perjantai 23. helmikuuta 2018

Sinä päätät mitä ajattelet?

Olen pohtinut viime vuosina paljon mielen voiman asioita. Kuinka valtava potentiaali meillä mielessämme on ja lopulta kuinka vähän me sitä käytämme. Me luulemme käyttävämme sitä paljonkin, mutta teemmekö kuitenkaan niin? Käyttääkö mielemme sittenkin meitä?

No tämä on ehkä aika kärjistettyä sanoa noin... Luettuani Kimmo Takasen Päästä irti-vapaudu läsnäoloon kirjan. Olen alkanut tunnustelemaan asiaa myös toiselta kantilta. Kuinka paljon ajatuksia juoksee päässämme ilman että me niitä aktiivisesti ajattelemme? Korvakärpäset soivat päässä, työasiat pyörivät mielessä ja tämä kaikki tapahtuu vaikkemme haluaisi. Olen ollut ällistynyt siitä, kuinka mahtavaa on sanoa ääneen: "En halua kuunnella enää tätä kappaletta!" ja korvakärpänen hiljenee. Työasioiden suhteen olen lausunut mielessäni tai ääneen "Ajattelen työasioita työpaikalla" ja mielessä pyörivät työasiat katoavat. Toki tätä on ehkä harjoiteltava ja toistettava, mutta silti. Tunne siitä, että voi päättää oman päänsä sisällöstä on mahtava!


Jos voimme päättää itse mitä ajattelemme, voimme siirtyä siitä suoraan siihen kuinka ajatusten ja mielenhallinnan avulla voimme luoda omaa elämäämme sellaiseksi kuin haluamme, sillä se mitä ajattelemme toteutuu.

Jos ajattelemme, että elämä on kurjaa ja kaikki ovat minua vastaan, niin näin tapahtuu. Jos taas ajattelemme elämän olevan upeaa ja asioiden onnistuvan, niin uskon myös tämän toteutuvan jollain tapaa. Mielenkiintoista on se miten meidän on ehkä luontaisempaa ajatella esteitä ja tulevia murheitamme kuin sitä, että elämä onnistuisi ja olisi mahdollista luoda unelmiemme elämä.


Katsoin eilen Maria Yökylässä-ohjelmaa kun hän vieraili Maria ja Reino Nordinin luona. Odotin huimaa jaksoa ja sitähän se olikin. Nordinit harjoittavat DNRSää,  Dynamic Neural Retraining Systemiä, jonka mukaan useiden kroonisten sairauksien taustalla on aivojen limbisen järjestelmän trauma. Siksi aivojen limbinen järjestelmä pitäisi ohjelmoida uudelleen.

Täytyy myöntää, että totta kai kiinnostuin, etenkin kun oma sairauteni löytyy tuolta "parannettavien" listalta. Hieman tämä vain kuulostaa sellaiselta "uskonnolliselta tai hurmioituneelta" hypetykseltä ja etenkin kun otetaan huomioon harjoitusmateriaalien hinta, niin myös tietyllä tapaa rahastukselta.

Kuitenkin tämäkin perustuu siihen kuinka mahtava voima meillä on meidän aivoissamme, kehossamme, mielessämme, sielussamme ja myös ympäröivässä energiassamme. Uskon täydellisesti siihen, että hyvin moni asia elämässämme on parannettavissa sillä minkälaista energiaa itse otamme vastaan tai millaista energiaa tuotamme.


Myös sillä on merkitystä millaisia ihmisiä otamme elämäämme mukaan ja millaisessa seurassa vietämme aikaamme. Keskittyvätkö he elämässä positiivisuuteen vai negatiivisuuteen? Tämän vuoksi olen poistunut kaikista Fibromyalgiaryhmistä Facebookissa. Siellä on kertakaikkisen negatiivinen ilmapiiri ja ajatukseni siitä, että fibromyalgia olisi parannettavissa oli järkyttävän pöyristyttävä. Miksi siis edes vertaistuen vuoksi jäisi sellaiseen yhteisöön, jossa keskitytään vain siihen kuinka kipeä ja sairas olet?

Olen nyt jatkuvasti visualisoinut itseäni terveeksi ja voimakkaaksi. Mielikuvaharjoituksessa täytän kehoni rakkaudellisella energialla, joka täyttää kehoni ja mieleni. Paranemisen avain harjoituksessa keskitytään myös samaan tuoden samalla kehoon onnellisuuden tunne.

