torstai 19. tammikuuta 2017

Sortuu se supernainenkin

En tiedä pitävätkö muut oikeasti minua sellaisena kuin itse ajattelen heidän pitävän. Minulla on itsestäni ehkä hieman vahingollinenkin kuva, jossa iive jaksaa aina, osaa kyllä kaikki, jos ei osaa niin kyllä äkkiä opettelee, on aina sinnikäs, ei sorru koskaan.

Ja sitten jos tätä "kuvaa" ei pystykään pitämään yllä, niin ehkä se on sitten eniten pettymys itselle.

Kyyneliä suihkussa työpäivän päätteeksi, loppumatonta nääntymisen tunnetta, repsahduksia ruuassa vaikka tietää että juuri nyt olisi se 100% ruokavaliossa pysymisen hetki, sitä kun laittaa illalla kellon umpiväsyneenä soimaan ja tietää jo valmiiksi, että aamulla on aivan yhtä väsynyt. Töissä muistilistoja, kännykkähälytyksiä koska mikään ei pysy päässä, turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta vaikka oikeasti tekee just sen mitä pitääkin ja oikeastaan aika paljon enemmän.

Kuinka on päädytty tähän tilanteeseen kuukaudessa?

Siis vain ja ainoastaan kuukaudessa tai oikeastaan parissa viikossa.

Suoraan sanottuna vituttaa olla näin tunnollinen, herkkä ja huolehtivainen ihminen. Vaikka en päällepäin ja ulosannillisesti ole todellakaan mikään pehmis (vaan tiukka täti) niin mun sydän on. Ja se sydän on aika rikki just nyt. Lohdullista on, että kuitenkin saan silmiin syttymään sen rakkauden ilonpilkahduksen kaikesta huolimatta.


Särkyneeseen sydämeen auttaa ruusukvartsi. Pinkki akaatti parantaa kivun ilolla, auttaa myös särkyneeseen sydämeen. Pinkki akaatti rauhoittaa, lohduttaa ja antaa turvallisuuden tunnetta. Se helpottaa stressiä ja auttaa luomaan positiivisempaa minäkuvaa.


Näköjään se tasapaino minkä olen hankkinut syksyn aikana on kuitenkin aika hauras. Nyt minulla on aika kova oppimisen paikka. Mitä tehdä että pystyy sen onnellisuuden saavuttamaan uudelleen, mitä tehdä että sopiva balanssi löytyy, sillä vaikka kuinka työtäni rakastankaan on perhe ja minä itse ne mun ykkösprioriteetit. Vaikka haluankin tehdä työtä myös työn vuoksi enkä vain rahasta niin silti se minun oma elämäni on se tärkein juttu.


Tässä hetkessä aikamoinen opettelu on ensimmäiseksi siinä, että antaa itselleen anteeksi sen ettei jaksa. Että jos töitten jälkeen on täysin lopen uupunut, niin entäs sitten jos pyykkivuori (onneksi puhtaiden lajittelemattomien koska pesukone pesee ja kuivuri kuivaa) kasvaa melkein kattoon asti tai että imurilla otetaan just ne kohdat mitkä näkyy, ei yhtään enempää jos sitäkään.

Anteeksi pitää antaa myös se, ettei salitreeniä ole suurinpiirtein edes jaksanut ajatella saati tehdä. Sen salitreeniajan saattoi hyvin nukkua (kello 13.10 asti iltapäivällä ennen kuin piti lähteä iltavuoroon). Täytyy hyväksyä se, että ainoa liikunnallinen asia koko viikolla on ollut puolen tunnin uinti ihan vaan siksi että pääsi uimahalliin saunomaan. Pelkästä saunasta kun ei viitsinyt maksaa.

Mutta jos iloa on muuten puuttunut elämästä niin ruuassa sitä ainakin on ollut. Ja oikeasti ne mun kamalat repsahdukset ovat olleet tällä viikolla vain pari suklaakonvehtia ja himppasen liikaa raakasuklaata. Oon vaan niin turhan ankara itselleni. 






