lauantai 7. heinäkuuta 2018

Kesäkunnossa matkalla - Helsinki 2&3

Perjantai-aamuna heräiltiin Espoosta ja suunnattiin Otsolahdelle lenkille. Aikamoista rakennustyömaata oli kyllä koko Tapiolan keskuksen alue, mutta hyvin pääsi kuitenkin kulkemaan mikä oli hyvä juttu. Otsolahdelta löytyi palanen lehtometsääkin missä oli hyvä heräillä. Itse suuntasin vielä hotellin kuntohuoneeseen tekemään pikaisen lihaskuntotreenin. Tällä kertaa otin kokeiluun kahvakuulan ja hienosti heilui. Olen kyllä tästä onnellinen. Ainoat paikat mitkä on tulleet näistä lihaskuntojutuista ikävällä tavalla kipeiksi on olleet sahalihakset tuolla kainaloissa/kyljissä, mutta sekin meni sitten aikanaan ohitse. Lähes vuoden ajanhan keho on ollut siinä kondiksessa ettei lihaskuntotreeniä ole voinut tehdä lainkaan, koska lihakset on siitä tulehtuneet puutteellisen palautumiskapasiteetin vuoksi.


Suihkun kautta suuntasin aamupalalle, joka oli ihan jees. Ei mitään mahtavaa, mutta ok. Otin vuokaleipää, joka kyllä aavistuksen verran maistui seisseelle. Kananmunia sai kerrankin 4minuutin versiona ja ne maistuikin sit oikeastaan parhaalle.
Gluteenitonta kaurapuuroakin oli tarjolla, siis ihan kattilassa eikä mitään pikapussipuuroa, mikä oli mahtava juttu.



Tänä aamuna aamupala olikin sitten jotenkin vaisu tai sanotaanko vanhan makuinen. 4min munat oli täysin ylikeitettyjä (sillä sinisellä reunuksella vielä), oikeita kumipalloja. Eikä ollut mikään yksittäistapaus vaan pöydässä oli yhteensä 5 munaa ja kaikki jäi syömättä kun oli niin kamalia. Jo edellisenä päivänä hieman seisseen oloiset vuokaleivät oli samoja niin päädyin bageliin, joka kyllä oli ihan ok. No onneksi oli Serenaan kestokassikeittiön smoothiet valmiina odottamassa.


Perjantaina "pääkohde" oli Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha ja oli kyllä hieno paikka! Seuraavalla kerralla menen kyllä yksin, jotta saan tutkia rauhassa kaikkea, nyt tehtiin sellainen perus-turistikierros. Etenkin Arboretum eli puupuisto oli mahtava, siellä olisin voinut hengailla vaikka kuinka.





idkuva
 Mikä ihana puu ♡

Puutarhamaisemista siirryttiin Lintusen kanssa HAMiin Graffiti-näyttelyyn (muut oltiinkin edellisellä kerralla jo katsottu).
Näyttely valottaa ilmiötä, joka on yhtä aikaa sekä luvatonta alakulttuuria että julkisessa tilassa kaikille näkyvää kuvakieltä.

Nautin kun jokin paikka jossa Lintusen kanssa käydään, herättää keskustelua. Nytkin puhuttiin paljon mikä on taidetta, mikä on töhryä tai jotain muuta? Mikä on kaunista ja mikä rumaa? Mikä on luvatonta, mutta kuitenkin sitten ehkä sallittua? Kuka päättää mitä missäkin saa tehdä? Graffitit ei ole minulle mitenkään tuttu genre, mutta hienosti tehdyt graffitit on musta kyllä mageita, pelkät tägit tms. ei ehkä sitten niinkään.
Istuttiin näyttelyssä myös pitkäksi toviksi alas yhdessä taiteilemaan, joten vierailu kesti poikkeuksellisen kauan



Ja koska aina ei voi syödä terveysruokaa eikä kestokassikeittiöruokaa niin käytiin Memphisissä syömässä missä muut sai haluamaansa burgeria ja itse sain hieman erilaisempaa ruokaa.
Broilerinfileetä, halloumijuustoa, pariloituja kasviksia, gauchakastiketta ja bataattiranskalaisia.
Etenkin tuo annoksen gauchakastike oli mieleinen. Sopivan tulinen, sopivan täyteläinen ja jotenkin oriental-tyyppinen? Eikä annoksesta tullut kuitenkaan sellainen mättö-olo ollenkaan vaikka toki energiaahan tuossa oli yllin kyllin.

