahdan kyllä melatoniinin avulla, mutta 3-4 aikoihin herään ja valvon enkä oikein saa enää unta tai saamani uni ei ole enää ns. syvää unta, joten aamulla herätessäni olen todella väsynyt. Olen useampaan otteeseen käynyt asian tiimoilta lääkärissä, mutta heillä ei ole minulle antaa minkäänlaista muuta hoitoa kuin mielialalääkkeitä.
Mirtatsapiini pienellä annoksella auttaa tukemaan yhtäjaksoista unta. Valitettavasti lääkkeellä on melkoisia haittavaikutuksia ja reagoin tähänkin lääkkeeseen vahvasti. Paino nousee, parisuhde-elämä ei kiinnosta ja mikä parasta lääke aiheutti aistiharhoja ja maniaa (vakava mielialahäiriö).
Muita mirtatsapiinin mahdollisia haittavaikutuksia ovat:

Hyvin yleinen (voi esiintyä yli 1 käyttäjällä 10:stä):
ruokahalun lisääntyminen ja painon nousu, väsymys ja uneliaisuus,päänsärky, suun kuivuminen.

Yleinen (voi esiintyä enintään 1 käyttäjällä 10:stä):
horros, heitehuimaus, vapina, pahoinvointi, ripuli, oksentelu, ummetus, ihottuma tai iho-oireiden puhkeaminen (rokkoihottuma), kipu nivelissä (artralgia) tai lihaksissa (myalgia), selkäkipu, huimaus tai pyörrytys noustaessa nopeasti seisomaan (ortostaattinen hypotensio), nesteen kertymisestä johtuva (tavallisesti nilkkojen tai jalkaterien) turvotus (edeema), väsymys, vilkkaat unet, sekavuus, ahdistuneisuus, unihäiriöt.
Ketipinor eli ketiapiini kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään. Pakkausselosteessa ei lue käyttöaiheeksi unettomuutta, mutta tähänkin vaivaan lääkärit tätä lääkettä määräävät. Tämäkin lääke nostaa painoa, joka ei sovi muutenkin painon kanssa kamppailevalle. Sen haittavaikutuslista on aika kattava ja jokainen voi omalla kohdallaan miettiä söisikö vai eikö söisi.

Yleiset Ketipinorin haittavaikutukset (saattaa esiintyä enintään 1 henkilöllä 10:stä):
nopea pulssi, sydämentykytys, hakkaus tai muljahtelu, ummetus, ruoansulatusvaivat, voimattomuus, käsien tai jalkojen turvotus, matala verenpaine etenkin ylösnoustessa (tämä voi aiheuttaa huimausta tai heikotusta, voi johtaa kaatumiseen), korkea verensokeri, näköhäiriöt, epänormaalit unet ja painajaiset, lisääntynyt ruokahalu, ärtyisyys, puhekyvyn ja puheen häiriöt, itsemurha-ajatukset ja masennuksen paheneminen, hengenahdistus, oksentelu (lähinnä iäkkäillä), kuume, muutokset veren kilpirauhashormonipitoisuuksissa, tietyn tyyppisten verisolujen määrän pieneneminen, verestä mitattavien maksaentsyymien määrän suureneminen, prolaktiinihormonin pitoisuuden suureneminen veressä. Prolaktiinihormonin pitoisuuden suureneminen veressä voi harvoissa tapauksissa aiheuttaa: rintojen turpoamista miehillä ja naisilla ja odottamatonta maidonvuotoa kuukautisten poisjäämistä tai epäsäännöllisyyttä naisilla.
Tämä viimeinen kohta luettelosta onkin kohdallani huomioitava. Koska olen aivolisäkekasvainpotilas, jolla on nimenomaisesti prolaktiinikasvain aivolisäkkeessä, ei lääkäri olisi saanut koskaan edes määrätä minulle kyseistä lääkettä.

Nyt kun unettomuuden suhteen oli käyty a) perinteiset nukahtamislääkkeet ja b) nukahtamiseen vaikuttavat mielialalääkkeet läpi (tässä nyt vain kaksi tosiaankin edustettuna) ja todettu ne kohdallani sopimattomiksi voi lääkäri nostaa kädet pystyyn ja todeta etteivät he pysty minua hoitamaan. Tästähän seuraa se, että jään ilman hoitoa.

Vuonna 2015 sairastuin fibromyalgiaan, jonka hoito tuntuu suomessa olevan aivan lapsenkengissä (vrt. esim USA) ja suhtautuminen on erittäin vaihtelevaa erinomaisesta - erittäin asiattomaan. Sairaudella on diagnoosinumero ja esim. Kela antaa maksusitoumuksia (oli ennen järjestävänä tahona) sopeutumisvalmennuskursseille. Siltikin osa lääkäreistä on sitä mieltä ettei potilas ole "oikeasti sairas" vaan hänellä on niin sanotusti "vikaa päässä" ja vaikka kipuoireyhtymä aiheuttaisi työkyvyttömyyden, ei se ole sen peruste vaan työkyvyttömyys todetaan jonkin sen sivuoireen kuten masennuksen perusteella.
Duodecim 2004;120:237–46
M79.0 – mistä fibromyalgiassa on kyse,
mitä hoidoksi?
Pekka Hannonen ja Marja Mikkelsson 
Fibromyalgia on krooninen kipuoireyhtymä. Sitä potevat ovat uupuneita ja heillä on
runsas psykosomaattinen oirekirjo. Oireyhtymää esiintyy noin 2 %:lla väestöstä. Suurin
osa potilaista on naisia. Potilaiden keskushermoston kivunkäsittely- ja stressivastemeka-
nismit toimivat poikkeavasti. Fibromyalgiaa sairastavan kipukynnys on alempi kuin ter-
veiden. Samanasteinen kiputuntemus aiheuttaa sekä terveillä että fibromyalgiapotilailla
samansuuruisen subkortikaalisen ja somatosensorisen aivokuoren neuroaktivaation, mut-
ta terveillä sen aikaansaaminen edellyttää suurempaa energiamäärää. Hoidon kulmakivet
ovat potilaan elämäntilanteen kartoitus, informointi sekä terveysliikunnan ja stressinhal-
lintakeinojen opettaminen. Diagnoosi on kiistanalainen ja herättää lääkäreissä ristiriitai-
sia tunteita. Vaikeimmin oireilevat potilaat ovat vajaakuntoisia, mutta Suomessa fibro-
myalgiadiagnoosi ei ole työkyvyttömyyseläkkeen peruste. (lainauksen lähde)
Fibromyalgian hoito tuntuu olevan asia johon, ainakaan omalla kohdallani, ei lääkäreillä ole keinoja. Taas hoidoksi suositellaan mielialalääkkeitä kuten Triptyliä, joka kohdallani aiheuttaa mm. manian, joka on erittäin vakava mielialahäiriö. Muistakaan kokeilemistani lääkkeistä (mielialalääkkeitä, vahvoja kipulääkkeitä (jotka aiheuttavat riippuvuutta), epilepsialääkkeitä) ei ole ollut hyötyä vaan kipujen lisäksi saan myös lääkkeiden aika laajat ja rankat sivuvaikutukset, joiden seurauksena olisin työkyvytön. Olen taas henkilö, jonka vaste länsimaisiin lääkkeisiin on huono, joten lääkärit nostavat kädet pystyyn.


