tiistai 31. tammikuuta 2017

Muutos lähtee omasta itsestä

Kirjoitin ensin pitkän blogitekstin siitä kuinka kaikki menee ihan pieleen ja kuinka on kurjaa ja että tämä tilanne elämässä nyt on vaan ihan jonkun muun vika kuin minun. Ja kyllä, elämän olosuhteet ovat muuttuuneet, aika paljonkin. Sille minä vain en nyt voi mitään. Joten taistelenko vastaan sellaista jolle ei voi mitään vai katsonko peiliin ja tuumaan sen sijaan, että muutos lähtee minusta.


Muita et voi välttämättä muuttaa, mutta omaa suhtautumistasi voit.

Valitsetko hymyn ja rakkauden?
Vai jurputuksen?

Voin valita elää kurjuudessa ja negatiivisessa asenteessa. Voin vastustaa muutosta ja kaipailla "vanhoja hyviä aikoja".
Tai sitten voin valita elämisen tässä hetkessä niillä resursseilla mitä nyt tähän hetkeen on annettu.

Elämä ei ole aina reilua. Olisi ollut reilumpaa ettei tällaisia muutoksia olisi ylipäätänsä tullut, mutta koska tuli, niin sen kanssa on nyt vain elettävä tai lähdettävä pois. Ja koska sitä yhtään sen parempaa "poislähtöpaikkaa" ei ole nyt maisemissa, se tarkoittaa sitä että on jäätävä. Ja kyllähän mä oikeasti niin paljon myös rakastan tätä paikkaa ja näitä ihmisiä täällä, että kyllä aika paljon pitää tapahtua, että mä oikeasti lähtisin.


Tammikuu on siis koetellut oikein urakalla. Se on tarjonnut työstressiä ja sairastelua. On koeteltu missä menee raja. On koeteltu pysynkö omalla tielläni vakaasti vai en. Täytyy myöntää, että on niitä ojanpohjiakin käyty katsomassa, mutta pääsääntöisesti olen kuitenkin tiellä kulkenut ja pitänyt pintani.

Olen antanut anteeksi itselleni sen, etten todellakaan aina ole jaksanut. Olen iloinnut niistä hetkistä kun energiaa on ollut edes johonkin.


Että tällainen oikein railakkaan positiivinen aloitus tälle vuodelle! Onneksi aina voi ajatella, että tästä voi mennä vain parempaan suuntaan. Ainakaan kovinkaan huonommin ei enää voi hommat mennä. Joten siinähän on erittäin hyvä lähtökohta helmikuulle.

Helmikuu onkin täynnä kaikkia ihania juttuja kuten reissu Minä Olen-messuille ja naistenpiirin iltaa vietetään taas joulutauon jälkeen. Ja kunhan toivun tästä ihanasta keuhkoputkentulehduksesta saa jälleen aueta kuntosalin ovi. On se vaan niin kiva huomata, että jossain vaiheessa sohvalla makoilu rupeaa ihan oikeasti ärsyttämään.

Ja niin vaan tässäkin hetkessä on kiitettävä. Kiitos siitä, että saan olla tässä ja kiitos siitä, että asiat menevät ja ratkeavat kuitenkin aina juuri niin kuin pitääkin.

iive

maanantai 23. tammikuuta 2017

Mistä inspiraatiota terveelliseen ruoanlaittoon?

Usein tapaan ihmisiä, joita ruoanlaitto ei sinänsä kiinnosta yhtään. Oikeastaan heitä on varmaan aika paljon, mutta onneksi netti osaa vääristää maailmankuvaani niin tehokkaasti, että hätkähdän aina kun kohtaan tyypin joka kokkaa vain syödäkseen.

