sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Treenasin tai en

Kuusi vuotta sitten olin ihan tavallinen töihin palannut tuore äiti. Voisin vaikka vannoa, että jos tietäisin kehon toiminnasta ja treenaamisesta sen mitä nyt tiedän... no olisin varmaan ollut aika fitissä tai missä lie. Jossain vaiheessa tavoitteeni oli olla hyvässä tikissä 30 vuotiaana ja olinhan mä, tosin pari vuotta myöhässä, ainakin paremmassa kunnossa kuin ikinä. Perus treeniviikko piti sisällään 2h treenit lähes joka päivä ja lihashuolto kaupan päälle. Siihen yhdistettynä vielä äitiys ja 3-vuorotyö.

Silloin 30-vuotiaana minulta löytyi aivolisäkekasvain, tämä aiheutti sen muutaman vuoden myöhästymisen. Parhaimman treenijakson puitteissa (Bikini Challengen jälkeen) sairastuin Fibromyalgiaan ja sen jälkeen treenit ovatkin olleet niin monimutkainen asia ettei mitään järkeä. Koskaan et tiedä mitä kroppa kestää, mistä se tänään ottaa herneet nenään... tuntuu, ettei treeneillä ole loppujen lopuksi vaikutusta vaan kaikki riippuu jostain planeettojen ja kuiden asennoista sekä niiden suhteista suhteista toisiinsa. Tuntuu, että sillä mitä minä teen... no onko sillä mitään väliä? Ja jos sillä ei ole väliä niin miksi siis välittää siitä? Koska kipu tulee jos on tullakseen, treenasin tai en.

Joskus nykyäänkin kun mieli heittää ajatukset menneisyyteen ja jossitteluun, niin sitä niin toivoisi, että oma olotila olisi niin helppoa ja yksinkertaista kuin silloin. Kuuntelin yhtenä päivänä ennen töihin lähtöä yhtä biisiä ja rupesi niin itkettämään kun se biisi vaan niin fiksoituu treeneihin ja salille. Ja nyt kun vaan tietää ettei sellainen elämä enää vaan onnistu. Toisaalta sitä voi miettiä, että jos trenaa 2h päivässä/6pvä viikossa... onko sekään sitten enää mitenkään tarkoituksellista?


Kulunut viikko oli jotenkin todella rankka. Maanantaista perjantaihin töitä, yksi vuoroista 12h, paljon iltatyötä, perhe eli elämäänsä ilman minua.
Viikko haastoi etenkin henkisesti, mietin taas omaa paikkaani elämässä ja työssä, enkä vieläkään osannut päättää olenko oikeassa paikassa työn suhteen vai en. Onko mahdollista jatkaa sillä omalla työtavalla työskentelyä jatkossa (kun tuskinpa hoitoalan hommat tästä ainakaan kauheasti helpottuvat ajan myötä) vai pitääkö työskentelytapaa muuttaa? Vai pitäisikö vaihtaa ihan kokonaan hommia johonkin ihan muuhun? Mihin?

Toisaalta tälläista veivausta on ihan turha tehdä, sillä kuitenkin pohjimmiltani uskon, että olen juuri nyt siellä missä pitääkin ja jos minun on aika vaihtaa elämänkuvioita esimerkiksi työn suhteen niin se tulee tapahtumaan ilman kokoaikaista vatvomistakin. Se vaan sitten tapahtuu.

No tällä viikolla on ainakin harjoiteltu sen oman mielen hallintaa ihan roppakaupalla ja oikeastaan olen aika tyytyväinen siihen, että se on jollakin tasolla jopa jo onnistunut. Olen osannut irrottautua ahdistavista tunteista ja pysäyttää ajatuspyörän päässäni.

Tämän viikon aivan paras juttu on kuitenkin se, että tunnen syksyllä kerätyn rasvakerroksen selkeästi pienentyneen. En ole edelleenkään käynyt vaa'alla, mutta vaatteita pukiessa sen tuntee, jotain on tapahtunut!

Myös unessa on tapahtunut jotain todella positiivista, sillä olen NUKKUNUT ja olen nukkunut pahemmin heräilemättä. Toki uni on ollut aikamoista kuolemanunta kaiken univelan taakan alla, mutta jo sen ahdistuksen puuttuminen mitä jatkuva yöheräily aiheuttaa (siitäkin huolimatta, että siihen koittaa suhtautua hyvin zen-tyyppisesti) piristää jo mieltä ihan huikeasti! Se miksi olen nukkunut. No syy löytyy varmastikin Sininen uni-tableteista (valeriaana + l-teaniini). Perjantaina hain Puhdas+ pakettini, josta löytyi magnesium- ja l-teaniini jauhetta (syötävää) sekä magnesium-suihketta iholle. Niilläkin olen nukkunut myös tosi hyvin ja olen ollut yllättynyt siitä, että ne jauheet on ihan hyvänmakuisia jopa. Mitä useampi kikkakolmonen löytyy hihasta näiden unijuttujen kanssa, niin sitä parempi!



Viikko oli siis tosi työntäyteinen, joten liikunnalle oli haasteellista repiä aikaa. Tosin hiihtämässä ollaan käyty monta kertaa ja uimaankin pääsin perjantaina kun oli aamuvuoro. Meillä kun uimahalli aukeaa vasta klo 14, joten iltavuoroviikolla voi uimisesta vain haaveilla. Paitsi jos jaksaa herätä aamu-uinnille, jota en kyllä tosiaankaan jaksa :D
Vanha minä tuomitsee tällaisen liikuntaviikon ihan surkeaksi. Uusi minä on tyytyväinen, olen tehnyt joka päivä jotain, vaikkakin pientä, mutta silti jotain. Ja se jotain on aina parempi kuin ei mitään!
Ensi viikon tavoite on tarttua kuminauhoihin ja aloittaa lihaskuntojumppa. Tälle tarvitsee varmaankin ohjelmoida ihan ohjelma, koska muuten se jäänee tekemättä. On ehkä epämotivoivinta hommaa ikinä... mutta ei auta kuin tottua ja tehdä siitä mukavaa. (Voisin vaikka lyödä vetoa, että tovin päästä hehkutan täällä kuinka ihanaa kotijumppa on :D ).


Ihan parasta tällä hetkellä kuitenkin on perheen kanssa vietetty aika. Ollaan tehty ihania juttuja yhdessä ja myös kahdestaan tyttären kanssa (eilen tehtiin yhdessä sushia <3 ). Etenkin yhteiset hiihtohommat on <3. Tänään mennään myöskin hiihtämään ja vielä keilaamaankin.

Ja on myös yksi asia, joka saa sydämen tykyttämään ja tuntuu vaan niin kivalta ja se on espanjan matkan suunnittelu <3 Torrevieja, Benidorm... jonnekin sinne suunnataan syksyllä ja sehän ei ole aika eikä mikään. Edellisestä ulkomaan matkasta on jo ihan liian kauan. Odotan, että pääsen aurinkoon ja mereen <3 <3 <3  Jos on vinkkejä hyvistä luontokohteista tuolla alueella niin mielelläni niistä kuulen. Itse ainakin hinkuan suolajärville ja alueella näyttää olevan luonnonpuistojakin. Jonnekin sellaiseen menisin myös mielelläni.


iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)