sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Hurjat vuorikiipeilijät

Sunnuntai.
Mikä ihana päivä mahdollisuuksille.
Edellisenä iltana otin ensimmäistä kertaa lihasrelaksanttia kun alkoi illalla tuntumaan siltä, että kroppa alkaa jumimaan venyttelystä huolimatta. Yön nukuin todella sikeästi ja aamulla heräsin kieltämättä vähän pökkyräisenä, mutta jumit ja lihaskipu olivat tiessään! Hyvä juttu!

Mies lähti golf-kilpailuihin ja me päätettiin Lintusen kanssa lähteä "vuorikiipeilemään". Sillä Lintunen oli Paavalinvuorireissujeni jälkeen hinkunut matkaan mukaan. Aluksi mietin, että ei nyt sentään, mutta toisaalta... miksi ei? Onhan tuolla lapsella kohta parempi kunto kuin minulla :) Ja kun reissun tekee lapsiystävällisesti, eli jaksaa ihailla joka ikistä tienposkessa kasvavaa horsmaa ja kukkaa (ja niiden nimetkin pitäisi osata) niin varmasti hyvin sujuu!


Löydettiin matkanvarrelta minullekin täysin tuntematon kukka, aivan upea sellainen violetissa väriloistossaan. Luontoportti, johon olen usein saanut turvautua lapsen tiedonjanossa, paljasti kukan Lehtoakileijaksi.
Luontoportin kukkatunnistus pelastaa vanhemman kuin vanhemman lasten kiperiltä kysymyksiltä. Tunnistukseen voit syöttää kukan värin,  muodon, kukinta-ajan, kasvupaikan, lehtien mallin jne. ja niiden perusteella saa kuvallisen luettelon mahdollisista vaihtoehdoista. Nettisivu toimii kännykän internetselaimella kohtuullisesti jos ei jossain ihan hornantuutissa ole :)



Sittenpä päästiinkin suoraan tositoimiin eli kiipeilemään. Ja täytyy kyllä sanoa, että olen ylpeä lapsestani, joka ei kertaakaan valittanut tuolla metsässä vaikka tehtiin todella haastava reissu, itsekin olen sen jäljiltä ihan poikki!


Lapsen ihmettelyä oli muutenkin ihana seurata. Niin kuin tämä pulkkakiven ihme :D


Menimme taas hieman eri reittiä Paavalinvuoressa ja taas aivan upeita paikkoja löytyi. Oli katseltavaa ja ihmeteltävää yllin kyllin.



Pienenä miinuksena tuolta tyttäreltä taitaa puuttua vaan tuota itsesuojeluvaistoa jonnin verran. "Kyllä me äiti tuonne voidaan ihan hyvin mennä!"
Juu voidaan, jos tullaan kummisetäs kanssa tänne ja meillä on kiipeilyvaljaat ja vermeet. Sit voidaan mennä...



Lintusen nimikkokukat olivat kukintansa huipussa ja metsä oli täynnä niitä. Vanamo on herkkyydessään ja tietynlaisessa voimakkuudessaan kyllä kauneimpia luonnon ilmestyksiä.



Metsästä poistuessamme kiitimme metsää. Kiitos kun saimme kiipeillä, hyppiä, nähdä kauniita kukkia ja maisemia, tulimme voimakkaammiksi ja erityinen kiitos siitä kun annoit minulle taas hetken jolloin minuun ei sattunut lainkaan.

iive

torstai 25. kesäkuuta 2015

Ruokaa vai polttoainetta?

Viimeaikoina ei ole tullut kirjoiteltua juurikaan ruuasta. Sillä se on ollut jotenkin "paitsiossa" koko homma. Oikeastaan olen väistellytkin koko asiaa, sillä olen syönyt lähinnä "pysyäkseni hengissä". Mitään järkeä ei syömisissä juurikaan ole ollut.
Ja ei kai siinä mitään kamalaa olisikaan, sillä ruokaa tehdään juu ja syödäänkin, mutta se että ruoka-ainekset alkavat olla sen verran rajoitetut, että oikeasti siihen pitäisi panostaa jos haluaa pysyä terveenä. Jos samanlaisella innolla söisin ja vääntäisin ihan sellaista tavallista sapuskaa, ei olisi ongelmia, tai ainakaan kovin isoja sellaisia koska ravintoaineiden lähteet olisivat paljon laajemmat.


Jo syksystä asti on mulla ollut himo keltaisiin ja punaisiin ruokiin. Kuvissa sopivasti kaksi esimerkkiä, toinen jotain kasviskeittoa ja toinen intialaista paneer kormaa.


