sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

I choose to be Happy!

Perjantai aamuna pötköttelin vaahtokylvyssä Hotelli Tornissa. Massussa ihana aamupala ja kännykästä hyviä biisejä. Tuumailin kuinka mahtavaa on, että elämä vihdoin antaa tällaistakin eikä sitä ainaista kuraa. Toisaalta myös oma suhtautuminen vaikuttaa. Jos keskityt vain siihen mikä on tai tulee olemaan huonosti, jää ne pienet ihanat hetket helposti huomaamatta.

Koska elämässä on ollut niitä todella köyhiä aikoja ja nytkin perusduunarin tienestit ovat sitä mitä ovat... ehkäpä juuri siksi niin pienetkin jutut tekevät niin onnelliseksi. Olen niin kiitollinen siitä kaikesta hyvästä mitä olen elämääni saanut ihan arjessa perheestä, kodista ja työpaikasta lähtien, mutta myös se että saat olla yhden yön hotellissa, syödä jonkun muun valmistamaa aamupalaa ja vielä kaiken lisäksi pääset vaahtokylpyyn...
Museokortti on ollut kannattava investointi.

Tämä viikko on ollut aika hektinen.
Torstaina suunnattiinkin kohti Helsinkiä. Ikeaan syömään ja ostoksille. Hotelliin check-in klo 21.00. Lintunen vaahtokylpyyn (koska yllärinä huoneessa oli amme) ja itselle teetä ja sympatiaa, niin ja inkiväärishotti, koska töissä ollut flunssa yritteli kovasti tulla matkaan.

Aamulla aamupalan jälkeen itsekin menin vielä vaahtokylpyyn. Ihana rentouden hetki, jonka jälkeen oli kiva laittautua museokierrokselle.
Hotelli Torni kohteli meitä ihanasti. Jäi hyvä fiilis ihan kaikesta, ihmisistä, rakennuksesta, aamupalasta (gluteeniton hienosti huomioitu!), tunnelmasta...



Käytiin Lintusen kanssa tsekkaamassa Kiasma ja HAM, sekä shoppailemassa ja ihan vaan kiertelemässä. Itselläni oli haaveena päästä syömään Sandroon, mutta Lintunen ei sen ruokaa kelpuuttanut, joten päädyttiin Fafa'siin. Hyvää sekin vaikkakin Kampin Fafa's nyt lähinnä onkin take away-paikka eikä ravintolakokemus siellä ole kovin hurraava. Ruoka on hyvää sitten senkin edestä. Onneksi Jyväskylän Fafa's on huomattavasti viihtyisämpi.


Kiasman näyttelyt jäivät nyt jotenkin valjuksi. Olemme kuitenkin molemmat perinteisen esteettisyyden kannattajia, pidämme siis siitä, että taide on kaunista. Jos taide ei ole kaunista, olisi sen hyvä herättää jotain ajatuksia. Meidän ajatuksiamme tämänkertainen Kiasman käynti ei juuri herätellyt, jäi jotenkin tyhjä olo nyt. Tosin sitä miesten sukuelinten määrää (ja niiden kaltoinkohtelua teoksissa) jäin miettimään. Mikä pistää taiteilijan lyömään niitä vasaralla?






HAMin kierros oli himpun parempi. Air de Paris-näyttely oli rakennettu kovin viehättävästi. HAMissa on myös hauskat kierroslappuset, jotka etenkin lapsen kanssa museossa vieraillessa ovat mukavat.
Jussi Kiven: Syvällä Deep Down Under oli myös vaikuttava, itseasiassa niin vaikuttava, että kännykkä jäi vallan taskuun!
Jussi Kiven (s. 1959) valokuvat ja piirrokset syntyvät urbaanin retkeilyn tuloksena. Hän kuvaa kaupunkien jättömaita, maanalaisia tunneleita ja teollisia katvealueita, joita ihmiset eivät usein edes huomaa. Kiven kuvat haastavat miettimään sitä mikä merkitys mielikuvilla on siihen miten katsomme maailmaa, oli sitten kyse kauneusarvoista, poliittisista käsityksistä tai näkemyksestä ihmisen paikasta luonnossa. (Lainaus:HAM)


Muotokuva minusta: Kenen näyttelyn taiteilijan maalaaman muotokuvan haluaisit itsestäsi?


Helsingistä suunnattiin vielä yöksi äidin luokse ja kävin myös moikkaamassa Pikku-Mummia. Vaikka Aku Kopakkala kirjassaan tuomitsikin sähköhoidon aikalailla toimimattomaksi, saan kiittää hoitoa kuitenkin taas kerran siitä, että mummi on taas takaisin oma itsensä eikä hermoraunio, joka ei pysty enää edes kävelemään. Oli ihana nähdä mummia touhukkaana ja luovuuskin kukki jälleen maalausten ja käsitöiden parissa. Että osaa se julkinenkin terveydenhoito jotakin tehdä oikein.

Me saatiin myös karvakorvaterapiaa <3 Omaa koiraa odotellessa <3


Kotona lauantaina klo 21.30, vitskut, hetki pötköttelyä sohvalla ja nukkumaan. Aamulla vihermehu tekeille. Tällä kertaa reissussa pysyinkin hyvin mehuissa kiitos Jungle Juice Barin, K-supparin valikoiman ja Ruohonjuuren. Mut oma mehu paras mehu!


Ensi viikolle olenkin suunnitellut nyt paastoa. Keskiviikkona olisi oivasti vapaapäivä. Paastoamista olisi mahdollista tehdä jopa 7pvän verran, mutta olotilasta riippuen täytyy katsoa paastoanko 1 vai 2 vai 7 pvää vai en yhtään. Tarkoituksena ei ole nähdä nälkää tai vetää kaloreita alas, vaan nauttia päivän energia mehuina, smoothieina ja keittoina. Jotain lihaa kyllä johonkin väliin on ehkä myös saatava, ehkä loppupuolelle? Tai sitten täytyy taikoa lihalientä tms. nautittavaksi.

Toivotaan nyt ettei flunssa tule tätäkin yritystä sabotoimaan. Ikävästi on flunssa kaarrellut ympärillä, toistaiseksi itse olen siltä säästynyt. Aika mahti homma olisi jos näin jatkuisi, joten jos yhtään flunssaista tuntua on, niin paasto saa taas kerran jäädä.

iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)