keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Tämän vuoksi olen ylipainoinen

Syksystä asti olen käynyt läpi masennuksen lisäksi elämääni syömishäiriön kanssa. Syksyllä syömishäiriö oli päällä ja ahdisti kun en pystynyt hallitsemaan sitä lähes lainkaan, vaan aikamoista kyytiä sen mukana mentiin. Se ero asiassa kuitenkin oli, että syödessäni käsittelin asiaa miksi nyt syön sellaista mitä oikeasti en edes haluaisi syödä? Mitä se "hoitaa" minussa? Mihin tarvitsen syömishäiriötä? Yritin syödä itseäni rankaisematta. Päätin, että syön myös kaiken normaalin ruuan herkkujen lisäksi, että en ryhdy nipistämään terveellisestä ruuasta nyt. Niinpä vedin syksyllä vuorotellen marjasmoothieta, pähkinäsuklaata ja vihermehuja :D


Tammi ja helmikuun herkkulakon myötä olen tietoisesti käsitellyt tätä asiaa minussa, mistä se johtuu, mikä sen laukaisee ja mitä asialle voisi tehdä. Koskaan en ole saanut tähän asiaan ulkopuolista apua ja koen, että julkisella puolella, ainakin oman nuoruuteni aikaan, ei syömishäiriöistä tunnettu kuin anoreksia. Jossain vaiheessa löysin syömishäiriölleni diagnoosin BED. Käypä hoito suosituksiin BED on lisätty vasta vuonna 2014.
Ahmintahäiriössä eli BED:ssä (binge eating disorder) oireilu on samankaltaista kuin bulimiassa. Sairastava pyrkii hallitsemaan syömistä ja kehoaan. Jatkuva ruuan säännöstely johtaa kuitenkin ahmimiseen, jolloin sairastunut menettää syömisen hallinnan. Bulimiaa ja BED:tä erottavana tekijänä on se, että BED:tä sairastava ei pyri eroon ahmimastaan ruuasta, ja näin ollen tyhjentäytymiskeinot ja niistä aiheutuvat seuraukset jäävät pois. (lainaus - SYLIry)
Ahmimishäiriö alkoi kun olin 7 vuotias. Eli tätä helvettiä on kestänyt kohta 29 vuotta. Se on aivan mielettömän pitkä aika! Enhän toki lapsena käsittänyt koko asiaa. Teini-iässä ulkonäköpaineet ja mahdollisuus käyttää rahaa syömiseen pahensivat tilannetta huomattavasti ja tajusin, että tämä on nyt jotain oikeasti epänormaalia. Tällöin ahmiminen oli myös niin pahaa, että hetken (noin vuoden-parin) ajan myös oksensin säännöllisen epäsäännöllisesti. Jätin myös tavallisen ruuan syömistä väliin tai piilotin ruokaa, koska jotenkin vain yritin hallita päivittäistä kalorinsaantiani. 23 vuotiaana päätin, että en enää ikinä oksenna! Vaikka kuinka ahmisin, niin sen päätöksen pitäisin ja niin olen tehnyt.

Ahmimishäiriö jäi taka-alalle oikeastaan vasta kun olin 25 vuotias. Silloin ahmimiskohtaukset ja aikakaudet olivat enemmän satunnaisia.  Lapsen syntymän jälkeen olen tehnyt aivan julmetusti töitä terveyteni ja painoni eteen. Olen dietannut eri tavoin (ei kyllä välttämättä tosiaankaan hyvä, mutta opinpahan että ei ole hyvä) ja opetellut tykkäämään liikunnasta. Viime vuodet ovat asian suhteen olleet aivan parhaita. Rakkaus puhtaaseen ruokaan ja esimerkiksi mehustamiseen ovat olleet ihana asia elämässä. Se oikea minä syökin todella terveellisesti ja rakastaa sitä ruokaa mitä syö. En syösty syömään enää "paskaa" ruokaa eli ruokaa joka maistuu pahalle.

Ja jotenkin tuntuu siltä, että mitä vähemmän syön teollista käsiteltyä ruokaa ja mitä enemmän syön hyvää ravintotiheää ihanaa ruokaa, sitä helpompi minun on ollut pärjätä myös ahmimisen kanssa. En ole tuntenut enää fysiologista tarvetta ahmia kun saan hyvin ravintoaineita päivittäisestä ruuastani.