En tiedä keneltä olen rakkauden ruoanlaittoon perinyt, en ainakaan äidiltä enkä mummilta. Tai sitten ehkä juuri heidän epäinspiraationsa antoi minulle jo hyvin pienenä avaimet keittiöön ja kokkailun maailmaan. Kumpaakaan kun ei juuri kiinnostanut ruuanlaitto pakollista enempää. Kesäisin olin mummilan keittiön kuningatar ja talvisin sain häärätä kotikeittiössä ihan rauhassa ja kaikki olivat tyytyväisiä kun jotain ilmestyi pöytään. Useimmiten äidin luona vieraillessa solahdan taas keittiön kuningattareksi edelleen ja tilanne on aivan sama kuin lapsena. Ruoka on ehkä vaan himppasen parempaa kuin alakoululaisen kokkailut.

Tulevaisuudessa täytyy olla tarkkana että myös Lintunen saa olla keittiössä ettei käy niin, että kasvattaisin ruoanlaittotaidottoman lapsen :)


Teen ruokaa harvoin reseptien kanssa ja tästä syystä harvoin jaan reseptejä blogissakaan. Yleensä kokkailen intuitiolla ja tietysti myös kokemuksella. En tarvitse reseptiä perusruokiin vaan ne osaan jo ulkoa, mutta koska aina on hyvä uudistua ja opetella jotain uutta niin silloin ruokablogit, pinterest, instagram ja reseptipankit tulevat kehiin. Useimmiten minulle riittää pelkkä kuva inspiraatioksi ja vielä useammin minulle käy niin, että yritän tehdä jotain reseptin mukaan ja lopulta päädyn sooloilemaan aivan täysin.

Mitä tänään syötäisiin? On varmaan lähes jokapäiväinen kysymys jokaisessa perheessä. Meillä se muotoutuu yleensä niin, että perheellä päätetään jokin raaka-aine minkä perusteella ruokaa lähdetään miettimään.

Esimerkiksi eilen teki mieli syödä uunilohkoperunoita, sen kanssa ei kuitenkaan jaksanut syödä peruslihapullia kuten yleensä. Pieni pyörähdys pinterestissä toi eteen kuvan "kebakoista", jes, niitä sitten. Viimeaikoina on myös ollut hankalaa saada hyvää salaattia, joten ajatus lehtikaalista lähti lentoon ja päädyin 52 Weeks of Deliciousness-blogiin josta löytyi aivan mahtava marinoidun lehtikaalisalaatin ohje. Muutenkin blogi päätyi seurattavien listalle.


Netistä löytyy paljon reseptipankkeja joihin voi kirjoittaa vaikkapa "jauheliha" ja sieltä sitten alkaa tulla niitä jauhelihareseptejä eli ei luulisi olevan niin vaikeaa. Mutta ymmärrän sen, ettei kaikilla ole niin suurta rakkautta ruokaa kohtaan (ja joillain sitä on vielä minuakin enemmän) ja se ruuanlaitto ja itse ruoka on monesti vain sitä polttoainetta ja sitä on vaan pakko tehdä, että pysyy jotenkin hengissä.
Usein ihmiset jäävät myös jumittamaan samoihin ruokiin ja sitten se innostus laskee vieläkin enemmän. Tuskastutaan ja hermoillaan ja tehdään taas sitä makaronilaatikkoa tässä kuussa jo neljättä kertaa. Suosittelen käyttämään silloin ihan vaikka googlea tai maku.fi hakua. Ja sitten joskus on oikeasti ihan hyvä kokeilla jotain aivan uutta raaka-ainetta.

Ruuanlaittoa voisi oikeastaan sanoa myös taiteeksi, sillä sen syntytapa on monesti samanlainen. Alussa on idea, sitä lähdetään kehittelemään, etsimään kenties ideoita ja toteutustapoja, sitten se toteutetaan ja tadaa homma on valmis.


Itselläni ruuanlaitto sisältää myös tärkeän sivujuonteen (vai pää?), ruuan täytyy olla myös terveellistä. Toisaalta se monesti toimii inspiraationa ja haasteena. Seuraava upgreidattava ruoka on ehdottomasti mulla Pasta Carbonara tyyppinen ruoka.