Potilas ei reagoi tavanomaisiin hoitomuotoihin. Ei voida hoitaa.

Jos jäisin tämän asian kanssa tähän, olisin mitä luultavammin alle 40-vuotiaana työkyvytön, masentunut ja eläisin yhteiskunnan tarjoamalla minimituella. Sen sijaan, että diagnoosini olisi kipuoireyhtymä ja nukkumisen häiriötila, olisi diagnoosini sen sijaan vakava asteinen masennus ja määrittelemätön ahdistustila tai jokin muu vastaava. Näin ollen minut olisi luokiteltu tämän jälkeen kipupotilaasta mielenterveyspotilaaksi (jota siis en ole).


Koska en halua olla alle 40-vuotiaana työkyvytön vaan haluan olla elinvoimainen nainen, puoliso ja äiti, siis ihminen ja terve sellainen, hakeuduin ottamaan selvää näistä vaihtoehtoisista hoitomuodoista. 

Olen hoitanut itseäni ruokavaliolla (jolle lääkärit eivät nähneet mitään perustetta, kunnes tapahtui tilanne jossa todettiin, että kappas sinullahan on iho-keliakia eikä ihottuma (ja näin ollen suolistovaurioita) oho!). Olen hoitanut itseäni vyöhyketerapialla, meditaatiolla, energiahoidolla ja liikunnalla. Olen lisäksi kokeillut erilaisia luontaistuotteita kuten vitamiineja, hivenaineita, yrttejä ja adaptogeeneja. Jotkut ovat olleet kohdallani toimivia, jotkut eivät. Toimimattomuudesta ei ole kuitenkaan seurannut mitään muuta kuin toimimattomuutta. Ei ole tullut kaupan päälle 22 erilaista epämiellyttävää haittavaikutusta.

Tällä hetkellä olen muussa elämässä suhteellisen tasapainossa, joten jaksan hoitaa itseäni ja näin ollen olen myös aikalailla oireeton. Nukun kohtalaisesti (vuorotyöstä ja stressistä huolimatta) ja kipuja minulla on vähän, kovia kipuja ei ole lainkaan. Mutta voin todeta ettei tämä tule ilmaiseksi vaan vaatii aivan mielettömästi työtä ja itsensä hoitamista joka päivä. Tuota itsensä hoitamisen taakkaa voi hieman pienentää käymällä esimerkiksi erilaisissa hoidoissa (hieronta, vyöhyketerapia tai energiahoito). Myös muilta saamani tuki auttaa jaksamaan.

Kaiken tämän työn jälkeen mitä olen tehnyt ja mitä joudun edelleen tekemään... niin vaihtaisinko tämän kaiken siihen, että lääkäri kirjoittaisi minulle reseptin lääkkeeseen, jota sitten tunnollisesti söisin ja olisin hyvin nukkuva ja kivuton? Voitte uskoa että todellakin vaihtaisin.

Sellaista vaihtoehtoa ei vain ole olemassa.


Olen siinä mielessä onnekas ihminen, että minulla on ollut energiaa sen verran, että olen voinut itse etsiä itselleni apua. Sairauteni eivät ole olleen vielä niin pahassa vaiheessa, että olisin lamaantunut. Se että tuolla on tuhansia ihmisiä, joilla on esimerkiksi erittäin pahoja kipuja tai väsymysoireyhtymää sairastavat tai vaikkapa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat (jotka eivät reagoi siihen perinteiseen lääkkeeseen). Heidän puolestaan minä olen huolissani. Mistä he saavat jatkossa apua jos suomessa kielletään sellaisia hoitomuotoja, jotka esimerkiksi muissa maissa ovat käytössä aivan tavallisilla terveysasemilla?

Miksi suomi on tämän asian suhteen sellainen takapajula, että kaikki itselle vieras pitää kieltää?
Minä sanon, että tutustukaa älkääkä vain pelätkö! Olkaa rohkeita.

Asioille joiden kanssa ei itse ole ollut tekemisissä, niin niille on helppo naureskella tai niitä on helppo arvostella ja pelätä. Sen sijaan että osoittaisi mielenkiintoaan tai antaisi edes olla.

Ymmärrys ja erilaisuuden suvaitseminen. Se tuntuu edelleenkin olevan kovin vaikeaa tässä maailmassa.

Ja minä niin toivon, että te jotka nyt arvostelette meitä "hulluja" sairaita, että te ette koskaan tule kokemaan sitä miltä tuntuu kun leimataan toivottomaksi tapaukseksi.

iive

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Treenasin tai en

Kuusi vuotta sitten olin ihan tavallinen töihin palannut tuore äiti. Voisin vaikka vannoa, että jos tietäisin kehon toiminnasta ja treenaamisesta sen mitä nyt tiedän... no olisin varmaan ollut aika fitissä tai missä lie. Jossain vaiheessa tavoitteeni oli olla hyvässä tikissä 30 vuotiaana ja olinhan mä, tosin pari vuotta myöhässä, ainakin paremmassa kunnossa kuin ikinä. Perus treeniviikko piti sisällään 2h treenit lähes joka päivä ja lihashuolto kaupan päälle. Siihen yhdistettynä vielä äitiys ja 3-vuorotyö.