Positiivisuus lisää positiivisuutta, negatiivisuus lisää negatiivisuutta, sairauteen keskittyminen lisää sairautta ja terveyteen sekä hyvinvointiin keskittyminen lisää terveyttä ja hyvinvointia. Aikamoisen yksinkertaista voisi tuumata, mutta toki ihmisyytemme tuo tähän haasteita. Mutta joka päivä voimme tehdä edes hieman sen eteen, että energiamme olisi parantavaa ja positiivista.

Katso peiliin ja sano itsellesi

Olen ihana <3

Sillä sinä olet <3

iive

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Raskaista energioista irtipäästäminen

Eilen oli jotenkin todella rankka päivä, vaikka en oikeastaan tehnyt yhtään mitään ja silti tapahtui niin paljon. Sellainen alakuloisuuden ja ahdistuksen harmaa sumu pyöri ympärillä ja ihan sisälläkin asti.
Voi että kuinka paljon tekikään mieli suklaata tai edes viinilasillista... olisi voinut turruttaa itsensä sokerin huumaavaan turtumukseen.

Sitten lopulta tajusin, että hei tänäänhän tapahtui isoja asioita.

Sain lähetteen sterilisaatioon. Vaikka se oli mitä halusin ja tiedän, että raskaus olisi riski aivolisäkekasvaimen uudelleen aktivoitumisen suhteen, enkä halua enää lapsia... silti se jotenkin kolahti. Yksi pitkään ajatuksissa ja mietinnässä oleva asia, siitä tuli nyt totta. Voi olla, että joudun odottamaan leikkaukseen pääsyä kauankin, mutta nyt olen siellä jonotuslistalla.

Sain viimeinkin myös katkaistua kuntosalijäsenyyteni. Faktahan on, ettei se onnistunut vaikka vuosi sitten iloitsin siitä niin paljon. Kuntosali vain antaa minulle mahdollisuuden treenata liian rankasti ja kehoni kärsii. Tästä oli todella vaikea päästää irti. Ehkä minulla olisi ollut rahkeita harjoitella myös tuolla sitä oikean intensiteetin treenaamista, mutta totesin, että minulle se näillä systeemeillä käy aivan liian kalliiksi.


Epäilen, että raskaiden fiiliksien syynä oli myös maanantaina tehty LPG-hoito, joka pistää elimistössä kyllä kuona-aineet ja aineenvaihdunnan liikkeelle. Oikein tunsin kuinka ihon alla tapahtui kun aineenvaihdunta alkoi pyörimään. Hoidon tekijä varoittelikin, että on varsin tavallista jos iskee seuraavana yönä oikein kuumuuskohtaus tai että voi tulla myös huono olo muutenkin fyysisesti. Minä sain nämä oireet vasta eilen. Vissiin aika tiukassa nämä minun keholliset lukkoni.

Olen miettinyt paljon sitä, mitä energiaa oikein haluan elämääni. Perhe ja koti-energia on onneksi toisiamme tukevaa. Mieheni on erittäin maskuliininen, kuten itsekin olen ollut elämänkoulun tuloksena, mutta nyt yritän hapuilla kohti feminiinisempää puoltani. Olemalla jyrkän maskuliinisia naisia, me tavallaan kastroimme puolisomme, sillä mitä virkaa on miehellä parisuhteessa jos nainen osaa ne "miestenkin hommat paremmin"? Olen huomannut, että on ihanaa kun ei tarvitse jyryttää iskuporakoneella seinää itse tai hikoilla niiden kahden kymmenen kilon kauppakassin kanssa ja tämä kaikki "ihan vaan siksi, että pystyn". Ei ole pakko pärjätä yksin, ei ole pakko hillua asioita jotka ovat oikeasti fyysisesti mahdottomia. Minä voin olla myös herkkä, naisellinen ja hei, vähän avutonkin. Silloin annan miehelleni mahdollisuuden olla mies, se maskuliini joka hän luonnostaan on. Silloin annan itselleni mahdollisuuden olla myös herkkä ja tunteva.