Terveellisyyden tavoittelu pakottaa tavallaan myös kokkaamaan itse. Samoin on leipomisen laita. Surullinen tosiasia on se, että lähestulkoon kaikki kaupasta saatavat puolivalmiit tai valmiit ruuat ovat epäterveellisiä ja erittäin paljon käsiteltyjä sekä sisältävät valtavat määrät lisäaineita, jotka osa tietenkin on ihan ok, mutta hyvin pieni osa vaan.

Meillä muu perhe syö leipää ja sen puolesta olen seurannut esimerkiksi leipien kehitystä. Leivät säilyvät valtavan pitkään, monesti ne valmistetaan ulkomailla ja paistetaan suomessa pakasteesta ja ne sisältävät kaikkea muuta kuin mitä leipä sisälsi 20 vuotta sitten. En voisi kutsua sellaista kovin terveelliseksi. On täysi työ löytää marketin leipäosastolta edes muutama vaihtoehto joissa a)on suomalaiset raaka-aineet b)leipä on leivottu suomessa tuoreeltaan c)raaka-aineluettelo sisältää sen mitä 20vuotta sitten.

Gluteeniton leipä se vasta onkin lisäainepommi ja siksi en yleensä itse syö leipää ollenkaan. Jos joskus harvoin leipää syön on se lähestulkoon aina itse tehtyä ja leipä on herkku ei jokapäiväinen juttu. Ja kyllä toisaalta ymmärrän sen, että gluteenitonta leipää on todella vaikea tehdä (sellaiseksi säilyväksi) kun se on aika haastavaa siellä kotikeittiössäkin valmistaa, etenkin terveellisesti.


Tällä kertaa viikonloppuna tein ruokaa lähes täysin ohjeiden mukaisesti, vain muutaman osasen upgreidasin laadukkaampaan vaihtoehtoon! Jokainen resepti jää taatusti elämään ja muotoutuu ajan myötä erilaiseksi. Vuoden päästä uskon esimerkiksi lehtikaalin päätyvän useimmiten mehun sijasta ruokaan kun nyt se on toisinpäin ja en oikein tiedä mitä sille tekisin :D Mutta jostain on hyvä aloittaa ja jos et ole lehtikaalia salaatissa syönyt niin suosittelen linkin reseptiä, et pety <3


iive

lauantai 21. tammikuuta 2017

Kuinka poistaa stressi 2 päivässä?

Voi olla todella vaikeaa antaa itselleen lupa rentoutua. Aina voi sanoa, että nyt en kyllä stressaa mistään, en välitä sotkuista ja olen nyt vaan rauhassa ja rentoudun, teen vaan sitä mitä huvittaa. Sitten siellä sun päässä kuitenkin se joku aivosolu(t) huutelee, että pitäis tiskata, imuroida, lajitella pyykit tai ainakin tuntea aivan sairasta huonoa omaatuntoa siitä ettei niitä tee.

Sen aivosolun hiljentäminen on oikeasti aikamoinen avain onneen.


Jos vertaan oloa torstaista tähän päivään, niin täytyy tuumata, että aivosolu(t) on hiljaa ja on muuten hyvä olla.

Siihen tarvittiin pari satsia risottoa, yhdet sushiöverit (just äsken), muutama ulkolenkki, aikalailla aurinkoa, kainalokkain katsottu Voice of Finland ja parit Blokus-ottelut. Eli oikeaa elämää!


Ai ja poistin muuten lisäksi kännykästä Facebookin ja  Iltasanomien sovellukset sekä kaikki pelit. Tuntuu että toi kännykkä on kasvanut käteen kiinni joten ihan on hyvä relata sen kanssa. Instagram sai jäädä, koska sitä ei tartte naputtaa koko aikaa.



Kävin eilen kiertämässä luontopolun kampaajan jälkeen ja tänään suuntasin Paavalinvuorelle. Tuolla vuorella kasvaa upeita mäntyjä, jotka on vaan niin mahtavia. Vaikka rakastankin luontopolun haapoja, niin silti männyillä on edelleen iso pala mun sydämestä.