Silloin 30-vuotiaana minulta löytyi aivolisäkekasvain, tämä aiheutti sen muutaman vuoden myöhästymisen. Parhaimman treenijakson puitteissa (Bikini Challengen jälkeen) sairastuin Fibromyalgiaan ja sen jälkeen treenit ovatkin olleet niin monimutkainen asia ettei mitään järkeä. Koskaan et tiedä mitä kroppa kestää, mistä se tänään ottaa herneet nenään... tuntuu, ettei treeneillä ole loppujen lopuksi vaikutusta vaan kaikki riippuu jostain planeettojen ja kuiden asennoista sekä niiden suhteista suhteista toisiinsa. Tuntuu, että sillä mitä minä teen... no onko sillä mitään väliä? Ja jos sillä ei ole väliä niin miksi siis välittää siitä? Koska kipu tulee jos on tullakseen, treenasin tai en.

Joskus nykyäänkin kun mieli heittää ajatukset menneisyyteen ja jossitteluun, niin sitä niin toivoisi, että oma olotila olisi niin helppoa ja yksinkertaista kuin silloin. Kuuntelin yhtenä päivänä ennen töihin lähtöä yhtä biisiä ja rupesi niin itkettämään kun se biisi vaan niin fiksoituu treeneihin ja salille. Ja nyt kun vaan tietää ettei sellainen elämä enää vaan onnistu. Toisaalta sitä voi miettiä, että jos trenaa 2h päivässä/6pvä viikossa... onko sekään sitten enää mitenkään tarkoituksellista?


Kulunut viikko oli jotenkin todella rankka. Maanantaista perjantaihin töitä, yksi vuoroista 12h, paljon iltatyötä, perhe eli elämäänsä ilman minua.
Viikko haastoi etenkin henkisesti, mietin taas omaa paikkaani elämässä ja työssä, enkä vieläkään osannut päättää olenko oikeassa paikassa työn suhteen vai en. Onko mahdollista jatkaa sillä omalla työtavalla työskentelyä jatkossa (kun tuskinpa hoitoalan hommat tästä ainakaan kauheasti helpottuvat ajan myötä) vai pitääkö työskentelytapaa muuttaa? Vai pitäisikö vaihtaa ihan kokonaan hommia johonkin ihan muuhun? Mihin?

Toisaalta tälläista veivausta on ihan turha tehdä, sillä kuitenkin pohjimmiltani uskon, että olen juuri nyt siellä missä pitääkin ja jos minun on aika vaihtaa elämänkuvioita esimerkiksi työn suhteen niin se tulee tapahtumaan ilman kokoaikaista vatvomistakin. Se vaan sitten tapahtuu.

No tällä viikolla on ainakin harjoiteltu sen oman mielen hallintaa ihan roppakaupalla ja oikeastaan olen aika tyytyväinen siihen, että se on jollakin tasolla jopa jo onnistunut. Olen osannut irrottautua ahdistavista tunteista ja pysäyttää ajatuspyörän päässäni.

Tämän viikon aivan paras juttu on kuitenkin se, että tunnen syksyllä kerätyn rasvakerroksen selkeästi pienentyneen. En ole edelleenkään käynyt vaa'alla, mutta vaatteita pukiessa sen tuntee, jotain on tapahtunut!

Myös unessa on tapahtunut jotain todella positiivista, sillä olen NUKKUNUT ja olen nukkunut pahemmin heräilemättä. Toki uni on ollut aikamoista kuolemanunta kaiken univelan taakan alla, mutta jo sen ahdistuksen puuttuminen mitä jatkuva yöheräily aiheuttaa (siitäkin huolimatta, että siihen koittaa suhtautua hyvin zen-tyyppisesti) piristää jo mieltä ihan huikeasti! Se miksi olen nukkunut. No syy löytyy varmastikin Sininen uni-tableteista (valeriaana + l-teaniini). Perjantaina hain Puhdas+ pakettini, josta löytyi magnesium- ja l-teaniini jauhetta (syötävää) sekä magnesium-suihketta iholle. Niilläkin olen nukkunut myös tosi hyvin ja olen ollut yllättynyt siitä, että ne jauheet on ihan hyvänmakuisia jopa. Mitä useampi kikkakolmonen löytyy hihasta näiden unijuttujen kanssa, niin sitä parempi!



Viikko oli siis tosi työntäyteinen, joten liikunnalle oli haasteellista repiä aikaa. Tosin hiihtämässä ollaan käyty monta kertaa ja uimaankin pääsin perjantaina kun oli aamuvuoro. Meillä kun uimahalli aukeaa vasta klo 14, joten iltavuoroviikolla voi uimisesta vain haaveilla. Paitsi jos jaksaa herätä aamu-uinnille, jota en kyllä tosiaankaan jaksa :D
Vanha minä tuomitsee tällaisen liikuntaviikon ihan surkeaksi. Uusi minä on tyytyväinen, olen tehnyt joka päivä jotain, vaikkakin pientä, mutta silti jotain. Ja se jotain on aina parempi kuin ei mitään!
Ensi viikon tavoite on tarttua kuminauhoihin ja aloittaa lihaskuntojumppa. Tälle tarvitsee varmaankin ohjelmoida ihan ohjelma, koska muuten se jäänee tekemättä. On ehkä epämotivoivinta hommaa ikinä... mutta ei auta kuin tottua ja tehdä siitä mukavaa. (Voisin vaikka lyödä vetoa, että tovin päästä hehkutan täällä kuinka ihanaa kotijumppa on :D ).