Dharmada-illassa puhuttiin parisuhteen tasapainosta ja siitä, että jokainen saa arvoisensa kumppanin. Tuntuu että olen saanut paljon enemmän, ainakin rakkauden suhteen. Jotenkin vasta nyt alan olla siinä pisteessä, että voin rakastaa itse itseäni ja olla mitä olen. (Ja niinhän sitä sanotaan, että jos et itse voi rakastaa itseäsi, niin kuinka voit ottaa toisenkaan rakkautta vastaan?)
Mieheni on ollut tässä suhteessa niin upea. Hänellä on ollut kyky nähdä minut kauniina ja rakastettavana ja hän on myös sanonut sen ääneen vaikka olisin ollut minkä näköinen tai kokoinen syömishäiriön kanssa kipuillessani. Ja tämä kaikki, siitäkin huolimatta, että se on herättänyt minussa melkoista kiemurtelua ja ahdistustakin, olen jopa kavahtanut poispäin ja piiloutunut itseeni. Siitä huolimatta hän on vain jatkanut rakastamistaan ja ehkä väsytys"taistelu" alkaa saada jo jotain tuloksiakin aikaan kun peilistä ei enää tuijotakaan takaisin se ruma ämmä vaan ihan normaali nainen.

Löysin upean blogin Naiseuden voima sivustolta, luin eilen varmaan kaikki blogitekstit... ja etenkin tämä kolahti, sillä tämä on juuri sitä mitä olen sisälläni pyöritellyt ja tunnustellut kun olen pyrkinyt kohti korkeampaa energiatasoa. Mikä vie minua ylös, mikä vetää alas?
Miten puhut itsellesi?
Mistä aiheista puhut päivittäin toisten kanssa?
Millaista ruokaa syöt?
Miten kohtelet kehoasi?
Mistä ja miten unelmoit?
Miten puhut toisista, erityisesti niistä, joilla on eri mielipiteet?
Millainen sisäisen rauhan ja voiman tila sydäntietoisuudessasi vallitsee?
Kaikki mitä teet, on energiaa. Mitä korkeampaa energiaa kanavoit näillä kaikilla yllämainituilla toimillasi, sitä korkeammassa energiassa elät.
Sama pätee toisinpäin. (Lainaus:
Sama pätee toisinpäin?
Niinpä, minun on erittäin helppo hävittää olotilastani se hyvä energia ja tippua alas kuin kivi, sinne raskaisiin energioihin, näin tapahtuu heti kun vähän vain joku tökkäisee, että hei, kestätkö?
Toki raskaita energioitakin tulee tuntea ja niiden avulla olen käsitellyt paljon asioita. Niiden sietämättömyys pistää asioihin vauhtia, sillä kuka niissä ylenmäärin haluaisikaan pyöriä?

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että vuoden alun keveydestä nauttiminen on siirtynyt taas kohti konkreettista tekemistä. Menneisyys on nyt käsitelty. Nyt keskitytään nykyisyyteen ja siihen mitä luon tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Luonko tulevaisuuteen korkeita vai matalia energioita? Mitkä asiat ovat oikeasti nyt tiensä päässä ja mistä asioista tehdään kompromisseja ja mistä ei?

Olen erittäin hyvä uhriutumisessa, mutta nyt koen että se riittää. Toki kipeät asiat ovat kipeitä asioita, mutta loppujen lopuksi kukaan muu ei minua satuta kuin minä itse. Minä itse päätän kuinka paljon annan toisten sanojen vaikuttaa itseeni negatiivisesti. Minä itse päätän kuinka kauan aion velloa uhriutumisessa.
Itsensä asettaminen uhrin asemaan voi tuntua itsensä hoivaamiselta. Se tuntuu kuin posken lempeältä silitykseltä. Voi minua, miksi minä aina koen näin. Miksi juuri minulle käy näin. Miksi tätä samaa sontaa. Minä en enää yritä, en vain jaksa, lyön hanskat tiskiin, aivan sama – enkä minä pystyisikään enää, sillä aina minulle käy kuitenkin niin.
Mutta tiedätkö, että uhriutuminen silittää vain egoa, se kehrää kätesi alla ja itkee lisää krokotiilin kyyneleitä uskoen itsekin kaiken sanomansa.
NYT RIITTÄÄ. Olet tätä suurempi. Olet tätä parempi. Nouse voimaasi. Lopeta egon mielistely, egon tarinoiden uskominen ja näe totuus. Näe, että olet vahvempi kuin ne asiat, jotka eteesi tuodaan. Näe, että vastoinkäymiset tulevat polullesi syystä, jotta voisit oppia ja kasvaa, jotta voimasi kasvaisi niin valtavaksi, ettei egollasi olisi muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä pienuutensa ja paikkansa.
(Lainaus:
Jotenkin tuntuu, että töitä riittää aivan valtavasti :)

iive


sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Mieti mitä rakkaus tekisi?