Lintusen kouluvaateshoppailun jälkeen suunnattiin vielä Paulig Kulmaan. Se fiilis kun tiskistä voit ottaa ihan mitä vaan! Se fiilis on niin huippu! Täynnä oli paikka tälläkin kertaa.




Koska "juuri" oli syöty niin päädyin cappucinoon ja mustikka-raakakakkuun. Tuosta yhdestä kakkupalasta meitä söi kolme ja jäljellekin jäi. Hillittömiä palasia ja myös aika makeita kun ei ole juurikaan mitään makeampaa syönyt pitkään aikaan. Aivan mielettömän hyväähän se kuitenkin oli.

Käytiin vielä siskon luona kylässä tovi ja kun illan sadekuuro meni ohitse ja aurinkoinen ilta aukeni, kiirehdittiin vielä kuitenkin hotellin keskusaltaalle suppailemaan ♡




Sup-laudat ja mageat pikkuveneet sai vuokrattua edullisesti Kahvila Hileestä. 5e/30min oli aika kohtuullinen hinta mielestäni laudasta ja pika-opetuksesta. Itselle riitti 30 min, sillä päivän askeleet olivat jo aika hurjat, mutta Lintunen testasi molemmat niin veneen kuin laudankin. Mikäs siinä mahtavassa illassa.


Lauantaille väsäilin illalla vielä smoothiet surautusta vaille valmiiksi. Smoothieissa mustikkaa, banaania, reilusti hyvää oliiviöljyä (kuljetan sitä tuossa Foodinin pullossa), kurkkua ja salaattia. Aamulla lisätään nesteet + kotona tehtyä seosta missä viherjauhetta-chiasiemeniä-heraproteiinia-kollageeniSportia-psylliumia (tuolla viherjauhepurkissa).

Ja vaikka hotellin aamupala oli lauantaina jotenkin nihkeä, niin hienosti tuolla smoothiella ja muutamalla lisukkeella pärjäsi tuolla Serenassa.



Serena oli mahtava! Ihana sää, huiput liukumäet ja kivat altaat. Puljattiin tuolla aukeamisesta asti noin neljään. Tänne tullaan kyllä toistekin, vielä kun olisi ollut himppasen aurinkoisempaa niin voisi viettää vaikka koko päivän. Ruokatarjoilut pikatsekkauksella tuolla oli aikalailla hamppari-ranu-osastoa, ehkä jotain muutakin olisi voinut olla, mutta tosi kätevästi tuonne saa omiakin eväitä mukaan ja esim. autollakin pystyy käymään välissä jos on tarvetta. Me ei päädytty tuolla syömään vaan ajeltiin Ikealle syömään yhtä "laadukasta" ruokaa, mutta kuten Lintunen tuumasi, niin kaiken ruuan ei tarvitse olla aina terveellistä. Syötiin vielä pehmikset jälkkäriksi.
Kesäkunnossa projektin tarkoitus onkin, ei ehkä niinkään edetä vaan pysyä samassa. Ettei sitten elokuussa tarvitse pähkäillä, että mitä ihmettä onkaan loman aikana tapahtunut kun ollaankin otettu reilusti takapakkia. Fyysisen jaksamisen puolesta toivon, että loman aikana saan kuitenkin kuntoa kohotettua ja tällä hetkellä näyttää hyvältä kyllä sen suhteen.

Koko "Helsingin" reissu sujui tosi aktiivisesti, oikeastaan liikkeessä aamusta iltaan, poislukien automatkat. Askeleita tuli joka päivä reilusti yli tavoitteen, jopa ehkä liiankin reilusti välillä. Toisaalta meno on ollut suht tasaista etenemistä ja ilahduttavaa oli huomata, että aktiivisuusmittari näyttää yöunien parantuneen huomattavan paljon ja sen kyllä muutenkin huomaa. Mutta täytyy kyllä myöntää, että silti aika väsynyt nainen, mutta onnellinen, istui kotimatkalla. Onneksi ei tarvitse ajaa!

Huomenna on kuitenkin se päivä kun levätään kotona ja luetaan vaikka dekkaria tai katsotaan ne kaikki katsomattomat tv-sarjat.


Rakkaudella
iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)