Ihan parasta tällä hetkellä kuitenkin on perheen kanssa vietetty aika. Ollaan tehty ihania juttuja yhdessä ja myös kahdestaan tyttären kanssa (eilen tehtiin yhdessä sushia <3 ). Etenkin yhteiset hiihtohommat on <3. Tänään mennään myöskin hiihtämään ja vielä keilaamaankin.

Ja on myös yksi asia, joka saa sydämen tykyttämään ja tuntuu vaan niin kivalta ja se on espanjan matkan suunnittelu <3 Torrevieja, Benidorm... jonnekin sinne suunnataan syksyllä ja sehän ei ole aika eikä mikään. Edellisestä ulkomaan matkasta on jo ihan liian kauan. Odotan, että pääsen aurinkoon ja mereen <3 <3 <3  Jos on vinkkejä hyvistä luontokohteista tuolla alueella niin mielelläni niistä kuulen. Itse ainakin hinkuan suolajärville ja alueella näyttää olevan luonnonpuistojakin. Jonnekin sellaiseen menisin myös mielelläni.


iive

tiistai 16. tammikuuta 2018

Rakkaudesta ja välittämisestä

Ehkä reilun kolme vuotta olen tietoisesti ajatellut sitä, ettei minun ehkä tarvitse piilotella itseäni muurien takana. Elämän karujen kokemusten myötä olin rakentanut sieluni ja sydämeni ympärille muurin tiili kerrallaan. Minua ette enää satuta!

Silloin en tosin ajatellut sitä, että piileskellessäni muurin sisällä olin heikompaakin heikompi. Sinne muurin sisälle eivät päässeet myöskään ne hyvät asiat. Minulla oli hillitön rakkauden nälkä, mutta itse olin lukinnut rakkauden ulos, sillä nälästä huolimatta mikä voisikaan satuttaa enempää kuin rakkaus?
Ja niinpä siellä muurin sisällä pelkäsin niin mahdottomasti, että joku löytäisi pienen reijän ja onnistuisi ikävästi sieltä minua kuitenkin tökkäämään ja sen myötä olin ulkoisestikin oikein ylivahva ja esitin etten tarvitse ketään tai mitään, jottei kukaan edes yrittäisi.

Elämä ajoi kuitenkin pisteeseen, jossa piti valita pelokkaana muurien sisällä kökkiminen tai rakkaus. Tämä piste antoi minulle kuitenkin voimaa valita rakkauden ja aloin purkaa muuriani pala palalta.
Tyttäreni saavutti sydämeni ensimmäisenä, hänellä oli oma pieni salaovensa muurissa jo ollutkin, sillä äidin rakkaus nakertaa reijän muuriin kuin muuriin. Joskus vielä kun pelkäsin tätä rakkautta, sanoin etten tule haluamaan lapsia koskaan. Mutta tyttäreni on ollut elämäni suurin opettaja ja muurini murtaja. Enkä silloin aikaisemmin olisi voinut kuvitellakaan kuinka mahtavaa on rakkaus omaan lapseen.

Rakkaus puolisoon oli jo kinkkisempi juttu. Nyt jos vetäisin kaikki muurit välistämme alas, niin olisin suojaton ja hänellä olisi suurin mahdollisuus minua satuttaa. Yhdessä kokemamme vastoinkäymiset ja onnistumiset viime vuosina, ovat kuitenkin osoittaneet, että puolisoni on todellakin rakkautemme arvoinen, eikä minun tule rakkauttamme pelätä vaan vaalia ja ruokkia. Ja rakkautemme onkin ollut minulle mitä suurin tukipilari elämässä. Meidän välillämme on rakkaus toisiimme, meidän välillämme on rakkaus myös lapseemme ja kuinka onnellinen olenkaan nyt tässä, hänen kanssaan, kun muurit on väliltämme purettu.

Kaikista vaikeinta minun on kuitenkin ollut rakastaa itseäni. Olen luonteeltani sellainen, että niin haluan kaikille hyvää, että joskus se omin sisin unohtuu. Olen miellyttäjä, koska niin kovasti haluan, että ihmiset pitäisivät minusta. Kyllä minä pärjään vähän vähemmälläkin - sanoo se miellyttäjä.
Jos nyt kuitenkin annan myöden tässä asiassa tälle toiselle ihmiselle, niin se voi olla rakkaudeton teko itselleni.
Joten olen siis opetellut rajoja. Mikä on rakkautta muille? Mikä on rakkautta itselleni? Onko kuitenkin muiden miellyttäminen kuitenkin karhunpalvelus myös heille, koska silloin en ole aito oma itseni vaan tilanne syntyy vääristymän kautta? Niin kauan olen tuntenut olevani vääränlainen, aina liian jotain, koska olen yrittänyt täyttää muiden vaatimuksia millainen minun tulisi olla.

Muurin purkamisen myötä olen ollut haavoittuvaisempi. Olen alttiina arvostelulle ja vaatimuksille ja vaatii hirveästi vahvuutta olla oma itsensä. Enkä aina onnistu siinä, mutta minä yritän.
En voi enää elää muurien takana.

Toki matkani on vielä kesken. En vieläkään loista valoani niin kirkkaasti kuin tunnen sen kuuluvan olla. Olen pelkotilanteissa vieläkin aivan uskomattoman nopea kasaamaan tiiliä muuriini ja sitten saan päiväkaudet taas vatvoa asioita ja purkaa hätäratkaisujani.

Välillä tunnen kuinka minua oikein haastetaan. Eteen läväytetään jotain oikein "kivaa" ja kysytään -Piiloudutko?
Enkä minä suostu enää. Vapisevin jaloin seison siinä ja otan vastaan. Ei se helppoa ole, mutta minä olen minun tielläni nyt ja se tie on rakkaus ja sitä aion kulkea.


iive

perjantai 12. tammikuuta 2018

Uneton, tipaton, sokeriton mut ei onneton

Voi luoja, että ihminen on aivan eri ihminen kun on nukkunut hyvin. Uniongelmainen tietää kyllä kuinka sitä aivan erilaista virkeyden tunnetta arvostaa aamulla herätessään. Uniongelmaiselle se kun ei ole itsestäänselvyys vaan hyvä yö on lähes enemmän bonus kuin arkea. Vapaapäivien öistä ensimmäinen sujui surkeasti, toinen ihan mukavasti josta taas pääsin hurmioitumaan virkeänä olon fiilikseen ja tänään voin taasen fiilistellä sitä kun ei nukuttanut... voihan elämä.