Tällä viikolla on sitä omaa sydäntä ja olemista ravisteltu taas oikein urakalla. Viime vuoteen verrattuna, erona on kuitenkin se, etten enää haavoitu asiasta niin kovin, vaan sinnikkäästi pidän pintani ja olen se mitä olen enkä lähde miellyttämään muita heidän vaatimuksiensa perusteella.

Minä olen opetellut sanomaan - Ei! sille mikä ei ole minun sydämeni mukaista. Tämä koskee niin ihmisiä kuin heidän vaatimuksiaan, tämä koskee myös ympäristöä ja myös vaikka sitä ruokaa mitä keholleni energiaksi annan. Ei ole enää kompromisseja vaan vain sitä omaa juttua.



Eilen näin pitkästä aikaa näitä mun ihania henkisen matkan kanssakulkijoita. Ystävä piti luonaan Dharmada-illan ja muutaman kanssa jatkettiin iltaa vielä myöhälle yöhön asti ja koko illasta mun sydän vaan niin sykki ilosta ja siitä rakkaudesta, että tämä on oikein, näin tämän elämän pitää vaan minun kohdallani mennä. Ei ole paluuta verhojen tai muurien taakse piiloon.

Ilta antoi myös minulle johtotähden, ajatuksen jota nyt seurata ihan konkreettisesti.

Mieti mitä rakkaus tekisi?

Ja sitä rakkautta yritän kaivella sieltäkin, missä se hyväksyminen on vaikeaa, sielläkin missä minua haastetaan.


Kortit kertoivat, että minun pitäisi keskittyä päämäärääni nyt, just nyt. Ja olin ihan et mitä ihmettä, kun ei minulla ole sitä päämäärää, kun minä olen niin jotenkin tuuliajolla... kunnes tajusin, että se päämäärähän on tämä ihan sama asia. Mieti mitä rakkaus tekisi? Mieti mikä on se sinun oma sydämen äänesi ja tapa olla ja elää? Ja että pysytkö sinä siinä vai et?

Tajusin, että tämä koko viikkohan on vain ollut universumin tökkimistä, että tipahdanko vai seisonko siinä omassa sydäntotuudessa ja valossa. Ja minähän seison. Välillä itkettää ja välillä vituttaa ja välillä tekisi mieli vain sanoa, että pitäkää tunkkinne! ja häipyä. Mutta en minä nyt vaan häivy vaan sanon sen sijaan, että Ei! Kun minua yritetään laittaa johonkin muottiin tai malliin, joka ei ole sitä minun juttua. Sanon siitäkin huolimatta, että siitä ei tykätä.

Ja minäkun niin haluaisin, että kaikki vaan tykkäisi, haluaisin olla se kiva, miellyttää... mutta se ei vaan enää nyt käy.


Tajusin, että onhan minulla myös toinenkin päämäärä. Se päämäärä on olla terve. Uskaltaa parantua. Fibro ja masennus minun elämässä, ne on vain haaste ja pysäytys sille, että minä alan elää tätä minun elämääni. Alan elää MINUN elämääni minun tavallani, niin kuin on minulle hyvä, ei jollekin toiselle.

Ja niin kiitollinen olen ollut siitä, että vaikka se oma aika ja oma tila oli tällä viikolla niin minimissä (lapsi sairas, joka päivä töitä jne. kaikkea tätä arkielämää mitä nyt on), niin silti sain jotenkin napattua niitä omia pienen pieniä hetkiä luonnossa ja menin sinne puun alle ja halasin sitä ja hengitin sen kanssa yhtäaikaa...

Tänään auringonpaisteessa suuntasin jäälle ja vaan hiihdin ja hiihdin ja hiihdin, nautin auringosta enkä ajatellut yhtään mitään muuta kuin sitä luontoa ja avaruutta ympärillä.


Säihkyen ja säteillen (ihan sairaan väsyneenä tosin)
iive