Välipalaksi tein pitkästä aikaa vihersmoothieta, sillä innostuin eräs päivä ostamaan kiivejä joita kokeilin nyt smoothieen mintun, banaanin, viherjauheen ja inkiväärin kanssa. Vaikka en mikään kiivifani olekaan niin täytyy sanoa, että tässä combossa se oli vaan tosi hyvää.
En tiedä tuliko joskus ennen kiivit kypsempinä suomeen vai mikä on kun musta kiivit ei nykyään ole niin hyviä kuin ennen. Ennen ne oli sellaisia meheviä ja makeita. Nykyiset kiivit on kaikki raakoja, niitä pitää kypsyttää monta päivää eikä ne edes välttämättä ikinä kypsy. Ihan sama avocadojen kanssa. Kai ne sitten poimitaan niin raakana, että lopputulos on tämä.


Viime viikolla mulle ostettiin uudet luistimet ja tänään kävin testaamassa niitä järven jäällä. Jää oli kyllä ihan hirveässä kunnossa, mutta luistimet oli aivan superit. Vähän (tai aika paljon) jännitti, että kuinka käy kun hokkarit iskee jalkaan, mutta hyvinhän se meni kun en kertaakaan kaatunut. Oli ihan erilaista luistellakin kun jalassa oli tukeva kenkä (ja sinne sai tukipohjallisen!!!). On oikeasti ihan sairas ajatus luistella korkokengät jalassa.
Katselin myös retkiluistimia, mutta niiden korkea hinta mietitytti. Eikä niillä olisi voinut luistella tuossa lähikentällä lapsen kanssa toisin kuin näillä "naisten hokkareilla" vai mitkä lie hybridiluistimet nyt ovatkaan.


Luistelun jälkeen olisi ehkä maistunut kuuma keitto, mutta nyt oli niin sushinälkä, että piti rueta keittelemään keiton sijasta sushiriisiä. Tein nyt sushia ensimmäistä kertaa itse. Oikeat sushityypit varmaan nyrpistelevät näille, mutta hyvin kelpasi meille tytöille, saa makoilla mahan vieressä loppuillan.



Koska kaupan kalan tuoreus epäilytti, päädyttiin tekemään sushit graavilohesta. Varmaan ihan jäätävä etikettivirhe, mut meidän mahaanhan nämä meni eli oma valinta. Mieluiten näin kuin vanha raaka kala.
Lintunen tahtoi harjoitella puikoilla syömistä (ehkä sen 2 minuuttia), minä pistelin sormiruokailuna koko homman.

Mun täytyy varmaan keksiä joku uusi kokkailutavoite tälle vuodelle kun tämä eka tuli niin nopeasti tehtyä. Seuraavaksi voisi olla kiikarissa buddhabowl tai semmoinen keitto missä kaikki on lautasella ja sit liemi vaan päälle, joku thai-juttu se taitaa olla. Pitää tosin sellainen värkkäillä varmaan esimerkiksi yövuorossa kun ei tää muu perhe tällaisista ihan niin innostunut ole.
Ja tulevalla helsingin reissulla aion mennä sinne oikeaan sushiravintolaan syömään. Umeshu niminen ravintola näkyi löytyvän hotellin nurkilta ja ainakin googlettelun perusteella hyvä paikka.

Mut nyt aika monta sushipalaa massussa ja poskilla vieläkin pakkasen kirpistely tuntuu raikkautena, niin eipä muuten stressaa! Ja maanantaita ei ajatella!

iive

ps. Ja vaikka mä olen poistanut joka ikisestä feedistä kaikki laihdutus-jutut niin täytyy mun kyllä myöntää, että ilostutti kun nostin kaapin päältä laatikollisen liian pieniä vaatteita esille eikä ne enää olleet liian pieniä vaan ihan sopivia. Enkä ole edes laihduttanut millään tavalla että näin on käynyt. Olen syönyt just sitä mitä mieli tekee ja just tasan niin paljon kun on haluttanut.

torstai 19. tammikuuta 2017

Sortuu se supernainenkin

En tiedä pitävätkö muut oikeasti minua sellaisena kuin itse ajattelen heidän pitävän. Minulla on itsestäni ehkä hieman vahingollinenkin kuva, jossa iive jaksaa aina, osaa kyllä kaikki, jos ei osaa niin kyllä äkkiä opettelee, on aina sinnikäs, ei sorru koskaan.