Olen päässyt burn outista toipumisessa jo aika pitkälle, silti sitä varjostaa edelleen huonosti nukutut yöt ja se on suuri riski sairastua uudelleen. Sillä jos keholta puuttuu palautumiskanava niin ei hyvin käy.

Onneksi vapaapäivinä olen nukkunut ihan hyvin. Työpäivien rasite sen sijaan on ollut nukahtamisvaikeudet, yöllä heräily ja liian kevyt uni. Jokin tuolla työssä ilmeisesti minua vielä rassaa kun reagoin kuitenkin näin vahvasti vaikken ahdistusta tunnekaan. Myöskään työasiat eivät pyöri päässä, mutta ilmeisesti siltikin keho käy työstä niin ylikierroksilla ettei kunnon syvään uneen oikein tahdo päästä.


Aloitin Freetoxaajissa keskustelun yövuoroista palautumisesta, mutta aikalailla se meni yleiseen nukkumis-asiaan. Toki jotain paasto/syömishommeleitakin siinä samalla keskustelimme mm. eväistä, paastosta jne. Itsellä yöllä tulee paastotessa huutava nälkä ja sitten kylmyys, joten evästä täytyy olla. Viimeksi eväänäni oli vihermehu, iso smoothie (jota join yön mittaan pienempinä annoksina) ja annos ns. kotiruokaa.

Edelleenkin lähes ainoa kokeilematon konsti näistä uniasioiden "kikkakolmosista" on pidempijaksoisempi Neurosonic-hoito, jolla voisi hermostoa rauhoittaa.  Ainoa este hoitokäynneille on tällä hetkellä viitsiminen. Hoitoon kun pitäisi ajella Jyväskylään vastakkaiselle laidalle. Eivätkä hoidot ilmaisiakaan tietysti ole. Niin ja tietenkin tuo piikkimatolla kävely on nyt testauksessa josta jo viimeksi hieman kirjoitinkin. Tämä homma aiheuttaakin kuulkaas aikamoiset surinat jalkapohjiin, hyvällä tavalla siis!

Olen nukkumisen tukena käyttänyt myös vuosia Melatoniinia. Se on ollut nukahtamisongelmaisen unelma-troppi, mutta jolla silläkin on omat haittavaikutuksensa pitkäaikaisessa käytössä. Lisäksi melatoniini ei tunnu itselläni vaikuttavan kuin nukahtamiseen, unen syvyyteen sillä ei ole juurikaan vaikutusta. Muutamana yönä olen kokeillut myös Sininen uni-valmistetta, joka perustuu valeriaanaan ja l-teaniiniin. Tällä luontaistuotteella olen kokenut olevan pientä vaikutusta unen syvyyteen. Luontaistuotteista testaamatta on vielä Tyyni-juomajauhe, lähinnä sen hirvittävän hinnan vuoksi. En ymmärrä kuinka se voi ollakin niin kallista? Itse tuotetta on kyllä valtavasti kehuttu, joten kaipa sitäkin pitää kokeilla jossain vaiheessa.


Kuten monet muutkin, vietän minäkin tipatonta tammikuuta. Jossain vaiheessa syksyä huomasin työputken päättyvän useampaankin viinilasilliseen. Oli ihanaa aloittaa "viikonloppu" rentoutumalla tv:n tai kirjan ääressä viiniä nautiskellen. Kuten lähes jokaisen suomalaisen suvusta, myös minunkin suvustani löytyy alkoholismia, joten olen asian kanssa tarkkana ja reagoin tilanteeseen (ehkä liiankin) herkästi. Sillä se mikä monelle suomalaiselle on ihan normaalia alkoholin käyttöä, on minusta jo aivan liiallista. Tipaton tammikuu kestäköön siis tammikuun tai vaikkapa muutaman muunkin kuukauden siihen päälle. Sinänsähän alkoholia ei mihinkään ihminen tarvitse, joten ilman sitä voi aivan hyvin olla ja käyttää aikansa (sekä rahansa) johonkin muuhun. Alkoholi hidastaa myös palautumista ja keventää unta, joten siitäkin syystä on syytä olla asian kanssa tarkkana.

Olen päätynyt myös pitämään sokeritonta tammikuuta. Tätä meillä viettää koko perhe, tosin lapsen kanssa ei olla niin tiukkana. Omaan masennukseen ja burn outiin reagoin syksyllä vahvasti tunnesyömällä ja kiloja kertyi se muutama häiritsevä kappale. Yhtälailla kuin tipaton, syntyi sokeriton ajatus luontaisesti. Keho luontaisesti kertoi, että nyt riittää, joten sokeria tai alkoholia ei ole tullut kaivattuakaan. Olo ei siis tunnu siltä, että minulta kielletään jotain jota tahdon. Tämä on mielestäni asiassa tärkeä pointti, sillä kieltäytyminen johtaa usein repsahtamiseen, jopa liioitellusti.

En ehkä enää suhtaudu sokeriin aivan niin kielteisesti kuin aikaisemmin. Etenkin jos käytössä on ruskea raffinoimaton sokeri. Toisaalta teolliset makeiset ja herkut sisältävät entistä useammin sokeriakin pahempaa glukoosi-fruktoosi-siirappia. Tämän kaverin kanssa olisin tarkkana, sillä esimerkiksi sen verensokerivaikutukset ovat aikamoiset.
Sokeri ja makeutusaineet tuntuvat aiheuttavan kehooni pahimmat kivut, joten senkin vuoksi sokeria olisi minun hyvä välttää ja suosittelen samaa jokaiselle fibromyalgikolle. Silti riippuvuuteni sokeriin on monimutkainen, niin fyysinen kuin henkinenkin asia etten tiedä pääsenkö koskaan eroon tästä kierteestä. Olisi kyllä vapauttavaa suhtautua sokeriin ja herkkuihin neutraalisti, mutta en tiedä onko se koskaan mahdollista. No, aika näyttää.


