perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kesäkunnossa matkalla - Helsinki

Torstai sujui upeasti Korkeasaaressa. Tampereella surautin smoothien matkaan ennen hotellilta lähtöä ja nautittiin se lounaaksi Lintusen kanssa. Matkablenderi on kyllä tosi huippu vehje! Mies ihmettelee, että ethän sä syö juuri mitään, mutta smoothie on mun salainen ase. Jaettukin smoothie sisältää niin paljon kaikkea, että sillä jaksaa kyllä vaikka mitä! Tosin matkablenderin pullossa meinaa tilavuus loppua kesken, seuraavalle reissulle toinen pullo mukaan :D

Korkeasaari oli pitkästä aikaa ihan jees. Etenkin kun Lintusta jaksoi tällä kertaa oikeasti kiinnostaa. Suosikkeja oli kuviinkin päätyneet kengurut (jotka sai kyytiä hanhilta :O ), ihan hillitöntä mekkalaa pitävät riikinkukot ja Amazonia sekä Africasia. Oltiin paikalla sopivasti myös kissojen ruokkimisaikaan ja päästiinkin ihan eturivin paikalle. Aika hienoja kissapedotkin kieltämättä on.






Nämä kaverit oli mun lemppareita <3 nimi ei jäänyt mieleen, mutta tää chill out asenne kyllä. Itsekin pitäisi välillä ottaa ihan näin.

Survivol-kestokassikeittiö loihti taas päivälliset meille. Yövytään Espoon Tapiola Gardenissa tällä kertaa ja täältä olikin kätevä mennä K-suppariin ja Stockmannin herkkuun ostoksille.


Jokaiselle on matkassa oma ruokakippo (kannellinen, kansi toimii mm. lautasena). Kaupasta ostettiin salaattitarpeet ja salaattitiskistä otettiin lisukkeet mitä kukin halusi. Vedenkeittimen avulla valmistuu nuudelit (mulla gluteenitonta riisinuudelia) vielä lisäksi. Ja taas oli niin hyvää. Huomenna sit mennään ravintolaan syömään.

Loppuillan sää olikin sateinen, joten käytiin ostoksilla mm. minulle uudet tukipohjalliset ja lenkkarit, Lintuselle reppu ja pleikkaripeli. Kahvilla piti käydä jo Korkeasaaressa, mutta sade myöhästytti sen iltaan, saa nähdä tuleeko uni...

Askeleita tuli tällekin päivälle taas reilusti yli päivän "goalin". Aamulenkki jätettiinkin väliin, että mun jalat kestävät Korkeasaaressa kävelyn. Onneksi jalat eivät ole olleet tänään enää niin kipeät, kiitos lenkkareiden. Aamuksi haaveilin pienestä jumpasta, mutta haaveeksi jäi. Venyttelin kyllä jonkin tovin. Se onkin mun uusi rutiini, nimittäin kompakti venyttelysarja, jota olen alkanut nyt tehdä aamuin illoin. Tämä tapa olisikin hyvä siirtää myös työpäiviin ja ihan huippua olisi jos siihen saisi jonkinlaisen lihaskuntojumpan vielä yhdistettyä. Töihinhän aion tästä lähtien mennä lihasvoimin auton sijaan (niin varmaan :D)

Matka jatkuu vielä muutaman päivän verran, joten kaikkea kivaa tiedossa. Instasta löytyy ehkä parhaimmat päivitykset @iiveful ♡ suunnitelmissa ainakin Kasvitieteellinen puutarha, joka tällä kertaa ei ole kiinni (aina kun olen yrittänyt mennä niin on ollut joku huolto), Pauligin kulmassa ehkä täytyy fiilistellä, suppaustakin olis tarjolla ja Serena on Lintusen loman huippukohde ainakin.

Rakkaudella
iive




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)