Ja vihermehuja joka ikinen päivä. Vaikkei jaksaisi tosiaankaan niitä vääntää ja oikeasti mehustaminen melkein tuntuu tuskaiselta työltä, niin silti joka hemmetin päivä on se kone laulanut. Ja mä luulen, että olisin jo ihan oikeasti ihan pimpelipom ilman näitä ruokia ja mehuja. Jos olisin vetänyt mättöä koko viikon ja sokeriöverit päälle niin kuin ennen stressaavassa tilanteessa.

Yksi valaisivimmista jutuista mitä pitkään aikaan olen kuullut on ollut Olli Postin tuumaus siitä, että valitse aina tilanteeseen se paras. Että jos syöt sitä suklaata niin valitse sitten se paras suklaa eli raakasuklaa. Tai jos syöt mättöä niin tee siitä niin hyvää ja ravitsevaa ettei sen syömistä tarvitse katua.


Tänään alkoi kolmen päivän vapaat. Olin niin onnellinen kun sain pistää työpaikan oven perässäni kiinni. Vaikka se onkin mulle todella rakas ja tärkeä paikka, niin liika on vain liikaa. Nyt on aika ottaa kolme päivää itselle, jaksaa sitten siellä töissäkin paremmin taas maanantaina. Vapaat oli hyvä aloittaa lempiruualla eli risotolla, jota santsasin just niin monta kertaa kun tuntui hyvältä. Huomenna nukun pitkään ja menen kampaajalle ja teen koko loppupäivän just sitä mikä huvittaa, en tee yhtään mitään mikä on "muka pakko".

Kaikista eniten helpottaa oloa kuitenkin se, että tietää tällä kaikella olevan jokin tarkoitus. Tässä on nyt niin kokonaisvaltainen oppiläksy menossa eikä "pakotietä" ole eteen tarjoutunut rohkeista yrityksistä huolimatta, että läpihän tämä on käytävä. Uskon vakaasti siihen, että joskus vielä ymmärrän miksi näin kävi ja mitä tästä opin. Minun on tarkoitus tämä kokea ja nähdä sitten mitä tästä seuraa. Uskon hyvään, uskon upeuteen, uskon että mahdottomasta tulee mahdollista.

Kaikki kääntyy hyväksi ja musta tulee entistäkin vahvempi

iive

joka ehkä sitten on oppinut sen, että on vahvuutta myös myöntää se ettei jaksa kaikkea.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Harvemmin katuu sitä mitä teki

Voisin tosiaan sanoa, että elämä on.

Elämä on ja se on sanoin kuvaamattoman erikoista. Välillä olen onnellisempi kuin koskaan. Välillä kurkkua kuristaa ja tunnen pusertuvani sellaiseen koneistoon johon en tunnu kuuluvani. Onneksi olon vapauttaa tieto siitä, että olen kuitenkin vapaa. Olen vapaa tekemään toisenlaisia kokeiluita elämässä. Sähköpostiviesti ei välttämättä johda mihinkään tai sitten se aukaisee aivan uuden elämän.

Pääasia on se, että olen yrittänyt ja lopputulos riippuu siitä mihin minun on tarkoitus tässä elämässä mennä tai sitten jäädä.

Minulla on rohkeutta koittaa jotain muuta.

Vanhusten ja vammautuneiden kanssa työskennellessä oppi todellakin sen, ettei sitä huomista päivää kannata odottaa. On elettävä nyt. Harvemmin katuu sitä mitä teki. Toista on tekemättömyyden laita. On helpompi olla tekemättä kuin yrittää jotain uutta. On helpompi vain jäädä paikoilleen ja se on se mitä ihmiset katuvat eniten. Sanomattomia sanoja, kosketuksia, tunnustuksia, tekoja ja yrityksiä. Kukaan harvemmin harmittelee sitä, että yritti parhaansa vaikkei siinä onnistunutkaan. Tärkeintä oli yrittää.