Toipumisen myötä keho ja mieli halajaa taas jo treenin pariin. Edellinen kuntosalitreeni-yritys meni hyvästä alusta huolimatta mönkään kun keho ei sitä pidemmän päälle kestänytkään, joten tällä kertaa yritän kotijumppaa. Etenkin kuminauha-vastuksena kiinnostaa ja sellaiset onkin maanantaina ostoslistalla Lidlistä :) Vanhat jumppakuminauhani kun olivat hapristuneet aivan piloille, katkesivat mokomat :D Kotijumppaan motivoituminen onkin sitten haaste. Itse jumppa ei niinkään. Omaan päähän tulee nyt vain takoa ajatus siitä että kevyt jumppailu on minun keholleni paljon parempaa kuin rakastamani hampaat irvessä treenaaminen. Ehkä joskus tulen kotijumpastakin ne endorfiinit saamaan. Ainakin toivossa on hyvä elää ;)

Jumpan lisäksi aion jatkaa uintitreenejä. Tavoitteena on oppia uimaan vapaa-uintia. Tällä hetkellä oma potkuvoima on aivan onneton, joten sitä treenaan. Sport directistä löytyi onneksi miniräpylät joilla saa kehitettyä niin potkuvoimaa ja samalla sitä tekniikkaakin kun ei koko ajan tunne uppoavansa altaaseen. Suosikkipuuhaani vesijuoksua en sen sijaan aio hylätä vaan uintitreenit koostuvat erilaisista uintiharjoituksista ja vesijuoksusta.

Lisäksi olen todella pikkuhiljaa ruennut kävelemään töihin. Vielä homma ei aamuvuoropäivinä onnistu, mutta iltavuoroon olen nyt muutaman kerran kipsutellut kävellen ja mennessä vielä mutkan kautta luontopolkua pitkin.  Tuo työmatkakävely olisikin järkevää, sillä siinähän sitä tulisi päivän liikunta samassa paketissa työn kanssa. Inhoan vain tuota reittiä, joka kulkee reippaasti liikennöidyn autotien vieressä ja oikein kuulokkeetkaan eivät sitä autojen äänien stressitekijää saa oikein häivytettyä. Ei tietenkään ole kovin ekoteko ajaa itse autolla työpaikan pihalle ja sitten käydä lenkillä mukavammassa ympäristössä, mutta näinkin on tullut usein tehtyä juuri tuon työmatkareitin epämiellyttävyyden vuoksi, valitettavasti.

Eilen illalla tosin klassinen musiikki siivitti sen verran mukaviin fiiliksiin, että ne autotkin aivan unohtuivat ja mälsä reitti, joten ehkäpä siinä on sitten ekologisempi ratkaisu tällekin asialle...

iive

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Erilaista hyvinvointia elämään

Usein sitä vain ajattelee, että sitä oman elämän hyvinvointia lisää liikunta, laadukas ruoka ja lepo.
Mutta myös harrastuksilla ja mielekkäällä mukavalla ja iloisella tekemisellä on tosiaankin myös merkitystä hyvinvoinnille (eikä unohdeta sitä metsää!).

Maanantaina päättyi ensimmäinen yövuoroputki sairasloman jälkeen. Oli rankkaa täytyy myöntää, joten piristystä ja hemmottelua tarvittiin. Nukkumapäivän päiväunien jälkeen suuntasin pienelle shoppailukierrokselle (piristää aina, tosin turhaa ei pidä shopata vaan tarpeellista) ja sushille Lintusen kanssa.  Lintunen se voisi vetää älyttömän määrän sushia ja vähän mökötti kun sai vaaaan S-koon annoksen (joka on mun mielestä lapselle aivan sopiva).


Nukkumapäivä on yleensä ihan suht iisi, mutta seuraava päivä aivan kaamea. Niin kävi nytkin. Tiistai oli valtavaa koomaa ja väsymystä. Onneksi olin luvannut hakea Lintusen uimakerhosta, joten tuli revittyä itsensäkin sohvalta ylös ja altaaseen. Meno oli todella tukkoista, mutta silti tein hyvät treenit. Tosin siitä sain sitten ihanaa muistuttelua tälle päivälle kun olin aivan totaalisen jumissa yövuorojen valvomisesta ja uimisesta. Onneksi siihenkin auttaa se, että nousee sieltä sängystä ylös ja jumppailee vähän (ehkä 3 tuntia).


Nautin valtavasti kaikenlaisesta kulttuuri-riennoista. Tykkään käydä teatterissa, museoissa ym. paikoissa. Aina kun käymme jossain reissussa vaikkapa Helsingissä tai Kuopiossa, niin käymme aina jossain kulttuurikohteessa, joten aikamoista oli käyttää Museokorttia omalla kotiseudulla ensimmäistä kertaa! En oikein tiedä miksi kotona en ole saanut aikaiseksi käydä kuin kerran 12 vuoden aikana paikallisessa teatterissa (tämäkin asia korjataan, sillä teatteriliput viikonlopuksi on lunastettu!) ja Taidemuseo Holvissa. Suomen käsityön museossa ollaan käyty kyllä useammankin kerran.

Tänään korjailtiin tätä puutetta Lintusen kanssa kun käytiin mun jumppailu-aamun ja Lintusen koulupäivän jälkeen museokierroksella niin Holvissa kuin Suomen käsityön museossakin. Lisäksi Tsemppikalenteriin on kirjattu kevään näyttelyiden alkamisajankohdat etteivät seuraavat näyttelyt mene enää sivusuun.


Holvissa oli esillä Jyväskylän taiteilijaseura Juhlatuulella. Minkäänlaisia ennakkokäsityksiä ei ollut, paikalliset taiteilijat eivät olleet tuttuja (vaikka löytyi sieltä sitten tuttujakin nimiä kun alkoi tekijöitä tarkastelemaan).
Näyttely oli kertakaikkisen ylitsepursuava ja millään tasolla ei tuota näyttelyä yhdellä käyntikerralla pysty sisäistämään (joten täytyy varmaan käydä vielä toisenkin kerran). Upeita, kauniita ja ajatuksia herättäviä töitä peräjälkeen sopivan soljuvassa muodossa. Lintunen 8v tsuumaili kameran kanssa ja tutkiskeli tekniikoita ja iloitsi etenkin huumorista, installaatioista ja osallisuudesta, sillä useisiin töihin oli liitetty liikkuvaa kuvaa tai ääntä.