Ja sitten jos tätä "kuvaa" ei pystykään pitämään yllä, niin ehkä se on sitten eniten pettymys itselle.

Kyyneliä suihkussa työpäivän päätteeksi, loppumatonta nääntymisen tunnetta, repsahduksia ruuassa vaikka tietää että juuri nyt olisi se 100% ruokavaliossa pysymisen hetki, sitä kun laittaa illalla kellon umpiväsyneenä soimaan ja tietää jo valmiiksi, että aamulla on aivan yhtä väsynyt. Töissä muistilistoja, kännykkähälytyksiä koska mikään ei pysy päässä, turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta vaikka oikeasti tekee just sen mitä pitääkin ja oikeastaan aika paljon enemmän.

Kuinka on päädytty tähän tilanteeseen kuukaudessa?

Siis vain ja ainoastaan kuukaudessa tai oikeastaan parissa viikossa.

Suoraan sanottuna vituttaa olla näin tunnollinen, herkkä ja huolehtivainen ihminen. Vaikka en päällepäin ja ulosannillisesti ole todellakaan mikään pehmis (vaan tiukka täti) niin mun sydän on. Ja se sydän on aika rikki just nyt. Lohdullista on, että kuitenkin saan silmiin syttymään sen rakkauden ilonpilkahduksen kaikesta huolimatta.


Särkyneeseen sydämeen auttaa ruusukvartsi. Pinkki akaatti parantaa kivun ilolla, auttaa myös särkyneeseen sydämeen. Pinkki akaatti rauhoittaa, lohduttaa ja antaa turvallisuuden tunnetta. Se helpottaa stressiä ja auttaa luomaan positiivisempaa minäkuvaa.


Näköjään se tasapaino minkä olen hankkinut syksyn aikana on kuitenkin aika hauras. Nyt minulla on aika kova oppimisen paikka. Mitä tehdä että pystyy sen onnellisuuden saavuttamaan uudelleen, mitä tehdä että sopiva balanssi löytyy, sillä vaikka kuinka työtäni rakastankaan on perhe ja minä itse ne mun ykkösprioriteetit. Vaikka haluankin tehdä työtä myös työn vuoksi enkä vain rahasta niin silti se minun oma elämäni on se tärkein juttu.


Tässä hetkessä aikamoinen opettelu on ensimmäiseksi siinä, että antaa itselleen anteeksi sen ettei jaksa. Että jos töitten jälkeen on täysin lopen uupunut, niin entäs sitten jos pyykkivuori (onneksi puhtaiden lajittelemattomien koska pesukone pesee ja kuivuri kuivaa) kasvaa melkein kattoon asti tai että imurilla otetaan just ne kohdat mitkä näkyy, ei yhtään enempää jos sitäkään.

Anteeksi pitää antaa myös se, ettei salitreeniä ole suurinpiirtein edes jaksanut ajatella saati tehdä. Sen salitreeniajan saattoi hyvin nukkua (kello 13.10 asti iltapäivällä ennen kuin piti lähteä iltavuoroon). Täytyy hyväksyä se, että ainoa liikunnallinen asia koko viikolla on ollut puolen tunnin uinti ihan vaan siksi että pääsi uimahalliin saunomaan. Pelkästä saunasta kun ei viitsinyt maksaa.

Mutta jos iloa on muuten puuttunut elämästä niin ruuassa sitä ainakin on ollut. Ja oikeasti ne mun kamalat repsahdukset ovat olleet tällä viikolla vain pari suklaakonvehtia ja himppasen liikaa raakasuklaata. Oon vaan niin turhan ankara itselleni. 