Viime syksynä jätin gluteenituotteet pois, olo parani huomattavasti.
Seuraavaksi vähensin viljoja ylipäätänsä eli olisiko tämä nyt sitten luontaisesti gluteeniton ruokavalio oikea termi? Ihon kunto parani entisestään.
Söin talvella paljon kasvispitoisia liharuokia (keltaisia totta kai), mutta pitkin kevättä alkoi liha tökkimään niin pahasti, että päätin kokeilla olla syömättä lihaa laisinkaan.
Ruokavalioon jäi siis kasvikset, kala, maitotuotteet ja kananmuna. Fibromyalgian myötä myös maitotuotteiden jättäminen pois ruokavaliosta on kummitellut mielessä (maito lisäisi siis tulehdusta kehossa mikä ei ole fibrolle hyvä juttu), mutta olen vastustanut tätä koska maitotuotteista saan todella suuren osan päivän proteiineista ja energiasta.

Pikkuhiljaa olen huomannut lipsuneeni ruoka-ajoista, sillä minulla ei ole juurikaan nälkä, ruokaa ei juurikaan tee mieli ja ruoka jopa jonkin verran oksettaa tai etoo. Eikä sitä tee mieli laittaa koska se on niin rajoittunutta ja "vaikeaa".
Ja tämä on taas asia joka on hyvin pelottava juttu sellaiselle, jolla on ahmimistausta... varmaankin kaikki jotka tässä kierteessä ovat olleet tietävät mitä käy kun ensin ei syö ja sitten tulee se hirveä nälkä.

Tänään fibroasioissa kyläilin työterveyshoitajan vastaanotolla ja sain siellä aukaistua myös tästä asiasta suuni ja kas nyt on aika ravitsemusterapiaan ja psykologille. Sillä kyllähän se työterveyshoitaja oikein oivalsi, ettei tässä nyt ole kysymys siitä ettenkö tietäisi mitä pitäisi syödä, vaan nyt on kyse siitä minkälaisen monimutkaisen kontrolliverkoston olenkaan rakentanut itseeni kontrolloidakseni jotain tämän syömisen avulla.

Onneksi tunnen itseäni hyvin ja tämän kontrolliverkon kanssa ei olla vielä kovin pitkällä, joten uskon että nopeasti saan asiat selvitettyä ja sen myötä ruokahaluni takaisin ja keittiössä tuoksuu taas hyvänmakuinen terveellinen ruoka <3 josta myös keho ja mieli saa tarvitsemansa ravinto-aineet.

iive

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Enkelipilviä ja kiipeilyä

Juhannus oli kertakaikkiaan mieletön! En viettänyt perinteistä juhannusta laisinkaan, vaan yöt tuli valvottua töissä ja kotona tietysti lepäsin. Silti liikuntapäiväkirja näyttää hyvältä, sillä luontoon on ollut kova veto ja sen jälkeen joogaamaan. Henkinen tunnelma oli ensin hyvin odottava, sitten alkoi tapahtua niin monien keskustelujen ja sisäisten oivallusten ja ratkeamisten merkeissä, että välillä oikein pyörrytti. Tällä hetkellä olo on hyvin latautunut. Ukkonen on pyörinyt ympärillä kuitenkaan räsähtämättä ja sen paineen tuntee!

 Kesäpäivänseisaus oli sunnuntaina ja tämä upeus loisti taivaalla!

Yötyöt jatkuvat muutaman vapaapäivän jälkeen taas. Yövuoroon meno tuntuu hyvältä, onneksi.




Tänään kävin uudestaan kiipeämässä Paavalinvuorella ja tällä kertaa todellakin tuli kiivettyä! Sillä polut eivät tällä kertaa houkutelleet lainkaan vaan etsin omat reittini. Välillä tuli kyllä mietittyä, että jonkinlaiset kiipeilyvarusteet olisivat kyllä olleet tarpeen. Mutta niin vain rinnettä tulin ylös ja aina jalalle löytyi sopiva sija ja kädelle tuki.


Puolessavälissä rinnettä näytti tältä. Matkaa on vielä!





Vuoren rinteellä kulkevalle polulle päästyäni en jatkanutkaan polulla niin kuin oli suunnitelma vaan jatkoin vieläkin korkeammalle. Keskeltä metsää löytyi aukio ja sieltä tämä puu, mänty yllättäen? Miettimään jäin mahtoikohan oksalla olevassa pesässä olla asukkaita? Aika iso pesä oli...


Oikealle katsoessa paistoi aurinko oikein kuumasti, oikein hellekuumasti. Vasemmalla kiersi ukkosrintama yrittäen tulla vuoren yli. Minä siinä sitten välissä ja välillä kyllä mietittytti, että mihis meen jos rysähtää.




