lauantai 24. helmikuuta 2018

Uuden ajan parisuhteessa

Teemu Syrjälän luento Minä Olen messuilla alkoi tehtävällä, joka on usealle suomalaiselle huikean pelottava. Vierestä bongailtiin tuntematon ihminen, jota ensin katsottiin tutkaillen silmiin ja lopuksi vielä halattiin oikein kunnolla. Itselleni osui oikein hard core tapaus, koska meitä toisiimme katsojia oli kahden sijasta kolme. Huikea hetki ja haastoihan se minuakin, sillä oma henkilökohtainen rajani on aika laaja. Vieraan ihmisen rajan sisälle päästäminen on vaikeaa, muttei mahdotonta.

Yövuoron survival-kit: viherjauhepurkissa yön mehueväät ja hereillä pitää hyvä kirja.

Olen seurannut Teemun juttua jo aika pitkään, lähinnä Tarkastelussa ihminen sarjaa, sillä Teemulla on jotenkin huima tapa jutella ihmisten kanssa ja vieraana on mielenkiintoisia tyyppejä. Teemun oma polku on ehkä ollut vieraampi. Tässä ajassa Teemu on kuitenkin poikkeuksellinen mies, sillä hän on mielestäni hyvin maskuliininen, mutta avoin ja herkkä, muttei liian hörhö ja silti pystyy keskustelemaan ohjelmassaan vaikkapa naisen kuukautiskierrosta täysin avoimesti, miehisesti.
Anteeksi nyt vaan analyysini Teemu, jos joskus tähän tekstiin törmäät ;) Tällaisia miehiä ei tunnu tässä skenessä tunnu kauheasti olevan. Tai on miehiä, jotka puhuvat fyysisestä hyvinvoinnista ja ravinnosta tai henkisestä hyvinvoinnista, mutta että näistä kaikista ja vielä lisäksi seksistä ja parisuhteestakin...
No miksi vieraan miehen jutut kiinnostavat?

Siksi, että omasta kotoakin löytyy se mies ja jotenkin nyt olen päässyt itse omien asioideni kanssa siihen pisteeseen, että kykenen tarkastelemaan myös parisuhdetta erilaisella tavalla. Ne omat traumat liittyen esimerkiksi omakuvaan, kehoon, seksuaalisuuteen, ne ovat nyt sillä tasolla etteivät ne enää ahdista minua nurkkaan tai pakoon, vaan voin kohdata niitä ja ne voivat parantua. Voin vihdoin löytää sen oman naiseuteni ja herkkyyteni sieltä suorittajan ja ylivoimakkaan kuoren alta.

Joten on mielenkiintoista lukea miehisyydestä ja miesten ajatuksista, etenkin sellaisista ajatuksista, jotka eivät ole ns. vanhaa aikaa. Siksi pistin luennon jälkeen Teemun kirjan kirjastosta varaukseen ja saatuani sen luin sen yhdessä yössä (yövuorossa ja täytyy sanoa että oli sen verran innostavaa settiä että hienosti pysyi hereillä). Itseäni kiinnostaa tietenkin parisuhde ja miehen sekä naisen välinen tasapaino. Kirja sisältää myös paljon muuta, mutta siitä ehkä joskus myöhemmin...


Elinvoimainen mies, on taattua Hidasta Elämää-kirjasarjan tyyliä. Syvemmälle menevää juttua, mielettömin kuvin, upeassa paketissa. Kirjaa on ihana lukea ja oleellisemmat pointit ovat korostettuna. Visualisti minussa nauttii näistä kirjoista aivan mielettömästi.

Upeaa olisi jos mieheni lukisi myös kirjan, mutta oikeasti olisin erittäin järkyttynyt ja yllättynyt jos näin tapahtuisi :D Ehkäpä kuitenkin riittää, että minä itse haen itsessäni lisää feminiinisyyttä ja käsittelen näitä asioita, sillä silloin se automaattisesti vaikuttaa parisuhteeseenkin, sillä näen että meillä on mahdollisuus vieläkin syvempään ja rakkaudellisempaan parisuhteeseen.

Kuten jo aiemmassa postauksessa kirjoitin, on meillä naisina vastuu siitä millaisen parisuhdetasapainon luomme. Toki sama vastuu on myös miehillä. Tuemmeko me toisiemme feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta?

Koska itse kamppailen liiallisen maskuliinisuuden kanssa, olen pienin askelin yrittänyt ottaa feminiinisyyttä lisää elämääni. Minun ei tarvitse pärjätä kaikessa yksin. Kaikkea ei tarvitse osata. Eikä kaikesta tarvitse päättää. Erityisen vaikeaa on ollut luopua "emoilusta" eli siitä kuinka lastamme hoidetaan. Miehen tapa voi olla aivan yhtä hyvä kuin minunkin vaikka se onkin erilainen tapa. Tämä on ollut todella haasteellista vaikka tässä vuorotyörumbassa on mies ollut aivan yhtälailla huolehtimassa lapsesta kuin minäkin. Silti edelleen, kohta 9 vuoden jälkeen haastetta riittää. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että useimmiten osaan jo pitää suuni kiinni näissä asioissa enkä arvostele mieheni ja lapseni vaatevalintoja ja mitä enemmän osaan olla arvostelematta, sitä vähemmän niitä tilanteita tulee edes vastaankaan.

Vaikeaa on olla myös herkkä, tunteva ja vastaanottava, päästää kumppani niin lähelle. Sillä juuri kumppanihan on se, joka päästetään tietyllä tapaa elämässä kaikkein lähimmäksi, antaudutaan rakkaudelle, mutta samalla antaudutaan myös haavoittuvaisuudelle.

Kirjan vieraskynäläinen Nanna Valli kuitenkin tällä sivulla kiteyttää jotenkin tämän kaiken hakemani, joten enempää ei tarvitse edes kirjoittaa. Voi vain lukea ja miettiä ja etsiä tätä tasapainoa.


iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)