Ja vihermehuja joka ikinen päivä. Vaikkei jaksaisi tosiaankaan niitä vääntää ja oikeasti mehustaminen melkein tuntuu tuskaiselta työltä, niin silti joka hemmetin päivä on se kone laulanut. Ja mä luulen, että olisin jo ihan oikeasti ihan pimpelipom ilman näitä ruokia ja mehuja. Jos olisin vetänyt mättöä koko viikon ja sokeriöverit päälle niin kuin ennen stressaavassa tilanteessa.

Yksi valaisivimmista jutuista mitä pitkään aikaan olen kuullut on ollut Olli Postin tuumaus siitä, että valitse aina tilanteeseen se paras. Että jos syöt sitä suklaata niin valitse sitten se paras suklaa eli raakasuklaa. Tai jos syöt mättöä niin tee siitä niin hyvää ja ravitsevaa ettei sen syömistä tarvitse katua.


Tänään alkoi kolmen päivän vapaat. Olin niin onnellinen kun sain pistää työpaikan oven perässäni kiinni. Vaikka se onkin mulle todella rakas ja tärkeä paikka, niin liika on vain liikaa. Nyt on aika ottaa kolme päivää itselle, jaksaa sitten siellä töissäkin paremmin taas maanantaina. Vapaat oli hyvä aloittaa lempiruualla eli risotolla, jota santsasin just niin monta kertaa kun tuntui hyvältä. Huomenna nukun pitkään ja menen kampaajalle ja teen koko loppupäivän just sitä mikä huvittaa, en tee yhtään mitään mikä on "muka pakko".

Kaikista eniten helpottaa oloa kuitenkin se, että tietää tällä kaikella olevan jokin tarkoitus. Tässä on nyt niin kokonaisvaltainen oppiläksy menossa eikä "pakotietä" ole eteen tarjoutunut rohkeista yrityksistä huolimatta, että läpihän tämä on käytävä. Uskon vakaasti siihen, että joskus vielä ymmärrän miksi näin kävi ja mitä tästä opin. Minun on tarkoitus tämä kokea ja nähdä sitten mitä tästä seuraa. Uskon hyvään, uskon upeuteen, uskon että mahdottomasta tulee mahdollista.

Kaikki kääntyy hyväksi ja musta tulee entistäkin vahvempi

iive

joka ehkä sitten on oppinut sen, että on vahvuutta myös myöntää se ettei jaksa kaikkea.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Harvemmin katuu sitä mitä teki

Voisin tosiaan sanoa, että elämä on.

Elämä on ja se on sanoin kuvaamattoman erikoista. Välillä olen onnellisempi kuin koskaan. Välillä kurkkua kuristaa ja tunnen pusertuvani sellaiseen koneistoon johon en tunnu kuuluvani. Onneksi olon vapauttaa tieto siitä, että olen kuitenkin vapaa. Olen vapaa tekemään toisenlaisia kokeiluita elämässä. Sähköpostiviesti ei välttämättä johda mihinkään tai sitten se aukaisee aivan uuden elämän.

Pääasia on se, että olen yrittänyt ja lopputulos riippuu siitä mihin minun on tarkoitus tässä elämässä mennä tai sitten jäädä.

Minulla on rohkeutta koittaa jotain muuta.

Vanhusten ja vammautuneiden kanssa työskennellessä oppi todellakin sen, ettei sitä huomista päivää kannata odottaa. On elettävä nyt. Harvemmin katuu sitä mitä teki. Toista on tekemättömyyden laita. On helpompi olla tekemättä kuin yrittää jotain uutta. On helpompi vain jäädä paikoilleen ja se on se mitä ihmiset katuvat eniten. Sanomattomia sanoja, kosketuksia, tunnustuksia, tekoja ja yrityksiä. Kukaan harvemmin harmittelee sitä, että yritti parhaansa vaikkei siinä onnistunutkaan. Tärkeintä oli yrittää.