Luonnossa on ollut hyvä liikkua. Siellä minuun ei satu, ei yhtään! Siellä on ollut hyvä kokeilla omia rajojaan ja kyllä tuollainen parin tunnin akrobatia-sessio metsässä vuoren rinteellä tuntuu koko kropassa. Välillä voi istahtaa kalliolle tai mättäälle, ottaa vesipullosta huikat ja kuunnella sitä mieletöntä meteliä mitä linnut saakaan aikaan! Aikamoinen konsertti tuli tänäänkin kuultua, vieläkin korvissa soi.


Tällä puulla on aikamoiset juuret!
Siitäpä mallia itsellekin ettei aina pää pilvissä kulkisi...

iive

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Paavalinvuorella

Olen asunut samassa paikassa jo kohta kymmenen vuotta ja harmitellut sitä, että tässä lähellä ei ole sellaista sykähdyttävää kivaa metsää. Metsää kyllä löytyy, mutta sellaista kosteaa lehtometsää, joka ei ole minun sielunpaikkani. (Tosin sielläkin tänään osasin matkan varrella nauttia, erityisesti lintujen mahtavasta konsertista, asennekysymys, I think)

Tänään, jostain syystä suuntasin kohti viereistä Paavalinvuorta, olin pitänyt sitä läpitunkemattomana maastona, mutta minkä aarteen löysinkään kun kiipesin vuorelle. Ihan sokkona en tuonne suunnistanut, vaan geokätköilykartta tiesi alueella olevan useammankin kätkön, joten jotenkin tuolla on pakko pystyä kulkemaan. Matkalle mukaan lähti vain kännykkä, toisen kerran otan kyllä järkkärin mukaan, jotta saan kalliotkin kuvattua.







Polku kulkee vuorenrinnettä pitkin ympäri koko vuoren. Välillä polku on selkeä, välillä hieman vaikeammin huomattavissa, mutta pieniä merkkejä seuraamalla löytyi polulle aina jatkopaikka. Välillä tuntui kuin olisin ollut erämaassa, välillä polku nousi korkealle ja näin koko kylän ylitse.
Seuranani oli sen sata miljoona itikkaa. Se ohovi oli jäänyt kotiin, joten risu käteen ja huitomaan ;)
Matka sujuikin tästä syystä hyvinkin vikkelästi ja reitti oli luonto"parkouria" parhaimmillaan. Välillä sai kiivetä, tasapainotella, hyppiä ja loikkia.
Koko reissu tuolla vuorella oli niin intensiivinen ja tietyllä tapaa meditatiivinen, että olin aivan pökkyrässä laskeuduttani vuorelta alas ihmisten ilmoille. Taikamaa jäi taakse ja olin yht'äkkiä asfalttitiellä taas.

Halajan tuonne jo uudestaan, sillä kertaa otan sen offin mukaan, jotta voin pysähtyä ja ihmetellä kaunista luontoa ja sen ihmeitä.

iive

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Voimavara

Luonnossa oleminen on ollut pitkään yksi suurimmista voimavaroista mitä mulla on. Menen metsään kun olen surullinen, iloinen, onnellinen, vihainen, stressaantunut, harmistunut, ihan mitä vain ja aina siellä on hyvä olla.
Minulla on onni asua kodissa, jossa lähes jokaisesta ikkunasta näkyy metsä. Kävelen 5 minuuttia, olen metsässä. En voisi elää ilman sitä.
Aika moni muu kokee varmasti samoin, mutta muistammeko sen tärkeyden? Huolehdimmeko itse, että menemme metsän parantavien energioitten luokse? Huolehdimmeko että sitä metsää ja luontoa on tulevaisuudessakin?









Tässä pala mun metsää hieman yli viikon ajalta <3

Ihanaa keskikesän juhlaa kaikille
iive

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Jotain Suurta



Täällä on valloillaan erikoinen olotila. Olo tuntuu hieman tyhjältä, siltä kun vanhaa olisi sisältä heitetty pois, mutta uutta ei ole oikein tullut tilalle. Ihan kuin kaikki olisi enemmän tai vähemmän auki. Silti tuntuu kovasti seesteiseltä.