Mutta syömishäiriö ei ole vain pelkkää fysiologiaa. Syömishäiriö on myös psykologista, se on reaktiota kaikelle sille mitä sillä yrittää itsessään ja elämässään turruttaa. Niitä asioita olen nyt käsitellyt oikeastaan koko viime vuoden, syksyllä vieläkin enemmän masennuksen kanssa ja nyt toipuessani kaikesta viime vuonna tapahtuneesta olen jatkanut asian käsittelyä.
Ahmintahäiriössä ahmimista määrittelee hallitsemattomuuden kokemus, eikä syöminen tällöin liity nälän tai kylläisyyden tuntemuksiin. Sairastunut ei välttämättä tunnista ahmimisen laukaisevaa tekijää. Ahmimisoire palvelee usein jotain tarvetta, kuten turvallisuudentunnetta tai rutiinia. Tarve ohittaa tietoisen mielen ja loogisen päättelyn, jolloin pelkkä ateriasuunnittelu tai ravitsemusohjaus eivät riitä kierteestä pääsemiseksi. (lainaus - SYLIry)
Tammikuun herkkulakko ja tipaton (sillä huomasin myös alkoholin toimivan samoin) herättivät minut huomaamaan, että jotain on tosiaankin tapahtunut näitä asioita käsitellessä. Vaikka syömishäiriön hoidossa ei suositellakaan dieettejä tai lakkoja, on se tuntunut nyt itsestä vapauttavalta. Kuukausi on niin lyhyt aika, että olen voinut siirtää himon syödä ns. tulevaisuuteen. Tammikuun herkkupäivänä mietin repeääkö nyt kaikki ihan käsistä? Muistan nimittäin eräänkin Fitfarmin nettivalmennuksen herkkupäivän, jolloin ostin pussillisen erilaisia uutuusjäätelöitä ja söin ne kaikki yhden päivän aikana ja ihan vain siksi kun sai.
Eronahan tietenkin nyt tähän on se, että en ole mennyt arjessa minkäänlaisilla miinuskaloreilla. Tammikuun herkkupäivänä söin tietoisesti gluteenittoman lakun ja Fazerin kookossuklaa-uutuuden. En syönyt niitä siksi, että syömishäiriö olisi käskenyt minua syömään niitä vaan siksi, että halusin maistaa näitä uutuuksia, ovatko ne hyviä? Ensimmäistä kertaa elämässäni en syönyt näitä myöskään kokonaan. Ensimmäisenä päivänä söin suklaasta pari palaa, samoin lakusta haukun. Siinä ne sitten yöpöydällä odottivat kunnes seuraavana päivänä söin ne loppuun.


Päätin siis jatkaa herkkulakkoa myös helmikuussa. Tässä kuussa somessa ja uutisissa (ja oikeastaan ihan joka paikassa) pyörivät runebergin tortut, laskiaispullat ja ystävänpäiväleivokset. Olen mutustellut mielessäni, mitä haluankaan syödä helmikuun herkkupäivänä? Tällä hetkellä jotenkin tuntuu siltä, että enpä halua oikeastaan syödä ainakaan noista edellämainituista mitään! Tällä hetkellä haaveilen vain Hyve&Paheen wokkiannoksesta :D (Olemme Joensuussa herkkupäivänä).
Mietin olenko oikeasti löytänyt asiassa vapauden?


Nämä kaikki vuodet syömishäiriön kanssa ovat olleet ahdistavia. Olen kokenut, että en saa asian kanssa ulkopuolista apua, vaan asiaa vähätellään ja minua syytetään huonosta itsekurista. Tästä seuraa loppujen lopuksi vain julmettua itsensäruoskintaa ja pahaa oloa ja syömishäiriökierre vain jatkuu.

Totuus on, että ilman syömishäiriötä en olisi ylipainoinen. Ne oikeat ruokatottumukseni kun ovat todella terveelliset. Rakastan smoothieita, vihermehuja, kasviksia, marjoja, hyviä puhtaita raaka-aineita. Näitä asioita osaan syödä myös kohtuudella, sillä oikeasti en edes pidä kauheasti mistään imellyksistä tai super-rasvaisista jutuista esim. raakakakuista tai muista erittäin energiapitoisista jutuista.

Syömishäiriöni rakastaa McDonald'sia, sokerisuklaata ja rasvaa. Minä en rakasta.

Toivon, että tämä vuosi on viimeinen vuosi syömishäiriöni kanssa, vihdoinkin.
Toivon, että saan viimeinkin elää vapaana, ilman tätä pimeyden mörköä, jonka edessä olen joskus tuntenut itseni niin pieneksi ja avuttomaksi.

iive

ps. ihanaa ystävänpäivää kaikille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)