 Päivi Hintsanen Kyyneltäjät


Päivi Meriläinen Kuu on Mustikka

Johanna Mäkitalo Putoaminen & Vastavoima

Edelliseltä Holvin vierailulta oli jäänyt jotenkin tympeä olo, ehkäpä se oli ollut syy siihen, ettei Holvin ovi ollut auennut ennen kuin tänään. Museo kuitenkin nyt yllätti hyvällä tunnelmallaan ja etenkin monipuolisuudellaan ja mielenkiintoisuudella. Yläkerran luonnontieteellinen wc nauratti ja 60-luvun grafiikkanäyttely lähes autenttisessa 60-luvun kodissa oli jopa hieman liiankin todellisen tuntuinen (creepy, mutta samalla hauska). Siellä taide taisi kyllä jäädä puitteiden varjoon.



Näyttelykierrosta jatkettiin vielä Suomen käsityön museossa, joka on Lintusen lempparimuseo (koska askarteluhuone). Siellä tutkailimme Memento-näyttelyä.
Kaija Poijulan osuus näyttelystä hieman hämmensi, etenkin 8 vuotiasta. Mitä lie ajatuksia päähän herätti. Etenkin keinupuuta tutkailimme hartaasti. Pikku Buddha –teos on omistettu kaikille lapsille, joiden isä ei tullut kotiin. 


Ulla Pohjolan teokset olivat ehkä hieman helpommin lähestyttäviä tuttuine materiaaleineen (vaikka kyllä Kaijankin voikukkateokset ihmetyttivät). Bongailtiin yhdessä teosten rakenteita ja materiaaleja, mitä kaikkea töistä löytyikään!
Ja Lintunenhan tykkäsi tietenkin bongailla lintusia :)


Lopuksi museokierroksen kohokohta! Vaikka kotoakin löytyisi kaikenlaista materiaalia niin silti askarteluhuone aina ihastuttaa. Tällä kertaa päädyimme taiteilemaan rautalankaeläimiä.



Loppuun piipahdus vielä Fafa'siin. Olen himoinnut tuolla käyntiä jo pitkään ja eipä ollut pettymys kummallekaan (parempi kuulemma kuin mäkki jos olisi saanut limppariakin, nyt mentiin vesilinjalla).
Seuraavalla kerralla mennäänkin munaravintolaan eli EGGiin <3


Teatterilippuja hakiessa bongailin Jyväskylä Sinfonian esitteen ja nyt on myös kevään konsertitkin kalenterissa. Tarkoitus olisi aloittaa helpoimmasta päästä eli päiväesityksistä. Esite kertoikin mukavasti infoa konserteista, voi vaikkapa etukäteen kuunnella onko omaan korvaan "mieluista" musiikkia tulossa. Toki joskus on myös hyvä haastaa omia mieltymyksiään, mutta aistiyliherkkä ei tahdo mennä kamalan pauhaaviin tai kakofonisiin tilaisuuksiin.


Illalla vielä pähkäilin Freetoxaajissa yövuoroista palautumista ja sain pari aika hyvää vinkkiä, jotka eivät vielä olleet kokeilussa. Tää piikkimatolla tassuttelu tai keinahtelu oli niin ykköshommaa, että suosittelen kaikille! Vie kuulkaa homman ihan uusiin sfääreihin! Nilkat, polvet ja jalkaterän pikkuluut (vai luuvälit) vaan paukkui kun ne rentoutui.


Taidanpa siis jatkaa vielä tassuttelua ennen nukkumaanmenoa. Saa nähdä kuinka tänä yönä nukutaan?

Terveisin

iive

ps. jos sulla on jotain huippukikkaa yövuorojen suhteen niin pliiiiis kerro se mulle!
pps. sokeriton tai mikälie karkiton tammikuu sujuu sairaan hyvin <3 <3 <3 ja eipä tuo tipatonkaan tuota vaikeuksia :) rentoudutaan skumpan sijaan piikkimatolla tanssien... *hörhö mikä hörhö* ;)

lauantai 6. tammikuuta 2018

Mille haluan elämääni elää ja elämänenergiani antaa?

Tästä vuodesta on kyllä jotenkin todella hyvät vibat. Energia alkoi muuttua jo ennen Uutta Vuotta ja nyt sen kyllä tuntee aivan täysillä ja kaikki on tapahtunut aivan itsekseen, pakottamatta, ihan kuin olisin vain herännyt taas eloon.


Näin tämän Tsemppikalenterin facebookissa ja se oli tilattava heti. Muutenkin kuva henkii juuri sitä tämän vuoden fiilistä. Keltainen väri, tsemppi, puhdas valkoinen joukossa, Hamsa hand löytyi kaupasta aivan sattumalta joulun aikoihin ja heti kolahti. Amatsoniitti onkin ollut jo syksystä asti tiiviisti mukana. Kultainen väri on ollut myös hyvälle tuntuva, maalauksiinkin sitä on tullut reilusti.
Kullankeltaisessa on mukana aidon kullan jaloutta. Se edistää uskollisuutta, ikuisuutta, jalomielisyyttä, todellista korkeampaa viisautta. Pyhimykset on kuvattu keltaisen valon ympäröiminä. Kulta on kristallisoitunutta auringonvaloa. Kultaisten korujen käytön sanotaan helpottavan ihmistä läpikäymään ikääntymiseen liittyviä kriisejä.
Hamsa Käsi on muinainen onnellisuuden ja vahvuuden symboli, jonka sanotaan suojelevan ja tuovan hyvää onnea. Käden viisi sormea symboloivat ihmistä, edustaen neljää raajaamme, sekä päätämme, joka hallitsee niitä. Silmä suojelee kateudelta ja negatiiviselta energialta.
Eli juuri sitä mitä tarvitsen! Etenkin negatiivinen energia on vaikea juttu, vaikka viimepäivät olenkin pysynyt paremmin siinä omassa energiassa, silti siihen omaan negatiiviseen ajatukseen tai toisen negatiivisuuteen on aivan liian helppo lähteä mukaan.
Amatsoniitti: Hyvän olon kivi, joka rauhoittaa hermoja ja tyynnyttää huolestunutta mieltä. Vahvistaa auraa ja lievittää stressiä. Auttaa puhumaan suoraan vaikeistakin asi­oista. Kivestä on hyötyä masentuneelle. Poistaa mielipahaa käsiteltäessä vaikeita asioita.
Ja taas niin täsmää vaikka en ole masentunut enää ja tuntuu siltä, että etenen positiivisemmassa elämänvirrassa, silti persoonani perusvire on alakuloisuus ja huolehtivaisuus ja murehtiminen jos en ole omassa voimassani kiinni.