Pääsin vihdoin lääkärille, jota asiat tuntui kiinnostavan. On nyt lähetettä fysioterapiaan, fysiatrille, sairaanhoitajalle kuntoutushakemuksen tekoon jne. Lääkettäkin sain jotta voisin harrastaa liikuntaa enemmän. Nyt on taas olo, että pärjään tämän kivun kanssa. Että voin elää sen kanssa. Ja kyllä musta tuntuu, että tämä kipu on jotain varten, jostain syystä minun on tämä kipu kohdattava, kestettävä ja hyväksyttävä.
Do not resist the pain
Allow it to be there. Surrender to the grief, despair, loneliness, or whatever form the suffering takes. Witness it without labeling it mentally. Embrace it. Then see how the miracle of surrender transmutes deep suffering into deeper pain. This is your crucifixion. Let it become your resurrection and ascension.

Älä vastusta kipuasi
Antaudu surulle, epätoivolle, pelolle, yksinäisyydelle tai mille tahansa minkä muodon kärsimys ottaa. Havainnoi sitä ilman että nimeät sitä mentaalisesti. Anna sen olla. Syleile sitä. Näe kuin antautumisen ihme muuntaa syvän kärsimyksen syväksi rauhaksi.
Eckhart Tolle


Sunnuntaina palattuani kotiin joogasin ensin kaksi tuntia ja loppuun vielä syvävenyttelin tunnin verran. Oli pakko. Sillä viiteen päivään en ollut juuri joogannut. Ensin hathailin kroppaa auki ja hereille. Sen jälkeen nautin Aitoa energiaa tunnista, joka on ihan hullu, mutta aivan mieletön tunti ja tuntui kun kaikki tukkoinen, huono energia olisi lähtenyt irtoamaan. Ilmankos nyt tuntuu niin tyhjältä.


Ympärilleni rakentama muuri on alkanut murtua pala palalta. Kivi kerrallaan se murtuu pois. Jännittää, mitä sieltä paljastuukaan. Olen ollut pitkään hukassa myös luovuuteni kanssa. Käsitöitä olen toki tehnyt ja korujakin. Maalaustaide ja keramiikka ovat olleet kuitenkin aina ilmaisukeinoja joissa se luovuus on tullut puhtaimmillaan. Ja nyt minusta tuntuu, että ehkäpä saisin nekin kymmenen vuoden jälkeen takaisin. Myös luonnon yhdistäminen taiteeseen on tullut jotenkin lähelle. Mitään ei oikein ole tullut toteutettua varsinaisesti mutta ideoita pyrkii koko ajan pintaan...

Tänään alkaa laskeutuminen yövuoroihin. Seuraavat kaksi viikkoa teen pelkkää yötyötä. Olo tuntuu siltä, että täytyy hiljentyä, rauhoittua sitä varten, maadoittua. Aivan kuin perhosen toukka menisi koteloonsa kehittelemään vähän hommia.
Jospa kahden viikon päästä olisi vihdoin lämmin ja kesä. Sillä ei tämä kesää ole vielä nähnytkään tämä kesä. Vaikka luonnosta ja vihreydestä onkin saanut nauttia. Silti minun kesä on lämmin, jopa kuuma, raukea ja sellainen, että heität vaan jotain pientä päällesi ja viiletät vapaana ;) 

Ehkä nähdään kahden viikon päästä, ehkä aiemmin. Jotenkin tuntuu siltä, että nyt alkaa kehittyä minun elämässäni jotain suurta. 

Tämän haluan kuitenkin tänne lopuksi vielä laittaa. Sillä Jennyllä on niin viisaat sanat!
(Jos et ole tutustunut Jennyn Sisäinen voima-kirjaan tai Vastaisku ankeudelle-blogiin niin tee se nyt!)
Vaikka sinua koeteltaisiin tässä hetkessä miten ikinä, ethän lakkaa elämästä. Älä siirrä elämää ja siitä nauttimista sinne, kun tiedät, että sinulla alkaa olla helpompaa. Älä ajattele, että sitten kun. Elämästä ei ole ikinä takuita, voi olla, että helpomman elämän odottaminen ei lopu koskaan. 
Ehkä sitä hetkeä ei koskaan tule, kun voit sanoa, että loppuihan se, meni ohi. Nyt olen valmis taas elämään. 
Luota siihen, että kaikki muuttuu, kyllä, myös paremmaksi. Luota, mutta elä nyt. Todella elä, älä vain hengitä. Tästä hetkestä voit ottaa kaiken irti, täysillä, sydän rinnassa roihuten, elämälle palaen.

Rakkaudella
iive

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Oman elämäni prinsessa

Keskiviikkona suunnattiin nenät kohti Tahkoa ja vaikka matka sinne sujuikin vielä takapenkillä maaten kun kivut eivät istumista sallineet, olin Tahkolla jo aika kivassa kunnossa ;) illalla käytiin Lintusen kanssa lenkillä Tahkon alueella ja testattiin nopeasti Tahkon uusi lähiliikuntapaikka. Nopeasti siksi, että satoi vettä. Onneksi Tahko Spalla oli kiva sisäleikkitilakin, jossa saatiin oleilla ihan keskenämme ja sinne syntyikin mahtava temppurata. Tuli tehtyä kuperkeikkoja sitten hmmm.... aika moneen vuoteen.
Illalla saatiin sentään aurinkoa, oli pakko mennä terassille hieman fiilistelemään...