Se missä tunnustan olevani huono, on arjen luksus. Viime vapaapäivistä sitä ei kylläkään puuttunut kun juhlistin päättyneitä työvuoroja 7/7 ja työ-öitä 5/5 C-vitamiini kasvohoidolla, kylpylällä, lapsen ilolla, auringolla ja sushilla.
Voisi jopa tuumata, että tätä voisi olla elämässä enemmän. Juuri tuollaisia ihan pieniä asioita. Edellisestä kasvohoidosta oli luvattoman kauan. Ja kuinka ihanaa olikaan valita välillä kylpylä tavallisen uimahallin sijaan.


Parin päivän jälkeen työt taas jatkuivat, onneksi lyhyempänä periodina, on täytynyt todella skarpata ja miettiä miten jaksaa. Onnea on mehustin ja villiyrtit ja maailman helpoin Foodinin raakasuklaa <3


Ennen yövuoroa kävin koe-ajamassa autoa, sitä voisi tarvita tulevaisuudessa. Rakastuin pieneen keltaiseen valopilkkuun ja olin myyty. Kohta se on minun!
Melkein täyden kuun valossa näki luontopolullakin kävellä ilman lamppua ennen työvuoron alkua. Mikään ei ole niin oloa tasaava kuin luonto.



Ja yövuoron hereilläpysymis-suunnitelma toimi mitä parhaimmin. Superfood-mehua ja supersuklaata <3 Siitähän ei voi syntyä kuin super-yövuoro.

Nyt menen nukkumaan ja odotan postia.

iive

tiistai 3. tammikuuta 2017

Uudet tuulet

Siltikin vaikkei elämään ole mitään muutoksia tullutkaan, ei katteettomia uuden vuoden lupauksia, eikä oikeastaan mitään muutakaan (mitä nyt "uusi työ"), niin silti tämä uusi vuosi tuntuu uudelta alulta, ihan uudelta elämältä. Ihan kun uusi elämä olisi juuri syntynyt, sellainen elämä missä kaikki on kohdallaan ja hyvin. Vaikka se on ihan sama elämä kuin viimekin vuonna.

Kaikki on hyvin juuri nyt. Hyvin paikallaan, juuri oikein ja tässä on hyvä olla. Oikeastaan en kaipaa minkäänlaista muutosta. Vaan haaveilen lumesta ja pakkaskelistä ja niistä hiihtolenkeistä jotka viime vuonna jäivät hiihtämättä. Haaveilen keväästä ja villivihanneksista ja siitä kun palstalla saa kääntää multaa ensimmäisen kerran.


Haaveilen hyvistä treeneistä ja sinne seuraavaksi suuntaankin vaikka onkin tulossa yövuoro 5/5 ja työpäivä 7/7! Tää on aika WOW:n arvoinen asia etten ole yövuorokoomassa juuri nyt. Ei tarvitse kahdesti miettiä miksi olo on näin hyvä. Treenit, ruokavalio ja itsestä huolehtiminen. Yksinkertainen vastaus.
Ja vaikkei ihan joka päivä huvittaisikaan, niin ei ole katastrofi jos joskus jotain skippaakin ja on vaan. Yleensä siitä tulee vain niin hyvä olo ettei sitä sitten viitsi jättää välistä.


Yövuorot olen vetänyt Zeropointin kompressiohousut jalassa ja täytyy tuumata, että ovat täydelliset yövuoroon. Jotenkin tuntuu, että kropassa kaikki kiertää paremmin. Välillä olen pitänyt myös säärystimiä vielä housujen alla tehostamassa ja fibrokivut on pysyneet poissa joka yö.

Olen superkiitollinen jokaisesta hetkestä. Siitä että voi elää juuri tässä ja nyt. Vaikka ihan vaan ulkona pakkasella lenkillä ennen työvuoroa.


Ja olen kiitollinen siitä, että minulla on työ. Työ jolla on jokin tarkoitus vaikkei sitä kaikki niin arvostakaan. Pääasia että itse arvostan ja ne jotka on minulle tärkeitä ihmisiä, ne arvostavat myös.

iive