Luontopolulla lenkkeillessä näin jopa pilkahduksen aurinkoa. Jotenkin kuva kuvaa hyvin sitä miltä nyt tuntuu. Valoa on tulossa vaikka harmaata on vielä.

Jälkeenpäin ajatellen vuosi 2017 tuntuu todella rankalta ja jopa hieman epätodelliselta vuodelta. Onneksi valokuvat kertovat myös toisenlaista tarinaa, on ollut raskaiden hetkien lisäksi myös paljon, paljon hyviä hetkiä. 2017 toi mukanaan isot mullistukset töissä, oli paljon ihmisistä luopumista kaikkien työkavereiden vaihtuessa, parhaan ystävän kuolema, masennus, työuupumus ja villiintynyt fibro.

Mutta nyt kun katson taaksepäin, niin vuosi 2017 toi myös elämääni monta hienoa uutta ihmistä ja upeita kokemuksia mm. Kolilla käyminen jäi mieleen vahvasti, uimakoulussa opin uintitekniikkojen salat. Sairasloma antoi minulle mahdollisuuden käydä läpi elämäni kaikilla osa-alueilla. Sain myös aikaa olla perheeni kanssa. Olen paljon käynyt läpi arvojani ja sitä mille haluan elämääni elää ja elämänenergiani antaa. Olenkin koittanut keskittyä läsnäolon hetkiin juuri itseni ja perheeni kanssa ja puolisonkin kanssa eletään jotain 10v hääpäivähuumaa, joka on aikas ihanaa. Nämä kaksi, Lintunen ja puoliso kun ovat vaan ne mun elämän ykköstyypit itseni jälkeen <3


2017 antoi minulle myös jotain valtavan upeaa. Kesällä hankitun museokortin myötä vierailin paljon erilaisissa taidenäyttelyissä ja nautin taiteesta valtavasti. Rakkaus klassiseen musiikkiin syntyi myös syksyn myötä (siis on ihan radiokanava kuin Classic!!!)
Ja kaikista upeimpana oli oman luomisvoiman syttyminen uudelleen monien vuosien jälkeen.
Pieniä pilkahduksiahan tässä on ollut muutaman vuoden aikana, mutta nyt tunnen kuinka kanava on auki. Ei tarvitse enää epäillä eikä kyseenalaistaa.


Tälle vuodelle toivon, että saan keskittyä mielen lisäksi myös kehoon. Varsinaisia painonpudotus-ajatuksia minulla ei ole, mutta kyllä tämä kerääntynyt rasvakudos kieltämättä tuntuu ahdistavalta. Ja se nimenomaan tuntuu, ei niinkään näytä. Rasvasoluthan uudistuvat suhteellisen hitaasti (jokin väite asiasta olisi 25vuotta), joten halu uusiutumiselle johtaa myös haluun päästä noista vanhoista rasvasoluista eroon. Rasvasolut säilövät kehossa myös erilaisia ympäristöstämme kerääntyneitä "myrkkyjä ja kuona-aineita", joten hus hus niille!


Liikunnan suhteen viime vuosi oli aikalailla haastava. Hyvin alkaneet salitreenit eivät sitten kuitenkaan sujuneet, joten palasin hyötyliikunnan ja metsässä samoilun pariin. Marjastin ja sienestin, vierailin myös Kolilla, Vallisaaressa ja esimerkiksi ihan Seinäjoen luontopolulla, jossa sielläkin oli upea metsätunnelma. Liityttin myös Luonto-Liiton jäseneksi ja parilla metsäretkellä ollaan käyty sen myötä myös.

Uimakoulu antoi uuden sysäyksen uintiharrastukselle. Vedessä liikkuminen tuntuu olevan keholleni hyväksi. Koska kesän järvivesi oli ihan sairaan kylmää, uitiin sen sijaan paljon kylpylässä ja ihan omassa uimahallissa jatkettiin syksyllä. Tosin toivon kyllä, että ensi kesänä olisi lämmintä vettä, jos ei, niin täytyy varmaan ostaa sellainen märkäpuku vai mikä lienee...

Lihaskunnon merkitystä ei voi kuitenkaan väheksyä, joten kehonpainotreenit ovatkin tämän vuoden Se juttu. Salillakin kaikki meni niin pitkään hyvin kun maltoin tehdä vain näitä kehonpainotreenejä. Ongelmat alkoivat punttien nostelusta ja toki stressilläkin oli osansa.

Syömisten suhteen viime vuonna keikuttiin aikalailla 50%-50% linjalla. Paljon hyvää, laadukasta ruokaa, mutta turhan paljon myös tunnesyömistä ja sokerikoukkua.


Kaikesta tästä voisi siis sanoa, että 2017 vei paljon, mutta antoi myös paljon. En olisi uskonut, että se repisi ja raastaisi kaiken tähän asti eletyn niin raskaasti ja raadollisesti auki, kyseenalaistaen aivan kaiken, mutta tapahtuneesta huolimatta olen nyt tässä, paljon voimakkaampana ja paljon enemmän sillä omalla tiellä.

iive