Se missä tunnustan olevani huono, on arjen luksus. Viime vapaapäivistä sitä ei kylläkään puuttunut kun juhlistin päättyneitä työvuoroja 7/7 ja työ-öitä 5/5 C-vitamiini kasvohoidolla, kylpylällä, lapsen ilolla, auringolla ja sushilla.
Voisi jopa tuumata, että tätä voisi olla elämässä enemmän. Juuri tuollaisia ihan pieniä asioita. Edellisestä kasvohoidosta oli luvattoman kauan. Ja kuinka ihanaa olikaan valita välillä kylpylä tavallisen uimahallin sijaan.


Parin päivän jälkeen työt taas jatkuivat, onneksi lyhyempänä periodina, on täytynyt todella skarpata ja miettiä miten jaksaa. Onnea on mehustin ja villiyrtit ja maailman helpoin Foodinin raakasuklaa <3


Ennen yövuoroa kävin koe-ajamassa autoa, sitä voisi tarvita tulevaisuudessa. Rakastuin pieneen keltaiseen valopilkkuun ja olin myyty. Kohta se on minun!
Melkein täyden kuun valossa näki luontopolullakin kävellä ilman lamppua ennen työvuoron alkua. Mikään ei ole niin oloa tasaava kuin luonto.



Ja yövuoron hereilläpysymis-suunnitelma toimi mitä parhaimmin. Superfood-mehua ja supersuklaata <3 Siitähän ei voi syntyä kuin super-yövuoro.

Nyt menen nukkumaan ja odotan postia.

iive

tiistai 3. tammikuuta 2017

Uudet tuulet

Siltikin vaikkei elämään ole mitään muutoksia tullutkaan, ei katteettomia uuden vuoden lupauksia, eikä oikeastaan mitään muutakaan (mitä nyt "uusi työ"), niin silti tämä uusi vuosi tuntuu uudelta alulta, ihan uudelta elämältä. Ihan kun uusi elämä olisi juuri syntynyt, sellainen elämä missä kaikki on kohdallaan ja hyvin. Vaikka se on ihan sama elämä kuin viimekin vuonna.

Kaikki on hyvin juuri nyt. Hyvin paikallaan, juuri oikein ja tässä on hyvä olla. Oikeastaan en kaipaa minkäänlaista muutosta. Vaan haaveilen lumesta ja pakkaskelistä ja niistä hiihtolenkeistä jotka viime vuonna jäivät hiihtämättä. Haaveilen keväästä ja villivihanneksista ja siitä kun palstalla saa kääntää multaa ensimmäisen kerran.


Haaveilen hyvistä treeneistä ja sinne seuraavaksi suuntaankin vaikka onkin tulossa yövuoro 5/5 ja työpäivä 7/7! Tää on aika WOW:n arvoinen asia etten ole yövuorokoomassa juuri nyt. Ei tarvitse kahdesti miettiä miksi olo on näin hyvä. Treenit, ruokavalio ja itsestä huolehtiminen. Yksinkertainen vastaus.
Ja vaikkei ihan joka päivä huvittaisikaan, niin ei ole katastrofi jos joskus jotain skippaakin ja on vaan. Yleensä siitä tulee vain niin hyvä olo ettei sitä sitten viitsi jättää välistä.


Yövuorot olen vetänyt Zeropointin kompressiohousut jalassa ja täytyy tuumata, että ovat täydelliset yövuoroon. Jotenkin tuntuu, että kropassa kaikki kiertää paremmin. Välillä olen pitänyt myös säärystimiä vielä housujen alla tehostamassa ja fibrokivut on pysyneet poissa joka yö.

Olen superkiitollinen jokaisesta hetkestä. Siitä että voi elää juuri tässä ja nyt. Vaikka ihan vaan ulkona pakkasella lenkillä ennen työvuoroa.


Ja olen kiitollinen siitä, että minulla on työ. Työ jolla on jokin tarkoitus vaikkei sitä kaikki niin arvostakaan. Pääasia että itse arvostan ja ne jotka on minulle tärkeitä ihmisiä, ne arvostavat myös.

iive