Torstai aamuna mentiin uudestaan Tahkon Lähiliikuntapaikalle vai Toimintapuistoko tuo nyt oikein olisi? Alue on juuri valmistumaisillaan ja palvelee kyllä lumettoman sesongin asiakkaita ja paikallisia varmasti koko rahan edestä. Alueelta löytyi mahtava leikkipuisto (tämän suunnittelija on kyllä ollut ihan uudella tavalla innovatiivinen), Parkour-alue, pieni tekonurmi ja koriskenttä (aidattuja molemmat), frisbee-golf rata, "senioripuisto" jne. Ja aivan vieressähän on oikea golf-kenttä ja pienen matkan päässä toinen. (Mies kävi nämä testaamassa ja kehui kenttiä kyllä hyviksi.)


Ulkona riehumisen jälkeen suunnattiin vielä kylpylään, joka nyt kolmannella kerralla onnistui mut vakuuttamaan. Eli selkeästi tällaisen uimataitoisen +5 vuotiaan kanssa hyvä kylpylä. Nautin kyllä ihan joka minuutista tuolla.

Loppu viikko onkin sit sujunut mun vanhempien luona. Muut kun ovat olleet töissä, niin me ollaan Lintusen kanssa rilluteltu Vekara Varkaudessa.


Mun vanhalla ala-asteella käytiin kakkutikkarityöpajassa. Vanhalla ylä-asteella käytiin Sammakoiden työpajalla askartelemassa ja Lintunen pääsi kokeilemaan aasilla ratsastamista. Mä olen suuri aasi-fani. Ne on niin suloisia pitkine korvineen ja temperamentteineen.



Taidekeskus Väinölässä oli menossa Naivistit-kesänäyttely.
ILOA Itä-Suomeen, NAIVISTIT Varkaudessa on oiva kesäinen matkakohde.
Avaa ovi iloon, ihmettelyyn, viipyilyyn ja havahtumiseen elämän valoisalla kujalla. 40 naivistia eri puolilta Suomea tarjoavat huikean moni-ilmeisen matkan, jossa katsoja on pääosassa – luoden oman merkityksen katsomalleen.Veistoksia, maalauksia, grafiikkaa, pieniä ja suuria…Elämän arkipäivää, ihmeitä ja ihmetystä, pohdintaa ja riemullisia löytöjä sekä muistojen kavalkadi   Naivistinen taide kuvaa elämän merkitykselliset asiat lempeän siveltimen lämmöllä ja huumorilla, sekä filosofisina pohdintoina. Pilke silmäkulmassa, ihmisiä, eläimiä ja luontoa arvostaen ja kunnioittaen.
Itse en ole ollut suuri naivismin ystävä, mutta juuri nyt kolahti. Olen huomannut kaipaavani elämääni puhdasta iloa, sellaista mitä lapsilla monesti on ja me aikuiset sen menetämme. Täällä Naivistit-näyttelyssä sain kyllä tätä iloa ja ihmetystä kokea!
Erityisesti ensimmäisellä katselukerralla minua kosketti Marja Myllymäen sekä Kikka Nyrenin keramiikka-työt ja Annika Hiltusen teokset.


Oman elämäni prinsessa-teos kertoi minulle juuri sen, että jokainen voi todellakin olla oman elämänsä prinsessa tai prinssi. Pitäisi osata arvostaa itseään juuri niin paljon.


Ekat suomalaiset mansikatkin syötiin <3 ja raparperipiirakkaa piti ystävän kanssa lenkkeilyn jälkeen myös tehdä kun äidin pihassa kasvaa niin mahdottoman hieno raparperipuska.

Tänään vietettiin lisää VekaraVarkaus hetkiä mm. Seikkailujen saaressa ja Hiekanveistotyöpajalla.


Ja missä sitä lapsen puhdasta iloa itseensä parhaiten saa? Olemalla ja tekemällä lapsensa kanssa Y H D E S S Ä niitä lapsen asioita. Ottaa ne lapsen silmät taas päähänsä, laskeutuu ruohonjuuritasolle, missä jokainen asia voi olla suuri ihme.

Ja uskotteko, että sitä liikuntaa ja ulkonaoloa on tullut viimepäivinä tuntitolkulla, ihan huomaamatta!

iive